Sara Parikka: neljäs lapsi
Kommentit (150)
Tämä kommentti ei liity Parikkaan tai hänen sometiliinsä sillä en ole siihen tutustunut.
Tässä ketjussa on kuitenkin puhuttu uudehkosta ilmiöstä eli lasten oikeudesta yksityisyyteen perheessä jossa perheen aikuisten toimeentulo liittyy vahvasti somesisällön tuottamiseen omasta ja perheen elämästä.
En ole ahkera somettaja eikä some tuo minulle tuloja ja siksi minun on ollut äärimmäisen helppoa kuunnella aidosti lasteni toiveita siitä että he tai heihin liittyvät asiat eivät millään tavalla näy omassa somessani. En siis postaa heistä kuvia tai edes raportoi heidän juhlistaan, harrastuksistaan jne. yhtään mitään.
Nämä toiveet esitettiin minulle varhaismurrosiässä sillä kokivat todella noloksi edes mahdollisuuden että heidän omat ystävänsä tai näiden vanhemmat näkisivät ja ehkä jopa myöhemmin kommentoisivat heihin liittyviä asioita.
Kun näen oikeiden lasten tai perheiden ympärille keskittyvää "kaupallista" somesisältöä jään kyllä aina miettimään sen eettisyyttä alaikäisten osalta. Olisi minun mielestä tosi hyvä jos jopa lainsäädäntö jotenkin ottaisi tähän asiaan kantaa.
Parikat asettuvat muiden yläpuolelle, heidän koko sanoma ja julkisuuskiva pyrkii tuollaiseen vanhahtavaan parempiosaisuuden ihannointiin. Siksikin heidän veronkiertonsa suututtaa, sen avulla on hankittu useamman miljoonan omaisuus, sen lisäksi/ huolimatta, he korostavat kuitenkin työteliäisyyden merkitystä, kaikille ei silti löydy työtä. Kaikki eivät halua luoda uraa kuvailemalla elämää mikä tuntuu lavastukselta, helpolta ja siloiselta, missä klikkaukset ja mainokset ovat elintärkeitä. He esittelevät ihanne-elämää missä ei ole sairauksia, kuolemaa, riitoja, epäkohtia. Nyt on jälleen taas Parikat päättäneet antaa luvan uudelle hehkutuksen aiheelle, uudelle vauvalle. Onnittelut! Ja tämä ei ole kateutta jos joku intoutuu niin heti puolustelemaan heidän höttöistä pilvilinnaelämää. Näyttelijöitä ovat edelleen ja moni ilmeisesti seuraa heidän elämää mikä on huomattavasti tylsempää kuin saippuaoopperat ja oikea elämä. Oliko Saran ystäväkirja muuten mielenkiintoinen? Tavoittiko lukijoita?🤭
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme poikaa ja nuorin on tyttö. Eikä tosiaan haluttu neljättä lasta, jotta saataisiin tyttö. Todella typerä ajatus.
se vaan ärsytti, et Teemu Selänne veti samaa sarjaa perässä. Ois nyt hommannut oman elämän.
Minä olen kans kolmen pojan pikkusisko, ja kärsinyt siitä koko elämäni!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme poikaa ja nuorin on tyttö. Eikä tosiaan haluttu neljättä lasta, jotta saataisiin tyttö. Todella typerä ajatus.
se vaan ärsytti, et Teemu Selänne veti samaa sarjaa perässä. Ois nyt hommannut oman elämän.
Ja Sofia & Carl Philip?
He vaikuttavat sellaisilta keskinkertaisesti ajattelevalta perheeltä, rahaa olisi mutta jotenkin kliseisiä ja varovaisia ovat. Vain se poika nyt puuttuu ja se halutaan nyt, epätoivoisesti. Saisivat nyt sen poikalapsen jos se täydentää vihdoin perheen.
Uusi vauva alulle aina kun suosio uhkaa hiipua. Millähän meinaa elättää itsensä sitten kun tulee liikaa ikää.
Vierailija kirjoitti:
He vaikuttavat sellaisilta keskinkertaisesti ajattelevalta perheeltä, rahaa olisi mutta jotenkin kliseisiä ja varovaisia ovat. Vain se poika nyt puuttuu ja se halutaan nyt, epätoivoisesti. Saisivat nyt sen poikalapsen jos se täydentää vihdoin perheen.
Toivovat tyttöä:) joten metsään meni!

Entä jos on muunsukupuolinen?
Poika se on. Ja etenkin Mikon ilme videolla kertoo kyllä siitä, mitä todella toivottiin. Eikä siinä ole mitään väärää, jos kolmen tytön jälkeen toivoo poikaa. Onnea pojasta!
Alkavat kohta varmaan rakennuttamaan uutta kotia kun eihän ne tuohon kauaa mahdu jos haluavat jokaiselle lapselle omat huoneet.
Vierailija kirjoitti:
Ihana uutinen! Vauvat ovat aina tervetulleita. Ja heilläkin on varmasti paljon hoitoapua isommista tyttäristä. Onnea heille!
Jos vanhin tytöistä on 10-11-vuotias niin miten sen ikäisestä voi olla paljon hoitoapua? Ehkä hetken voi viihdyttää vauvaa, mutta ei alakoululainen ole mikään pikku aikuinen tai äidin apuri.
Klinikalla tekevät niin, että saavat nyt viimein pojan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana uutinen! Vauvat ovat aina tervetulleita. Ja heilläkin on varmasti paljon hoitoapua isommista tyttäristä. Onnea heille!
Jos vanhin tytöistä on 10-11-vuotias niin miten sen ikäisestä voi olla paljon hoitoapua? Ehkä hetken voi viihdyttää vauvaa, mutta ei alakoululainen ole mikään pikku aikuinen tai äidin apuri.
Kyllä meillä ainakin vanhemmat lapset laulaa ja lukee kirjaa vauvalle, tykkäävät työntää vaunuja ja välillä syöttävät. Ihme syyllistämistä sulta taas
Kasvottomat lapset sponsoroiduin asustein työntämässä veljeään kasvottomille lapsille mainosmielessä sponsoroiduilla vaunuilla. Pikkuveli esittelee jatkossa pojille sopivia tuotteita, esimerkillisesti seuraajille. Sara on toki kertonut julkisesti aiemmin, että lapsensa saavat myös omat tienestit näin jo pienestä pitäen, heidänkin tulevaisuus on turvattu taloudellisesti, eivät he ole pelkkiä hyvän mielen lähettiläitä ja materian sanansaattajia. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
Sampo tai Samuel on varmasti lapsen nimi.
Kävikö ne Kyproksella tilaamassa pojan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He vaikuttavat sellaisilta keskinkertaisesti ajattelevalta perheeltä, rahaa olisi mutta jotenkin kliseisiä ja varovaisia ovat. Vain se poika nyt puuttuu ja se halutaan nyt, epätoivoisesti. Saisivat nyt sen poikalapsen jos se täydentää vihdoin perheen.
Toivovat tyttöä:) joten metsään meni!
Näyttelijät 😉
Joo, näitä gender selection -klinikoita monet käyttää. Onko heillä ollut talvella lomamatka?
Vierailija kirjoitti:
Poika se on. Ja etenkin Mikon ilme videolla kertoo kyllä siitä, mitä todella toivottiin. Eikä siinä ole mitään väärää, jos kolmen tytön jälkeen toivoo poikaa. Onnea pojasta!
Näyttelijä voi näyttää mitä ilmettä vaan.
Tietenkin! Mekin maksamme jo niin paljon veroja, että todellakin olemme käyttäneet asiantuntijoita verosuunnittelussa, yhtään ylimääräistä emme maksa.