1-vuotiaan kiipeilyvimma

Pidät lasta vain nyt paremmin silmällä ja kun näet, että alkaa kiipeillä, niin menet aina sinne "spoilaamaan" lapselle ja selittämään (joka kerta!) miksi kiipeillessä pitää olla aina varovainen ja aina pitää pitää toisella kädellä kiinni tuosta ja enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään. Siis todellakin selität kaiken ja niitä toistoja sitten tulee.

Tuo  on vaihe, joka menee ohi ja parempi antaa lapsen kiipeillä. Parantaa motorisia taitoja ja lapsi oppii myös sanoituksen avulla vähän jo käyttämään päätään. Sitten kun lapsi kupsahtaa jostain alas, niin koska olet koko ajan paikalla, niin voit pehmentää putoamista ja sitten selität, että "niiiii-in... noin käy kun kiipeilee, että joskus tipahtaa alas ja sitten tulee pipi".

 Eli ei pidä piilottaa tuoleja, vaan pitää viettää entistä enemmän aikaa lapsen kanssa ja vahtia. Sitä se on se lapsiarki. Tapaturmat sattuu silloin, kun ei vahdi.

Vierailija kirjoitti:

Pidät lasta vain nyt paremmin silmällä ja kun näet, että alkaa kiipeillä, niin menet aina sinne "spoilaamaan" lapselle ja selittämään (joka kerta!) miksi kiipeillessä pitää olla aina varovainen ja aina pitää pitää toisella kädellä kiinni tuosta ja enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään. Siis todellakin selität kaiken ja niitä toistoja sitten tulee.

 

Tuo  on vaihe, joka menee ohi ja parempi antaa lapsen kiipeillä. Parantaa motorisia taitoja ja lapsi oppii myös sanoituksen avulla vähän jo käyttämään päätään. Sitten kun lapsi kupsahtaa jostain alas, niin koska olet koko ajan paikalla, niin voit pehmentää putoamista ja sitten selität, että "niiiii-in... noin käy kun kiipeilee, että joskus tipahtaa alas ja sitten tulee pipi".

 

 Eli ei pidä piilottaa tuoleja, vaan pitää viettää entistä enemmän aikaa lapsen kanssa ja vahtia. Sitä se on se lapsi

Nyt puhutaan 1-vuotiaasta...

Lapselle oma huone, jossa ei kiipeilypaikkoja ole. Korkein huonekalu on lapsen oma sänky.



Huoneen ovi lukkoon ja äiti menee suihkuun. Lapsi ei kuole eikä traumatisoidu siitä, että on 10 minuuttia ilman valvontaa omassa huoneessaan. Niin lapsi tekee yölläkin, kun herää. Äiti ei voi valvoa 24/7/365 eikä edes herätä lapsen jokaiseen inahdukseen.



Hyvin on meillä lapset kasvaneet aikuisiksi ilman vakavia vammoja. Ei ole näkynyt sosiaalitanttoja ulisemassa, että lapset pitäisi ottaa huostaan. Olisin itse ollut iloinen, jos lapset olisi pantu laitoshoitoon (seurantajakso) pariksi viikoksi. Olisi tullut nepsylapselle diagnoosi jo taaperoikäisenä eikä vasta aikuisena. 

No kohta ne kiipee jo puuhun...

Vierailija kirjoitti:

Pidät lasta vain nyt paremmin silmällä ja kun näet, että alkaa kiipeillä, niin menet aina sinne "spoilaamaan" lapselle ja selittämään (joka kerta!) miksi kiipeillessä pitää olla aina varovainen ja aina pitää pitää toisella kädellä kiinni tuosta ja enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään. Siis todellakin selität kaiken ja niitä toistoja sitten tulee.

 

Tuo  on vaihe, joka menee ohi ja parempi antaa lapsen kiipeillä. Parantaa motorisia taitoja ja lapsi oppii myös sanoituksen avulla vähän jo käyttämään päätään. Sitten kun lapsi kupsahtaa jostain alas, niin koska olet koko ajan paikalla, niin voit pehmentää putoamista ja sitten selität, että "niiiii-in... noin käy kun kiipeilee, että joskus tipahtaa alas ja sitten tulee pipi".

 

 Eli ei pidä piilottaa tuoleja, vaan pitää viettää entistä enemmän aikaa lapsen kanssa ja vahtia. Sitä se on se lapsi

Nippa nappa vuoden ikäinen ei kyllä osaa tulla kertomaan että on menossa kiipeilemään mutta sanoitus toki kannattaa aloittaa jo pienenä. Ehkä tuo oppii samalla puhumaankin. 

Minun lapsista yksi oli kiipeilijä. Hänellä kiipeily alkoi tosi varhain, ja 11 kk iässä hän jo juoksi. Hän siis ei kävellyt, vaan juoksi. Kiipesi keittiön pöydille, syöttötuoliin, kirjahyllyyn, portaissa meni ketterästi jne. Pinnasängystä luovuttiin noin puolivuotiaana, koska alkoi nousta laitaa vasten ja yritti kiivetä sieltä pois. Hänellä oli matala lastensänky, jossa pystyi kiipeämään turvallisesti sekä sänkyyn että sieltä pois. Myös vaunuista luovuttiin, koska alkoi olla liian vaaralliset, ja hankittiin matalat sateenvarjorattaat.

Pyrin käymään suihkussa yleensä niin, että laitoin hänelle vettä muoviammeeseen, jossa hän tykkäsi istua. Näin häntä pystyi vahtimaan. Ei häntä olisi voinut jättää kylpyhuoneen ulkopuolelle. Tietysti myös päiväuniaikaan pystyin käymään suihkussa. Hän lopetti päiväunet melko aikaisin ja nukkui aina hyvin yöllä. Kuhmuja tuli pari kertaa siinä vaiheessa kun hän alkoi nousta tukea vasten ja otti kiinni milloin mistäkin, esimerkiksi korikärrystä, ja kaatui sen kanssa. Mitään isompia ei kuitenkaan koskaan sattunut. 

Kaksi ja puolivuotiaana hän kiipesi tikapuita pitkin meidän talon katolle. Olin hänen ja vauvan kanssa pihalla ja vauva vei sen verran huomiota, että pääsi livahtamaan silmistä. Se kävi todella nopeasti. Kyllä hän tuli sieltä myös alas ihan ketterästi tikapuita pitkin. Kadulle mennessä laitoin hänelle valjaat ihan turvallisuuden vuoksi, ettei juokse autojen alle. Niistä tuli joiltakin ihmisiltä moitteita. Ettei saa rajoittaa lasta. Tulivat neuvomaan, vaikka eivät tienneet, millaisesta lapsesta oli kyse. Ei ole nepsydiagnoosia, ja peruskoulusta pääsi keskiarvolla 9,8 ja L:n paperit kirjoitti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidät lasta vain nyt paremmin silmällä ja kun näet, että alkaa kiipeillä, niin menet aina sinne "spoilaamaan" lapselle ja selittämään (joka kerta!) miksi kiipeillessä pitää olla aina varovainen ja aina pitää pitää toisella kädellä kiinni tuosta ja enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään. Siis todellakin selität kaiken ja niitä toistoja sitten tulee.

 

Tuo  on vaihe, joka menee ohi ja parempi antaa lapsen kiipeillä. Parantaa motorisia taitoja ja lapsi oppii myös sanoituksen avulla vähän jo käyttämään päätään. Sitten kun lapsi kupsahtaa jostain alas, niin koska olet koko ajan paikalla, niin voit pehmentää putoamista ja sitten selität, että "niiiii-in... noin käy kun kiipeilee, että joskus tipahtaa alas ja sitten tulee pipi".

 

 Eli ei pidä piilottaa tuoleja, vaan pitää viettää entistä enemmän

Sanoitusta ei kannata aloittaa koskaan. Lapsille riittää ihan normaali vuorovaikutus ilman mitään sanoittamisia. 

enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään

11kk ikäinen ei osaa puhua ja noin muutenkaan lapset eivät todellakaan kerro ennakkoon, että aikovat kiipeillä. 

Vierailija kirjoitti:

Pidät lasta vain nyt paremmin silmällä ja kun näet, että alkaa kiipeillä, niin menet aina sinne "spoilaamaan" lapselle ja selittämään (joka kerta!) miksi kiipeillessä pitää olla aina varovainen ja aina pitää pitää toisella kädellä kiinni tuosta ja enne kiipeilyä pitää sanoa äidille tai isälle, että menen kiipeilemään. Siis todellakin selität kaiken ja niitä toistoja sitten tulee.

 

Tuo  on vaihe, joka menee ohi ja parempi antaa lapsen kiipeillä. Parantaa motorisia taitoja ja lapsi oppii myös sanoituksen avulla vähän jo käyttämään päätään. Sitten kun lapsi kupsahtaa jostain alas, niin koska olet koko ajan paikalla, niin voit pehmentää putoamista ja sitten selität, että "niiiii-in... noin käy kun kiipeilee, että joskus tipahtaa alas ja sitten tulee pipi".

 

 Eli ei pidä piilottaa tuoleja, vaan pitää viettää entistä enemmän aikaa lapsen kanssa ja vahtia. Sitä se on se lapsi

Eli kun lapsi tippuu keittiön pöydältä ja murtaa kallonsa, sinä vain paasaat vieressä että noin siinä käy kun menee kiipeilemään?

Hintsan Lotta oli kuulemma kova kersana kiipeilemään ja kaahimaan,

eikä oo hellittänyt vieläkään into kiipeilyyn, eli vaihe voi kestää tosi kauan.

T.Raffe

Meilläkin oli tällainen kiipeilijätyttö, en muista kuinka kauan siinä pahemmassa vaiheessa kesti mutta kiipesi aina ja kaikkialle. Muistan olleeni ihan poikki kun oli toinenkin lapsi hoidettavana. Sai kyllä TrippTrapinkin kaatumaan... Liikunnallinen nuori nykyään. Tsemppiä, kyllä se siitä 👍

Meillä kiipesi kanssa alle 1v keittöjakkaralle ja pakko oli sitä säilyttää turvallisesti ellei ehtinyt vahtia ja antaa harjoitella. Kirjahylly ei onneksi kiinnostanut eikä hyllyt muutenkaan. Muuten kiipeili kokoajan ja jo 2v pääsi korkeaan telineeseen. Varsinainen apina pienenä mutta siinäpä oppi taitavaksi. 

Minä itse kiipesin jollain ilveellä 3v hoitopaikan katolle ja räystäälle istumaan. Tuon tempun jälkeen tikkaat varmistettiin huolellisesti. Samanlainen marakatti omakin lapsi oli.

Normaalia toimintaa .. jos ei kiipeilisi niin sitä olisi syytä ihmetellä

Siirrä huonekalut niin, että ikkunan edessä on turvallinen katselupaikka, jos kerran tykkää katsella ulos. Vaikka sohva tai nojatuoli ikkunan eteen. Syöttötuolista voisi ehkä jo luopua ja vaihtaa tavalliseen tuoliin. Pinnasänky pois ja tavallinen tilalle, jos jo kiipeilee sieltäkin tai kohta kiipeilee. Meillä ei edes koskaan ollut pinnasänky käytössä.

Nyt vain opetusta miten kiivetä turvallisesti ja miten tulla yhtä turvallisesti alas, minne ei saa mennä ja vahtimista vain. Vessaankin voi ottaa lapsen mukaan, kun käy. Samallapahan oppii, että kun äidillä on pissahätä tai kakkahätä > äiti menee vessaan ja istuu pöntölle. Mallioppimista. Saattaa vähitellen oppia aiemmin itsekin hoksaamaan vaipoista pois.

Vierailija kirjoitti:

Siirrä huonekalut niin, että ikkunan edessä on turvallinen katselupaikka, jos kerran tykkää katsella ulos. Vaikka sohva tai nojatuoli ikkunan eteen. Syöttötuolista voisi ehkä jo luopua ja vaihtaa tavalliseen tuoliin. Pinnasänky pois ja tavallinen tilalle, jos jo kiipeilee sieltäkin tai kohta kiipeilee. Meillä ei edes koskaan ollut pinnasänky käytössä.

 

Nyt vain opetusta miten kiivetä turvallisesti ja miten tulla yhtä turvallisesti alas, minne ei saa mennä ja vahtimista vain. Vessaankin voi ottaa lapsen mukaan, kun käy. Samallapahan oppii, että kun äidillä on pissahätä tai kakkahätä > äiti menee vessaan ja istuu pöntölle. Mallioppimista. Saattaa vähitellen oppia aiemmin itsekin hoksaamaan vaipoista pois.

Eikös tavallinen tuoli ole vajaan vuoden ikäiselle vähän turhan matala. Joku 70 cm pitkä tappi ei millään yletä syömään sieltä. Syöttötuolin ideana on nostaa lapsi sopivalle korkeudelle ja toki tukea lasta pysymään oikeassa asennossa. 

Kuuluu poikalapsen kehitykseen. Tarvitsevat aivokehityksen kannalta rajumpia leikkejä ja toimia mitä tyttölapset. Vasta oli aiheesta julkaistu tutkimus.

Putomalla tuo oppii. Kipu on äärimmäisen hyvästä kaikille lapsille. Ilman sitä mitään ei opi. Tuon ikäiset lapset on kuin koiria, ne oppii pelkästään kivulla ja ehkä vähän ikäisiään edellä olevat palkitsemisella.

Laita se puuhun kiipeilemään. On hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle oma huone, jossa ei kiipeilypaikkoja ole. Korkein huonekalu on lapsen oma sänky.



Huoneen ovi lukkoon ja äiti menee suihkuun. Lapsi ei kuole eikä traumatisoidu siitä, että on 10 minuuttia ilman valvontaa omassa huoneessaan. Niin lapsi tekee yölläkin, kun herää. Äiti ei voi valvoa 24/7/365 eikä edes herätä lapsen jokaiseen inahdukseen.



Hyvin on meillä lapset kasvaneet aikuisiksi ilman vakavia vammoja. Ei ole näkynyt sosiaalitanttoja ulisemassa, että lapset pitäisi ottaa huostaan. Olisin itse ollut iloinen, jos lapset olisi pantu laitoshoitoon (seurantajakso) pariksi viikoksi. Olisi tullut nepsylapselle diagnoosi jo taaperoikäisenä eikä vasta aikuisena. 

En kyllä ymmärrä tuota lapsen sulkemista omaan huoneeseen hyvinkin nuorena. Jotenkin järjetöntä. Jo evoluutio huutaa et ipanan, siis 0-4 vuotiaan PITÄÄ TIETÄÄ missä äiskä ja turva on. Ja ipana huutaa sillä tuhansien vuosien huolella et missä äiskä. Tuo kiipeileminen on siitä evoluution perimästä/ muistista hyvä esimerkki. Itse leikkasin meilläkin pinnasängyn päätyyn portin kuten koirilla on jenkkielokuvissa et ipana pääsee sitä kautta ulos eikä tarvitse tippua aidan kautta. Kuka hullu sitä ehtii vahtia.