Huomasitteko Arno Kotron kirjoituksen tanaan Hesarissa: " Toissa kayva aiti se vasta sankari on." Olipa mukava kirjoitus :-).

Kuuluu.



Mutta ei ole ainoastaan NAISEN oikeus olla kotona. Se kannattaa muistaa. Lapsen kotona hoitaminen on arvokasta puuhaa. Arvokkaampaa kuin työttömänä vuosia makaaminen!



Mutta ei työssäkäymistä saa nähdä laiskuutena! Itse ainakin olen väsynyt työpäivän jälkeen, pitää leikkiä -ja ulkoilla vielä lasten kanssa. Pitää hoitaa parisuhdetta. Pyykit ei katoa mihinkään, lelut on heti vartissa sekasin lattioilla.. ;) Kotona oleminen takaa verkkasen tahdin.

Työssäkäyminen ei tarkota että ei tartte pukea lapsia ulos! Hittolainen: millä sitä töihin aamulla kukonlaulun aikaan lähtee muuten??? Kotona ollessa ei ole mihinkään kiire..



Muutenkin oma kokemus puistossa ulkoilevista äideistä on tämä: lapset leikkii yksin tai keskenään ja äidit juttelee keskenään. Harvempi äiti menee pulkkamäkeen leikkimään lapsensa kanssa. Kotona odottaa ruoanvalmistus, pyykit, imurointi, lasten nukuttaminen -leikkiikö ne ollenkaan kun netissä pyörähtää kaikki loppupäivästä?? ;)

NE TARTTUVAT VAKAVAT TAUDIT HOIDOSTA???

Mikkä ja jokka, my ass...

Omat lapseni leikkivät puistossa keskenään ja muiden lasten kanssa, eivät he minua sinne liukumäkeen tai keinumaan kaipaa.

Luuletko, että päiväkodissa leikitään lasten kanssa koko ajan? Siellä ne hoitajatkin seisovat pihalla kun lapset leikkivät keskenään.

Vierailija:

Kuuluu.

Mutta ei ole ainoastaan NAISEN oikeus olla kotona. Se kannattaa muistaa. Lapsen kotona hoitaminen on arvokasta puuhaa. Arvokkaampaa kuin työttömänä vuosia makaaminen!

Mutta ei työssäkäymistä saa nähdä laiskuutena! Itse ainakin olen väsynyt työpäivän jälkeen, pitää leikkiä -ja ulkoilla vielä lasten kanssa. Pitää hoitaa parisuhdetta. Pyykit ei katoa mihinkään, lelut on heti vartissa sekasin lattioilla.. ;) Kotona oleminen takaa verkkasen tahdin.

Työssäkäyminen ei tarkota että ei tartte pukea lapsia ulos! Hittolainen: millä sitä töihin aamulla kukonlaulun aikaan lähtee muuten??? Kotona ollessa ei ole mihinkään kiire..

Muutenkin oma kokemus puistossa ulkoilevista äideistä on tämä: lapset leikkii yksin tai keskenään ja äidit juttelee keskenään. Harvempi äiti menee pulkkamäkeen leikkimään lapsensa kanssa. Kotona odottaa ruoanvalmistus, pyykit, imurointi, lasten nukuttaminen -leikkiikö ne ollenkaan kun netissä pyörähtää kaikki loppupäivästä?? ;)

Näistä kirjoituksista saa ihan sen käsityksen aivan kuin me kaikki äidit pääsisimme oikeasti itse valitsemaan olemmeko lapsen kanssa kotona siihen asti kun lapsi täyttää kolme. Minun (ja monen tuttuni) kohdalla näin ei kyllä ole. Meillä ei esimerkiksi oman mieheni kanssa ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä lapsi hoitoon äitiysloman päätyttyä. Emme millään elä mieheni tuloilla ja minun mahdollisella 300 euron hoitovapaa rahalla. Meille jäisi elämiseen aivan liian vähän per kuukausi. Ehkä voisimme elää kevyemmin, olla matkustamatta tai osaa vaatteemme kirpputorilta, mutta koska emme halua elää " epänormaalia" elämää ja haluamme myös voida tarjota lapsellemme asioita mitä muutkin lapset saavat (harrastukset ym.) niin meidän on pakko molempien tienata. Valitettavasti hoitovapaa raha on niin naurettavan pieni! Jo tyttömyystukeen nostaminen tekisi hoitovapaa rahasta kohtuullisemman (700-800 euroa kuussa) . Silloin useampi äiti voisi jäädä kotiin. Kyllä minä olisin oikein mielelläni lapsen kanssa kotona pidempään. Ikävähän tuota tulee.



Suvaitsevaisuutta täällä kaivattaisiin, että osattaisiin asettua toisen asemaan. Porukka tuijottaa vaan omaa napaansa ja haluaa arvostella toisia kaikista valinnoista mitä nämä tekevät.



Voiko joku äiti rehellisesti sanoa jäävänsä kotiin hoitamaan lasta jos miehen tulot on 1300 kuussa miinus verot. Ja ei ole ketään eikä mitään kuka auttaisi rahallisesti kun on tiukkaa? En usko että se on mahdollista.

Olet valinnut noin huonotuloisen miehen, valinnut tehdä ne lapset tuossa vaiheessa elämää, valinnut sen, ettet ota hoitolapsia, valinnut ettet hanki lisätienestiä kotihoidontuen lisäksi, valinnut asuinkunnan, joka ei maksa hoitolisää...

että alle 1-vuotiaan harrastusten takia menet töihin...

nro 57.. ;)



No mää ny kirjotan niinku puhun. Pointti kuitenkin selviää.. Mikä on sun pointti? Sulla ei ole mielipidettä, vaahtoat vaan toisten kirjotustavasta??



49

Se (muun muassa) ärsyttää näissä keskusteluissa, että hoitovapaan sanotaan olevan " vain pieni aika, kyllähän sen nyt voi sinnitellä" . Ei se nyt ihan niinkään ole, paitsi ehkä perheissä, joilla erilaiset tuet paikkaavat hoitovapaan aiheuttaman taloudellisen menetyksen.



Palasin hoitovapaalta töihin jo jokin aika sitten. Yhä edelleen asuntolainan maksu on aikataulusta jäljessä, laina on iso, koti jäämässä pieneksi ja korot nousussa. Säästöt on syöty, ja uusia olisi syytä kerätä. Vuosien kituuttaminen näkyy myös siinä, että monia perushankintoja on lykätty, ja ne ovat nyt edessä, kevättakista pesukoneeseen, alusvaatteista autoon. Töissä ollessani perheen nettotulot ovat huomattavasti paremmat kuin hoitovapaalla, mutta näistä syistä kituutus jatkuu vielä hyvän aikaa. Jos minulla olisi pienemmät tulot, kituutus jatkuisi hoitovapaan jäljiltä liki ikuisesti.

Opiskelimme yliopistossa noin 28-vuotiaaksi, asuimme tietenkin vuokralla tuolloin. Sitten pari vuotta töissä (minulla määräaikainen työsuhde) kunnes esikoinen syntyi. Välillä vajaa vuodeksi töihin tienaamaan äitiyspäivärahoja jotta mahdollista tehdä myös toinen lapsi. Sitten ostettiin oma kerrostalokolmio josta velkaa reippaasti. Olin kotiäitinä työttömyyskorvauksella ja töihin menin kun sopiva homma löytyi, se oli siis ihan sattuman kauppaa.



Nyt olen määräaikaisessa työssä 4 päivää viikossa, ei ole tila-autoa eikä omakotitaloa, eikä varmaan koskaan tulekaan. Kyllä raha täytyy kovalla työllä jostain repiä että saa edes nämä välttämättömät hyödykkeet hankittua kuten asunto, vaatteet ja ruoka. Onneksi minulla on sentään haasteellinen ja mielenkiintoinen työ.



Pointtini on että kaltaisiani sinnittelijöitä on paljon, meille jotka emme ole varakkaita työ ei ole mikään arvovalinta. Kyllä musta olis ihan helvetin hienoa olla isossa omakotitalossa kotona lasten kanssa niin että voisin palata vakituiseen työhön kun haluan, ilman stressiä toimeentulosta. Kaikilla ei ole valitettavasti asiat näin hyvin. Onnellinen olen kyllä näinkin - kunhan ei tarvitsisi kuunnella syytöksiä lasten hoitoonviennistä.

sitten lähdin töihin ja kotona oli hoitaja lapsille niin kauan että nuorin oli 3,5 v. ja vanhempi 4,5 v. sitten lähtivät perhepäivähoitoon. Ja kyllä voisin sanoa että oli helppoa olla kotona lasten kanssa ja oli kyllä paljon rankempaa käydä päivä töissä kun oli 2 ja 3 v. lapset. Samat kotihommat ja työt piti tehdä iltaisin ja viikonloppuisin työn lisäksi, mitä kotona ollessa oli aikaa tehdä pitkin päivää. Lasten kanssa olo aika jäi sydäntäsärkevän pieneen kun oli pitkän päivän töissä ja sitten sen päälle oli kuitenkin ne pakolliset ruuanlaitot ja pyykinpesut ja siivoamiset. Ja vielä kun lapsilla oli hoitaja kotona niin päivälläkin täälä oli " sotkijat" paikalla. Sitten taas oli eri juttu kun lapsetkin olivat päivät hoidossa niin täälä ei kukaan sekottanut paikkoja sillä aikaa kun itse oli töissä, eikä tarvinut varata seuravalle päivällekin ruokaa tänne kotiin. Että kyllä minusta paljon rankempaa on äideillä jotka käyvät töissä ja silti hoitavat pieniä lapsia. Että toisaalta ymmärrän siltä kannalta sen " sankareita" kommentin. Vaikka muuten kyllä itse arvostan sitä että hoitaa niin pitkään kuin mahdollista lapset kotona. Asioita on aina ajateltava niin monelta kannalta ennen kuin voi antaa kovin mustavalkoisia kommentteja.

meillä lapsilla on parempi lapsuus nyt kun olen töissä. Meidän kouluikäiset lapset ei kyllä jaksaisi iloita vain siitä, että äiti on kotona, jos ei saa koskaan harrastaa mitä haluaa, ei koskaan voi mennä minnekään, mihin muuta ja aina vaan kaurapuuroa syödään. Kyllä lapsille pitää sentään jonkinlainen elintaso taata, jos vain voi.

Minusta kotonaoleminen ja töihinmeno ovat yhtä lailla hyväksyttäviä vaihtoehtoja ja riippuu perheen tilanteesta, mikä kenellekin on hyvä.



Väite, että kotiäidit ottaisivat lapsensa enemmän huomioon kuin työssäkäyvät tuntuu kyseenalaiselta: itse ainakin myönnän tehneeni päätökset kotiinjäämisestä/töihinmenosta ensi sijaisesti omien tarpeideni/mieltymysteni mukaan.



Esikoisen jälkeen menin töihin melko pian, lapsen ollessa 1 v 1 kk - ansaitsemaan paremmat äitiyspäivärahat toiselle äitiyslomalle. Mieheni työtilanne oli silloin epävarma ja haaveilin toisaalta pidemmästä hoitovapaasta kuopuksen kanssa. Esikoinen ehti olla 7 kk hoidossa, 4 päivää viikossa ja 6 h päivässä. Sopeutui hoitoon nopeasti ja tuntui viihtyvän siellä hyvin.



Toisen lapsen synnyttyä esikoinen jäi myös päivähoidosta kotiin. Miehen työtilanne on vakiintunut ja uskallan olla kotona kunnes kuopus täyttää 3. Jos olisi tarvetta, veisin kuitenkin lapset hoitoon huoletta, kumpikin varmasti sopeutuisi hyvin ja aamuherätysten vastapainoksi olisi niitä hyviä puoliakin, leikkikavereita enemmän kuin avoimessa päiväkodissa ym. Tykkään kotonaolosta enemmän kuin työstäni (työkin on kyllä ok), ja haluan nyt nauttia tästä elämänvaiheesta, ei lasten, vaan itseni takia. Pienten lasten kotiäitinä on mukavaa, vaikka raskasta onkin välillä. Mutta niinhän on työssäkäyvilläkin äideillä.

Sankari -sana oli hiukan liioittelua, mutta asiaahan siinä oli.

Suorastaan tympi se kirjoitus, johon tuo Kotron teksti oli vastine. Siitä suorastaan huokui tekopyhyys. Hyi helvetti!

Tottakai se kotona lojuvia harmittaa (enkä nyt tarkoita niitä, jotka hoitavat lapsensa 3-vuotiaiksi kotona, vaan niitä jotka hoitavat lapsensa 13- vuotiaiksi kotona) jos sankarin viitta siirretään pois uhrautuvan äiti-marttyyrin harteilta niille, mille se kuuluu.

Nykymamman on vaikea ymmärtää, että joku voi haluta lapset ennenkuin on yliopistotutkinto, omakotitalo, farmari ja ikää 35v.



Matalammalla elintasolla on monen pakko mennä töihin ja tämä taas luonnollisesti koskettaa useammin nuorempia äitejä. Turha vinkua korkeasta synnyttäjien iästä kun samalla mammat yrittävät syyllistää niitä äitejä, jotka joutuvat menemään töihin, jotta perhe voisi hyvin.



Jotain on hämärtynyt ja pahasti jos joku pokkana voi väittää, että toimeentulon perusedellytys, työssä käyminen, on itsekäs valinta lasta ajatellen. Paljon itsekkäämpää olisi muuttaa perheensä sillan alle. Kun sillä yhden palkalla ei tod. jokainen perhe tule toimeen.



Itsekin olin vajaa kolme vuotta kotona, mutta aivotoiminta on silti säilynyt kohtalaisena.

ihme että edes näin vaalien alla ei ole tarjolla lisää monimuotoisuutta esim. puolueiden taholta ehdolla työn ja lasten helpompaan yhdistämiseen.

Todella itseään täynnä olevia tekopyhiä tyyppejä. Mulla nousee karvat aina pystyyn, kun ehdoitta sanotaan " Alle 3-vuotiaan paikka on kotona" . Tilanteita kun on niin monia. On todellista puusilmäisyyttä kirjoittaa noin.

Vierailija:

Todella itseään täynnä olevia tekopyhiä tyyppejä. Mulla nousee karvat aina pystyyn, kun ehdoitta sanotaan " Alle 3-vuotiaan paikka on kotona" . Tilanteita kun on niin monia. On todellista puusilmäisyyttä kirjoittaa noin.

julisti toimivansa ainoalla oikealla tavalla Hesarissa, asui Nurmijärvellä. Voin hyvin kuvitella miltä maailma näyttää omasta pikku talosta Nurmijärven perukoilta. Mies tuo töistä tullessaan ostokset kotiin tila-autolla. Ja sitten osoitellaan surkeita maan matosia, jotka tuhoavat lapsensa mielenterveyden töissä käymällä.