Vanhetessa yhä enemmän introvertti

Kyllä samoja oireita. Lisäksi en jaksaisi olla aina se kuuntelija. Kaikki vain saarnaavat itsestään enkä saa ikinä suunvuoroa.

Itsessäni en huomaa tätä, olen ollut aina suomalaiseen makuun liiankin sosiaalinen. 

Mieheni taas on aina ollut kaikkien introverttien isä. Tapasimme nuorina ja vastakohdat vetivät puoleensa. Nyt viisikymppisenä mieheni ei jaksaisi mitään sosiaalista elämää. Töissään joutuu asiakastapaamisia vetämään ja työpäivän jälkeen on ihan puhki. Haluaa viettää aikaa kotona tai omassa hiljaisessa ja keskittymistä vaativassa harrastuksessaan (lintubongaus ja luontokuvaaminen). 

Välillä kaipaisin mieheltäni enemmän puhumista ja osallistumista kaikenlaiseen sosialisointiin, mutta ymmärrän ettei jaksa. Eilen illalla innostuimme teinityttärien kanssa lähtemään ulos syömään, mies jäi kotiin keittämään kahvia ja tekemään voileipää. Harmittelin ensin, ettei halua lähteä, mutta jaksaa taas kaikkea paremmin kun saa olla yksinään hiljaisuudessa. Kolme kälättävää naisihmistä, vaikka meitä rakastaakin enemmän kuin mitään maailmassa, on vain joskus liikaa. 

Tämä on introverteillä ihan tunnettu kehitys, että iän myötä introversio syvenee. Eikä se ole edes mitenkään huono juttu, paitsi sitten, jos sattuu vaikka olemaan työssä joka vaatii kovin paljon sosiaalisuutta, tai on parisuhteessa ekstrovertin kanssa joka kaipaa yhdessä tekemistä enemmän kuin keski-ikäistyä introvertti haluaa tai jaksaa. 

Meillä vähän tuota viimeistä ongelmaa. Olemme puolin ja toisin joutuneet aina tekemään kompromisseja miehen ekstroverttiyden ja minun introverttiyden välillä, niin että kummatkin saa tarpeeksi omaa tarvettaan eikä kumpikaan ylikuormitu siitä mitä joutuu joustamaan toisen takia. Eli minä olen suostunut sosiaalisiin tapahtumiin enemmän kuin olisin sinkkuna halunnut, mutta mies myös joutunut hyväksymään, että joskus täytyy mennä yksin vaikka kivampi olisi vaimon kanssa, koska vaimo ei jaksa ja tarvii omaa aikaa. Nyt vaan kun olen 40+, en enää haluaisi joustaa edes vähää alusta. Haluaisin muuttaa jonnekin syrjäseudulle ja elää rauhassa ja hiljaisuudessa, luonnon keskellä. Mies taas on erityisen sosiaalisessa vaiheessa työelämässään, kun on mukana startup-yrityksessä, ja verkostoituu ja pitchaa ja myy ja esittelee jne paljon. 

Joo, mulla on toi. Oon miettinyt, että voi liittyä esivaihdevuosiinkin kyllä. 

Joo täällä yksi 44 vuotias introvertti. Ja yhä pahenee. Työssä olen seurallinen, puhelias, auttavainen. Vapaa-ajalla olen vain kotona. En jaksa enkä halua lähteä mihinkään. Ystäväni (kohta entiset) ihmettelevät kun ei mitään kuulu. Ei ole mitään kerrottavaa. En kaikistellen tunnista näitä piirteitä itsessäni ja olen miettinyt olenko jotenkin sairas. 

Mä en halua lähteä edes minnekään ulkomaille. Siellä on liian sosiaalista. 

Vierailija kirjoitti:

Joo täällä yksi 44 vuotias introvertti. Ja yhä pahenee. Työssä olen seurallinen, puhelias, auttavainen. Vapaa-ajalla olen vain kotona. En jaksa enkä halua lähteä mihinkään. Ystäväni (kohta entiset) ihmettelevät kun ei mitään kuulu. Ei ole mitään kerrottavaa. En kaikistellen tunnista näitä piirteitä itsessäni ja olen miettinyt olenko jotenkin sairas. 

Todennäköisesti et. Itse ainakin kun hyväksyin lisääntyneen introverttiyteni ja lopetin problematisoimasta sitä, antauduin sille täysille, alkoi onnellisempi vaihe elämässä kuin koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua lähteä edes minnekään ulkomaille. Siellä on liian sosiaalista. 

Sama. Olen tykännyt nuorempana matkustella, mutta nyt se koko ajatus että joutuisi vähän väliä olemaan vieraiden ihmisten kanssa tekemisissä matkalla tympäisee. Ja jo ihan vilinä ja tungos monessa paikassa. Mieluummin lähden mökille rauhoittumaan, meren aaltoja katsellen ja luonnon ääniä kuunnellen.

Saman huomannut. Onneksi ystävikseni on valikoitunut samanlaisia eikä kukaan heistä odotakaan mitään aktiivista yhteydenpitoa ja varsinkaan usein tapaamisia. 

Sama täällä. Toimistopäivien jälkeen olen täysin uupunut (avokonttori), onneksi saa olla etänä n. 80 % työajasta. Lomalla on ihaninta vain olla itsekseen, ja kaikenlaiset menot vapaa-aikoina olenkin karsinut minimiin. Tykkään lukea kirjoja, käydä pitkillä kävelyillä, kuunnella musiikkia, katsoa luonto- ja historiadokumentteja. Ex-miesystävä oli ekstrovertti, jonka jäljiltä toivun yhä. Itsessänikin oli vikaa, kun nipistin omasta hyvinvoinnistani ja suostuin juoksemaan kissanristijäisissä ym. joka viikonloppu.

Lapseni ovat aikuisia ja asun yksin. Olen vapaaehtoisesti sinkku, mikä jaksaa aina ihmetyttää joitakin. On ällistelty "kuinka yksin mahdatkaan olla" säälin ilme kasvoilla. Eivät he ymmärrä, että elän aidosti elämäni parasta aikaa: voin introilla sydämeni kyllyydestä! Terkuin eräs onnellinen intro