Kuinka vilkas lapsi on liian vilkas?

Itselläni on kokemusta vilkkaasta pojasta. POikani (nyt 3 v.) oli n. 1-2 vuotiaana tosi vilkas. Juoksi ja kiipesi joka paikkaa, oli ihan päätön tekemisissään. Pahimmillaan meillä vilkaus oli n. 1 v ja 8 kk iässä...muistan sen hyvin, sillä olin viimeiselläni raskaana ja kesä oli tosi kuuma ja yritin epätoivoisesti pysyä vekaran perässä, sillä kadullamme oli tuona kesänä tosi paljon raskasta liikennettä. Hän on edelleenkin vilkas ja impulsiivinen, mutta selvästi jo iän rauhoittama (hyvänä vertailukohtana päiväkotiryhmän muut samanikäiset pojat). KOntaktin saamista helpotti se, että hän alkoi ymmärtämään puhetta ja aloin tietoisesti vaatimaan katsekontaktia, kun selitin asioita (kieltoja jne.). Myös mielikuvituksen löytyminen on rauhoittanut menemistä, sillä hän omaa mitä huikeimman mielikuvituksen ja saattaa uppoutua leikkimään toviksi omaan fantasiamaailmaansa. Myös kirjojen löytyminen on ollut suuremmoinen asia, ennen 3 ikävuotta hän ei jaksanut kirjoja vilkastakaan.



Tsemppiä ja jaksamista!



Mire

Miten teillä menee yöt vilkkaitten lapsosten kanssa? Malttavatko nukkua? Meillä on 1 v 2 kk myös vilkas ja tempperamenttinen neitokainen ja koko ajan nukkuminen sekä päivällä että yöllä on ollut vaikeaa. Päiväunet ovat onneksi rauhoittuneet nykyään yksiin pidempiin päikkäreihin ja yksiin aamunokosiin, mutta yöt ovat yhtä hääräämistä. Lapsi onkin levottoman yön jälkeen niin väsynyt, että ottaa aamupäivällä pienet unet. Herää ilmeisesti liian aikaisin (klo 5-6), kun ei malta nukkua. Illalla simahtaa klo 20.00 tai aikaisemmin väkisinkin. Tassutellua ja unikoulua on yritetty vaikka kuinka paljon. Onko muilla yöt hyörimistä, hääräämistä ja heräilyä??? Tyttö ei niinkään itke yöllä, vaan ei haluaisi nukahtaa herättyään, leikkiminen ja seurustelu kiinnostaisivat enemmän. Oletteko keksineet hyväksi havaittuja keinoja rauhoíttaa yöitä? Väkisin illasta valvottaminen ei oikein onnistu, että nukkkuisi aamusta pidämpään ja ennen kaikkea rauhallisemmin ja levollisemmin.

Meillä ei ole vilkas lapsi, mutta on ikiliikkuja - ammattilaisten sanoin eloisa. Tämä esikoinen joka tosiaan liikkuu edelleen koululaisena aamusta iltaan on ollut aina todella mielettömän hyvä nukkuja. Saattaa nukkua hieman levottomasti, mutta ei itse heräile siihen. Olen pähkäillyt että tuolla menolla on pakko nukkuakin.



Toinen lapsi joka on paljon paljon rauhallisempi, oikea sellainen paikallaan pysyjä ja pitkään kaikkeen keskittyvä, on ollut se joka on öisin ollutkin hereillä. Hänellä ei unta riitä aina ihan niin hyvin ja ei tarvitse ihan niin paljon unta.



Pienempänä esikoisen kanssa oli pakko laittaa ajoissa nukkumaan tai meni yliväsyneeksi. Häntä ei kestänyt erkkikään jos ei nukkunut säännöllisesti ja paljon ja jos joskus heräsi (aina siis itsestään riippumattomista syistä) kesken unien, niin itki pitkään ja oli ihan poissaoleva. Eli hän siis nukkui aina säännöllisesti ja mielummin laitoin nukkumaan liian ajoissa kuin myöhään. Väsymyksestä tuli vain väsymyskierre ja unet menivät huonommaksi. Ja jos tuntui nukkuvan huonosti ja oli lähellä herätä liian aikaisin, niin nukutettiin uudestaan. Kun unikierteen sai alkamaan, niin nukkuminenkin taas sujui.



Kakkosen kanssa sitten on sitten voinut hyvin jättää päiväunia välistä ja yöunetkin olla hitusen lyhyempiä ajoittain. Lapsi jaksoi hyvin vaikka välillä olikin vähemmillä unilla.



Ja kolmas lapsi tuntuukin osuvan näissä ominaisuuksissaan näiden kahden välille tai muistuttaa molempia. Eli erilaisia lapsia, mutta varsinkin noiden kahden ensimmäisen täysin erilaiset luonteet ja tarpeet tuntuvat olevan hyvin kaukana toisistaan.

Kuulostaa hyvin tutulle, meilläkin poika on pian 2-vuotias. Tosin ihan viime kuukausina on ollut havaittavissa pientä rauhoittumista, mutta puoli vuotta sitten meno oli täysin päätöntä... Ja kun vertasi meidän esikoiseemme, joka on ollut itse rauhallisuus oli ero ihan huimaava.



En missään vaiheessa pitänyt poikani vilkkautta epänormaalina vaikka kyllä se saattoi tosi huonona päivänä mielessä käydä. Mutta kun selvästi kuitenkin oppi noin muutaman kymmenen kiellon jälkeen että jotain ei saa tehdä.



Mielenkiinnon kohteet on pojalla vaihtuneet ja viime kesänä kiipeäminen oli in. Siitähän niitä vaaratilanteita aiheutui, kun poika kiipesi ties minne ja kun eihän meillä ollut kokemusta noin pienen lapsen kiipeämisestä, esikoinen ei kiivennyt juuri minnekään ennen kuin oli älliä päässä vähän enemmän. Poika kiipesi vähän yli 1-vuotiaana keittiön pöydälle. Kyläilyt oli pojan kanssa tosi hankalia, kun vieraassa paikassa oli lukemattomia kiinnostavia asioita. Ja hoitoon jättämistä ei voinut juuri harkitakaan, viime kesänä olimme jo melkein sopineet että isovanhemmat hoitaisivat lapsia. Oltiin sitten mummilla kylässä ja poika kiipesi tuolille ketterästi kuin mikä. Mummi sitten kysyi " Pääseekö poika jo tuolille" Katselin hetken aikaa ja sanoin, että pääsee myös pöydälle, jos en kohta hae pois. Isovanhemmilla ei ole kokemusta niin vilkkaasta lapsesta, joten enhän minä olisi voinut poikaa sinne hoitoon jättää. Nyt voisin jo harkitakin, on tuo poika sen verran rauhoittunut.



Eli mielestäni kuulostaa ihan normaalilta ja uskoisin, että rauhoittuu iän myötä vaikka varmaan tulee aina olemaan ehkä keskimääräistä aktiivisempi ja innokkaampi.

Meillä esikoinen, kohta 4v on juuri tuollainen vilistäjä. Kun hän sai 11kk iässä jalat alleen se on ollut menoa siitä lähtien. Oppi nopeasti hyppimään, juoksemaan ja kiipeämään, on siis liikunnallisesti erittäin lahjakas ja jaksaa yrittää ja yrittää jotain asiaa kymmeniä kertoja että onnistuu (esim. palloa koriin) Muistan oikein hyvin kun puistoillessa juoksin pitkin puistoa pojan perässä muiden äitien keskustellessa keskenään juuri pojan ollessa tuon ikäinen.



Kuopus taas on toista maata, erittäin varovainen liikkeissään ja otteisaan, ei juurikaan yritä vaan odottaa että on valmis (alkoi kävelemäänkin vasta 1v3kk mutta kävelee erittäin vakaasti samantien). Luulin, että hiekkalaatikolla istuva lapsi on joku utopiajuttu, mutta kuopus on nyt sellainen. Hienomotorisesti on erittäin taitava, osaa jo piirtää ja käyttää lelukassakonetta, taitoja joista esikoinen kiinnostui vasta 3v täytettyään.



Esikoinenkin on iän myötä rauhoittunut, tai siis menoa riittää edelleen eikä juuri paikallaan istu (tykkää kyllä lukea kirjoja ja saattaa keskittyä pitkäänkin leikkiin) mutta järki on tullut mukaan menoon ja kuuntelee jo käskyjäkin senverran että voi seistä siellä pihan keskellä ja poika vilistää nyt itsekseen pihaa ympäri. Ehkä vielä voin jokupäivä istua penkille ja lukea lehteäkin...

Meillä kylläkin vasta 1v 3kk touhutaapero. Mutta ehtii joka paikkaan, on jatkuvasti kiipeämässä jonnekin, löytää kaiken... Välillä itselläni on huono äiti -fiilis, kun muiden lapset kuten kuvailit istuvat kiltisti lelujensa kanssa lattialla ja äidit saavat rupatella. Itse juoksen suuna päänä taaperon perässä.



Mielelläni kuulisin siis minäkin muiden kokemuksia!

Tarkoitin siis tuolla huono äiti-jutulla sitä, että koen jotenkin muiden äitien pärjäävän lastensa kanssa paljon pätevämmin. Ainakin yhdeltä äidiltä jolla hiljainen hissukka lapsi, olen saanut kuulla, että poikani " käytös" johtuu kasvatuksesta.. Käytös heittomerkeissä, sillä toisaalta olen sitä mieltä, että taaperomme on hyvin vilkas ja utelias, mutta eikö se ole hyväkin asia?

Mutta esikoinen on täysin toista maata... iän myötä toivottavasti tasoittuvat molemmat. Minusta tuo on normaalia ja luonne-erot selittävät.

Tämä kirjoitus ei varmasti auta sinua eteenpäin mutta ajattelin vastata kun on niin ihana lukea kohtalotovereista ! Meidän poika on 1 v 6 kk ja ihan kuin olisin itse kirjoittanut juttusi. Meidän poika ei myöskään ole hetkeäkään paikallaan...kotona ravaa edestakaisin keittiön ja olohuoneen väliä ja kolisuttelee kaapin ovia, kiipeää pöydälle, kolisuttaa portaiden turvaporttia....Joskus viihtyy hetken lukemassa kirjaa mutta enemmän on sellainen fyysinen lapsi, että koko ajan pitäisi liikkua ja juosta.

Oli ihan painajaismaista kun oli kovia pakkasia ja jouduin olemaan pojan kanssa sisällä. Muutaman päivän sisällä kävi joka päivä joku pieni haaveri; tuli verta nenästä, huulesta jne.jne. Tällä hetkellä meillä on vielä hänen lisäkseen 6 viikkoa vanha vauva.

Itsekin olen miettinyt onko poikamme jo liian vilkas mutta ystäväni (joka on neuvolaterveydenhoitaja) oli sitä mieltä, että hän ei ole yhtään väärällä tavalla liian vilkas vaan ainoastaan energinen ja touhukas lapsi.

Olen aivan samaa mieltä kyläilystä kuin sinä. On todella raskasta mennä esim. päivällisille ja sitten kyläpaikassa ravata pojan perässä hiki päässä. Kyllä sitä kyläilyreissun jälkeen on todella levon tarpeessa.

Poikamme on kaiken kaikkiaan tosi valloittava, iloinen ja sosiaalinen lapsi mutta todella vilkas...aina saa olla silmät selässä hänen kanssaan. Ja meilläkin näitä villi kommentteja on tullut lähipiiristä useita eli ei ole vain ainoastaan minun ja mieheni kuvitelmaa.



t. Linnea

En ole samaa mieltä, kuten ei anoppikaan. On vaan niin paljon vilkkaampi luonteisia mieheni ja tämä poikani.

ekat kaksi tosi vilkkaita - koskaan kävelleet toissa vaiheessa, juoksemista ja hypimistä ja kiipeemistä vain... esikoinen rauhoittui, kun oli kolme vuotta, ekan kerran innostui kirjoista ja malttoi istua sen ajan kun luettiin. Nyt 4 v leikkii pitkiäkin jaksoja autoilla rauhassa ja saatetaan tuntikin putkeen lukea kirjoja, mutta edelleen liikkuminen on juoksemista, pomppimista jne ja sitä suurin osa ajasta.



Mutta, musta siinä on iso ero onko vilkas - eli tekee sen, minkä tekee " nopeasti" ja tekee koko ajan jotain eikä välttämättä istu paikoillaan... vai onko keskittymiskyvytön - ei jaksa tehdä yhtä asiaa kuin sekunnin ja koheltaa paikasta toiseen tekemättä oikeastaan mitään...



Pahin vaihe meillä oli 1-2v, kun piti varoa, kun tahto oli kovempi kuin taidot, eli oli vaaratilanteiden mahdollisuus, ja ei voinut istua muiden kanssa vaan osallistua keskusteluihin seisten ja tarpeen tullen kaveri kiinni napaten ja varotellen millon mistäkin...



Uskon vakaasti, että vanhemmat voivat hyvinkin paljon vaikuttaa siihen aiheuttaako vilkkaus haittaa (muille ja itselle) vai ei... Ne rajat kun on selkeät ja lapsi oppii ne, niin vilkaskaan lapsi ei tee asioita, joita ei saisi tehdä ja pian riittää vain se, että sanoo " vähän hiljempaa" , niin vauhti hiljenee... ja sen, että kylässä ollessa on eri säännöt kuin kotona. (Meillä kun kotona saa juosta ja hyppiä, muiden kotona tai kaupoissa jne ei.) Ainakin näin meillä on käynyt.

Iän myötä selviää minkälainen vilkas onkaan. Vilkas, liikkuvainen ja fyysinen voi olla, mutta jos ei pysty keskittymään mihinkään (edes niihin fyysisiin asioihin), niin sitten voisi jo miettiä onkohan vähän liian levoton. Mutta tuon ikäisestä ei voi sanoa vielä mitään, jokunen vuosi lisää, niin lapsesta voi jo jotain sanoakin.



Lapset ovat tosiaan erilaisia ja ei ehkä kannata miettiä miksi toisten lapset istuu paikallaan ja oma menee joka paikassa. Pikemminkin kannattaa miettiä miten oman lapsen kanssa homma sujuisi paremmin yhteisymmärryksessä. Mitkä keinot toimivat omaan lapseen ja mistä narusta kannattaa vetää että lapsen saa kiinnostumaan jostain sallitusta.

Meillä kanssa 1v7kk vanha esikoinen on melkoinen puuhapete. Ei puhettakaan että voisi esimerkiksi perhekerhossa istua keskustelemassa muiden vanhempien kanssa. Poika kyllä jaksaa olla paikallaankin ja lukea kirjoja, mutta vain jos äitikin on vieressä istumassa. Onneksi näin, muuten voisin olla ongelmissa kun meilläkin on myös 3kk ikäinen vauva. Jatkuva touhuaminen on kyllä " tehnyt" lapsesta melko näppärän: riittävän kauan räplättyään kaappien turvalukkoja oppi ne avaamaan (paljon hyötyä niistäkään enää),hakee korokkeita alle jos ei ilman yletä, käyttää kättä pidempää jos ei muu auta (pitkävartinen kenkälusikka on yllättävän kätevä). Kaikki vaaralliset tavarat on laitettava lukkojen taakse tai niin ylös ettei lapsi voi mitenkään ylettää. Ja todellakaan lasta ei voi päästää silmistään muualla kuin omassa huoneessaan, jossa ei ole mitään korkeaa minne kiivetä tms. Tuntemattomatkin ovat antaneet näitä " rasavilli" kommentteja ja omat tätini jakavat kasvatusvihjeitä. Kiva kiva.



Mutta itse lohduttaudun sillä että itse olin lapsena samanlainen, jatkuvasti menossa ja kiipeämässä. Ja nykyään olen tosi rauhallinen " kirjaihminen" , taisi menohalut käytettyä lapsena loppuun.

Taaperomme pitää toisaalta todella paljon lukemisesta ja pystyy keskittymään kirjojen ajan. Kotona voi puuhastella itsekseenkin jotain, mutta uudessa paikassa tai vieraillessa jossain tilanne menee " mahdottomaksi" . Kaikki paikat pitäisi tutkia, eikä vierasta/ujostele/pelkää oikein mitään.



Ehkä kyseessä on jotain rajojen testailuakin.