Stephen Hawkingin viimeinen varoitus ihmiskunnalle: Meidän on lähdettävä avaruuteen!
Hawkingin mukaan ihmiskunnan on lähdettävä avaruuteen ennen kuin katastrofi pyyhkii meidät maapallolta pois. Hän mainitsee ihmiskuntaa uhkaavina tekijöinä tekoälyn hallitsemattoman kehityksen ja käytön, ydinsodan, geneettisesti kehitetyt virukset, väestöräjähdyksen, kiihtyvän energiankulutuksen ja maapallon lämpötilan kohoamisen.
Teknologiamme ei ole riittävän kehittynyttä vielä ainakaan sataan vuoteen, jotta pystyisimme levittäytymään toisille planeetoille, joten Hawking kehottaa ihmiskuntaa äärimmäiseen varovaisuuteen näiden vuosien aikana. Hän varoittaa kaikenlaisen aggression riskeistä ja toivoo, että ihmiset kehittävät empatiakykyään, jotta nämä vaaran vuodet eivät johda ihmiskunnan päättävään katastrofiin.
Hawking menehtyi vuonna 2018 ja jätti nämä viimeisten vuosiensa haastattelut varoituksena ihmiskunnalle.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmiset eivät osaa pitää huolta tästä planeetasta ja toisistansa, miten ihmeessä joku kuvittelee, että se onnistuisi jollain toisella planeetalla. En ymmärrä ollenkaan mikä järki ylipäätänsä on avaruuden ja muiden planeettojen tutkimisessa. Pelkkää turhaa rahan ja älykkäiden mielien haaskausta. Meille on jo annettu tämä yksi, ainutkertainen ja elämältään rikas planeetta. Tehkäämme mieluummin tekoja, jotta voisimme asua tällä rauhassa ja turvassa eikä missään muualla.
Miksi avaruutta ei saisi myös tutkia? Se auttaa ymmärtämään tämänkin planeetan alkuperää, historiaa ja elinkaarta. Sen sijaan maapallon tuhoaminen ei ole millään tavalla järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ensin löytää toinen elinkelpoinen planeetta ja varmistua, että ihminen pärjäisi siellä. Sitten voisi alkaa varustamaan isoa avaruuslaivaa, jossa ihmiset matkaisivat keinotekoisessa horroksessa kymmenien ellei peräti satojen vuosien ajan. Riskejäkin varmaan liittyisi sellaiseen yritykseen. Todennäköisesti se tekniikka, joka tarvitaan tuollaiseen matkaan, olisi käytettävissä vasta jotain sadan vuoden kuluttua - edellyttäen, että ihmiskunta kykenee kehittämään teknologiaansa jatkossakin. Hawking oli oikeassa siinä, että ihmisten pitäisi yrittää elää tämä väliaika sopuisasti, mutta vaikealtapa tuo näyttää. Yksi ja toinen diktaattori himoitsee valtansa alle uusia maaplänttejä eikä Lähi-itään tai moniin Afrikan maihin saada rauhaa millään ilveellä.
Asutetaan ensin tämä aurinkokunta ennen kuin aletaan tuhlaamaan resursseja tuohon suuremmissa määrin. Sekin asutt
Kun ei siellä ole mitään, kaikki täytyy viedä maapallolta. Tarvittaisiin aivan massiivisia materiaalikuljetuksia, joihin ei ole resursseja eikä energiaa.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musk ja Trump voi mennä ekana
Tämän kaksikon voisi ampua aurinkoon vaikka saman tien. Ja Putte perässä.
Miksi? Et taida ymmärtää kuinka vaikeaa aurinkoon on ampua yhtään mitään. Olisi helpompaa ampua ne vaikka uranukseen tai kokonaan pois aurinkokunnasta.
https://www.theatlantic.com/science/archive/2018/08/parker-solar-probe-…
Vierailija kirjoitti:
Hän mainitsee ihmiskuntaa uhkaavina tekijöinä:
1) tekoälyn hallitsemattoman kehityksen ja käytön
Ei ole planeetta maa sidonnainen, muiden kohteiden kuten Kuu ja myöhemmin vaikka Mars ei olisi sen ongelmattomampi.
2) ydinsodan
Jonkinlainen peruste, mutta isommat siirtokunnat vaativat valtioiden yhteistyötä ja ovat pitkään sidottuna maahan, joten ydinsota tuhoaisi myös maasta ja sen resursseista riippuvaiset siirtokunnat
3) geneettisesti kehitetyt virukset
Ihmisten liikkumisen rajoitukset poistavat suurelta osin tämän riskin.
4) väestöräjähdyksen
Kehittyneissä maissa jo päättynyt, eli ei ole mikään globaali ongelma, rajat voidaan sulkea.
5) kiihtyvän energiankulutuksen
Ei ole kovin järjellinen peruste. Miten muuttaminen vaikkapa Mars planeetalle pienentäisi ongelmaa, kun ko. planeetalla on vielä heikommin energiaa?
6) maapallon lämpötilan koh
Kohta 3 on kuin lapsen naiivia kirjoitusta. Geneettisesti on modifioitu viruksia jo kauan. Koronan sanottiin alusta asti karanneen laboratoriosta. Se oli salaliittoteoria. Ei niinkään ole enää. Tiedustelupalvelut on samaa mieltä asioiden kulusta. Ja rokote siihen perustui sen viruksen kuoren geneettiseen muuntamiseen. Sitä virusosan geneettistä koodia sitten pistettiin ihmisiin, että ihminen itse soluissaan kasvattaa piikkiproteiinia. Tämä toimintamekanismi on tarkastettavissa viranomaissivuilta. Ihminen teki siis virukseen pistemutaatioita. Tässä tapauksessa viruksen pintaproteiiniin.
Geeneillä eli perimällä on ollut helppo leikkiä jo kauan. Jo 8 vuotta sitten täälläkin sai lehdestä lukea, että edes geenisaksia ei aina tarvita, koska nanokoneet. Ne voi vaihtaa DNA:n emäsparin ilman ketjun katkaisemista. Entsyymit toimii koneina myös.
Ja kun pandemia halutaan, niin tietenkin käytetään ilmalevitteistä virusta sen tehokkaan leviämisen takia. Liikkumista ei voi niin tehokkaasti estää, että se estäisi leviämisen. Ihan varmasti leikitään jossain labrassa lintuinfluenssallakin tai vastaavalla, "että keksittäisiin etukäteen mRNA-lääke", koska poikkeuslait ja kanavat on nyt rakennettu. WHO:n julistusoikeus, EU:n yhteishankintapohja, poikkeusajan julistamisoikeus jne. Ja geneettisestä materiaalista ei pulaa tule. Ihmisen perimässä on 20 000+ geeniä. Koronaviruksella 30 000. Ei tarvi siis olla mielikuvituksella rajaa, jos untressejä on. Ja niitähän on.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei siellä ole mitään, kaikki täytyy viedä maapallolta. Tarvittaisiin aivan massiivisia materiaalikuljetuksia, joihin ei ole resursseja eikä energiaa.
Et ilmeisesti ole kuullut asteroideista, planeetoista ja kuista? Kuusta ja marsista saa helposti paljon raaka-aineita, mukaanlukien vettä ja happea. Maasta nyt ei kannata viedä kuijn ehdoton minimi ja sen vuoksi tämä aurinkokunta kannattaakin ensin asuttaa niin että kaikki voidaan rakentaa pois maapallon painovoimakentästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmiset eivät osaa pitää huolta tästä planeetasta ja toisistansa, miten ihmeessä joku kuvittelee, että se onnistuisi jollain toisella planeetalla. En ymmärrä ollenkaan mikä järki ylipäätänsä on avaruuden ja muiden planeettojen tutkimisessa. Pelkkää turhaa rahan ja älykkäiden mielien haaskausta. Meille on jo annettu tämä yksi, ainutkertainen ja elämältään rikas planeetta. Tehkäämme mieluummin tekoja, jotta voisimme asua tällä rauhassa ja turvassa eikä missään muualla.
Miksi avaruutta ei saisi myös tutkia? Se auttaa ymmärtämään tämänkin planeetan alkuperää, historiaa ja elinkaarta. Sen sijaan maapallon tuhoaminen ei ole millään tavalla järkevää.
Ja mitä hyötyä maapallon ja avaruuden alkuperän, historian ja elinkaaren tutkimisesta on tulevaisuuden kannalta, kun ei se tähänkään mennessä ole auttanut parantamaan omaa tilannettamme. Metsiä edelleen kaadetaan rahan tieltä, valtameriä, jokia ja järviä saastutetaan, väestöräjähdystä ei pyritä hillitsemään millään lailla ja kulutusta halutaan lisätä.

Ja mitä hyötyä maapallon ja avaruuden alkuperän, historian ja elinkaaren tutkimisesta on tulevaisuuden kannalta, kun ei se tähänk
Tuon ongelman juurisyy ei ole se, että halutaan ymmärtää ja tutkia, vaan meidän talousjärjestelmä ja poliittiset järjestelmät, jotka yhä arvottavat aggression ja taloudellisen hyödyn kaiken muun edelle. Ja myös leikkaavat koulutukselta sekä tieteelliseltä tutkimukselta.
Lähtisin kyllä heti avaruuteen, jos se vaan olisi mahdollista ja jotakuinkin turvallista. Miettikää nyt, kokonaan uusi planeetta ilman kaikkea tätä hulluutta. Ei Putinia, Trumpia, Irania, ydinaseita, uskontoja, uskovaisia hihhuleija, sodanlietsontaa. Voisi vaan elellä rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä voi käydä vielä joku yllätyskäänne, kuten että muutettaisi mielikuvitusmaailmaan asumaan. Jonkinlaiseksi dataksi tms.
Mielikuvitusmaailma=virtuaalimaailma. Oletko lähettänyt DNA:si johonkin kivaan sukututkimus myheritageen tms? Onnea, annoit niille samalla ilmeisesti kaupalliset oikeudet perimääsi? Ei taida ihmisellä itsellään olla tekijänoikeuksia omiin geeneihinsä...
"Kirjoja ja muuta dataa pakataan dna-nauhaan yhä halvemmalla
Teknologia|Myyntiin tuli tiettävästi ensimmäinen kirja, jota myydään myös dna-koodattuna...
Dna:ta on tiheästi pakattuna jokaisessa solussamme. Ihmisen dna:ssa on meidän perimätietomme.
Dna-kirjaan puolestaan on koodattu joukko tieteisnovelleja ja biotekniikan esseitä. Sen hinta on 60 dollaria eli noin 57 euroa.
Rahalla kirjasta saa sen fyysisen kopion, mutta myös sen version nukleiinihappoina eli dna:n ja rna:n muodossa...
Tämä dna:han pakattu data on ainakin tuhat kertaa tiheämmässä kuin data tavallisessa tietokoneen kiintolevyssä, jossa se on nollina ja ykkösinä...
Aivan kuin erilliset kirjaimet voivat muodostaa loputtomiin sanoja, voivat Catalogin dna-aakkoset edustaa loputtomiin bittejä, siis nollan ja yhden tiloja.
Yritys käyttää tiettyjä entsyymejä tämän tiedon koodaamiseen dna:sta binaariseen tilaan ja päinvastoin.
-HS-
Ja kopioita voi tehdä määrättömästi.
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin kyllä heti avaruuteen, jos se vaan olisi mahdollista ja jotakuinkin turvallista. Miettikää nyt, kokonaan uusi planeetta ilman kaikkea tätä hulluutta. Ei Putinia, Trumpia, Irania, ydinaseita, uskontoja, uskovaisia hihhuleija, sodanlietsontaa. Voisi vaan elellä rauhassa.
No eiköhän sielläkin tappeluksi menisi, se on ihmisluonto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmistä hallitsee mammona, jota ei edes ole oikeasti olemassa fyysisesti. Tämä apinalauma ei tule lähtemään yhtään minnekään ennenkuin oppii elämään itsensä kanssa väkivallattomasti.
Kuussa jo käyty, Marsia suunnitellaan jo- mutta eip loppua tappelulle näy.
Niin käyty, koska kumpikaan kuu, tai Mars eivät ole elinkelpoisia planeettoja. Niillä ei ole ilmakehää, ei magneettikenttää, ei sopivaa lämpötilaa, ei vettä, mikään ei kasva maaperässä jne. Marsilla löydetty vähän jäätynyttä vettä.
Ihmisten aggressiivinen luonne,romuraketit, elinkaari ja geneettinen elinkaari ei riitä maailmankaikkeuden valloittamiseen.

Eihän ihmisiä voi kaikkia yleistää. Jotkut on tyhmempiä ja aggressiivisempia kuin toiset. Nykyinen maailmanmeno vaan tuppaa olemaan tyhmien ja alhaisten impulssien tyrannia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmiset eivät osaa pitää huolta tästä planeetasta ja toisistansa, miten ihmeessä joku kuvittelee, että se onnistuisi jollain toisella planeetalla. En ymmärrä ollenkaan mikä järki ylipäätänsä on avaruuden ja muiden planeettojen tutkimisessa. Pelkkää turhaa rahan ja älykkäiden mielien haaskausta. Meille on jo annettu tämä yksi, ainutkertainen ja elämältään rikas planeetta. Tehkäämme mieluummin tekoja, jotta voisimme asua tällä rauhassa ja turvassa eikä missään muualla.
Miksi avaruutta ei saisi myös tutkia? Se auttaa ymmärtämään tämänkin planeetan alkuperää, historiaa ja elinkaarta. Sen sijaan maapallon tuhoaminen ei ole millään tavalla järkevää.
Ja mitä hyötyä maapallon ja avaruuden alkuperän, historian ja elinkaaren tutkimisesta on tulevaisuuden kannalta, kun ei se tähänkään mennessä ole auttanut parantamaan omaa tilannettamme. Metsiä edelleen kaadetaan rahan tieltä, valtameriä, jokia ja järviä saastutetaan, väestöräjähdystä ei pyritä hillitsemään millään lailla ja kulutusta halutaan lisätä.
Kyllä noidenkin asioiden suhteen on edistytty. Ei ole montaa vuosikymnentä siitä, kun vesistöt ja kaikki paikat länsimaissakin haisivat kamalalle, kun kaikki lykättiin suoraan luontoon.
Höh. Eipä ole uskottava lista ihmiskuntaa kohtaavista uhkakuvista. Hawking ei maininnut ollenkaan listallaan oikeiston mukaan vakavimpia uhkakuvia ja niitä syitä, miksi Trumpin ja Purran kaltaisia poliitikkoja on massojen äänillä äänestetty:
-Woke. Mitä se tarkkaalleen oikein on? Kukaan ei tiedä eikä osaa tyhjentävästi selittää, mutta se on poliitikkojemme mukaan se kaikista vakavin uhka. Jotain tekemistä suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden kanssa.
-Unisex vessat. Miehet ei kuulu naisten vessoihin eikä vastoinpäin.
-Transurheilijat. Voittavat kaikki biologisten naisten urheilukisat. Aiemmin naisurheilu ei yhtään kiinnostanut miehiä eikä siinä liiku edes rahaa, mutta nyt kaikki olivat siitä huolissaan.
-Pervoilu kouluissa. Mitä tämä on ja kuinka yleinen ilmiö se on? Kukaan ei tiedä.
-Kasvisruoka ja etenkin sen tarjoilu tilaisuuksissa. On syrjivää ja väärin. Pitää olla lihaa.
-Kananmunien hinta USA:ssa. Yksi merkittävimpiä syitä, miksi Trumpia äänestettiin.
Mikäs täällä maassa on elellessä kun Trumpetti ja Putler on hypänneet avaruusalukseen jä lähteneet, minä jään tänne
Vierailija kirjoitti:
Mikäs täällä maassa on elellessä kun Trumpetti ja Putler on hypänneet avaruusalukseen jä lähteneet, minä jään tänne
Ainakin Trump ja Elon haluaa lähteä avaruuteen. Miksi ei myös Putin? Olisi win win kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stephen Hawkingista en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten joku yksittäinen ihminen voi olla niin fiksu? Tuntuu kuin me muut käytettäsiin 5% meidän aivokapasiteetistä ja Stephen onnistui käyttämään ainakin 20%.
Hawkingin mukaan meidän aggressio oli evoluution jäänne ja meidän tulisi kehittää empatiaa, jotta aggressiomme ei tuhoa ihmiskuntaa.
IS jutusta:
Viime kuussa Hawking vetosi ihmisten empatian puolesta.
Kun nainen kysyi Hawkingilta, mitä ihmisten puutteita hän haluaisi korjata, vastaus löytyi ihmisen evoluutiosta.
-Ihmisen heikkous, jonka haluaisin eniten korjata, on aggressiivisuus. Sillä on voinut olla merkitystä selviytymisen kannalta luolamiesaikoina, jota saa enemmän ruokaa, tilaa ja puolison, jonka kanssa lisääntyä, mutta nyt se uhkaa tuhota meidät kaikki, hän muotoili.
Hawking haluaisi sen sijaan vahvistaa ihmis
Yksi ihmiskunnan historian terävimmistä mielistä on sitä mieltä, että tarvitaan enemmän empatiaa. Sitten valtaan nousee Purran kaltaisia poliitikkoja, joiden mukaan empatia tulisi kokonaan poistaa kollektiivisesta päätöksenteosta. Wau.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ensin löytää toinen elinkelpoinen planeetta ja varmistua, että ihminen pärjäisi siellä. Sitten voisi alkaa varustamaan isoa avaruuslaivaa, jossa ihmiset matkaisivat keinotekoisessa horroksessa kymmenien ellei peräti satojen vuosien ajan. Riskejäkin varmaan liittyisi sellaiseen yritykseen. Todennäköisesti se tekniikka, joka tarvitaan tuollaiseen matkaan, olisi käytettävissä vasta jotain sadan vuoden kuluttua - edellyttäen, että ihmiskunta kykenee kehittämään teknologiaansa jatkossakin. Hawking oli oikeassa siinä, että ihmisten pitäisi yrittää elää tämä väliaika sopuisasti, mutta vaikealtapa tuo näyttää. Yksi ja toinen diktaattori himoitsee valtansa alle uusia maaplänttejä eikä Lähi-itään tai moniin Afrikan maihin saada rauhaa millään ilveellä.
Onhan niitä eksoplaneettoja löydetty joilla olosuhteet voivat olla maan kaltaiset. Ongelma vaan on, että ne ovat n
Pitäisi olla varma, että kohde soveltuu ihmiselle. Olisi kauhea shokki matkata miljoonia valovuosia ja todeta, että tultiin jonnekin, jossa ilmakehä on pelkkää typpeä tms.
Asutetaan ensin tämä aurinkokunta ennen kuin aletaan tuhlaamaan resursseja tuohon suuremmissa määrin. Sekin asuttaminen onnistuu todennäköisesti paremmin kun ensin lähetetään miehittämättömiä aluksia ja robotteja, jotka voivat itsenäisesti perustaa sinne teollisuutta jalostamaan raaka-aineista työvälineitä, rakennustarvikkeita, avaruusaseman / tukikohdan jollekin planeetalle tms. Ihmiset vasta sitten jälkijunassa kun on jo valmis paikka johon saapua. Ihmisetkin voisi suurimmaksi osaksi tulla munasoluina ja spermana jotka robotit sitten kasvattaa ihmisiksi.