Suurin osa työttömistä HALUAA PÄÄSTÄ TÖIHIN! Missä työpaikat ovat hallitus?
T. Korkeakoulutettu haluamattaan työttömäksi jäänyt
Kommentit (1124)
Ei koskaan ppersuja yhtään mihinkään
Niitä ketjutetaan, jaetaan työpaikan vaihtajille, piilotellaan, jemmataan tutuille ja tietyn ryhmän kiintiötyöntekijöille.
Missä on asiakkaat? Palkkaan heti meidän firmaan vaikka kymmenen ihmistä töihin, kunhan suomalaiset alkavat ostamaan kotimaisten pienyrittäjien tuotteita. Nyt käydään korkeintaan kokeilemassa, että osaa sitten tilata nettikaupasta oikean kokoisen vastaavan tuotteen. Saahan sen halvemmalla, jos ei laske postikuluja tuotteiden hintaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä korkeakoulutettu ei ymmärrä, ettei hallitus niitä töitä järjestä vaan yksityiset yritykset? Ei Suomi ole kuin edesmennyt Neuvostoliitto, jossa jokaiselle osoiteettiin työpaikka, vaikkei töitä ollutkaan.
Vanha tarina kertoi lossivahdista, jolla oli työpaikka, vaikkei lossiakaan ollut enää vuosikymmeneen.
Tuo lossijuttu kuulostaa toki vitsiltä, mutta sitten kun miettii tarkemmin, niin hän oli kuitenkin töissä ja nosti palkkaa, eikä sohvalla nostamassa samaa summaa tukina, että monihan sanoo, että pitäisi mennä mihin vaan töihin ja tuossahan se ratkaisu juuri olisi.
Vierailija kirjoitti:
Satonen lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta on saanut saman verran työttömiä tilalle. Noin ammattitaitoinen työministeri Suomessa on.
Eikö huippuosaajia pitänyt tuoda maahan 40 tuhatta per vuosi, eli siinähän tulee jo 2 vuodessa täytettyä lähes 100 tuhatta paikkaa, jos sellaiset saadaan aikaiseksi ja se tarkoittaa myös sitä, että suomlaiset työttömät pysyvät edelleen työttöminä, ellei työpaikkoja saada aikaiseksi vielä enemmän?
Kokoomus haluaa lakkauttaa nykyisen kotihoidontuen.
Pitäisi sitten luoda sellainen systeemi että jokainen saa halutessaan ryhtyä yrittäjäksi eikä menetä tukea ennenkuin firma alkaa tuottaa edes jotain. Isoja tuottavia firmoja kun Suomeen ei enää tunnu syntyvän sitä mukaan kun ne poistuvat tai myydään ulkomaille.
Kommunistitko niitä työpaikkoja sitten luo? Jos me listatyaan joka vuosi pari hikistä pikkufirmaa pörssiin niin mistä ihmeestä te kommunistit kuvittelette työpaikkojen tulevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satonen lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta on saanut saman verran työttömiä tilalle. Noin ammattitaitoinen työministeri Suomessa on.
Eikö huippuosaajia pitänyt tuoda maahan 40 tuhatta per vuosi, eli siinähän tulee jo 2 vuodessa täytettyä lähes 100 tuhatta paikkaa, jos sellaiset saadaan aikaiseksi ja se tarkoittaa myös sitä, että suomlaiset työttömät pysyvät edelleen työttöminä, ellei työpaikkoja saada aikaiseksi vielä enemmän?
Tämä on kokoomuksen ja persujen toive. Oman maan työttömät pysyy tällä konstilla työttöminä!
Ja töistä pitää saada myös palkka jolla elää!
Äänestys on keväällä, jos hallitukseen haluat. Muussa tapauksessa hallitus ei ole velvollinen järjestämään sinulle töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ja töistä pitää saada myös palkka jolla elää!
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä korkeakoulutettu ei ymmärrä, ettei hallitus niitä töitä järjestä vaan yksityiset yritykset? Ei Suomi ole kuin edesmennyt Neuvostoliitto, jossa jokaiselle osoiteettiin työpaikka, vaikkei töitä ollutkaan.
Vanha tarina kertoi lossivahdista, jolla oli työpaikka, vaikkei lossiakaan ollut enää vuosikymmeneen.
Tuo lossijuttu kuulostaa toki vitsiltä, mutta sitten kun miettii tarkemmin, niin hän oli kuitenkin töissä ja nosti palkkaa, eikä sohvalla nostamassa samaa summaa tukina, että monihan sanoo, että pitäisi mennä mihin vaan töihin ja tuossahan se ratkaisu juuri olisi.
Siltä tuo kuulostaa, mutta voi hyvinkin olla mahdollista. Toinen aivan yhtä älytön tapaus on seuraava. Tämä tuli esiin dokumentissa, missä käsiteltiin syitä Neuvostoliiton romahtamiselle. Eli oli tehdas, mikä valmisti tulitikkuja. Ei siinä mitään ihan tarpeellisia nekin ovat. Alue vaan sattui olemaan sellainen, missä olisi tarvittu maatalouskoneita, lapioita ja yleisesti työkaluja. Oli tehdas, mikä teki tulitikkuja, eikä muuta. Lopulta tämänkin tehtaan rahat vietiin viimeistä hilua myöten, kun kaikki kaatui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satonen lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta on saanut saman verran työttömiä tilalle. Noin ammattitaitoinen työministeri Suomessa on.
Eikö huippuosaajia pitänyt tuoda maahan 40 tuhatta per vuosi, eli siinähän tulee jo 2 vuodessa täytettyä lähes 100 tuhatta paikkaa, jos sellaiset saadaan aikaiseksi ja se tarkoittaa myös sitä, että suomlaiset työttömät pysyvät edelleen työttöminä, ellei työpaikkoja saada aikaiseksi vielä enemmän?
Tämä on kokoomuksen ja persujen toive. Oman maan työttömät pysyy tällä konstilla työttöminä!
TÄMÄ
Ei kiinnosta. T. Purra