Vikmanin esitys seksualisoi ja alistaa
Esitys on juuri sitä kuvastoa, jolla naisia alistetaan objekteiksi. Vapaaehtoisuuteen ei voi vedota, koska kyseessä on kilpailu ja julkisuuden takia isot rahat. Eli esitys on tarkoituksella seksualisoitu, ja seksistinen, että tulisi voitto ja sen myötä rahaa. Tarkalleen ottaen seksi on alistettu kauppatavaraksi. En voi mitenkään uskoa, että kukaan tekisi tällaista showta vapaaehtoisesti. Juuri siksi se alistaa kaikkia naisia. Musiikki on koko esityksessä ihan toisarvoista, samaa rivoa seksin markkinointia naisten kustannuksella.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiteessa kuvataan naisen seksuuaalisuutta monin eri tavoin.
Miten Erikan kappaleessa kuvataan naisen tulemista musiikin keinoin? Kertokaa.
Ei riitä, että sanoo, minä tulen nyt.Hänhän ei sano tulevansa nyt eikä esitys sisällä mitään huohotusosuutta. Hän sanoo, että kun tulet mukaani harrastamaan hyvää seksiä, sinä yksi tietty valittu ihminen, silloin saadaan molemmat.
Jotenkin on jäänyt mieleen vain tuo rääkyvä Ich komme. Ei oikein mitään melodiaa. Ai siinä oli tuollainen tarina.

Ja tämä tarina tulee esiin musiikin keinoin?
Vähän sama tarina niinkuin tuossa?
Kappaleen oikea sanoma:
Nainen voi kuten haluaa ilmaista seksuaalisuuttaan tai olla ilmaisematta
Bordellin emännän asu. Kerroksissa oli niukemmat asut.
Stringibodyssä on esiintynyt myös Cher ja Madonna. Dolly Partonilla on tavaramerkkinä sutturalook.
Ovatko he miljoonineensa alistettuja?
Vierailija kirjoitti:
Kappaleen oikea sanoma:
Nainen voi kuten haluaa ilmaista seksuaalisuuttaan tai olla ilmaisematta
Niin. Pitää kuitenkin muistaa, että musiikki on oma kieli. Lyriikat on puhuttua kieltä. Ja sitten on vielä visuaalinen kieli. Kaikkien kolmen tulisi kertoa eri tarinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiteessa kuvataan naisen seksuuaalisuutta monin eri tavoin.
Miten Erikan kappaleessa kuvataan naisen tulemista musiikin keinoin? Kertokaa.
Ei riitä, että sanoo, minä tulen nyt.Hänhän ei sano tulevansa nyt eikä esitys sisällä mitään huohotusosuutta. Hän sanoo, että kun tulet mukaani harrastamaan hyvää seksiä, sinä yksi tietty valittu ihminen, silloin saadaan molemmat.
Jotenkin on jäänyt mieleen vain tuo rääkyvä Ich komme. Ei oikein mitään melodiaa. Ai siinä oli tuollainen tarina.
Kappale ei avautunut itselleni kuin vasta toisella kerralla ja luettuani lyriikat.
Siinä siis kutsutaan jumalainen mies, johon hän on iskenyt silmänsä, mukaansa harrastamaan seksiä, jossa molemmilla on hauskaa.
Joo ei ihan toimi toi Erikan homma
Vierailija kirjoitti:
Stringibodyssä on esiintynyt myös Cher ja Madonna. Dolly Partonilla on tavaramerkkinä sutturalook.
Ovatko he miljoonineensa alistettuja?
No ei ne muut persukaennäyttäjät tee erikasta parempaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappaleen oikea sanoma:
Nainen voi kuten haluaa ilmaista seksuaalisuuttaan tai olla ilmaisematta
Niin. Pitää kuitenkin muistaa, että musiikki on oma kieli. Lyriikat on puhuttua kieltä. Ja sitten on vielä visuaalinen kieli. Kaikkien kolmen tulisi kertoa eri tarinaa.
Mielestäni samaa sanomaa. Video on täysin epäonnistunut kappaleen energiaan, lavashow napakymppi.
Lyriikathan ovat paikoitellen jopa nerokkaat.
Onhan se kiva jos viisuissa olisi 2 suomalaista esitystä
ja kaj voittaa
Vierailija kirjoitti:
Miksi Euroviisut pitää pilata??? Sehän on koko perheen ohjelma jossa ei pitäisi olla pornoa mukana.
Euroviisujen iso faniryhmä on sateenkaari-ihmiset. Eihän kilpailu oikeasti ole mikään laulukilpailu, vaan koko Euroopan kevyt, camppi viihdehuppalo. On monstereita ja parrakkaita laulajattaria ja sitten tosissaan laulavia, jotka ovat juuri siksi huvittavia.
Vierailija kirjoitti:
Stringibodyssä on esiintynyt myös Cher ja Madonna. Dolly Partonilla on tavaramerkkinä sutturalook.
Ovatko he miljoonineensa alistettuja?
Seksi myy.
Erika on ihan ookoo
mutta se ei riitä kovin korkealle
käy byebye babyt erikalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiteessa kuvataan naisen seksuuaalisuutta monin eri tavoin.
Miten Erikan kappaleessa kuvataan naisen tulemista musiikin keinoin? Kertokaa.
Ei riitä, että sanoo, minä tulen nyt.Hänhän ei sano tulevansa nyt eikä esitys sisällä mitään huohotusosuutta. Hän sanoo, että kun tulet mukaani harrastamaan hyvää seksiä, sinä yksi tietty valittu ihminen, silloin saadaan molemmat.
Jotenkin on jäänyt mieleen vain tuo rääkyvä Ich komme. Ei oikein mitään melodiaa. Ai siinä oli tuollainen tarina.
Kappale ei avautunut itselleni kuin vasta toisella kerralla ja luettuani lyriikat.
Siinä siis kutsutaan jumalainen mies, johon hän on iskenyt silmänsä, mukaansa harrastamaan seksiä, jossa mol
Maailman vanhin aihe. Yhdenkerran juttu.
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsee sen iso risti kaulassa.
Ei todellakaan edusta kristillisiä arvoja kappaleellaan.
Mitä häh? Kirkkokonsertit on erikseen. Menkää johonkin herätysjuhlille ja lakatkaa haukkumatta muita. Se nyt ei ainakaan kovin kristillistä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappaleen oikea sanoma:
Nainen voi kuten haluaa ilmaista seksuaalisuuttaan tai olla ilmaisematta
Niin. Pitää kuitenkin muistaa, että musiikki on oma kieli. Lyriikat on puhuttua kieltä. Ja sitten on vielä visuaalinen kieli. Kaikkien kolmen tulisi kertoa eri tarinaa.
Mielestäni samaa sanomaa. Video on täysin epäonnistunut kappaleen energiaan, lavashow napakymppi.
Lyriikathan ovat paikoitellen jopa nerokkaat.
Ei ole. Kaikki todella suositut kappaleet esim. instassa kertovat eri tarinaa. Esimerkiksi nyt tämä miehen itsemurha-ajatuksista kertova kappale. Isossa maailmassa ne osaa paremmin.
80-luku. Subjekteja Madonna ja Samantha Fox. Objekteja Sabrina ja Kikka.
Kannattaa opetella sen verran ihmisen psykologiaa, että erottaa asiat toisistaan.