Ex-työntekijät: Yle ennemmin irtisanoo työntekijöitä ja lopettaa ohjelmia kuin koskee johdon palkkoihin, palkkioihin ja palkankorotuksiin
Yle käy parhaillaan läpi suuria säästötöimioa johon kuuluu median ohjelmatarjonnan ja -sisällön karsiminen ja henkilöstön irtisanominen. Mutta Ylen johdon palkat, palkkiot ja palkankorotukset eivät Yleltä irtisanottujen ex-tylntekijöiden mukaan kuulu näiden säästötoimien piiriin ja nauttivat koskemattomuudesta.
Kommentit (69)
Joko ne perssyöpäläiset ovat luopuneet puoluetuista ja entisille edustajille maksetuista sopeutusrahoista?
Miksi nämä yle:n työntekijät puhuu asiasta vasta irtisanomisen jälkeen? Mikseivät käsitelleet ajankohtaisohjelmissaan yle:n johdon palkkoja ja etuja silloin kun olivat siellä töissä? Eikö tuo ole sellainen yhteiskunnallinen epäkohta johon yle:n työtekijöiden tulisi puuttua?
Ei puolella miljardilla voi enää tehdä ohjelmia. Yksi Ylen arvojen mukainen elokuva vuodessa ja pillupäiväkirjat, ne ei maksa mitään.
Sehän on vaan ylen keino kostaa suurelle yleisölle nämä rahahanojen tiukennukset kun lopetetaan ohjelmia ja potkitaan ihmisten suosikkeja pois. Odottavat että kansa nostaa äläkän sitä kautta.. Ihan perustaktiikka joten ei kannata korvia lotkauttaa..
Vierailija kirjoitti:
Joko ne perssyöpäläiset ovat luopuneet puoluetuista ja entisille edustajille maksetuista sopeutusrahoista?
Miten liittyy Yleen?
Lääkkeet!
Vierailija kirjoitti:
Sehän on vaan ylen keino kostaa suurelle yleisölle nämä rahahanojen tiukennukset kun lopetetaan ohjelmia ja potkitaan ihmisten suosikkeja pois. Odottavat että kansa nostaa äläkän sitä kautta.. Ihan perustaktiikka joten ei kannata korvia lotkauttaa..
Persulogiikka on ihan omanlaistaan logiikkaa.
Eli jos esimerkiksi maanviljelijältä vietäisiin maataloustuet, ja se lakkaisi viljelemästä, se vain kostaisi sillä tuottajille? Mielenkiintoista.
Ihan normaalia toimintaa myös yritysmaailmassa. Näin se menee. Yli kymmenet YT- neuvottelut kokeneena työurani aikana ja vieläkin töissä.
Ylehän on kokoomusjohtoinen. Viimeisenä oikeistolainen omista tuloistaan ottaa, ensin leikataan vaikka Suomi lamakuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että demarit ottaisivat jotain itseltään pois?
Luuletko että kokoomuslaiset, persut, keskustalaiset ja muutkaan poliitikkoperseet ottaisivat jotain itseltään pois? Eivät ota, kuten on nähty, työläisten maksamat verot ovatkin heidän rahojaan. Poliitikot ovat pilanneet maailman.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on vaan ylen keino kostaa suurelle yleisölle nämä rahahanojen tiukennukset kun lopetetaan ohjelmia ja potkitaan ihmisten suosikkeja pois. Odottavat että kansa nostaa äläkän sitä kautta.. Ihan perustaktiikka joten ei kannata korvia lotkauttaa..
Tälle toimintatavalle on myös nimi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Washingtonin_monumentti_-syndrooma
Irtisanottava on usein katkera ja siksi tilityksiä tulee. Näin on joka työpaikassa irtisanottujen kohdalla. Mutta kaiken kaikkiaan kiittäkää persuja koska tämä on heidän aikaansaannoksiaan vapaan tiedonvälityksen estämiseksi.
Näin toimivat myös oman työpaikkani pomot puoluetaustasta riippumatta. Kokkaripomo sai juuri bonuksen, vaikka porukkaa laitetaan kilometritehtaalle. Demaripomo sai ylennyksen ja reilun palkankorotuksen myös, vaikka "tuotannollis-taloudellisista" syistä työntekijöiden etuja yritetään karsia kovalla kädellä.
YLE:n ylimmältä johdolta pois 30 %, niin saataisiin jo paljon säästöjä. Jos vaihtavat työpaikkaa, niin ei tarvitse palkata tilalle uutta ja säästyy vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on vaan ylen keino kostaa suurelle yleisölle nämä rahahanojen tiukennukset kun lopetetaan ohjelmia ja potkitaan ihmisten suosikkeja pois. Odottavat että kansa nostaa äläkän sitä kautta.. Ihan perustaktiikka joten ei kannata korvia lotkauttaa..
Persulogiikka on ihan omanlaistaan logiikkaa.
Eli jos esimerkiksi maanviljelijältä vietäisiin maataloustuet, ja se lakkaisi viljelemästä, se vain kostaisi sillä tuottajille? Mielenkiintoista.
Vasurin logiikka taas on ruveta joka aiheessa länkyttämään jotain persuista ja sitten taputtaa itseään selkään että voitinpas tämänkin keskustelun.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanottava on usein katkera ja siksi tilityksiä tulee. Näin on joka työpaikassa irtisanottujen kohdalla. Mutta kaiken kaikkiaan kiittäkää persuja koska tämä on heidän aikaansaannoksiaan vapaan tiedonvälityksen estämiseksi.
Moskovako tässä rupesi valittamaan että heidän propagandavälinettään karsitaan, nih?
Suomen Ylen budjetti on 600 miljoonaa vuodessa, Viron Ylen alle 50 miljoonaa. Noista luvuista näkyy hyvin, millainen ylilihava syöttöporsas julkinen sektori täällä on.
Vierailija kirjoitti:
Ylehän on kokoomusjohtoinen. Viimeisenä oikeistolainen omista tuloistaan ottaa, ensin leikataan vaikka Suomi lamakuntoon.
Vasuri säntää valehtelemaan jokaiseen mediaketjuun että mediat on jotenkin kummasti kokoomusjohdossa vaikka joka veetun media vääntää ylityönä pelkkää vasemmistopropagandaa.
Vierailija kirjoitti:
YLE:n ylimmältä johdolta pois 30 %, niin saataisiin jo paljon säästöjä. Jos vaihtavat työpaikkaa, niin ei tarvitse palkata tilalle uutta ja säästyy vielä enemmän.
Ruvetaan vaan juustohöyläämään huipulta lähtien johtajakerroksia kokonaan pois kunnes päästään sinne alimmalle ohjelmia tekevälle tasolle. Sitten tehdään sen alimman tason rivityöläiskerroksen päälle yksi taso ryhmien johtajia yms. ja sen päälle pari pientä ryhmää johtajia johtamaan koko firmaa. Ja pieni ei siis ole satakunta vaan muutamia per ryhmä, yhteensä parikymmentä toimitusjohtajineen.
Luuletko että demarit ottaisivat jotain itseltään pois?