Ruokakassien jonottaminen - Eikö oikeasti ole muuta tapaa?
Ruokajonot ovat olleet tuttu näky jo vuosikausia Suomessakin ja viime vuosina ne ovat vain pidentyneet pidentymistään, kun avuntarvitsijoita on paljon.
Monessa kaupungissa jono kiemurtelee puiston läpi ja korttelin ympäri, ja ihmiset seisovat ulkona pakkasessa / sateessa monta tuntia. Mukana näkee joskus lapsiakin tai on esim. rollaattorilla liikkuvia vanhuksia.
Oikeasti: Eikö tätä voi järjestää mitenkään muuten kuin näin? Tarkoitan, ettei voi olla tarkoituksenmukaista, että sadat ihmiset _jonottavat_ulkona_ yhtä ruokakassia useita tunteja!
Joku vuoronumerosysteemi, jakaminen suoraan pakettiautosta eri kaupunginosissa eri päivinä, vaikka niiden kassien kantaminen sinne jonoon...
Miten organisoisitte tämän paremmin? Nyt parviäly ja meidän _vaativaa asiantuntijatyötä_ tekevien ihmisten taidot käyttöön, kun kumminkin näin maanantaiaamuna täällä roikumme ennen yksikköpalaverin alkua.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti: Ruokakassien jakaminen pitäisi keskittää vain yhteen suureen kaupunkiin, Helsinkiin, jossa olisi syrjäisessä paikassa asutuksen ulkopuolella sijaitseva riittävän suuri teollisuushalli, vaikka 300m2, jonka sisällä tai pihassa katoksien alla ihmiset saisivat odottaa rauhassa vuoroansa, niin monta tuntia kuin tarvii.
Ihan älytön ajatus. Ensin hävikkiruoka kuskataan Helsinkiin ja sitten ihmiset kuskaavat sen takaisin. Tuo ulkona jonottaminen on pieni juttu verrattuna siihen matka-aikaan ja kustannukseen mikä tulee jos sitä kassia lähdetään kauempaa noutamaan. Jos sillä köyhällä on varaa junalippuun niin kyllä sillä on silloin varaa myös ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko seurakunta ok?
Käyn joka viikko jokaisen seurakunnan ruoka-avussa eli 3 x . En käy kaupassa kuin ostamassa ksljat ja tupakat. Rienaan kaiken aikaa.
Ruokakasseihin pitäisi laittaa vähemmän ruokia, jotta niitä riittäisi yhä useammalle.
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi rakentaa yhteiskunta jossa kaikilla on riittävän hyvät oltavat eikä tarttisi jakaa sadoille tuhansille ruokakasseja? Ai ei. Jatkakaa sitten
Se on jo olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Mites olisi rakentaa yhteiskunta jossa kaikilla on riittävän hyvät oltavat eikä tarttisi jakaa sadoille tuhansille ruokakasseja? Ai ei. Jatkakaa sitten
Se on jo olemassa.
Niin, mutta ei me kaikki voida muuttaa Venäjälle, jossa ruokaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Ruokakassien jakaminen pitäisi keskittää vain yhteen suureen kaupunkiin, Helsinkiin, jossa olisi syrjäisessä paikassa asutuksen ulkopuolella sijaitseva riittävän suuri teollisuushalli, vaikka 300m2, jonka sisällä tai pihassa katoksien alla ihmiset saisivat odottaa rauhassa vuoroansa, niin monta tuntia kuin tarvii.
Mitenkäs sitten muu Suomi? Tuskin joku köyhä lähtee vaikka Iivantiirasta kävelemään Helsinkiin jonkin ruokakassin perässä.
Keskitetty jakaminen vähentää todella tehokkaasti kustannuksia, mahdollistaa inhimillisemmät odotustilat, turvassa sateilta ja kylmältä. Eikä silloin tarvita ruokakasseja aivan niin runsaasti, kuin paikallisissa jakamisissa.
Oletko kunnallishallinnon palveluksessa? Idea ja perustelut ainakin yhtä hyviä kuin kuntapäättäjillä.
Vierailija kirjoitti:
1980-luvulla Suomessa ei ollut ruokajonoja.
Siihen aikaan kerjäläiset kävivät ovelta ovelle kerjäämässä ruokaa. Kerrostalojen ovien vieressä oli kylttejä, joissa kiellettiin kerjääminen ja kaupustelu.
Laittaisin ne kerjäläiset ja ali-ihmiset karjavaunuihin ja suunta olisi luonnollisesti...
Näin helposti ongelmat voivat ratketa oikeassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kotiintoimitus pitäisi olla.
Liikunta-/seisomakyvyttömät eläkeläiset eivät pääse edes ruokajonoon. Heillä voi olla todella onneton eläke, jolla hankitaan joko lääkkeet tai puolet lääkkeistä ja ruokaa. Moni heistä puolittaa lääkkeitään ihan oikeasti. Mikään taho ei käy viemässä heille kotiin ruokakasseja. Mielestäni he ovat näkymättömänä ihmisinä kaikista heikoimmassa asemassa ruoan suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Jonot ovat tarpeen köyhälistön nöyryyttämiseksi.
Minusta se Areenassa oleva dokumentti ruokajonosta on surullinen. No, joku voi siitäkin hyvin kun voi henkisesti monottaa ruokajonossa seisovaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lokeilla on aikaa jonottaa. Ei tarvitse tuoda kaikkea nokan eteen, vähän voi vaatiakin jotain.
Just ajattelin, että mielummin ehkä pöllisin ruokaa, kun jonottaisin 4 h että saan numeron jolla saan siitä tunnin päästä alkavasta jakelusta yllätyskassin. Voiko joku olla tuollaisesta kateellinen?
Kyllä satunnaisesta sisällöstä koostuvasta eräpäiväruoasta osataan Suomessa kadehtia.
Vierailija kirjoitti:
Ei valitettavasti ole muuta keinoa sillä jos olisi, se olisi jo keksitty ja käytössä. Joissain ruoanjakopaikoissa on yleensä n.30 min. ennen ruokajaon alkua vuoronumeroiden jako mutta ei sekään välttämättä ole ihan paras sillä esim. ulkomaalaisia etuilijoita on liikkeellä paljonkin.
Etuilua harrastavat suomalaiset yhtä lailla. Esim. Ap. Hänen ongelmansa on pitkä jono.
Tosiaan ruuan määrä on aina yllätys. Hakijoiden määrä vaihtelee. Ruokajako hoitaa sosiaalitoimen ja kelan puutteita, joita hallutus on pahentanut rajusti. On ihmisiä, jotka syövät kerran viikossa.
Haistakaa paska te, jotka köyhimpiä solvaatte!
Ruuan jakaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi rakentaa yhteiskunta jossa kaikilla on riittävän hyvät oltavat eikä tarttisi jakaa sadoille tuhansille ruokakasseja? Ai ei. Jatkakaa sitten
Se on jo olemassa.
Se oli kesään 2023 saakka, jolloin paskanatsit (PS ja Kok) nousivat valtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi rakentaa yhteiskunta jossa kaikilla on riittävän hyvät oltavat eikä tarttisi jakaa sadoille tuhansille ruokakasseja? Ai ei. Jatkakaa sitten
Niin Suomessa on jokaisella vähintään se toimeentulotuki eli rahaa ruokaan kyllä on, ellei sitä käytä johonkin muuhun.
Esim. lapsiperheet voivat yrittää säästää lapsen harrastuksiin ja siksi käyvät noissa. Mutta sitten on ne narkit ja alkoholistit, jotka käyttävät rahansa muuhun kuin ruokaan.
Näitä jonoja voisi hyvin rajata kriteereillä. Esim. vanhukset pois jonoista ja lapsiperheet aina etusijalle.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tämä ilmiö on kuitenkin niin nuori, että ei oikein osata. Toimijoita on lisäksi vähän - isossakin kaupungissa saattaa olla vain pari tahoa, jotka jakavat ruokakasseja, yksi torstaina ja toinen maanantaina tms.
Sitä jonottamista ja satojen ihmisten pihalla seisottamista vähentäisi, jos meilläkin esim. Brittien ja USA:n isojen kaupunkien tapaan olisi soppakeittiöitä monessa eri kaupunginosassa. Sieltä jaettaisiin ruokakassit ja saisi jotakin muutakin apua, esim. vaateapua tai sosiaalityöntekijä olisi tavattavissa. Ruoka-avun jakaminen pitäisi olla paikallista, lähiöissä tapahtuvaa toimintaa eikä niin, että kaikki kaupungin apua tarvitsevat kerätään yhtenä päivänä samalle luukulle.
Siihen pitäisi vain olla joku henkilörekisteriratkaisu ja tunnistautuminen jollakin tavalla. Jos ruokajakelu vaikka Helsingissä tapahtuisi lähiöissä, niin löytyisi porukkaa, jotka viikon aikana kiertäisi monta jakelua, mahdollisesti kaikki. Niihin muodostuisi jonot, eikä tilanne paranisi nykyisestä. Kiertäjät saisivat ruokaa kerättyä myyntiin asti viikon aikana. Lisäksi niihin lähiöihin pitäisi löytää tilat.
Nyt olen Helsingissä nähnyt jonkun organisaation jakamassa parin henkilön voimin juna-asemalla ruokaa. Niillä ei ole kasseja, vaan jakavat paikalle sattuville yksittäisiä ruoka-annoksia esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotiintoimitus pitäisi olla.
Liikunta-/seisomakyvyttömät eläkeläiset eivät pääse edes ruokajonoon. Heillä voi olla todella onneton eläke, jolla hankitaan joko lääkkeet tai puolet lääkkeistä ja ruokaa. Moni heistä puolittaa lääkkeitään ihan oikeasti. Mikään taho ei käy viemässä heille kotiin ruokakasseja. Mielestäni he ovat näkymättömänä ihmisinä kaikista heikoimmassa asemassa ruoan suhteen.
Kirkko kyllä auttaa heitä, mutta eivät ole edes köyhimpiä Suomessa, vaan köyhimpiä ovat nuoret.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpommin ja vaivattomammin ilmaisen ruokakassin saa, sitä enemmän on hakijoita ja sitä enemmän on ennen kaikkea niitä hakijoita, jotka eivät kassia tarvitse vaan hakevat sen vain pihuuttaan. Sellaisia Suomessa riittää vaikka kuinka paljon, jos saa ilmaiseksi ja helposti jotain. Jonotus on siten paras keino.
Jos Suomessa ihmiset jonottaa euron hintaista ilmaista ämpäriä satojen metrien jonoissa, niin taatusti piisaa jonottajia aina myös parin kympin ilmaiselle ruokakassille! Iso osa jonottajista eivät jonota sen takia, ettei ole rahaa ruokaan, vaan sen takia, että kun ruuasta ei tarvitse maksaa, niin rahaa riittää kaljaan. Tiedän kyllä, koska tunnen näitä useita.
Luomutuotteita sitten mieluiten. Vain kaikkein tuoreimmat vihannekset kelpaavat.