Miten nuoret saataisiin perustamaan enemmän firmoja suomeen?
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
YEL-maksu pitäisi sitoa jollain tavalla yrityksen todelliseen liikevaihtoon eikä johonkin keksittyyn työtuloon. Vaikka periaatteessa YELin maksu ei ole niin paha, niin se on asia, jonka olen huomannut usein huolestuttavan potentiaalisia aloittavia yrittäjiä. Toiminimi- ja kevytyrittäjyyttä tulisi helpottaa. Myös yrittäjänä täysin sosiaaliturvaverkon ulkopuolelle putoaminen saa monet empimään yrittämistä. Pitäisi muistaa että ylivoimaisesti suurin osa suomen yrityksistä on yhden tai muutaman hengen yrityksiä joilla on maltillinen liikevaihto, ja yrittäjyyden houkuttelevuutta tulisi kehittää näitä ihmisiä ajatellen.
EI liikevaihtoon vaan palkkaan! On aloja, joissa yrityksellä voi olla omakotitalon hinnan kokoinen liikevaihto mutta yrittäjä ei pysty kuitenkaan vielä maksamaan itselleen palkkaa.
Yrittäjille samat säännöt kuin muillakin on: eläkemaksu määräytyy maksetun palkan mukaan sentilleen. Mikään muu systeemi ei ole reilu.
Eihän yrittäminen ole mikään itseisarvo. Ei kukaan perusta yritystä tyyliin "hei minäpäs kokeilen tuota". Kyllä niiden edellytysten tulee olla kohdallaan ennen kuin ottaa riskin yrittämisestä. Tietenkin voi kokeilla pienyrittäjänä ja katsoa onko sille palvelulle kysyntää.
Minäkin olin joskus nuori. Säästäväinen ja todella suoraviivainen tekemisissäni. Tehokas työntekijä.
Mitään ei jäänyt palkasta säästöön.
Ei silloin mitään yrityksiä perusteta, jos säästöön ei jää rahaa. Ei pankista myönnetä edes visakorttia kun on tulot niin alhaiset. Luottokyky nolla, vaikka ylitöitä jaksoin tehdä ihan helvetisti, niin että kroppa meni kaput.
Pitää olla rikkaat vanhemmat ja tyhmä että lähtee yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talous ja yrittäminen kouluaineeksi!
Sinne jonnekin tunnetaitojen, arjen taitojen, sijoittamisen ja valeuutislukutaidon sekaan? Kuinka paljon haluat lisätä oppiaineita ja opettajia ja pidentää oppilaiden koulupäivää?
Koulupäivät ovat Suomessa lyhyitä esimerkiksi Aasian maihin verrattuna. Arjen taitoja jo opiskellaan kotitaloudessa. Valeuutislukutaitoa opiskellaan äidinkielessä. Taloutta, yrittämistä ja sijoittamista voisi opiskella muutaman kurssin verran yhteiskuntaopin tunneilla.
Kukaan täysijärkinen ei halua Aasian oravanpyörää omille lapsilleen, eikä kenellekään muulle.
He ovat kuitenkin maailman Pisa-huippuja, toisin kuin suomalaiset lapset. Talouskasvukin taitaa olla Aasian mailla oravanpyörässään parempaa kuin Suomen 0-taso viimeiset 17v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka niille takaa alkuupääsy rahoituksen. Purra varmaan.
Heti laittaisin yrityksen pystyyn kun saisin rahoituksen koneisiin ja alkuvuokra tiloihin.. kukaan ei tyhjätaskuja takaa,
Minkälaisen summan tarvitsisit että pääsisit aloittamaan?
Minä olen sitä mieltä että suuryritysten tuet pitäisi lakkauttaa ja niillä rahoilla pitäisi tukea uusien yrityksien perustamista. Vientimarkkinoille suunnatut yritykset saisivat korkeammat tuet, koska se touhu on tosi kallista mutta kansantalous parantuisi erityisesti siitä että meille syntyy uusia vientiyrityksiä. Mutta myös kotimaan markkinoilla toimivaa yritystä voisi mielestäni tukea jollain pienellä aloituspääomalla + starttirahalla, jota saisi nykyistä pidemmän ajan ilman että joutuu koko ajan hakemaan jatkoa. Lisäksi YEL-maksuvelvoite ja verovelvoite kokonaan pois parin ensimmäisen vuoden ajaksi.
Noilla pääsisi jo alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talous ja yrittäminen kouluaineeksi!
Sinne jonnekin tunnetaitojen, arjen taitojen, sijoittamisen ja valeuutislukutaidon sekaan? Kuinka paljon haluat lisätä oppiaineita ja opettajia ja pidentää oppilaiden koulupäivää?
Koulupäivät ovat Suomessa lyhyitä esimerkiksi Aasian maihin verrattuna. Arjen taitoja jo opiskellaan kotitaloudessa. Valeuutislukutaitoa opiskellaan äidinkielessä. Taloutta, yrittämistä ja sijoittamista voisi opiskella muutaman kurssin verran yhteiskuntaopin tunneilla.
Kukaan täysijärkinen ei halua Aasian oravanpyörää omille lapsilleen, eikä kenellekään muulle.
He ovat kuitenkin maailman Pisa-huippuja, toisin kuin suomalaiset lapset.
Talouskasvu ei ole sen parempaa, kun ollaan päästy samalle kehitystasolle.
Yel tulisi muuttaa rahastoivaksi. Nyt kaikki menee jakoon eikä ole takeita maksajista tulevaisuudessa eikä nytkään maksajia riitä. Henkikohtainen eläjesäästäminen on ratkaisu ja pakollinen.eläkemaksu tulosi rahastoida ja pakolllisuus loppuisi progressiivisesti kun tietty perusturvan taso on saavutettu. Näin jokaiselle kertyisi oma eläke oikeasti eikä vaan korvamerkittynä. Jakojärjestelmän minimi olisi perustulon kaltainen eli kaikille sama.
Tämä nykyinen Marinin hallituksen Yel uudistus estää uusien yrityksien perustamisen ja nykyisistäkin moni lopettaa. Ihmettelen ettei hallitus jo kiirehdi tämän asian korjaamisen kanssa.
Suomessa yrittäminen on tehty.vaikeaksi. Maan täytyy ensin vapautua vasemmistoutopiasta ja vapautua byrokratiasta, sääntelystä,, säädöksistä ja holhoamisesta.
Yritysten perustaminen pitää estää. Ne voivat työllistää ensin yrittäjän ja sitten ehkä muita. Työlliset eivät äänestä vasemmistoa.
Terv vasemmistopoliitikko
Vierailija kirjoitti:
Äärisosialistinen Suomi vastustaa yrittämistä. Äärivasemmisto pitää huolen, että sooloilijoita rangaistaan kunnolla.
Tämä!
Demarisyövän syytä. Demaripirut luiskaan, niin alkaa suomessakin työnteko ja yrittäminen kannattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka niille takaa alkuupääsy rahoituksen. Purra varmaan.
Heti laittaisin yrityksen pystyyn kun saisin rahoituksen koneisiin ja alkuvuokra tiloihin.. kukaan ei tyhjätaskuja takaa,
Minkälaisen summan tarvitsisit että pääsisit aloittamaan?
Minä olen sitä mieltä että suuryritysten tuet pitäisi lakkauttaa ja niillä rahoilla pitäisi tukea uusien yrityksien perustamista. Vientimarkkinoille suunnatut yritykset saisivat korkeammat tuet, koska se touhu on tosi kallista mutta kansantalous parantuisi erityisesti siitä että meille syntyy uusia vientiyrityksiä. Mutta myös kotimaan markkinoilla toimivaa yritystä voisi mielestäni tukea jollain pienellä aloituspääomalla + starttirahalla, jota saisi nykyistä pidemmän ajan ilman että joutuu koko ajan hakemaan jatkoa. Lisäksi YEL-maksuvelvoi
Mikä tämä ala on, johon pitäisi perustaa yrityksiä on? Teknologia vai? Ensinnäkin henkilön pitäisi olla sen alan ammattilainen. Ei riitä, että poimit kaduita jonkun random tyypin, joka ei tajua alasta vttujakaan ja sitten käskytät perustamaan firman ilman omaa tahtoa, ilman omaa kiinnostusta ja alan tuntemusta. Miksi ap itse ei perusta firmaa? Perusta itse ap se firmasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talous ja yrittäminen kouluaineeksi!
Sinne jonnekin tunnetaitojen, arjen taitojen, sijoittamisen ja valeuutislukutaidon sekaan? Kuinka paljon haluat lisätä oppiaineita ja opettajia ja pidentää oppilaiden koulupäivää?
Koulupäivät ovat Suomessa lyhyitä esimerkiksi Aasian maihin verrattuna. Arjen taitoja jo opiskellaan kotitaloudessa. Valeuutislukutaitoa opiskellaan äidinkielessä. Taloutta, yrittämistä ja sijoittamista voisi opiskella muutaman kurssin verran yhteiskuntaopin tunneilla.
Kukaan täysijärkinen ei halua Aasian oravanpyörää omille lapsilleen, eikä kenellekään muulle.
He ovat kuitenkin maa
Miksei Suomi sitten ota kiinni Tanskaa ja Ruotsia kehitystasossa?
Ostovoima pitäisi saada korkeammaksi. Oma isä perusti menestyneen firman säästämällä rahaa tekemällä töitä.
Eli aluksi teki töitä paljon ja montakymmentä vuotta nuorena.
Nyt kun teet töitä, niin palkat on niin matalat ettei mitään jää säästöön.
Siksi ei firmoja synny kun on matalat palkat.
Jos joku saa yrityksensä näiden riskinottojen jälkeen kannattavaksi niin viimeistään siinä kohdassa tullaan tiehaaraan kun pitää palkata henkilökuntaa. Itse ei pysty kaikkeen, mutta voitto niin epävarmaa että se voi suhmuroitua henkilöstökuluihin. Itselläni on ollut tilanteita jossa saatavat myöhässä ja pakolliselle on mennyt palkat. Arvaatte varmaan että yrittäjä jäi palkatta. Onneksi raha tuli myöhemmin. Tällaisessa tilanteessa kanssakulkijat irvailivat yrittäjän riskistä. Miksi yrittäjä aina kantaa riskin? Silloinkin kun ei ole päässyt nauttimaan voitoista enempää kuin samaa työtä tekevät palkastaan? Sairas systeemi. Eipä voi muuta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Äärisosialistinen Suomi vastustaa yrittämistä. Äärivasemmisto pitää huolen, että sooloilijoita rangaistaan kunnolla.
Miksei oikeisto näytä tekevän asialle nyt jotain kun kerran voisivat?

Ei ole rahaa, kun raha menee oikeistollakin omaan taskuun ja huolella veroparatiiseihin.
Ei mene palkkoihin työtätekevile, jotka saisivat säästöön ja ehkä perustettua joskus niitä firmoja.
Suomessa on varmistettu ettei vahingossakaan kannata yrittää yhtään mitään tai menettää kaikki tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärisosialistinen Suomi vastustaa yrittämistä. Äärivasemmisto pitää huolen, että sooloilijoita rangaistaan kunnolla.
Tämä!
Demarisyövän syytä. Demaripirut luiskaan, niin alkaa suomessakin työnteko ja yrittäminen kannattamaan.
No onneks meillä on kokoomus.... no mutta mitään ei tapahdu, eikä muutu?? Höh?? Mut onneks voi vihata sitä toista puoluetta. Auttaa asiassa varmaan oikeen paljon.... voi suomi , lampaita täynnä eikä mikään muutu. bäää bää.
En ole nuori mutta voishan sitä yrittää, olis tuotekkin. Mutta terveys ongelmat täytyis hoitaa alta pois. Mut helpompi olis muuttaa pois suomesta kuin asian odottaminen. Hoitoon pääsystä ei mitään tietoa . Koska suomi. Home sweet home
Liian sitovaa ja henkisesti kuormittavaa. Kaikkien asioiden hoitaminen ja kaikesta yrityksen toiminnasta vastuun kantaminen vaatii todella paljon tietoa ja ymmärrystä. Jos haluat ulkoistaa tiettyjä asioita, joudut maksamaan niin paljon, ettei se ole kannattavaa. Jos haluatkin tehdä jotain muuta elämässäsi, niin yritystoiminnan lopettaminen ei todellakaan ole helppoa.