Onko kumppanimakusi muuttunut vuosien saatossa?

No ennen en halunnut kumppania ollenkaan, enkä olisi voinut kuvitellakaan olevani minkään sortin missään miehen kanssa, vaikka puhtaan ulkonäöllisesti heistä enemmän viehätynkin. Nykyään voisin ehkä jo olla. Ulkonäöllisesti olen aina tykännyt samanmoisista. Mulla on siis kaksi eri tyyppiä. Joko ns. kaunis mutta kuitenkin miehekäs, tai sitten komea mutta söpö. Ennen vaan tuli ajateltua, että kaikki miehet on ääliöitä. 

" Ei ole muuttunut muuten kuin iän osalta. Nuorena pidin eniten itseäni vähän vanhemmista miehistä, mutta kolmikymppisestä alkaen myös vähän nuoremmat ovat alkaneet kiinnostaa. "

Mulla on muuten tää sama! Ja nyt kun olen nelikymppinen ei ne nuoremmat, jotka olivat siis alle 30v kun itse olin 30v eivät kiinnosta yhtään, ja 30-vuotiaatkin tuntuvat aika nuorilta. En uskaltaisi luottaa että niin nuori vakiintuisi, enkä jaksa esim. Bilettää vaan kaipaan sellaista tosi arkista menoa jossa saa vanheta ja rupsahtaa rauhassa eikä tarvitse stressata jos vähän kilojakin kertyy. 

Oma kokemus nuoremmista miehistä on tähän astisen elämäni aikana ollut se että mun vyötärön ympäryksen kyttääminen on ollut oleellista. Itse en enää siihen lähde. 

T: AP

Minulla on muuttunut iän myötä niin, että nuorena katsoin enemmän miehen koulutusta ja sosiaalista asemaa, mutta en niinkään seksikkyyttä ja ulkonäköä. Vanhempana taas muodolliset seikat eivät ole olleet tärkeitä, vaan pääasia on miehen seksikkyys ja komea ulkonäkö.

On muuttunut ja paljon. En ikinä enää tapailisi sellaisia miehiä mitä tapailin parikymppisenä. Itseasiassa jokaisen suhteen jälkeen kriteerit ja mieltymykset on vaan tarkentunut. Jopa ne ihmiset joita tapailin muutama vuosi sitten olisi nykyään sellaisia joiden kanssa en lähtisi enää edes kahville. Tiedän nykyään hyvin tarkkaan minkälainen mies sopii minulle ja en ole yhtään valmis joustamaan vaatimuksissa. Mielummin olen vaikka yksin. Ikää kohta 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ei, edelleenkin mies on parhaimmillaan 25-30-vuotiaana. Vaatimuslista myös kasvaa kasvamistaan, en ole koskaan ollut niin nirso kuin näin keski-ikäisenä, kun mitään varsinaista painetta pariutumiselle ei enää ole.

Musta mies on parhaimillaan 35-45-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasin ei, koska olen ollut aina hyvin kaikkiruokainen, eikä se ole muuttunut miksikään. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka luettelevat hyvin tarkkaan hiusten värit sun muut. Mitä ihme tekemistä hiusten värillä on sen kannalta, näyttääkö ihminen hyvältä,  saati onko tämä upea ihminen?

On muitakin ominaisuuksia kuin vain ulkoisia

Eikös tässä kysytty ulkonäkö edellä?

No mutta sisäisesti, en halunnut kumppanikseni nuorena pahaa poikaa enkä nytkään. Arvostan edelleen samoja hyviä luonteen ominaisuuksia kuin silloinkin.

 

Ihmisillä on erilaisia ihanteita että mikä toisessa viehättää ulkoisesti tai muuten. Onko makusi muuttunut vuosien varrella asiassa? 

 

minust

Mun mielestä ei ole ollenkaan outoa puhua tässä yhteydessä " pahoista pojista " koska onhan se ilmiö, että jotkut ihastuvat ns. Renttuihin, eikä se koske edes vain naisia. 

Se on yleensä jotain lapsuuden olosuhteiden uudelleen elämistä. 

Se voi muuttua ajan myötä tai sitten ei.

Mielenkiintoista että tässä kommentissa johon kommentoit kerrottiin ettei ole aiemminkaan viehättynyt pahoista pojista eikä nytkään. 

Taitaa olla aika harvinaista että niin ylipäätään kävisi enää vanhemmiten. Siis että yhtäkkiä alkais rentut tai jotkut tyyliin jopa linnakundit viehättämään. 

Kaikki on varmaan kuitenkin mahdollista mutta sellaisessa tapauksessa olis kiinnostavaa tietää psykologia sen takana. 

Ainoa mikä itselleni tulee mieleen vois olla joku ikäkriisi johon liittää seikkailunhalun. 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

On muuttunut ja paljon. En ikinä enää tapailisi sellaisia miehiä mitä tapailin parikymppisenä. Itseasiassa jokaisen suhteen jälkeen kriteerit ja mieltymykset on vaan tarkentunut. Jopa ne ihmiset joita tapailin muutama vuosi sitten olisi nykyään sellaisia joiden kanssa en lähtisi enää edes kahville. Tiedän nykyään hyvin tarkkaan minkälainen mies sopii minulle ja en ole yhtään valmis joustamaan vaatimuksissa. Mielummin olen vaikka yksin. Ikää kohta 40 vuotta.

Samoilla linjoilla. En ole enää sillä asenteella, että jokaiselle tulee antaa mahdollisuus. Ellei viehät niin ei viehtät ja omaa intuitiotaan voi ja saa kuunnella. Kahvillekaan ei tarvitse lähteä kohteliaisuudesta vaan treffailla silloin, kun aidosti haluaa.

Miesmakuni on muuttunut hiukan, koska ihmistuntemuksenikin on parantunut.

Ulkonäöllisesti kelpuutan nykyään jopa tummat ja ruskeasilmäisetkin, jos luonne viehättää. Aasialaisia tai muita itseäni pienempiä ja täysin karvattomia en pystyisi vieläkään deittaamaan. Tatuoinnit ja pitkät hiukset aina poissulkemiskriteeri, samoin huono hygienia.

Luonteesta olen oppinut sen verran, että ei kannata yrittää naiivisti rakastaa ilkeää ehjäksi. Seuraan, miten deitti kohtelee muita ihmisiä ja eläimiä. Ja minua. Ei kaikkien mielenkiinnonkohteiden tarvitse enää olla yhteisiä, mutta keskinäinen kunnioitus täytyy löytyä. Saa olla rauhallisempi kuin itse, mutta perässävedettäviä, katkeria ukkoja en jaksa. Nykyään kelpaa nuorempikin, ei tarvitse olla enää vanhempi etikettitaituri. Sydämen sivistys ja optimismi riittävät.

Siis osa samoja kuin ennen, osa muuttunut. Hauska ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti täällä ei saa kuvailla omaa makuaan koska aloitukseni poistettiin. 

Tyydyn sitten vain toteamaan että omalla kohdallani on muuttunut iän myötä. Vaatimuslista on myös vähäisempi kuin nuorempana. 

Ap

Itselleni taas on tullut enenmän kriteereitä, kun aikuisena on enemmän muuttujiakin esim. lapsi vai ei, elämäntyylit, lemmikit vai ei, jne. Ja myös oma ymmärrys suhteista ja omista toiveista on lisääntynyt. Nuorena toivoi vain samanhenkistä, jonka kanssa ollaan ralastuneita, nykyisin tajuaa ettei tuo pelkästään riitä.

N47

Mulla taas oli nuorempana aika tarkat kriteerit joissain jutuissa, ja painotin liikaa sekä ulkoiseen viehätykseen että kemiaan ja intohimoon. Nykyään intohimo saa kehittyä hitaamminkin enkä enää juokse sen perässä kuvitellen että kannattaa alkaa seurustella jos sitä ilmenee. 

Enää en ottaisi huonoa kohtelua vastaan niin kuin nuorempana. En ole enää mikään kaikkien ymmärtäjä ja toisten ongelmien korjaaja niin kuin ennen. 

Se, mikä oman elämän muuttujien kanssa on realistista suhteeseen asti on kuitenkin eri asia kuin se että millaisiin ihmisiin ihastuu. 

Esimerkiksi voisin ihastua hauskaan tyyppiin jolla on kissoja, mutta yhteisestä elämästä ei tulisi mitään koska olen niin allerginen että saan hengenahdistusta vaikka on allergialääkkeet. 

Lisäksi miettisin tarkkaan onko hauskuus keino peittää jotain tai vältellä jotain. Tätä en ehkä nuorempana älynnyt miettiä, mutta viehätyn silti hauskuuttajista edelleen. 

Voin myös tuntea jotain jopa fiktiivistä henkilöä kohtaan viehätystä ja huomata että nuorempana viehätyin erityyppisistä. 

Katsoin just yhtä sarjaa jossa oli noin 60v karismaattinen, rauhallinen ja turvallinen mies ja totesin että viehätyin hänestä ja saattaisin viihtyä hänenlaisensa kainalossa. Hän ei ollut ollenkaan urheilullinen mikä on aiemmin ollut ihanteeni. 

Siinä on jo selkeä ero ihan kaikkiin joista olen aiemmin viehättynyt, mukaan lukien kahdenkymmenen vuoden ikäero. 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti täällä ei saa kuvailla omaa makuaan koska aloitukseni poistettiin. 

Tyydyn sitten vain toteamaan että omalla kohdallani on muuttunut iän myötä. Vaatimuslista on myös vähäisempi kuin nuorempana. 

Ap

Itselleni taas on tullut enenmän kriteereitä, kun aikuisena on enemmän muuttujiakin esim. lapsi vai ei, elämäntyylit, lemmikit vai ei, jne. Ja myös oma ymmärrys suhteista ja omista toiveista on lisääntynyt. Nuorena toivoi vain samanhenkistä, jonka kanssa ollaan ralastuneita, nykyisin tajuaa ettei tuo pelkästään riitä.

N47

Mulla taas oli nuorempana aika tarkat kriteerit joissain jutuissa, ja painotin liikaa sekä ulkoiseen viehätykseen että kemiaan ja intohimoon. Nykyään intohimo saa kehittyä hitaamminkin enkä enää juokse sen perässä kuvitellen että kann

Minulle on kyllä edelleen kemia ja intohimo tärkeitä asioita. Ilman niitä koen suhteen lähinnä kaverillisena. Ja itselläni ei ollut nuorempanakaan sitä ongelmaa, että olisin hyväksynyt tai sietänyt huonoa kohtelua tai huonoa käytöstä. Oikeastaan tällaisissa asioissa ei omalla kohdallani ole mikään muuttunut, myös se, minkä tyyppisistä miehistä ulkonäöllisesti viehätyn, on pysynyt sinänsä samana, joskin sillä erotuksella, että nuorena kiinnostuin nuorista ja nykyisin 40+ ikäisistä. Ulkonäöllä on merkitystä, mutta pelkkä ulkonäkö ei itseäni ole koskaan viehättänyt.



N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasin ei, koska olen ollut aina hyvin kaikkiruokainen, eikä se ole muuttunut miksikään. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka luettelevat hyvin tarkkaan hiusten värit sun muut. Mitä ihme tekemistä hiusten värillä on sen kannalta, näyttääkö ihminen hyvältä,  saati onko tämä upea ihminen?

On muitakin ominaisuuksia kuin vain ulkoisia

Eikös tässä kysytty ulkonäkö edellä?

No mutta sisäisesti, en halunnut kumppanikseni nuorena pahaa poikaa enkä nytkään. Arvostan edelleen samoja hyviä luonteen ominaisuuksia kuin silloinkin.

Mitä sillä pahalla pojalla oikein tarkoitetaan? Jotain elämän kallua vai jotain rikollista tai narkomaania? Eihän tuollaiset normaalisti ihmisten mielestä kiinnostavia ole, lähinnä ongelmatapau

Niin kuin totesit, " paha poika " voi olla monenlainen riippuen toisen henkilön rajoista. 

En voi vastata muiden puolesta, mutta itselleni jo sellainen joka keskittyy eniten ulkonäköön itsessään ja on ns. Pelimies eli suosittu naisten keskuudessa herättää jo itselleni tunteen että parasta vältellä ettei tule petetyksi tai vaihdetuksi äkkinäisesti toiseen. 

Tällainen henkilö ei siis välttämättä ole mikään elämänkallu tai päihdeongelmainen, vaan hän voi olla siisti, menestynyt ja karismaattinen mutta sitoutumiskammoinen ja jopa hyväksikäyttäjäkin. 

Tässä keskustelussa ei sinäänsä ole niin merkityksellistä minusta että mikä se määritelmä kenellekin on, koska kyse on yksilöiden henkilökohtaisista kokemuksista ja siitä onko maku muuttunut vai ei. Silloin jos kokee että on aiemmin ihastunut " pahoihin poikiin " ja nyt ei, niin se vastaus on riittävä minusta, ellei itse halua tarkentaa. 

Jos tämä menee nyt siihen että sivutolkulla väitellään jostain termistä niin koko keskustelu hukkuu siihen...

T: AP

Ulkoisesti ei isoa muutosta, tykkään samasta paketista mutta vanhempana. Sisäisesti vaadin todella paljon enemmän kuin nuorena.

On muuttunut tai olen itse muuttunut.

Joo, kumppaniksi haen hyvin erilaista miestä kuin nuorena. Puhtaasti seksuaalisesti sen sijaan viehätyn edelleen niistä "pahoista pojista". 

Jonkin verran joo. Ulkoisesti ainakin sillä tavalla, että nuorempana en pitänyt ollenkaan aasialaisista piirteistä, kun taas nykyään pidän. Samoin ruskeat silmät - nuorempana en niin pitänyt, vaikka yhdellä teiniaikojen ihastuksellani olikin kauniit ruskeat silmät, kun taas nykyään nimenomaan pidän ruskeista silmistä. 

Luonteen puolesta preferoin aika samoja juttuja kuin nuorempanakin, eli pitää synkata ja olla samaa huumoria, elämänarvoja yms. Seksimieltymyksille en ehkä antaisi enää niin paljon painoarvoa, vaikka tietysti seksuaalisuudenkin pitää kohdata. Mutta enempi pitää olla hyvä ystävä, kuin hulluna seksiä. Libido ei ole enää niin korkea kuin nuorena. 

Ennen tykkäsin vähän hipeistä miehistä. Nykyään inhoan sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, edelleenkin mies on parhaimmillaan 25-30-vuotiaana. Vaatimuslista myös kasvaa kasvamistaan, en ole koskaan ollut niin nirso kuin näin keski-ikäisenä, kun mitään varsinaista painetta pariutumiselle ei enää ole.

Mielenkiintoista.

Eli ymmärsinkö oikein että mikään vaatimuslistan asioista ei ole muuttunut, on vain tullut lisää vaatimuksia? 

Itse en voisi kuvitella suhdetta 25-30-vuotiaan kanssa vaan näin päälle 40-vuotiaana kiinnostaa 40-55-vuotiaat enemmän. Nuoriso pelottaa, koska en usko että itseäni nuorempi todennäköisesti jäisi kumppanikseni. 

Toki nuoremmat ovat kaunista katseltavaa mutta 20-vuotiaat tuntuvat kakaroilta joten kiusaannun ennemmin kuin viehätyn. 

Oma vaatimuslistani painottuu nykyään siihen millainen ihminen on sisäisesti kun taas ulkonäköön liittyvien piirteiden painotus on vähentynyt ja ihanteet muu

Tuossa varmaan tarkoitettiin sitä omaa mies/naismakua. Mulla se on muuttunut niin että en halua kuin olla oman mieheni kanssa aina ja ikuisesti, toisin kuin nuorena jolloin kiinnostavia miehiä tupsahteli näköpiiriin tämän tästä. Edelleen mieskarkkimakuni on 25-30v, eli viisari ei värähdä ikäisilleni miehille, paitsi omalleni toki. 

Vierailija kirjoitti:

On muuttunut, silloin nuorempana mulle pääasia oli lähinnä kumppanin ulkonäkö, mutta sen jälkeen nyt kun ikää on tullut enempi olen alkanut arvostamaan luonnetta paljon, paljon enemmän.

Tätä mä olen miettinyt kun esimerkiksi moni tosi pahasti vastakkaiseen sukupuoleen pettynyt ja mahdollisesti asian suhteen luovuttanut sekä katkeroitunutkin henkilö on muodostanut usein mielikuvansa alle 30-vuotiaana. 

Usein kuitenkin ihmiset vielä parikymppisenä etsivät itseään ja tunne-elämä kehittyy. Aivotkin kehittyvät 25-vuotiaaksi. Suhteet ovat usein harjoittelua. Toki jotkut tapaavat toisensa jo nuorina ja pysyvät yhdessä. 

Arvot ja kriteerit, sekä käytös muita kohtaan esimerkiksi siinä, miten viestii toiselle ettei ole kiinnostunut, kuitenkin useimmiten kehittyvät kun ikää tulee. 

Itse loukkaannuin pahasti joskus parikymppisenä henkisesti suhteissa, ja tein liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tämä koski niin kaveruuksia kuin ihastuksia. Onneksi pääsin siitä vaiheesta. 

T: AP

Vierailija kirjoitti:

Jonkin verran joo. Ulkoisesti ainakin sillä tavalla, että nuorempana en pitänyt ollenkaan aasialaisista piirteistä, kun taas nykyään pidän. Samoin ruskeat silmät - nuorempana en niin pitänyt, vaikka yhdellä teiniaikojen ihastuksellani olikin kauniit ruskeat silmät, kun taas nykyään nimenomaan pidän ruskeista silmistä. 

Luonteen puolesta preferoin aika samoja juttuja kuin nuorempanakin, eli pitää synkata ja olla samaa huumoria, elämänarvoja yms. Seksimieltymyksille en ehkä antaisi enää niin paljon painoarvoa, vaikka tietysti seksuaalisuudenkin pitää kohdata. Mutta enempi pitää olla hyvä ystävä, kuin hulluna seksiä. Libido ei ole enää niin korkea kuin nuorena. 

Lisään, että sellainen joku samankaltainen tapa nähdä maailma ja yhteinen estetiikantaju on minulle nykyään tosi tärkeää. Seksiä enempi eroottinen näkemys. Uskon, että myös seksuaalinen puoli on parempi, kun tuo syvempi olemus elämässä kohtaa. 

Haluan enempi samanlaista sielunmaisemaa kuin nuorempana. 

On. Ennen kiinnosti kaikki naiset, mutta nykyisin vanhat vain kaverimielessä ja panen itseäni puolta nuorempia (en usein).

Oikeasta kumppanista en enää välitä.