Huomasitteko Arno Kotron kirjoituksen tanaan Hesarissa: " Toissa kayva aiti se vasta sankari on." Olipa mukava kirjoitus :-).

Vierailija:

julisti toimivansa ainoalla oikealla tavalla Hesarissa, asui Nurmijärvellä. Voin hyvin kuvitella miltä maailma näyttää omasta pikku talosta Nurmijärven perukoilta. Mies tuo töistä tullessaan ostokset kotiin tila-autolla. Ja sitten osoitellaan surkeita maan matosia, jotka tuhoavat lapsensa mielenterveyden töissä käymällä.

Siinä sahataan omaa nilkkaa vaan. Me ollaan kaikki kuitenkin äitejä, ja ihannetilanteita on kuitenkin harvassa. Jokainen perhe joutuu miettimään itse, miten lapsensa hoidon ja kasvatuksen saisivat parhaiten järjestymään.



Jokaiselle järki-ihmiselle pitäisi olla aika selvää, ettei kaikilla ole niitä resursseja ja mahdollisuuksia, mitä itselle on ehkä siunaantunut. Toisella on ehkä laaja ja tiivis sosiaalinen verkko, mitä toisella ei ole. Toisen mies tienaa kuusi tonnia kuussa ja toisen 1300 euroa. Jne jne jne.

Minä taas veikkaan, että kotihoidontuki otetaan jossakin vaiheessa kokonaan pois. Toivon, etei niin käy, mutta merkit viittaavat siihen.

lapsia julmasti kohtelevia?

paitsi ehkä ihan pari eniten myyvää tyyliin Remes.

Korkeakoulutetut ja kunnianhimoiset naiset palaavat töihin. Mieluummin uraäiti kuin kotiäiti. Näinhän se menee. ;) Siksi on ihan turha kuunnella kotimammojen urputusta tai alkaa urputtaa heille takaisin. Jos joku on onnellinen lapsensa kanssa Nurmijärvellä, niin suotakoon se hänelle. Toiset taas haluavat käyttää aivojaan, ja suotakoon se heille.

Sen takia juuri tuntuukin niin ihmeelliseltä, että ajatusmaailma voi olla noin suppea. Mutta eihän se koulus kaikkea kerro.

Täällä maalla asutaan, talokin on jo maksettu. Olen hyväpalkkainen äiti-ihminen, vaikka en akateemisesti koulutettu. Ei kuitenkaan ihan oikeasti ole varaa olla kotona kunnes kaikki lapset 3v, harvakseltaan kun tekee, olisi pitänyt olla kotona 9v. Ei olisi edes tuota vanhaa autoa, tila-autosta nytkin vaan haaveillaan. Mies kun ei kuulu noihin hyväpalkkaisiin, niin molemmat joutuu tuomaan rahaa taloon. Ja pelkkä äitiyspäivärahalla oleminen on jo pudottanut perheen tulotasoa aika radikaalisti. Saisin kuukaudessä käteen tonnin enemmän palkkana. Miestä en saa olemaan kotona 2 vuotta, jos vuoden saisi pysymään, niin lapsi menee hoitoon 2 vuotiaana.



Niin ja eikä olla edes kovin nuoria...



Meitä on niin moneksi. Tilanne on aivan toinen perheissä, joissa miehellä hyvä palkka ja äiti huonotuloinen. Äitihän se on joka 3 vuotta lapsia hoitaa.

äitinä olemista. Ei omista tarpeista voi edes netissä anonyymisti puhua kun sekin on lapsilta pois. Edelleen, jokainen tyylillään mutta nyt ihan rehellisesti: Eiköhän suomalainen päivähoidossa oleva 2000-luvun lapsi kuitenkin noin suhteellisesti aika hyvässä asemassa kaikkiin maailman pikkuressukoihin verrattuna? (esim. monissa maissa katulapsia, köyhyyttä, nälkää jne.)

Ei se ole niin että uraäiti/kotiäiti. Harva meistä töissäkäyvistä varmaan määritelmän mukainen " uraäiti" onkaan. Joidenkin on mentävä töihin, toiset eivät halua/jaksa olla kotona vuodesta toiseen. Toisilla on mahdollisuus ja, ennen kaikkea halu ja jaksaminen, hoitaa lapsensa kotona jopa kouluikään, ehkä pidempäänkin, asti. En ymmärrä miksi siitä pitäisi kirkkain kruunu saada, vaikka ratkaisua kovasti arvostankin. Niin, ja arvostaahan sitä pitää, kun taas he (kotiäidit) saavat arvostella meitä töissäkäyvejä rajattomasti, ehdottomasti, ilkeästikin.

En ymmärrä, miksi äiti kaivaa toiselle kuoppaa. En ymmärrä, miksemme ole ylpeitä lapsistamme ja OMISTA valinnoistamme tässä Suomen maassa, missä on kuitenkin rauha, yleensä rahaa saada perheelle päivittäinen ruoka pöytään.

Onko tämä ylellisyyttämme, tämä olemisen sietämätön keveys, kun pystymme vatvomaan tällaista mielestäni sinänsä melko marginaalista ja " turhanpäiväistäkin" asiaa.

Olen ylpeä itsestäni vaimona ja äitinä. Olen onnellinen. Olen ylpeä tekemistäni valinnoistani. Olen siunattu monilla tavoin, lapset eivät ole itsestäänselvyys. Vietän heidän kanssaan kaiken vapaa-ajan (ilman laatuaikaa). Olen todella iloinen siitä, että asun Suomessa, jossa olen saanut (tyttönä, toisin kuin monessa muussa maassa) käydä koulut niin pitkälle kuin halusin.

Olkaa tekin, hyvät kanssasisaret, ratkaisuistanne iloisia älkääkä stressatko muiden valinnoista! Me varmaan kukin osaltamme pidämme parasta mahdollista huolta lapsistamme, eikö? Elämämme tavoitteet ovat niin erilaisia, että turha verrata itseään muihin. Riittää, että itselle ja perheelle riittää.

Terv. lääkäri, kahden pienen lapsen töissäkäyvä äiti

Vierailija:

paitsi ehkä ihan pari eniten myyvää tyyliin Remes.

Mutta työelämässäkin ehdin olla reilusti yli 40 vuotta ennen eläkkeelle jääntiä.

Asian pointti on se, että olen tyytyväinen ratkaisuuni. Voin vanhana muistaa sen, millaisia lapset olivat pieniä ja olen saanut itse htitä kasvattaa.

Vanhana harva itkee sitä ettei tehnyt enempää töitä vaan sitä ettei viettänyt lasten kanssa enemmän aikaa.

En ole aikaisemmin ottanut osaa näihin kotiäiti-uraäiti -keskusteluihin, koska ei ole mitään järkeä alkaa vetämään mattoa alta toisilta, jotka ovat tehneet elämänsa ratkaisut omista lähtökohdistaan. Absoluuttista totuutta ei kuitenkaan ole tässäkään asiassa.



Meillä tilanne on sellainen, että minä ansaitsen huomattavasti enemmän kuin mieheni, ja olen aika sellainen urasuuntautunut, kunnianhimoinen persoona. Mies taas on hyvin perhekeskeinen ja minusta tilanne on juuri tällaisena sopiva. Jos meitä olisi kaksi uraohjusta, homma ei toimisi ja uskon, että lapsi kärsisi. Lapsi on toki päivähoidossa, mutta päivät eivät ole mahdottoman pitkiä.



Lapsemme menee mielellään päivähoitoon, on vilpittömän kiintynyt hoitajaansa (pp) ja kavereihinsa hoidossa. Hän on innostunut asioista, joita he hoidossa tekevät ja raportoi päivän tapahtumat. Illat olemme yhdessä ja puuhastelemme arkisia asioita. Hoidossa hän on ollut 1,5-vuotiaasta asti, enkä minä ainakaan näe asiaa niin, että joku muu kasvattaa lapseni. Kyllä me miehen kanssa hänet kasvatamme ja pp tukee meidän kasvatustyötämme.

Ovat tainneet Immosen kanssa kuskata jo pilttinsä päivähoitoon että pääsee paremmin pällistelemään se musta pikkutakki päällään julkkupaikkoihin ja leikkimään Kirjailijaa. Vaipan vaihtoon sieltä kakskymppisten paikoista, Kotro ja kantamaan vastuuta perheestä että äiti saa hoitaa lapsensa kotona.