Voiko elämästä nauttia ...

jos päämääränä on elin-iän maksimointi?



Tarkoitan, että pystyykö sitä ihan oikeasti elämään täysillä, jos pitää koko ajan miettiä mitä suuhunsa pistää ja että askelmittari raksuttaa riittävästi?



Tämä tuli mieleen, kun olimme tuttavaperheen kanssa hiitoviikkoa viettämässä samassa mökissä. Tämä toinen äiti paheksui meitä, kun ostimme lomalle korin kaljaa - kori, koska ajattelimme että on epäkohteliasta osataa vain itselle. Ohjelmassa oli hiihtoa joka päivä, illalla kävimme saunassa ja minä ja mieheni joimme yhdet (minä max yhden, mies joskus kaksi) saunakaljaa kun lapset olivat käyneet nukkumaan.



Tämä mieheni ystävän vaimo oli tästä selvästi kauhuissaan tyyliin ymmärtää että mies voi lomalla haluta kaljaa, mutta että minäkin. En todellakaan ole ylipainoinen, liikun paljon jne, mutta sen jälkeen kun tämä kalja asia oli käynyt ilmi, hän jatkuvasti puhui siitä, kuinka ihmisen täytyy pitää huolta kehostaan, kuinka kalja lihotaa ja kuinka itseaiheutetut sairaudet rasittavat yhteiskuntaa.



Pahinta oli, että aloin tuntea syyllisyyttä sittä, että join ne saunakaljani. siitäkin huolimatta etten todellakaan normaalisti juo joka ilta vaan lähinnä lauantaisin saunan jälkeen yhden-kaksi.