Osa minusta haluaisi parisuhteen

Mutta fakta on tämä: en ole läheisyydenkaipuinen. Pidän siitä, mutten ikinä itke sitä ettei ole jotakuta jota halia ja pusutella ja lässynlää. En halua kävellä käsi kädessä. En ole lapsi, jota täytyy taluttaa. 

En koskaan löydä normaalia miestä, jonka kanssa saan olla oma itseni eli jutella joskus vaikka muidenkin kanssa ilman mitään sen kummempaa. Kaikki muihin miehiin edes etäisesti liittyvä on järkyttävä rikos ja minun koko persoonani tukahtuu, kun joudun miettimään että kenelle uskallan sanoa ja mitä. En minä suhteen aikana mitään uusia kontakteja etsi, mutta kun en saa puhua edes niille vanhoille.

En halua tehdä kompromisseja isoissa asioissa. En maksele miehen elämää. Enkä halua naimisiin, mutta jos joskus päätyisinkin naimisiin jostain kumman syystä, en edes harkitsisi ilman avioehtoa.

En ole kovin romanttinen. Toki tykkään silti olla yhdessä, ajella, katsella leffoja, matkailla... Olen saanut kuulla siitä, että olen aika kylmänpuoleinen. En noilla sanoilla, vaan rivien välistä. En voi sille mitään.

Ja en pysy sinkkuna. Turha yrittää komennolla.