Lue keskustelun säännöt.
Nauran ja hymyilen liian paljon. Vaikeaa opetella tästä pois näin 40+ ikäisenä
04.04.2025 |
Olen miellyttäjäluonne. Olen oppinut pienestä asti, että huonoja tunteita ei sovi näyttää eikä ankeuttaa toisten ihmisten päivää omilla ongelmilla, sen sijaan pitää olla hyväntuulinen, hymyilevä, keventää tunnelmaa, kertoa vain hauskoja juttuja, nauraa aina toisten hauskoiksi tarkoitetuille kertomuksille (ihan sama nauratti ne oikeesti vai ei).
Ja juu, olen kyllä pidetty ihminen, minua sanotaan helpostilähestyttäväksi, hyväsydämiseksi ja ihmiset kertovat mulle ongelmistaan helposti...
...mutta mua ei kunnioiteta eikä oteta kovinkaan vakavasti, varsinkaan työelämässä. Ihmiset purkavat minuun myös huonoa tuultaan estottomasti, ja kiukuttelevat asioista jotka eivät minulle edes kuulu, ja hetken päästä (ilmeisesti katuessaan) tulevat hymyillen lässyttämään ihan niitä näitä. Yrittävät sovitella, mutta kukaan ei kuitenkaan pyydä anteeksi eivätkä korjaa käytöstään.
Eivät käyttäydy laisinkaan samanlailla tylympiä ihmisiä kohtaan, sellaisia kunnioitetaan.
Ajattelin itsekin alkaa vähän tylymmäksi. En ilkeäksi, mutta opettelen lopettamaan miellyttämisen. En naura, jos ei naurata.
Hassua kyllä miten vaikeaa tämä on! Esim. kun aistii ja näkee, että toinen odottaa "hauskan" juttunsa jälkeen että nauraisin sille, ja en teekään niin, tunnen kiusaantuneisuutta ja myötähäpeää tämän toisen puolesta, vaikka tässähän juuri siis otan hänen tunteitaan itseni kannettavaksi. Ja näinhän mun ei kuuluisi toimia...
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Muita saman ongelman kanssa? Oletteko oppineet pois tämän tyylisestä miellyttämisestä, ja jos niin huomasitteko minkälaista reaktiota muissa ihmisissä tämän jälkeen?
Ap
Olisi voinut olla minun kirjoittamani teksti. En tosin olisi osannut sanoittaa näin hyvin. Hups! Ja taas ihan luonnostaan putkahti spontaani miellyttäminen tuohon väliin.
Olen sinua ainakin 10v vanhempi ja jossain välissä yritin myös muuttaa itseäni tympeäksi ja tylyksi - huonolla menestyksellä. Nyt sitten jatkan omalla tyylilläni, mutta ehkä aavistuksen paremmin osaan puolustaa itseäni.
Toisaalta ymmärrän itseäni paremmin, kun olen oivaltanut, että tämä on ainakin osittain perinnöllistä. Isän puoleinen suku on täynnä miellyttäviä, kaikkien kanssa toimeentulevia tyyppejä. Kai sitä huonommatkin eväät tähän elämään olisi voinut saada:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä, mitä ap tarkoittaa, mutta sellaisen huomion toisin esille, että se kyllä nolaa sitä toista ihmistä, jos hänen hauskaksi tarkoittamalleen jutulle jättää nauramatta. Se ei tee kenestäkään vakavasti otettavaa, vaan inhottavan.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Kannattaisi lukea, voit oppia jotain.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, mitä ap tarkoittaa, mutta sellaisen huomion toisin esille, että se kyllä nolaa sitä toista ihmistä, jos hänen hauskaksi tarkoittamalleen jutulle jättää nauramatta. Se ei tee kenestäkään vakavasti otettavaa, vaan inhottavan.
No mutta tarkoitan nyt tällaista, kun esim yksi työkaveri, jonka huumori oikeasti on tosi väsynyttä, hokee samaa asiaa moneen kertaan ja odottaa että joka kerta nauraisin yhä uudelleen sille "vitsille".
Esimerkki: on keksinyt sanoa nimeni niin että nimessä oleva yksi vokaali tulee liioitelluksi. Aina kun näkee minut, alkaa hokea Leeeeeena, Leeeeeena ja jää odottamaan että naurahdan, sitten jatkaa hokemista Leeeeeena, Leeeeeeeeena ja odottaa taas että nauraisin. Tämä toistuu monta kertaa viikossa ja toistunut jo kuukausien ajan, en nyt enää jaksaisi nauraa tälle edes kohteliaisuudesta yhtään. Tyyppi on kuitenkin vähän sosiaalisesti kömpelö (mutta ihan normaali, korkeastikouluttautunut tyyppi) joten jostain empaattisuudesta, myötähäpeästä ja miellyttämisentarpeesta jaksan yhä tekonauraa tälle "vitsilleen"... Todella tiukkaa kyllä jo tekee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä, vaikeaa on puolien pito. Yleensä kun joku tulee mulle räyhäämään (syyttä), menen täysin hämilleni ja lukkoon, en uskalla sanoa mitään, ja silloinkin yritän vain keventää tunnelmaa hymyilemällä ja kuuntelemalla kiltisti hiljaa niin kauan kuin räyhäys jatkuu. Ja kuittaan naurulla ja hymyllä ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kun sitten tämä räyhääjä tulee myöhemmin sovittelemaan räyhäämistään ns. lässytyksellään.
Siis mitä ihmeen räyhäämistä ja lässyttämistä teidän työpaikallanne on? Lähdet tilanteesta pois etkä kuuntele mitään räyhäämistä. Kerrot esimiehelle, joka laittaa tyypin kuriin.
En nyt edellenkään saa kiinni, miten ap:ta kohdellaan työpaikalla ja miksi tämän vuoksi pitäisi omaa käytöstään muuttaa. Sinulle räyhätään - mistä asiasta? Sinuun liittyvistä? Vai tullaanko sinulle avautumaan asioista, joihin et edes liity, koska olet hyvä kuuntelija? Mitä tuo mainitsemasi lässytys oikein on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, kasvoin miellyttäjäksi ja olihan siitä vaikea opetella pois. Vieläkin välillä huomaan lipsahtaneeni takaisin toisten kannatteluun emotionaalisesti. Silloin ärsyttää, mutta ero aiempaan on kuitenkin valtava. Ei muuta kuin jatkat harjoittelua. Ei ne toisetkaan siihen lopulta kuole, että joutuvat ottamaan vastuun omista tunteistaan ja tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
En nyt edellenkään saa kiinni, miten ap:ta kohdellaan työpaikalla ja miksi tämän vuoksi pitäisi omaa käytöstään muuttaa. Sinulle räyhätään - mistä asiasta? Sinuun liittyvistä? Vai tullaanko sinulle avautumaan asioista, joihin et edes liity, koska olet hyvä kuuntelija? Mitä tuo mainitsemasi lässytys oikein on?
Kyllä, siis minulle tullaan avautumaan asioista jotka eivät liity minuun mitenkään ja joille en voi tehdä mitään. Jotkut työkaverit saattavat tulla huoneeseeni ja purkaa mielensä kiroillen, sadatellen ja huutaen, manaavat koko lafkan ja esimiehet jne ja saattavatpa vielä lähteissään paiskoa oveanikin.
Luultavasti joo pitävät minua niin hyvänä kuuntelijana, ja harmittomana, minähän en suutu, en provosoidu, ja kuuntelen kiltisti.
Enkä osaa/uskalla näyttää sitä, että oikeasti pahoitan mieleni pitkäksikin aikaa näistä purkauksista.
Lässytys on taas sitä, että esim ovet paukkuen aamupäivällä huoneestani lähtenyt ihminen tulee töistä poislähtiessään ovelleni norkoilemaan ja heittää yhtäkkisen hyväntuulisesti jotain ihan höpöhöpöjuttua "jaahas, täällä se Leena vaan ahkerasti työn touhussa, on kyllä niin ihanan aurinkoinen sää että onneksi kohta pääset sinäkin kotiin ja kelistä nauttimaan, hehehe, mukavaa päivänjatkoa, huomiseen!"
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kokemusta, olen hyvin samankaltainen. Minulle on annettu jo nuorena diagnoosi riippuvainen persoonallisuushäiriö. Se tieto on helpottanut omaa oloani paljon ja on ollut helpompi sen myötä opetella pärjäämään asian kanssa. Mutta persoonallisuushäiriö tuskin koskaan pois.
Arja Koriseva ? Marko Paananen ? Heidänkö tyyliin ?