Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei halua puhua kaverittomuidestaan
28.03.2025 |
Mitä tehdä jos lapsi ei halua puhua kaverittomuudestaan? Muutama koulukaveri on mutta mitään kutsuja ei tule mihinkään aktiviteettiin, vain jos kellään ei ole mitään muita tekemistä ja mummokaan ei voi olla. Eli viimeisistä viimeisin sija on jokaisen jonossa. Koulu on toki vienyt veronsa ja jokainen puuhastelee viikonloppuina mitä jaksaa. Tämä yksinäisyys näkyyy eritoten viikonloppuina ja lomilla. Ei: tä tulee vastauksiksi lähes aina vaikka kuinka ajoissa olisi liikkeellä. Kesäisin jokunen pyyntö tulee parin viikon tauon jälkeen lapselle, jos kaverilla ei todella löydy ketään tai haluaa vaihtelua. Tätäkö tämä nyt on?
Kommentit (47)
Meillä 16v poika aina kotona viikonloput ollut ja on puhuttu asiasta.
Koulussa useampikin kaveri, mutta kokee saavansa koulussa tarpeeksi seuraa, eikä jaksa viikonloppuisin lähteä mihinkään.
Koulu sujuu hienosti, mutta viikonloput latailee akkuja.
Ollaan koko perhe samanlaisia ja viikonloppu kyläilyt, joita välillä on tuntuvat raskailta myös meistä vanhemmista.
Ei varmasti ole mukavaa niillä vanhemmilla, joiden nuoret taas hengailevat illat ja yöt ulkona ties mitä tehden.
Meidän kodin vieressä on koulu ja viikonloppu iltaisin nuoria kokoontuu usein ja melkoista meininkiä näyttää ja kuuluu olevan. Poliisit käyvät usein rauhoittelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama ongelma. Hyviä ehdotuksia ketjussa. Joukkueurheilu. ei stressiä, jottei lapsi stressaannu. lemmikit. perheen kesken olemista.
Ja tosiaan samanhenkisiä voi löytyä myöhemminkin!
Voin valitettavasti samaistua. Kyllä mulla aina kavereita koulussa oli mut just lomat oli tosi tyhjiä sen takia et ei ollut hengauskavereita. Sattuihan se mut enemmän se hävetti enkä ikinä olis voinut puhua siitä porukoiden kanssa. Aika hyvin oon unohtanut ton ajan kyllä. Nyt ei kauheasti tylsiä hetkiä elämästä löydy, eli ei tuo ole mikään enne. Toki ajattelin silloin aikoinaan et ne parhaat vuodet menee hukkaan, mut en vaan itse omassa päässä löytänyt ulospääsyä tilanteesta. Nyt unelmduuni, kämppä, uusia ihmissuhteita, kevät tulossa ja näin poispäin :) N
Tälläisessä tilanteessa on vaarana se, että kaveritaidot jäävät puutteellisiksi. Yksinäisestä lapsesta kasvaa yksinäinen nuori ja lopulta kotoa muutettua todella yksinäinen aikuinen.
Toiset lapset tarvitsevat kaveritaitoihinsa enemmän ohjausta ja opetusta, kuin toiset lapset.
Meillä on 11v tyttö, joka on introvertti. Yleensä haluaa tulla koulun jälkeen kotiin ja haluaa aikaa itsekseen. Leikki, piirtää ja lukee.
Tyttö on tosi tykätty kaveri. Kavereita on ja hänelle on selvästi tärkeää, että kuuluu omaan porukkaan. Patistelin aikani aina soittelemaan viikonloppuisin jollekin, mutta jossain vaiheessa ajattelin, että soittaa itse jos haluaa. Tajusin, että tämä oli minun huoleni,noletykseni ja toiveeni, ei lapseni. Haluaako lapsesi oikeasti nähdä kavereita vapaa-ajallaan, vai onko se vain vanhemman toive? Lapseni pelaa myös joukkuelajia, mutta eivät he muutoin näe, vaikka ovayät pelanneet yhdessä jo vuosia. Joukkuelaji ei tarkoita sitä, että kavereita tulee hetkessä ja helposti.
Lapset ovat nykyään kiireisiä harrastuksineen. Tuollainen joukkuelaji on 3 kertaa viikossa ja pelit päälle. Lapsilla on siis vähemmän vapaa-aikaa kuin ennen. Sellainen pihaleikkikulttuuri on myös erilainen kuin omassa lapsuudessa. Tai sitä ei ole enää.
Ehkä voisin lohduttaa, että ystäviä voi löytää koko elämän ajan. Itse olin lapsena hiljainen ja kiusattukkin. Aina jotenkin vähän ulkopuolinen ja erikoinen. 20-vuotiaana muutin isoon kaupunkiin ja yhtäkkiä löysinkin omanlaisia tyyppejä. Niistä tulikin elämäni parhaita ystäviä. Ja ystäviä ollaan oltu jo 25 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki lapset haluavat kavereita.
Ei suoraan, mutta saattaisi löytyä syitä kaverittomuudelle ja myös se, miten lapsi itse siihen suhtautuu.