Trumpin äänestäjiä alkaa kaduttaa kun saavat potkut
Virginiassa, köyhällä rebualueella alkoi työpaikkakato ja katumus.
Milloinhan alkaa rytistä? Tuolla on rutkasti niitä aseistautuneita punaniskojakin.
Kommentit (43)
Nyt alkaa näkyä miten Trump on usa.n persu. Puhuu sanavapaudesta ja laittaa vapaan median hijaiseksi. Oman agendan levittäminen on sananvapautta. Muuta pyritään karsimaan. Ihan kuten persut haluaa tehdä ylelle Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, heillä sama ajatusmaailma kuin täällä suomessa: muilta pitää tuhota elämä, muita pitää kurmoottaa, mutta itseen ei saa osua. Muiden satuttaminen ja tuhoaminen on ok, mutta jos omaan itseen osuu niin on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin epäreilua.
Kerrankin karma iski nopeasti, selvästi ja kovaa. Ja se tulee iskemään myös Suomessa, osaan on jo osunut.
Harmi vaan kun kaikki paska pitää aina kokeilla kantapään kautta eikä voi uskoa järkipuhetta.
Siis näistä liittovaltion hemmoista, jotka menettivät työnsä äänestettyään Donaldia, on ollut juttua jo kuukausi sitten. Luin vastikään, että aika moni veteraani on työllistynyt/työllistetty julkiselle sektorille, eli kyllä tässä kärsii nimenomaan varsin moni Donaldin äänestäjä.
On myös ollut juttuja maajusseista, joilla perintötila 1700-luvulta, ja nyt synkkä tulevaisuus, koska Kiinaan laivattavan soijan päälle tuleekin Kiinan kostotariffit ja uusia vientimarkkinoita hankala löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, heillä sama ajatusmaailma kuin täällä suomessa: muilta pitää tuhota elämä, muita pitää kurmoottaa, mutta itseen ei saa osua. Muiden satuttaminen ja tuhoaminen on ok, mutta jos omaan itseen osuu niin on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin epäreilua.
Kerrankin karma iski nopeasti, selvästi ja kovaa. Ja se tulee iskemään myös Suomessa, osaan on jo osunut.
Harmi vaan kun kaikki paska pitää aina kokeilla kantapään kautta eikä voi uskoa järkipuhetta.
Siis näistä liittovaltion hemmoista, jotka menettivät työnsä äänestettyään Donaldia, on ollut juttua jo kuukausi sitten. Luin vastikään, että aika moni veteraani on työllistynyt/työllistetty julkiselle sektorille, eli kyllä tässä kärsii nimenomaan varsin moni Donaldin äänestäjä.
On myös ollut juttuja maajusseista, joilla perintötila 1700-luvulta, ja nyt synkkä tulevaisuus, koska Kiinaan laivattav
Aivan. Sama kuin kaikki yrittäjät jotka polleesti äänestivät kokoomusta ja nyt joutuneet konkurssiaallon uhriksi (enemmän konkursseja kuin yli 20 vuoteen) tai jotka äänestivät "suomalaiset ensin" mentaliteetilla ja nyt kärsivät kun hyvinvointivaltiota ajetaan alas, lakkautetaan terveyskeskuksia, kouluja yms. Tai jotka äänesti keppiä työttömille ja joutuu nyt itse työttömäksi ja pilipalipalkalla paskahommiin.
Se on parasta kun äänestäjä saa JUURI sitä mitä on tilannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta ihan valtavasti työttömiä Yhdysvalloissa, mistä heille uudet työpaikat? Tuolla ei pysty elämään sosiaaliturvan avulla, vaan joutuvat kadulle.
Aina voi rötöstellä.
Eli uusia työpaikkoja tulossa turvallisuusalalle. Näin se markkinatalous hoitaa homman.
Vierailija kirjoitti:
Koskas tehdään juttu Trumpia vastustaneista, jotka nyt kannattaa?
50. päivä, 14. kuukausi, klo 26:89
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, heillä sama ajatusmaailma kuin täällä suomessa: muilta pitää tuhota elämä, muita pitää kurmoottaa, mutta itseen ei saa osua. Muiden satuttaminen ja tuhoaminen on ok, mutta jos omaan itseen osuu niin on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin epäreilua.
Kerrankin karma iski nopeasti, selvästi ja kovaa. Ja se tulee iskemään myös Suomessa, osaan on jo osunut.
Harmi vaan kun kaikki paska pitää aina kokeilla kantapään kautta eikä voi uskoa järkipuhetta.
Siis näistä liittovaltion hemmoista, jotka menettivät työnsä äänestettyään Donaldia, on ollut juttua jo kuukausi sitten. Luin vastikään, että aika moni veteraani on työllistynyt/työllistetty julkiselle sektorille, eli kyllä tässä kärsii nimenomaan varsin moni Donaldin äänestäjä.
On myös ollut juttuja maajusseista, joilla perintötila 1700-luvulta,tumpistit on melko tyhmiä valtaosin ja äänestää sen mukaan, mutta Suomessa kuitenkin on fiksumpaa sakkia tietotasoltaan ja SILTI äänestetään yhtä tyhmästi uskoen vuosikausien valehteluun maamuutoksen suhteen. Sitä ei ole ollut ikinä tarkoitus toteuttaa eikä ole edes mahdollista ollut, luvataan silti joka vaaleissa ja uskotaan kaikesta huolimatta joka vaalien alla.
Tulos näkyy nyt mitä parhaiten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta ihan valtavasti työttömiä Yhdysvalloissa, mistä heille uudet työpaikat? Tuolla ei pysty elämään sosiaaliturvan avulla, vaan joutuvat kadulle.
Aina voi rötöstellä.
Eli uusia työpaikkoja tulossa turvallisuusalalle. Näin se markkinatalous hoitaa homman.
+ lisää vankiloita
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä suomessa kun ehkä yhtenä päivänä tajutaan että koksujen tajutaan ajavan vain alle alle 1 promillen asiaa koska he pystyvät lahjomaan.
Tuo se suunnilleen voisi olla. Itse kuulun heittämällä varakkaimpaan 5%iin mutta minunkin verot on vain kiristyneet.
Tänä vuonna tullaan näkemään se kun Kokoomus sukkelasti sulahtaa osaksi MAGA ideologiaa. Toinen jalka siellä jo on persujen kanssa muodostetun rakkaussuhteen ansiosta.
ehtivät vielä 2 vuodessa kupata paljon suomalaisten rahaa. Ehkä jäädyttämään eläkkeetkin.
Rumppa humppa saa kaiken huonoksi.
Vierailija kirjoitti:
Parasta televisiota nuo rednex naiset, jotka huusi DEItä ja wokea vastaan Trumpin rinnalla. Ja saavat nyt potkut kuten halusivatkin, vaativat irtisanonisia itse. Yllätys? Yllätys. Yksikin haastattelussa valitti että luuli irtisanomisten koskevan vain värillisiä, ei valkeita. Buhuu.
Sitä saa mitä tilaa.
Luulivat olevansa ensisijaisesti valkoisia, kun eivät tajunneet olevansa ensisijaisesti naisia.
Aika pysäyttäviä ne videot missä jenkkiläiset Trumpia äänestäneet sotaveteraanit ovat purskahtaneet itkuun nähdessään kuin heidän presidenttinsä avoimesti kiusasi epäreilun hyökkäyssodan kohteeksi joutuneen maan presidenttiä.
USA:ssa tulee monelle todella kovat ajat nyt varsinkin kun kauppasota ja tuontitullit tulee ja siihen vielä lisäksi vientitullit.
Trump sanoi "we'll make so much money", siihen "we" ei vaan kuulu kuin se varakkain eliitti kaikki muut tulevat köyhtymään.
Jos ja kun talous kyykkää oikein kunnolla odotettavissa on varmaan valtion pelastuspaketteja yrityksille jotta pörssimarkkinoiden syöksy saadaan pysäytettyä. Veronmaksaja maksaa, omistajat rikastuu.
Noh,fentanyylin kauppa tulee varmaan ainakin kukoistamaan kun tulee monta miljoonaa uutta koditonta amerikkalaista joille "american dream" raadollisuus tulee iskemään päin naamaa kuin Teslan Super Charger.
Vierailija kirjoitti:
Mutta Bidenin kaudellahan ei työttömyyttä ja huono-osaisuutta ollut, Biden kävi itse nostamassa henkilökohtaisesti jokaisen äänestäjänsä katuojista pystyyn. Eiks ni ? 😅😅😅😅😇😅😅😅😅
On silti eroa siinä onko tilanne huono mutta suhteellisen ennallaan vai huononnetaanko sitä entisestään ihan urakalla.
Ja kenen mielestä on hyvä idea karsia hallinnosta niin, että ei yhtään mietitä etukäteen mitä poistetaan ja sitten ollaan "oho, nekö pitää huolta meidän ydinaseista" ja yritetään paniikissa palkata ihmisiä takaisin. Asiat voi hoitaa todellakin erittäin surkeasti ja siitä nähdään nyt esimerkkiä. Edes Trump ja hänen hallintonsa avainhenkilöt eivät ole olleet tyytyväisiä Muskin tyyliin.
CNN:
"Michael Graugnard said he voted for President Donald Trump in the 2024 election because he felt Trump was the best candidate to improve the economy.
But three months into his new role as an attorney advisor for the US Department of Agriculture, Graugnard was laid off along with thousands of other federal employees. The termination, Graugnard said, came as a surprise given his managers had assured him his job was safe.
I was devastated, Graugnard told CNN, adding this was his dream job and he had just moved to Little Rock, Arkansas, with his pregnant wife and toddler for the position. I was expecting to spend the rest of my life doing it.
Graugnard is among many federal workers who lost their jobs three months after casting their ballot for Trump. Former federal employees told CNN they believed Trumps policies aligned with their values and would improve their lives, but now they have been left scrambling to find work."
Vierailija kirjoitti:
CNN:
"Michael Graugnard said he voted for President Donald Trump in the 2024 election because he felt Trump was the best candidate to improve the economy.But three months into his new role as an attorney advisor for the US Department of Agriculture, Graugnard was laid off along with thousands of other federal employees. The termination, Graugnard said, came as a surprise given his managers had assured him his job was safe.
I was devastated, Graugnard told CNN, adding this was his dream job and he had just moved to Little Rock, Arkansas, with his pregnant wife and toddler for the position. I was expecting to spend the rest of my life doing it.
Graugnard is among many federal workers who lost their jobs three months after casting their ballot for Trump. Former federal employees told CNN they believed Trumps policies aligned with their values and would improve their lives, but now they have been left scrambling to find work."
Sellaista se on. Laski tulevaisuutensa valtion varaan ja nyt itkettää, yrittäjät tietää tunteen.
Eikö ihmiset tajua että trumppi on ammatti valehtelija. Suomessakin politiikot valehtelee ja kansa uskoi siihen ja sen takia kokoomuss pilaa suomen tulevaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Se on Länsi-Virginiassa. Virginia on rikasta aluetta.
Mutta sitä saa mitä tilaa.
Ei kai kukaan ihan näin hullua sekoilua tilannut.