Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa olette luovuttaneet elämässä?
13.03.2025 |
Siis tyyliin jääneet pitkäaikaistyöttömiksi tai ette yrittäneetkään pois työkyvyttömyyseläkkeeltä, erakoituneet tms? Ja kuinka paljon yrititte ennen sitä?
Itse olen jonkinasteisesti kirjolla, ikä lähenee 40v ja tuntuu että elämä ollut noin lukiosta lähtien vaan vaikeuksia, haasteita, syrjään jäämistä, yksinäisyyttä yms, vaikka olen pari korkeakoulututkintoa suorittanut, välillä ollut töissä ja harrastanut asioita.
Vaikea löytää enää toivoa mistään. Samaan aikaan kuitenkin pää alkanut leviämään kun ei ole taas pitkään aikaan tehnyt mitään "järkevää". Nykyinen työllisyystilanne ei kuitenkaan motivoi yrittämään saada jotain järkevää osa-aikahommaa mistään, kun jonossa tuhansia minua objektiivisesti parempia vaihtoehtoja. Pelottaa aina myös että jos tekee jotain osa-aikaista hommaa, niin viranomaiset alkavat katsoa minun olevan täysityökykyinen, mitä en todellakaan ole.
Kommentit (40)
En tiedä luovuttavako ihmiset, ehkei kaikki, mutta osa tiedostaa ne Rajat missä mennään. Mikä on mahdollista ja mikä ei. Entä säätila. Tai onko epävarma joku kokeilu. Ja realismi. Vaikka olisikin haaveita ja ajatuksia. Luontotoiveita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Never give up mutterfukkers! Vielä asun Välimerellä ja saan seuraksi paikallisen juanitan. Ettäs tiiätte.
Vierailija kirjoitti:
28 ja takana vaan peruskoulu, diagnosoitiin ADHD kunnes vaihtui lääkäri joka olikin sitä mieltä että ADHD minulla ei ole, ei uusinut lääkkeitä ja sanoi että on skitso affektiivinen häiriö. Siskolla, isällä ja isän siskoilla ADHD ja uskon että tuo edellinen lääkäri oli oikeassa että mulla olisi se. ADHD lääkkeet vaihdettiin psykoosi lääkkeisiin, jonka jälkeen jouduin tapon yrityksen ja r a i s k a u k s e n uhriksi, nyt 3 vuotta ollut sängyssä, ei jaksa enään.
Lähetän sinulle voimia 💖 minut raiskattu myös. Rakastetaan itseämme.
27v. Onneksi. Loppu kituuttaminek ja laitoin kaikki uo:hon. Nyt olen vapaa. Ei tarvi iinä enää töitä tehdä. Jos tulee laskuja revin ne heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10-vuotiaana
Ai kamala 😁 sori mutta hörähdin.
Mäkin olin ala-asteen päättäessäni sitä mieltä, että tästä on suunta vaan alaspäin.
Eikä se tosiaan ole ainakaan ylöspäin mennyt.
Mulla sano laitoksessa yks hirveä ohjaaja jota kaikki pelkäsi "elämä on oma valinta pizza, ja sä olet valinnut huonot täytteet" ja nauroi pilkaten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mennyt sieltä missä aita on matalin ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi, että luovutin, mutta lannistuin lukion loppupuolella eli 18. Olen sen jälkeen toki tehnyt asioita, muuttaminen n. 20-vuotiaana antoi virtaa elämälle.
Mäkin olen lapioinut ekaa 20 vuottani oikein urakalla, nyt alkaa kirkastua. On siinä shittiä riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole mennyt sieltä missä aita on matalin ja hyvä niin.
Joo, mutta jos on 20-30 vuotta "hakannut päätä seinään", niin kyllä jossain kohtaa alkaa kyllästyttää. Tai jos se on vaikka sitä että menet mukaan johonkin yhteisöön ja aina vaan tulee oudoksutuksi, vapaa-ajalla yksin ja töissä saa burn outteja, niin ei se vetäytyminen nyt mitään matalaa aitaa ja helpon elämän tavoittelua ole.
Huomenna luovutan, sanon pomolle "se on loppu ny"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 ja takana vaan peruskoulu, diagnosoitiin ADHD kunnes vaihtui lääkäri joka olikin sitä mieltä että ADHD minulla ei ole, ei uusinut lääkkeitä ja sanoi että on skitso affektiivinen häiriö. Siskolla, isällä ja isän siskoilla ADHD ja uskon että tuo edellinen lääkäri oli oikeassa että mulla olisi se. ADHD lääkkeet vaihdettiin psykoosi lääkkeisiin, jonka jälkeen jouduin tapon yrityksen ja r a i s k a u k s e n uhriksi, nyt 3 vuotta ollut sängyssä, ei jaksa enään.
Lähetän sinulle voimia 💖 minut raiskattu myös. Rakastetaan itseämme.
Kiitos paljon ja samon sinulle 🙏🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En luovuta koskaan!💪
Niinhän sä luulet.
40 vuotiaana aloin miettimään, että onko elämässä mitään järkeä. Olin tehnyt töitä silloin jo 22 vuotta ja mietin, että vielä pitäisi 27 vuotta jaksaa tehdä.
Mutta minkä takia? Nyt siitä on taas kulunut 7 vuotta ja edelleen mietin, että tätäkö se elämä sitten on.
Eipä kovinkaan hääviä.
Luovutin puolivuotta sitten kun naiseni lakkasi antamasta minulle seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Menee pari vuotta vielä.
Mihin???! Mikset auta? Etkö ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Luovutin puolivuotta sitten kun naiseni lakkasi antamasta minulle seksiä.
Oikein!
Up