Lopetin ystävyyden, koska kaverista tuli äiti. En jaksa sitä uutta persoonaa.

Tiedän tunteen. Toinen ei puhu kuin lapsesta, ei itsestään virka sanaakaan ikinä koska pelkää juoruja. Oli muutenkin harva tapaaminen, ei oltu bilettäjiä. Hänellä kai vaikea ymmärtää muita lainkaan, ei eläydy ja ei koe että häntä ymmärretään, ei kuitenkaan selvitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Äitini olisi halunnut puhua lastenlapsistaan ystävättärensä kanssa, mutta ystävätär ei halunnut kuunnella, koska HÄNELLÄ ei vielä ollut lastenlapsia. Hän sanoi äidilleni: Saahan niitä lastenlapsia olla, mutta ei niistä tarvitse puhua.

Ystävätär sai lastenlapsia vasta 20 vuotta myöhemmin eikä enää mistään muusta puhunutkaan.

Eilen kuuntelin, kun kaupan työntekijä kertoi asiakkaalle lapsenlapsestaan isoin sanakääntein. Ja kuinka toinenkin lapsenlapsi on kohta tuloillaan. Asiakas oli kovin kiusaantunut, ei selkeästi kiinnostanut aihe. Näin ne toiset hurahtaa lapsista ja lapsenlapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta mieti miten kivaa tuosta kaverista on, kun hänen elämänsä loppui ja hän on nyt olemassa enää vain lasta varten. Ei se herkkua ole.

Elämä loppui kun lapsi syntyi? Voi jumalauta.

Niin? Niin minulle ainakin kävi. Enhän minä tee enää mitään muuta kuin hyysää lapsia. En luo uutta, kehitä, rakenna, urheile, keskustele jne. Kaikki aika menee lasten hoitoon.

Eiköhän tämä tästä vielä muutu kun lapset kasvaa, mutta en kyllä mitenkään koe että minulla tällä hetkellä olisi elämää.

Mä koin sen enemmänkin lahjana, että sain lasten kanssa tehdä ja nähdä kaikkea, elää uudestaan sellaista, jonka olin melkolailla unohtanut omasta lapsuudesta. Kyllä esim. luontoonkin suhtautuu eri tavalla, kun sitä katselee "tuorein silmin". Tietysti asioiden hoitaminen ja vastuunkantaminen on joskus/usein/yleensä myös raskasta. Mutta täyttä elämää se on, omannäköistä elämää. Ja todella väliaikaista, kun lapset kasvavat niin nopeasti. 

Itsellä lapsettomana varmaan se yhteydenpito jäi siksi, kun itse vain elin jotain helppoa elämää ja olisin oikeutettu  kesälomiin joko ihan kesäkuun alusta max. 2 viikkoa (ei missään nimessä juhannuksesta, vaikka kaverin lapset on jo jääneet kesälomalle kesäkuun alussa) tai sitten elokuun puolivälistä olisi ihan jees.

Heinäkuuhan on nyt lapsettomalle aivan absurdi aika lomailla, vaikka lapsilla onkin kesäloma sieltä kesäkuun alusta elokuun alulle.

Hassun hauskaahan tässä oli vielä työnanantajan puolesta lomien kierron vuoksi, että olen lomaillut elokuussa juuri siksi, että lapsiperheet voisi lomailla juhannuksesta elokuun ekaan viikkoon. Mutta jos haluan elokuussa lomailla niin elokuun puolivälistä olisi ok, tai sitten sieltä kesäkuun alusta. 

Totesimpahan vain, että voin toki itsekin toivoa lomaa juhannuksesta eteenpäin elokuun ensimmäiseen viikkoon aikavälillä. Eipä ole elokuun lomatoivetta enää torpattu. 

Ymmärrän. Yleensä ihmiset tylsistyvät ja tyhmistyvät kun lisääntyvät. Siitä eteenpäin kaikki pyörii vain lapsien ja lapsiperhejuttujen ympärillä. Itse olen karsinut tuttavistani kaikki lapsiperheet pois.

Ymmärrän. Jokainen tuttava, nykyinen tai entinen ystävä, joka saanut lapsen/lapsia, ovat tulleet tylsäksi eikä niiden elämä/seura jaksa minua enää kiinnostaa. Mitään omaa ei enää ole, kaikki kuulumiset on pelkkää kakarat sitä - kakarat tätä. Mihinkään ei enää pysty lähtemään, ja heidän luonaan ei jaksa kauaa olla, kun kersat pyörii ympärillä niin ettei juttelusta tule mitään.

Yhh, onneksi olen vapaaehtoisesti lapseton, eikä tuollainen edeltä mainitsema elämä ole koskaan kiinnostanut.

Entä sitten mummo-ystävätär, joka ei voi ikinä tavata ilman lellittyä lapsenlasta. Ei voi puhua mitään aikuisten juttuja, kun tämä lapsi kuuntelee vieressä. Marisee sitten jotakin, jos häntä ei koko ajan huomioi.