Mitä seuraa siitä kun ei puhu omaa äidinkieltään lapselleen?
Aina sanotaan että lapselle pitäisi puhua just sitä omaa äidinkieltä. Mutta mitäs jos ei teekään näin vaan puhuu myös lapselle esimerkiksi sitä kieltä mitä käyttää muutenkin arjessa ja kotona?
Kommentit (44)
Setäni ei puhunut serkuilleni Suomea. Asuivat siis Etelä-Ruotsissa ja sedän vaimo oli ruotsalainen. Eipä tuo ilmennyt muuten kuin että serkut eivät osanneet suomea. Toki tässä tilanteessa oppivat ruotsin kunnolla kun äiti puhui sitä äidinkielenään ja isä täysin sujuvasti sekä asuivat Ruotsissa.
Eihän siinä ole mitään vikaa että perhe on kaksikielinen tai lapsi oppii useaa kieltä vaan siinä että vanhempi ei puhu omaa äidinkieltä lapselle kuten tuossa oli puhuttu suomea vaikka vanhemman oma äidinkieli ruotsi.
Sanoiko tämä henkilö, että hän ei puhuisi suomea ja ruotsia? Mikä ongelma sii sinun mielstösi kuviossa oli?
Ongelmat syntyvät siitä, ettei vanhempi puhu lapselleen tunnekieltään. Siten lapsen ymmärrys vanhempansa tunteista jää ohuemmaksi kuin silloin kun molemmat vanhemmat puhuvat omalla äidinkielellään tunteista ja tunteisiin liittyvistä teemoista. Itselläni kaksikielisenä kielten vahvuusalueet vaihtelevat riippuen siitä, että puhunko koulussa tai opinnoissa opitusta vaiko sienistä ja sienestämisestä. Se sienestys vanhemman kanssa on myös ollut tunnekokemus ja siksi kenties se sienestämissanasto ja ylipäänsä sieniretken kuvailu on helpompaa toisella kielellä.
Se että jompikumpi vanhemmista puhuu äidinkieltään lapselle, on olennaista. Se että perheen yhteinen kieli olisi esimerkiksi englanti, joka olisi molemmille vanhemmille vieras kieli, on huono vaihtoehto.
Nämä ovat kyllä hiukan ongelmallisia ja monivivahteisia juttuja. On ilmeisesti jonkin verran lapsia, jotka elävät esimerkiksi täysin suomenkielisessä kodissa, mutta kielellisillä asioilla ei ole kasvatuksessa juuri mitään merkitystä: puhe-, luku- ja kirjoitustaitoon ei panosteta, koska vanhemmilla itsellään ei ole sellaiseen kapasiteettia.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään vikaa että perhe on kaksikielinen tai lapsi oppii useaa kieltä vaan siinä että vanhempi ei puhu omaa äidinkieltä lapselle kuten tuossa oli puhuttu suomea vaikka vanhemman oma äidinkieli ruotsi.
Sanoiko tämä henkilö, että hän ei puhuisi suomea ja ruotsia? Mikä ongelma sii sinun mielstösi kuviossa oli?
Ongelma on se että isä jonka oma äidinkieli oli ruotsi puhui suomea.
Ei kielitaitoon mitenkään riitä, että yksi vanhempi puhuu jotain kieltä. Suomalaisten pitäisi jo päästää tästä harhaluulosta irti. Tiedän lukuisia ihmisiä, joiden äiti on suomalainen ja aina puhunut lapsilleen Suomea. Yksi ainoa Suomen ulkopuolella kasvanut ei kuitenkaan osaa puhua Suomea mitenkään kunnolla, vaan kielitaito on yleensä pari vuotta Suomea opiskelleen maahanmuuttajan tasolla.
Jos joskus hankin lapsen, niin mitään yhtä itsekästä ja sekopäistä en kyllä voisi tehdä kuin puhua lapselle suomea. Ensinnäkin: mikä järki siinä olisi? Suomi ns. äidinkielinä on ollut hirveä taakka niin identiteetissä kai työmarkkinoilla. Hyötyjä ei ole yhtään, mutta hinta on hirveä. Toiseksi on tosi vaikea pitää kieltä yllä, kun ei sitä voi käyttää paljon missään. Tuntuu että kuukausi kuukaudelta on vaikeampi tietää käytänkö oikeita sanoja ja kieliopin suhteen annoin jo olla.
Sitä paitsi kannattaa myös miettiä mihin Suomi on menossa - haluatko oikeasti, että lapsesi ja lapsenlapsesi on kiinni jossain minimaassa Venäjän vieressä? Jossain kohtaa pikkukansa ja pikkukieli ei vain kestä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmat syntyvät siitä, ettei vanhempi puhu lapselleen tunnekieltään. Siten lapsen ymmärrys vanhempansa tunteista jää ohuemmaksi kuin silloin kun molemmat vanhemmat puhuvat omalla äidinkielellään tunteista ja tunteisiin liittyvistä teemoista. Itselläni kaksikielisenä kielten vahvuusalueet vaihtelevat riippuen siitä, että puhunko koulussa tai opinnoissa opitusta vaiko sienistä ja sienestämisestä. Se sienestys vanhemman kanssa on myös ollut tunnekokemus ja siksi kenties se sienestämissanasto ja ylipäänsä sieniretken kuvailu on helpompaa toisella kielellä.
Eihän tuo tunne ja kieli ihan noin yksinkertaista ole. Tunnekieli ei riipu pelkästään siitä kielestä, vaan ennen kaikkea siitä, miten niistä tunteista on puhuttu ja miten tunteita on käsitelty sekä miten ja millaista kieltä kotona yleensäkin on käytetty. Käytännössä, miten lapsen kanssa on puhuttu, onko luettu, miten tunteita on ilmaistu jne.
Oma vanhempani ei ole puhunut minulle äidinkieltään, mutta toisaalta hän on ollut aina hyvä ilmaisemaan ja puhumaan tunteista. Meillä on myös esimerkiksi luettu paljon sekä keskusteltu lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa kun äitini ei puhunut minulle omaa äidinkieltään eli ranskaa. Äitini on puoliksi ranskalainen. Tuntuu, että yhteys Ranskaan ja sen kulttuuriin olisi minulla vahvempi, jos osaisin kunnolla kieltä. Kielen avulla rakentuu myös identiteetti ja kokemus siitä, mihin kuuluu. Tuntuu, kuin identiteetissä olisi aukko. Ihan ummikko en ranskan kielen osalta ole, olen kuullut puhuttavan kieltä paljon eli ymmärrän lähes kaiken ja osaan ääntää hyvin, mutta puhe ei ole sujuvaa. Harmittaa, kun voisin puhua ranskaa äidinkielenä, jos sitä olisi lapsesta saakka minulle puhuttu.
Et puhuisi ranskaa mitenkään äidinkielenä kuitenkaan. Ei yhden ihmisen kanssa kieltä puhuminen tuo kuin surkean arkikeskustelutaidon, jolla ei mitään kaunokirjallisuutta lueta tai mennä töihin. Ei ole myöskään sinun oikeutesi varastaa toisten kulttuuri-identiteettejä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmat syntyvät siitä, ettei vanhempi puhu lapselleen tunnekieltään. Siten lapsen ymmärrys vanhempansa tunteista jää ohuemmaksi kuin silloin kun molemmat vanhemmat puhuvat omalla äidinkielellään tunteista ja tunteisiin liittyvistä teemoista. Itselläni kaksikielisenä kielten vahvuusalueet vaihtelevat riippuen siitä, että puhunko koulussa tai opinnoissa opitusta vaiko sienistä ja sienestämisestä. Se sienestys vanhemman kanssa on myös ollut tunnekokemus ja siksi kenties se sienestämissanasto ja ylipäänsä sieniretken kuvailu on helpompaa toisella kielellä.
Äidinkieli ei ole samakuin tunnekieli, joka voi olla myös myöhemmin opittu kieli. Äidinkieli voi myös kadota aikuisenakin.
Miedän naapurin perheessä isä suomalainen, äiti ranskalainen. Isä puhuu lapselle suomea, äiti ranskaa ja kotikielenä heillä on englanti. Lapsi on nyt 14vuotias ja pystyy kommunikoimaan joko suomeksi,ranskaksi tai englanniksi.
Tiedän perheen, jossa isä puhui täysin omaa kieltään lapsilleen ja äiti omaansa. Jo pienenä lapset puhuivat sujuvasti molempia kieliä. Vanhemmat keskustelivat lasten läsnäollessa isän kielellä, äiti siinä puhui lapsilleen omalla kielellä. Isä ymmärsi äidin kielen, mutta ei puhunut. Suomenkieli on haastavaa, eivätkä halunneet sitä lasten kuullen rikottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus hankin lapsen, niin mitään yhtä itsekästä ja sekopäistä en kyllä voisi tehdä kuin puhua lapselle suomea. Ensinnäkin: mikä järki siinä olisi? Suomi ns. äidinkielinä on ollut hirveä taakka niin identiteetissä kai työmarkkinoilla. Hyötyjä ei ole yhtään, mutta hinta on hirveä. Toiseksi on tosi vaikea pitää kieltä yllä, kun ei sitä voi käyttää paljon missään. Tuntuu että kuukausi kuukaudelta on vaikeampi tietää käytänkö oikeita sanoja ja kieliopin suhteen annoin jo olla.
Sitä paitsi kannattaa myös miettiä mihin Suomi on menossa - haluatko oikeasti, että lapsesi ja lapsenlapsesi on kiinni jossain minimaassa Venäjän vieressä? Jossain kohtaa pikkukansa ja pikkukieli ei vain kestä.
Mitenkäs lapsesi työnsaanti? Suomessa tuppaa olemaan hyvän tason suomenkielentaito vaatimuksena.
Siskon lapset eivät osaa tuon takia suomea. Sisko oli asunut ulkomailla jo vuosia ennen miehensä tapaamista ja osaa paikallista kieltä hyvin. Eli hän on puhunut lapsilleenkin sitä miehensä ja maan kieltä.
Siskon suomenkieli on kyllä aina välillä hakusessa, joutuu välillä etsimään oikeita sanoja.
Tunnen perheen, jossa äiti puhuu äidinkieltään ja isä puhuu sen maan kieltä, jossa he nyt asuvat. Isän äidinkieltä lapset eivät tule käyttämään. Lapsilla on vahvempi tämä toinen kieli, kun opiskelevat myös sillä kielellä.
Omalla äidinkielellä osaa kaikki kielen nyanssit. Vaikka sanavarasto ja kielioppi olisi huonoa niin silti sieltä osaa "lukea rivien välistä". Vieraan kielen kohdalla tätä sanatonta osuutta ei osaa samalla tavalla. Ehkä jos on asunut senkielisessä maassa 20+ vuotta niin on voinut tarttua puheeseen, mutta ei missään Suomessa ikänsä asunut, suomea äidinkielenään puhuva ymmärrä esim. englannin koko kauneutta. Jos tällainen henkilö puhuu pelkkää englantia lapselleen niin siitä jää paljon uupumaan, mikä vaikuttaa esim. koulumenestykseen.
Minusta on sääli, jos vanhempi ei puhu omaa äidinkieltään lapselle. Tuntuu, että siinä katkaistaan lapselta myös yhteys sen puolen isovanhempiin ja muihin sukulaisiin. Kaikki kielet ovat rikkaus ja sen paikallisen kielen lapset kyllä oppivat nopeasti, vaikka muitakin kieliä kotona puhuttaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on sääli, jos vanhempi ei puhu omaa äidinkieltään lapselle. Tuntuu, että siinä katkaistaan lapselta myös yhteys sen puolen isovanhempiin ja muihin sukulaisiin. Kaikki kielet ovat rikkaus ja sen paikallisen kielen lapset kyllä oppivat nopeasti, vaikka muitakin kieliä kotona puhuttaisiin.
Lapseni isän äidinkieli on aramea, mutta hän on puhunut sitä viimeksi noin 3-vuotiaana, eikä sen jälkeen ole ollut mitään yhteyttä sitä puhuviin ihmisiin, nykyään tuskin osaa sitä joitain sanoja enempää. Sen jälkeen hän on puhunut suomea ja englantia, jotka molemmat on äidinkielen tasoisia. Miksi ihmeessä hän siis puhuisi lapsellemme arameaa?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan hieman siitä, että kuinka hyvä tai huono tuo kieli on, jota käyttää lapselle puhuessa mutta myös varmasti siitä, millaisessa kieliympäristössä lapsi elää ja viettää aikaansa. - Ikävimmillään käy niin, että lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla. Parhaimmillaan lapsi saa rikkkaan kielivarannon, jossa äidinkieli on yksi kieli muiden joukossa mutta ei välttämättä se lapsen parhaisten osaama keili.
Yliopisto-opiskelija,
Parhaisten😂😂😂😂😂
Eihän siinä ole mitään vikaa että perhe on kaksikielinen tai lapsi oppii useaa kieltä vaan siinä että vanhempi ei puhu omaa äidinkieltä lapselle kuten tuossa oli puhuttu suomea vaikka vanhemman oma äidinkieli ruotsi.
Missä siis? Meidän vanhemmat puhuivat molempia kieliä ja englantia silloin kun me puhuimme heille englantia. Arabiaa eivät puhuneet kuin joitakin fraaseja ja muita kieliä vain läksyjen teossa.
Se että vanhemmat puhuvat muutakin kuin äidinkieltään, ei todellakaan huononna lapsen kielen oppimista vaan vahvistavat sitä.