Autismin diagnoosi aikuisena?

no jos sulla elämää haittaavia juttuja niin sitte meet kokeileen, soita johonki terveyskeskukseen ekaksi( tai millä nimellä ne nyt ikinä onkaan tällä hetkellä).

jos suurinpiirtein paketti kasassa, niin ei sitä aleta tutkimaan.

Voi saada, yksityinen on tietysti nopein tapa.

Itse olen melkein autisti ja asperger. Minulle kerrottiin, että diagnoosi ei ole sama kuin minä. Muista se ap.

Tämän hetken muotidiagnoosi.

Mitä hyödyt diagnoosista? Siihen ei auta kuin terapia mutta terapiaan voi mennä ilman dignoosiakin. Itse olen pohtinut samaa mutta tullut lopputulokseen että en tarvitse diagnoosia. En myös jaksa rampata jossain toimintaterapiassa ym. Joka on ainoa millä hoidetaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen melkein autisti ja asperger. Minulle kerrottiin, että diagnoosi ei ole sama kuin minä. Muista se ap.

Totta kai. -ap

Vierailija kirjoitti:

Tämän hetken muotidiagnoosi.

En hankkisi sitä vaikuttaakseni trendikkäältä, diagnoosi auttaisi minua ymmärtämään, miksi olen aina tuntenut oloni erilaiseksi. -ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyödyt diagnoosista? Siihen ei auta kuin terapia mutta terapiaan voi mennä ilman dignoosiakin. Itse olen pohtinut samaa mutta tullut lopputulokseen että en tarvitse diagnoosia. En myös jaksa rampata jossain toimintaterapiassa ym. Joka on ainoa millä hoidetaan.

Koko elämäni olen tuntenut itseni erilaiseksi, joka ei välttämättä ole ollut aina minulle hyödyllistä varsinkaan sosiaalisissa tilanteissa. Diagnoosi auttaisi minua ymmärtämään itseäni edes hieman paremmin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Tämän hetken muotidiagnoosi.

Mikä siitä tekee muodikkaan? Itseäni olen hävennyt aina kun olen erillainen. Ei liity muotiin mitenkään että myös naisen autismi ja lievempi autismi on alettu tunnistaa. Varmaan sinäkin olet pilkannut autisteja kun eivät puhu mitään, ovat outoja, töykeitä yms. Ollaan tällaisia koska Meitä autisteja on ollut aina. Tiedoksi että itse kärsitään eniten ja siksi osa haluaa mennä testeihin. Ei pitäisi sua häiritä. Ehkä osa oppii osittain jopa neurotyypillisten tavoille kun saa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyödyt diagnoosista? Siihen ei auta kuin terapia mutta terapiaan voi mennä ilman dignoosiakin. Itse olen pohtinut samaa mutta tullut lopputulokseen että en tarvitse diagnoosia. En myös jaksa rampata jossain toimintaterapiassa ym. Joka on ainoa millä hoidetaan.

Koko elämäni olen tuntenut itseni erilaiseksi, joka ei välttämättä ole ollut aina minulle hyödyllistä varsinkaan sosiaalisissa tilanteissa. Diagnoosi auttaisi minua ymmärtämään itseäni edes hieman paremmin. -ap

Niin jos tosiaan tunnet siitä olevan apua kannattaa ehkä mennä. Itse ajattelin ettei diagnoosi muuta mitään. Tunnistan hyvin selkeästi autismiksi ne asiat joita olen itsessäni ihmetellyt. 

Olen saanut autismidiagnoosin aikuisena. Olin pitkään mielenterveyspalveluiden suurkuluttaja. Monta diagnoosia kerkesin saamaan, ja ne yksi toisensa perään vääriksi todettiin. Erään kerran psykiatrin vastaanotolla lääkäri ehdotti, että tutkittaisi, onko minulla autismia. Koko juttu nauratti, mutta suostuin tutkimuksiin. Tiesin, että jotain autistisia piirteitä minulla on, mutta en hetkeäkään uskonut, että saan diagnoosin. Kävin tutkimukset, ja niissä minulle selvisi, kuinka paljon minulla todellisuudessa on niitä autistisia piirteitä. Oli rankkaa, kun piti kaivaa esille omasta persoonasta sellaisia asioita, joita olin koko ikäni yrittänyt salata.

Sain diagnoosin, ja tuli sellainen mielikuva, että koko tutkimusprosessi olisi ollut ihan läpihuutojuttu. Kun luin lääkärinlausunnon, järkytyin: Siitä tuli vaikutelma, että olisin lievästi kehitysvammainen. Siihen nähden olen kyllä onnistunut tekemään ihan huikeita juttuja elämäni aikana.

Mitä hyötyä diagnoosista on: Nyt tiedän, miksi ihmiset eivät halua olla minun kavereitani. Kuka nyt ke ha rin kaveri olisi?

Tai siis nyt, kun kerron ihmisille olevani autisti, olen joitakin kavereita onnistunut saamaankin. Ihmiset, jotka ymmärtävät erilaisuutta, uskaltavat olla kavereitani, kun tietävät, ettei "omituisuuteni" tartu.

Julkisella ei tehdä testejä vain itsetuntemuksen lisäämiseksi. Etkä niitä tarvitsekaan kun selvästi olet päättänyt, että sinulla on autismi. Jos lääkäri sanoisi, että testien perusteella ei ole, niin tuskin uskoisit häntä.

Vierailija kirjoitti:

Julkisella ei tehdä testejä vain itsetuntemuksen lisäämiseksi. Etkä niitä tarvitsekaan kun selvästi olet päättänyt, että sinulla on autismi. Jos lääkäri sanoisi, että testien perusteella ei ole, niin tuskin uskoisit häntä.

En ole "päättänyt" mitään, piirteet vain osuvat vähän liiankin lähelle. Muistan käyneeni psykologilla lukiossa vuosia sitten ja hänen mielestään olen hyvin todennäköisesti kirjolla. -ap

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut autismidiagnoosin aikuisena. Olin pitkään mielenterveyspalveluiden suurkuluttaja. Monta diagnoosia kerkesin saamaan, ja ne yksi toisensa perään vääriksi todettiin. Erään kerran psykiatrin vastaanotolla lääkäri ehdotti, että tutkittaisi, onko minulla autismia. Koko juttu nauratti, mutta suostuin tutkimuksiin. Tiesin, että jotain autistisia piirteitä minulla on, mutta en hetkeäkään uskonut, että saan diagnoosin. Kävin tutkimukset, ja niissä minulle selvisi, kuinka paljon minulla todellisuudessa on niitä autistisia piirteitä. Oli rankkaa, kun piti kaivaa esille omasta persoonasta sellaisia asioita, joita olin koko ikäni yrittänyt salata.

Sain diagnoosin, ja tuli sellainen mielikuva, että koko tutkimusprosessi olisi ollut ihan läpihuutojuttu. Kun luin lääkärinlausunnon, järkytyin: Siitä tuli vaikutelma, että olisin lievästi kehitysvammainen. Siihen nähden olen kyllä onnistunut tekemään ihan huikeita juttuja elämäni aikana.

Tässä tuli ilmi perimmäinen ongelma autismin suhteen. Kun useimmat naiset on tälleen lievästi autistisia että muut eikä itse välttämättä ymmärrä ongelmien johtuvan autismista niin joutuu yleisestin pilkannut ja syrjinnän kohteeksi kun ei vain kykene käyttäytymään normien mukaisesti mutta vaikuttaa yleisesti ottaen tavalliselta tyypiltä. Ihan oikeasti jo lapsena kärsin siitä (silloisesta ujoudeusta) autistin eoäsosiaalisuudesta mitä edes suvaitsevaisevat aikuiset eivät sietäneet jos ei osannu elää kuten he halusivat. Aikuisena tuo suoraan ilkeily on vaihtunut  karttamiseksi ja seläntakana juoruiluksi. Kyllä useimpien työyhteisössä jauhetaan pas-kaa siitä joka syö yksin, ei osaa palaveriin, moikkaa työ kaveria kadulla tai vastaa yhdellä sanalla. Eikä kysy mitään kuin silloin kun se on pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyödyt diagnoosista? Siihen ei auta kuin terapia mutta terapiaan voi mennä ilman dignoosiakin. Itse olen pohtinut samaa mutta tullut lopputulokseen että en tarvitse diagnoosia. En myös jaksa rampata jossain toimintaterapiassa ym. Joka on ainoa millä hoidetaan.

Minun diagnoosistani on hyötynyt minun lisäkseni myös yhteiskunta, eli veronmaksajat. Aikaisemmin olin mielenterveyspalveluiden suurkuluttaja. Diagnoosin jälkeen kävin muutaman kerran mielenterveyshoitajalla, ja sen jälkeen ei ole tarvinnut siellä käydä.