Onko kumppanimakusi muuttunut vuosien saatossa?

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti täällä ei saa kuvailla omaa makuaan koska aloitukseni poistettiin. 

Tyydyn sitten vain toteamaan että omalla kohdallani on muuttunut iän myötä. Vaatimuslista on myös vähäisempi kuin nuorempana. 

Ap

Mä taas olen entistä vaativampi. Paitsi yhdessä asiassa, eli ennen vaadin mieheltä pitkiä hiuksia, ja nykyään taas niitä mieluummin ei tarvitse olla. 

Vierailija kirjoitti:

On toki. Lukiolaisena kiinnostuin lukioikäisist, nyt 47-vuotiaana n. 40-54-vuotiaista. Nykyisin myös on eri tavalla merkitystä elämäntyylillä ja tajuaa seksuaalisen yhteensopivuuden merkityksen. Nuorena kaikkien elämäntyyli oli aika samanlainen eikä sellaisia eroja ollut kuin aikuisena, ja seksistä ei ollut kokemusta saati syvällistä ymmärrystä.

Tätä mä just mietin että kun jotkut vastaavat että ei ole muuttunut YHTÄÄN niin onhan se vähän erikoista kun kyllähän ihmiset yleensä muuttuvat siitä lukioikäisestä paljonkin sekä fyysisesti, henkisesti että tyylillisesti. Mutta ehkä jotkut löytävät itsensä nuorina. En tuomitse. Olen vain utelias. 

Esimerkiksi 2000-luvun alun skeittarityyli ei ehkä enää niin paljon itseäni viehätä, koska se harvoin pukee keski-ikäistä, ja sellainen kyllä korostaa myös nuorten nuoruutta siinä määrin että itseäni ei enää vedä puoleensa. Tuntisin olevani joku vähän häiriintynyt täti jos sellaisten kanssa pyrkisin treffeille. 

En myöskään tunne enää itseäni kotoisaksi sen ajan tyylissäni eli jos joku olisi silloin minuun rakastunut ja olettaisi että tyyli pysyy niin ei. 😆

T: AP

Juu. Viimeisen vuoden aikana alkanut ymmärtämään että "panojen" kumppaneiksi kutsuminen on todella vammaista, enkä arvosta ihmisiä "kumppaneina" ollenkaan. Pitääkö aina paskoa kaikki kaunis kutsumalla paskaa kauniiksi?

Joskus kouluaikoina, ajatus huomattavasti vanhemmasta opettajasta kiihotti. Muuten olen mieltänyt "tyypikseni" lähes samanikäisen, normaalin/sporttisen, tummatukkaisen. Sitten menin sekaisin vaaleasta, minua jonkin verran vanhemmasta naisesta, joskin hänkin on normaali/sporttinen ulkomuodoltaan. Hands down, kuuma. 

Oma kumppanimakuni on muuttunut tasaisesti sen mukaan miten oma kumppani on muuttunut vuosien myötä :) 

Ennen oli kaikenlaisia illuusioita. Nykyään en jaksa oikein ajatella koko parisuhdekonseptia, paitsi ihan teoreettisessa mielessä.

Eihän kumppania vaihdeta maun mukaan. 

Kumppani on jotain mihin sitoudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Nuorena luulin pitäväni lihavista naisista.

Nyt on tullut sen verran itseluottamusta, että kiihotun normipainoisista.

Tää on mielenkiintoista. Miten siis " luulit pitäväsi "? Viehätyitkö siis sellaisesta ominaisuudesta oikeasti jonkin aikaa vai sieditkö jotta ns. saat edes jostain seuraa? 

Koska joillain oikeasti voi olla jopa fetissi monenlaista eri vartalotyyppiä kohtaan, kiinnostaa oliko tämä sellaista mutta vain hetkellisesti? 

Itseluottamukseen liitettynä mielenkiintoinen ilmiö. 

Aloin heti miettiä itseäni, että mitkä kaikki mun ihanteet voisivat liittyä itsetuntoon tai itseluottamukseen. 

Sen olen tiedostanut että kovaa treenaavat eivät luultavasti itseäni viehätä ainakin koska en itse yllä samaan, tai edes halua sellaista vaativaa elämäntyyliä. Voin myöntää että kovassa kunnossa olevan kanssa olisin myös epävarmempi ja voisin kokea menettämisen pelkoa. 

Tarkoitus ei ole arvottaa tai arvostella mitään vartalotyyppiä tai elämäntapaa. 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Ei, edelleenkin mies on parhaimmillaan 25-30-vuotiaana. Vaatimuslista myös kasvaa kasvamistaan, en ole koskaan ollut niin nirso kuin näin keski-ikäisenä, kun mitään varsinaista painetta pariutumiselle ei enää ole.

Mulla sama.

N43

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa ei ole. Jo nuorena viehätyin niistä tavallisista, hieman hiljaisemmista ja rauhallisista miehistä (teininä tietenkin pojista) enkä oikein olisi jaksanut sellaisia elämöitseviä ja äänekkäitä suupaltteja navanalusvitseineen ja naistennaurattamisineen.

Valitettavasti tuo mieluisa miestyyppi ei taasen tuntunut koskaan viehättyvän minun kaltaisista naisista vaikka olen siis itsekin hyvin tavallinen, hieman hiljaisempi ja rauhallinen. Yritin sitten kyllä katsella sormien läpi tuollaista supersuulasta ekstroverttiä josko vaikka siihen jatkuvaan menemiseen / tulemiseen ja muuhun elämöintiin ja äänekkyyteen voisi tottua ja sopeutua.. Juu ei, se ei onnistu ainakaan minulta.

 

Joo, rauhalliset miehet tuntuvat usein tykkäävän räväköistä ja äänekkäistä jännänaisista. Ovat varmaan sitten niin syvällä omissa ajatuksissaan ja kuplassaan, etteivät huomaa muunlaisia naisia.

" Olihan sitä nuorempana jos jonkinlaisia kriteerejä joilla ei tänä päivänä ole merkitystä. Esim. tatuoinnit olivat nou nou, mutta nyt en edes "näe" niitä nykyiselläni, vaikka niitä useita onkin. "

Henkilökohtaisesti uskon, että kun rakastuu oikein aidosti ja kunnolla niin moni kriteeri menettää merkityksensä. Niin kuin sulla tässä tatuointiasiassa on käynyt. 

Sitä voi yllättyä kovastikin ja huomata että rakastuu johonkuhun johon ei olisi uskonut/ei täytä jotain kriteereitä mitä oli kuvitellut toisessa ehdottomasti tarvitsevansa. 

Mua usein huvittaa kun tv:ssä jotkut luetteloi että pitää olla sitä tätä ja tuota ja ei saa olla sitä tätä ja tuota, ja monet niistä kriteereistä on aika pinnallisia niin eipä ole kovin realistinen lähtökohta. 

Aika usein se jokin kipinä ja kemia sekä olo, että on helppo olla toisen kanssa,  kommunikaatio sujuu,  ajaa monen pikkuseikan edelle. Se, että tulee nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. 

Tuntuu että sellainen lempiasioiden luettelointi kuuluu vaiheeseen jossa etsii itseään ja ehkä siksi näitä kriteerilistoja ihannekumppanistakin luo. 

Ihanteet ja todellisuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. 

Pohtii AP. 

Olen entistäkin enemmän woke ja haluan naiseni aktiivisina sekä henkisesti että fyysisesti. Persumuijia (koskee myös kok/rkp/kd paitsi intellekutellit evabiaudet-tyyppiset sivistysporvarit) en ota edes yhden illan juttuihin. M60

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, edelleenkin mies on parhaimmillaan 25-30-vuotiaana. Vaatimuslista myös kasvaa kasvamistaan, en ole koskaan ollut niin nirso kuin näin keski-ikäisenä, kun mitään varsinaista painetta pariutumiselle ei enää ole.

Musta mies on parhaimillaan 35-45-vuotiaana

Tälaiseen kommenttiin olis kiva liittää myös oma ikänsä edes suunnilleen. Ja että onko noin ollut aina, koska keskustelu koskee sitä että onko maku muuttunut ajan myötä. 

Oletko siis tyyliin 18-vuotiaanakin viehättynyt 35-45-vuotiaanakin vai mistä on kyse?

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Oma kumppanimakuni on muuttunut tasaisesti sen mukaan miten oma kumppani on muuttunut vuosien myötä :) 

Tää on kaunista ja onnellista. 

Mä en itse ole myöskään sinkku ja huomaan välillä, että mun kumppanilla on haasteita mun muutosteni kanssa. Ihan alkaen siitä, että vaikka olen nelikymppinen tykkään vaihtaa hiusvärejä suht usein ja joskus radikaalistikin. 

Hän on myös ilmaissut että voisi olla syytä tarkistaa elintapojani, minkä tulkitsen niin että en nyt viitsi sitä tässä tarkentaa ettei koko keskustelu poistu ainakaan sen takia.

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasin ei, koska olen ollut aina hyvin kaikkiruokainen, eikä se ole muuttunut miksikään. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka luettelevat hyvin tarkkaan hiusten värit sun muut. Mitä ihme tekemistä hiusten värillä on sen kannalta, näyttääkö ihminen hyvältä,  saati onko tämä upea ihminen?

On muitakin ominaisuuksia kuin vain ulkoisia

Eikös tässä kysytty ulkonäkö edellä?

No mutta sisäisesti, en halunnut kumppanikseni nuorena pahaa poikaa enkä nytkään. Arvostan edelleen samoja hyviä luonteen ominaisuuksia kuin silloinkin.

 

Ihmisillä on erilaisia ihanteita että mikä toisessa viehättää ulkoisesti tai muuten. Onko makusi muuttunut vuosien varrell

 

En tiedä kuka enää hahmottaa aikuisena maailmaa joidenkin pahat pojat -käsitteistön avulla, mutta olkoot. Että se on ainoa ominaisuus jonka ihmisestä keksii. Siinä ei ole minusta mitään mielenkiintoista. Ehkä lukioikäisenä olisi ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on muuttunut iän myötä niin, että nuorena katsoin enemmän miehen koulutusta ja sosiaalista asemaa, mutta en niinkään seksikkyyttä ja ulkonäköä. Vanhempana taas muodolliset seikat eivät ole olleet tärkeitä, vaan pääasia on miehen seksikkyys ja komea ulkonäkö.

Mulla taas on aina ollut noin että ulkonäkö/fyysinen vetovoima, ja mulla myös persoona, menevät koulutuksen ja sosiaalisen aseman edelle. 

Mulle toisen ammatti tai varallisuus eivät ole koskaan merkinneet mitään, koska en usko että niiden perusteella rakastuminen muutenkaan tapahtuu.

Jos puhutaan ihanteista, olen toivonut samoja mielenkiinnon kohteita kylläkin kuin itsellä, ja joillekin tulee niistä harrastuksista myös ammatti.

Omien arvojeni mukaisesti pitää tehdä sitä mitä kohtaan tuntee intohimoa, eikä palkka ole pääasia. Pidän tätä asiaa ihmisen yksityisenä, joten en ole koskaan puuttunut kenenkään ammatinvalintakysymyksiin.

Joten vaikka olen kysynyt että " Mitä teet? " ei mikään vastaus ole ollut deal breaker. Ei edes työttömyys. 

Joskus mietin,  että olisiko nuorena pitänyt arvottaa toisin, mutta tulen aina tulokseen että sellainen ei vain ole mua. Joskus joku varakas liehitteli mua mutta mulle tulee herkästi olo että ahdistaa enkä voi elää toisen ihmisen elintasoa kun se ei ole mun elintasoa. En kestä elää valheessa millään tapaa. 

Jos haluat, kiinnostaisi tietää että miten tuo muutos kohdallasi tapahtui? 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Eihän kumppania vaihdeta maun mukaan. 

Kumppani on jotain mihin sitoudutaan.

Ei tietenkään. Kuitenkin ihmisillä on usein joitain ihanteita. Se, vastaako kumppani niitä on eri asia. 

Välttämättä mitään kumppania ei edes löydy. Voihan sitä vaikka yksinään ihastella jotain ihmistä jonka näkee vaikka telkkarissa ja ajatella, että onpa kaunis oli itsellä kumppania tai ei. 

Joillain ihmisillä on myös useita ihastuksia elämänsä aikana, joista ei edes pyri tekemään suhdetta, ei edes uskalla, voi,  tai halua lähestyä heitä. Esim. Voihan ihastua varattuun ja olla tekemättä asian eteen mitään. 

Joillain on elämänsä aikana jopa eri kumppaneita eikä ketään ole vaihdettu toiseen vaan suhde on loppunut jostain syystä ja myöhemmin on tullut uusi suhde. 

Kysyin että onko oma maku muuttunut elämän aikana vai ei, en ehdottanut mitään toimenpiteitä asian suhteen. 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

" Minulle on kyllä edelleen kemia ja intohimo tärkeitä asioita. Ilman niitä koen suhteen lähinnä kaverillisena. "

 

Tähän haluan tarkentaa, että kyllä nuo mullekin ovat tärkeitä. Tarkoitin, että joskus on ollut tosi kova vetovoima jotakuta kohtaan ja olen lähtenyt sitten siihen suhteeseen sen perusteella kovaa vauhtia. 

Sitten olen tutustunut tähän henkilöön ja huomannut esim. että ei ole paljoa yhteistä, arvot ja elämän suunta aivan eri,  ja on ollut tosi vaikeitakin ristiriitoja.  Joissain tapauksissa jopa kaltoinkohtelua. 

Sitten olen kuitenkin luullut, että jotenkin muka kuulutaan yhteen koska se toinen on ulkoisesti ollut niin hyvännäköinen ja kemia sekä viehätys on ollut niin kovaa. 

Myöhemmin opin laittamaan sellaisen suhteen poikki jossa ei ole muuta kuin se vetovoima. 

Nykyisessä suhteessa rakastuttiin henkisellä tasolla ensin, syntyi syvä ystävyys ja yhteistä oli paljon. Intohimo syttyi sitten. Ei siihenkään montaa päivää mennyt, mutta se ei ollut sellaista kuitenkaan, että heti kun näkee jonkun vieraan hyvännäköisen jonka kanssa on kemiaa niin mitään kysymättä ekana päivänä on jo suhde alkanut jossa pääasia heti alkuun on fyysisyys ja kysymykset kysellään vasta jälkikäteen. 

Lisäksi en enää perheellisenä lähtis heti kävelemään jos on kuiva kausi vaikka stressin takia tai jos tulis joku vakava pysyvä sairaus joka vaikuttaa siihen.  Nuorenpana olin asian suhteen kärsimättömämpi. 

T: AP

Ei ole muuttunut. Tykkään edelleen näteistä, keskipituista, tummatukkaisista hoikista naisista. Nyt erona vain se että kun olen itse päälle nelikymppinen niin alle 30v en enää edes vilkaise. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole koskaan ollut tietoisesti jotain makua. Ihminen vetää puoleensa ja yhteisen ajan kuluessa tapahtuu kiintymys ja rakkaus jos ne on syntyäkseen.

Usein moni kuitenkin tietää mikä ei viehätä yhtään, vaikka ei osaisi tarkkaan määritellä että mikä viehättää.

Asiaa voi lähestyä senkin kautta, että onko joku asia mikä ennen oli epäviehättävää,  ei-kiinnostavaa tai huonoksi koettu asia kumppaniehdokkaassa ajan myötä muuttunut niin,  että nykyään sekin asia on ihan ok, siedettävissä tai jopa merkityksetön seikka. 

Sen ei tarvitse olla ulkoista. Se voi liittyä persoonaan, arvoihin, elämäntapaan tai elämäntilanteeseen. 

Esimerkiksi jotkut eivät haluaisi puolisoa jolla on jo lapsia, mutta rakastuvatkin ihmiseen jolla on ja päättävät alkaa suhteeseen siitä huolimatta. Jotain tämän tyyppistä esimerkiksi. 

T: AP