Tässä syy miksi me tavalliset miehet emme enää kelpaa.
Ennen sanottiin, että kunhan olet kiltti, rehellinen ja kohtelet naista hyvin, niin löydät kyllä itsellesi kumppanin. Mutta nykyään tuntuu, ettei se enää riitä. Olen tavallinen mies: käyn töissä, pidän itsestäni huolta, en ole mikään alfauros, mutta en myöskään mikään luuseri. Silti deittailu tuntuu olevan jatkuvaa kamppailua koska naisille ei enää riitä mikään.
Kun katson ympärilleni, huomaan, että naiset eivät enää etsi tavallista miestä, vaan jotain muuta. Some ja deittisovellukset ovat muuttaneet kaiken. Naisilla on loputon valinnanvara, tai ainakin he uskovat niin. He saavat päivittäin viestejä miehiltä, jotka ovat pidempiä, komeampia ja rikkaampia kuin minä. Ei siis ihme, että moni tavallinen mies tuntuu olevan näkymätön.
Ongelma on siinä, että naisten odotukset eivät aina kohtaa todellisuutta. Monet tavalliset naiset uskovat ansaitsevansa huippumiehen, koska he saavat Instagramissa tykkäyksiä tai Tinderissä matcheja. Mutta tykkäys ei tarkoita rakkautta, ja match ei tarkoita suhdetta.
Samaan aikaan me tavalliset miehet joudumme kilpailemaan naisten huomiosta tavalla, jota ei ennen ollut. Kiltti mies, joka on lojaali ja luotettava, mutta ei osaa brändätä itseään somessa tai omista urheilullista kehoa ja luksusautoa, jää helposti varjoon. Jos haluat erottua, pelkkä kiltteys ei enää riitä ,sinun on oltava viihdyttävä, jännä, itsevarma ja menestyvä.
Lopulta monille meistä jää kaksi vaihtoehtoa: joko sopeudumme ja yritämme muuttaa itseämme vastaamaan markkinoiden vaatimuksia, tai luovumme koko pelistä. Ja valitettavasti moni tavallinen mies on alkanut tehdä juuri jälkimmäistä.
Kommentit (294)
Joko taas.
Tavallinen mies ei ole kiltti. Tavallinen mies on epäluotettava paska.
Et taida ymmärtää tilastotiedettä tai sanan tavallinen merkitystä.
Naisena en arvosta yhdessäkään miehessä ensisijaisesti kilttiyttä. Aivan muut ominaisuudet tekevät miehestä kiinnostavan.
Minulla oli kiltti mies. Ei lyönyt eikä pettänyt, mutta toisaalta oli niin saatanan tylsä. Ja huono sängyssä.
Vierailija kirjoitti:

Eli miehen pitää olla hyvätuloinen tai jännittävä jotta se herättää sinun mielenkiinnon?
Minulla on keskivertoa reilusti lyhyempi, kalju, keskituloinen mies, joka kohtelee minua hyvin.
Ei kiinnosta deittisovellusten komistukset.
Et taida ap osata ajatella että tavalliset naisetkin jäävät yksin, koska ovat miesten mielestä ALHAISTA TASOA eivätkä kelpaa miehille. Miehet etsivät niitä OF-pyllistelijöitä.
Minulla on kiltti mies, ehkä maailman kiltein mies. Rakastan sitä vieläkin, vaikka meillä on jo 30 vuoden avioliitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena en arvosta yhdessäkään miehessä ensisijaisesti kilttiyttä. Aivan muut ominaisuudet tekevät miehestä kiinnostavan.
Minulla oli kiltti mies. Ei lyönyt eikä pettänyt, mutta toisaalta oli niin saatanan tylsä. Ja huono sängyssä.
Eli miehen pitää olla hyvätuloinen tai jännittävä jotta se herättää sinun mielenkiinnon?
Kuka niin sanoo? Mieheni oli työtön kun tapasimme.
Se on jännä, kun monesti tämäntyylisiin aloituksiin naiset vastaavat, että kiltti mies on kuitenkin kotona väkivaltainen narsisti tai täysi kynnysmatto, jota ketään ei kunnioita. Ikään kuin monille naisille on vaikeaa uskoa sitä, että normaaleja tavallisia kilttejä miehiä on vielä olemassa. He hoitavat kaikki asiansa ryhdikkäästi ja kohtelevat läheisiään aina kunnioittavasti. Monet naiset tuntuvat kuitenkin ajattelevan, että näissä on joku koira haudattuna ja ottavat sitten mieluummin itselleen sen ulospäinkin väkivaltaisen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Et taida ap osata ajatella että tavalliset naisetkin jäävät yksin, koska ovat miesten mielestä ALHAISTA TASOA eivätkä kelpaa miehille. Miehet etsivät niitä OF-pyllistelijöitä.
Nainen saa aina halutessaan miesseuraa, kukaan nainen ei jää yksin sen takia ettei kelpaa, naiset jää yksin koska se rima on liian korkealla. Ei se alhaista tasoa oleva nainen voi etsiä mr finlandia joka tienaa 5000e kuukaudessa koska nuo miehet etsii tasokkaita naisia, alhaisen tason nainen jää yksin ellei se laske rimaa.
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Useimmat tavalliset, jopa tavallista rumemmat miehet ovat jo varattuja ja parisuhteessa. Taitaa olla ap aika Prisma-testille, huomaat siellä, etteivät pelkästään komeat siellä ole naisen kanssa liikkeellä. Osalla lapsetkin jo mukana. Ja ei, ei ne myöskään ole rikkaita kaikki.
Kukaan nainen ei oleta, että saa kumppanin perusominaisuuksilla: lainkuuliainen, raitis, rehellinen, ystävällinen kaikille, opiskellut ammatin, töissä, maksaa laskunsa, peseytyy, huolehtii hammashygieniasta
Miehiä taas pitäisi palvoa samoista ominaisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Et taida ap osata ajatella että tavalliset naisetkin jäävät yksin, koska ovat miesten mielestä ALHAISTA TASOA eivätkä kelpaa miehille. Miehet etsivät niitä OF-pyllistelijöitä.
Lisäksi jokainen yli 50-v papparainenkin jolla ei enää pelitä alakerta eikä yläkerta, etsii korkeintaan 25-vuotiasta nuorta ja missimittaista naista. Kaikki muut ovat rupsahtaneita kalkkunoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et taida ap osata ajatella että tavalliset naisetkin jäävät yksin, koska ovat miesten mielestä ALHAISTA TASOA eivätkä kelpaa miehille. Miehet etsivät niitä OF-pyllistelijöitä.
Nainen saa aina halutessaan miesseuraa, kukaan nainen ei jää yksin sen takia ettei kelpaa, naiset jää yksin koska se rima on liian korkealla. Ei se alhaista tasoa oleva nainen voi etsiä mr finlandia joka tienaa 5000e kuukaudessa koska nuo miehet etsii tasokkaita naisia, alhaisen tason nainen jää yksin ellei se laske rimaa.
Voi luoja mitä paskapuhetta taas.
Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa. Minulle kelpaa tavallinen mies, mutta moni mies on kovin viinaan menevä. Sillon kaikki kiinnostus häviää. En ole edes deitti sovelluksissa. Enkä Instassa tai ig.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et taida ap osata ajatella että tavalliset naisetkin jäävät yksin, koska ovat miesten mielestä ALHAISTA TASOA eivätkä kelpaa miehille. Miehet etsivät niitä OF-pyllistelijöitä.
Nainen saa aina halutessaan miesseuraa, kukaan nainen ei jää yksin sen takia ettei kelpaa, naiset jää yksin koska se rima on liian korkealla. Ei se alhaista tasoa oleva nainen voi etsiä mr finlandia joka tienaa 5000e kuukaudessa koska nuo miehet etsii tasokkaita naisia, alhaisen tason nainen jää yksin ellei se laske rimaa.
No niin, tulihan se sieltä. Olet niin huono kirjoittaja että paljastat itsesi joka kerta. Kuka tässä on panoseurasta puhunut? Luulin että tarkoitit elämänkumppania. Puhut itsesi pussiin
Täyttä faktaa ja asiaa kirjoitit ap.