Toinen lapsi?

ei missään nimessä kaduta.

Ei enää koskaan tarvii olla raskaana, ei enää koskaan tarvii synnyttää ja kahden vuoden päästä on jo ihan helppoa, kun tulee nuoremmallekin vähän holttia. Nyt menossa Kiipeän vaikka kirjahyllyn päälle-vaihe.

Toki puhemista ja vaipanvaihtoa oli alkuun enemmän, kun esikoinenkin oli vielä vaipoissa. Muuten elämä jatkui ennallaan.

Parisuhde voi edelleen hyvin ja elämä on ihanaa.

Mietihän tarkkaan, jos yhtään tuntuu että et halua lähteä siihen niin älä ihmeessä! Tulet vaan katumaan.

Vai onko jollakin oikeasti noin huonosti asiat, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin?



Me oltiin vankkumattomia yksilapsisuuden kannattajia. Siihen löytyi enemmän tunne- kuin järkisyitä, mutta joka tapauksessa olimme aivan vakuuttuneita siitä, että elämämme olisi helpompaa, mukavampaa ja meille luontevampaa kolmi- kuin nelihenksenä perheenä. Sitten mieli muuttui pikkuhiljaa ja vaivihkaa... Ensin miehellä, sitten myös minulla, ja lopulta mitkään kauhuskenaariotkaan ei enää pysäyttäneet kelkan kääntämistä :D



Onneksi! Enää emme osaa edes kuvitella, millaista elämä olisi ilman tätä pienempääkin piperöistämme. Helpompaa? Ehkä. Tylsempää? Ehkä. Erilaista? Ihan varmasti, mutta eri tavalla kuin luulimme... Eli kyllä tämä kaksilapsisen perheen arki on aidosti yllättänyt todella positiivisesti! En silti usko, että olisimme katuneet sitäkään, jos emme olisi päätämme kääntäneet. Miten sellaista osaisi kaivata, josta ei ole oikeasti mitään käsitystä? En minä ainakaan edes etukäteen osannut haaveillakaan näistä fiiliksistä. Yllättävän vähän arki muuttui, ja sekin vähä positiiviseen suuntaan. Jos ei lasketa univelkaa ja oman ajan puutetta ensimmäiseltä vuodelta ;)



Olen ihan vakavissani aina kuvitellut vastaavasti, ettei yhdenkään jo syntyneen lapsen olemassaoloa osaa kukaan terve vanhempi katua. Siksi en voi käsittää näitä kammottavan negatiivisia vastauksia. Niiden on pakko olla lapsettomien tai yksilapsisten kirjoittamia, tai sitten lapset ovat syntyneet ihan väärille ihmisille :(

kun yhden kanssa on jo harjoiteltu. Lähinnä vankisti parisuhdetta tämä uusi tulokas.

Oikeastaan arvomaailman mullistuksen sysäsi liikkeelle jo esikoisen syntymä, mutta se jäi vielä jotenkin puolitiehen vartomaan. Vasta tämän toisen lapsen myötä meille molemmille on kirkastunut, mitä elämältä haluamme ja miksi. Olemme oppineet psyähtymään arjen keskellä ja nauttimaan aidosti toisistamme ja ainutlaatuisesta elämästä yleensäkin. En todellakaan osaa selittää, miksi näin kävi ja miksi vasta nyt. Nuo vaan on niin uskomattomia ihmeitä nuo pienet ihmiset, jotka meidän rakkaudesta ovat alkunsa saaneet :)



Nyt pelkäänkin, että vauvakuume jää krooniseksi, kun se syntymän ihme on niin mieletön ja samoin vauvantuoksuinen arki. En ekalla kerralla tajunnut nauttia näin täysillä kuin nyt, kun ajan kulumisen tajuaa kirkkaammin. Mutta ei me pelkän vauvakuumeen takia viitsitä suurperheestä kuitenkaan ruveta haaveilemaan ;) Meille taitaa nämä kaksi riittää, ehkä....

Vierailija:

vaikutti mitä vaikutti, mutta tärkeintä on että poika sai veljen

Voi lapsiparkaa! :(

Olen siis kasin kanssa samoilla linjoilla siitä, ettei rakkaita lapsia voi katua, jos heitä aidosti rakastaa. Ja jos taas äidinrakkaus on kateissa, on lapsilla pian elämänilo kateissa :(