nyt puhukaa järkeä ennen kuin pälli leviää 2v:hen

Meillä näin: Esikoinen (nyt 5v) nukkui alusta asti minun ja mieheni kanssa samassa huoneessa. Ihan pienenä vauvana nukkui omassa vauvavuoteessaan meidän sängyn vieressä ja joskus 7kk iässä siirtyi oikeastaan kokonaan nukkumaan väliimme. Nukuttamiset olivat rasittavia ja ne saattoivat kestää 1-1,5 t. Olin aika väsynyt omaan huonoon nukkumiseen. Ajattelin vain, että mitäköhän tästä tulee ja milloinkohan lapsi suostuu siirtymään omaan sänkyynsä..



Yhtä äkkiä tilanne muuttui, kun lapsi oli 2v2kk ikäinen. Hän halusikin mennä ihan oma aloitteisesti nukkumaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen omien pehmojensa kanssa. Ihan tuosta vain! Olin aivan ällikällä lyöty! Sen jälkeen hän on nukkunut suosiolla omassa sängyssä. Alussa olin tosin nukahtamisessa mukana. Mutta n. puolen vuoden jälkeen hän jäi yksin nukahtamaan omaan sänkyynsä.



Toisen lapsen kohdalla menee ilmeisesti (ja toivottavasti) samaa rataa. Eli vajaa 2v. nukkuu parisängyssämme ja nukutamme häntä vieressä vaihtelevastipuolesta tunnista tuntiin ennen kuin uni tulee. Rasittavaahan tämä on, varsinkin kun lapsi leipoo rintojani (en kyllä imetä enää) yrittäessään nukahtaa. Mutta olen ajatellut, että tämä aika on loppujen lopuksi hyvin lyhyt lapsen ja minun elämässäni.



Jotenkin minusta tuntuu, että tyttönne on vain jäänyt paitsi sellaista turvallista yhteistä nukkumista, mitä laumaeläimet (ja ihmiset) tarvitsvat. Antakaa hänen tulla yöllä lähelle. Miksi pienen ihmisen pitäisi vastentahtoisesti nukkua yksin omineen, kun aikuisetkin nukkuvat vieri vieressä? Kyllä hän sitten siirtyy nukkumaan omineen kun tulee sen aika. Erityisesti nyt, kun pienempi sisarus on tullut mukaan kuvioihin, niin hän varmasti kokee olonsa hylätyksi yksin nukahtaessaan ja nukkuesaan.

Ihan kylmät väreet menee pitkin kroppaa kun kuvittelen tilanteenne tähän silmieni eteen. Olet itsekäs ihminen ja harmi kun kaltaisesi lisääntyy.



Missä on lapsen oikeudet? Ne menee edelle sinun oikeuksiesi tässä tilanteessa. Voin luvata ettei lapsesi ole tasapainoinen vielä pitkään aikaan eikä pysty luottamaan sinuun jonka pitäisi olla hänen tuki ja turva.



Lapsi parka on viikon huutanut itsensä uneen lukitun oven takana, noita jälkiä ei pyyhitä ehkä koskaan pois hänen mielestään ja alitajunnastaan.



Voi kun tietäisin missä asutte hakisin lapsen meille turvaan ja parempaan hoitoon.



Et kyllä ole mikään vuoden äiti OLET KIDUTTAJA.



Kolmen äiti olen ja en ole toiminut noin julmasti.

viestissä 9 dissaat annetut ehdotukset ja päätät toimia kylmästi ja tunteettomasti edelleen PIDÄT KIINNI OIKEUDESTA mistä helvetin oikeudesta on kyse.



Lapsellasi myös esikoisella on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja kasvuympäristöön ja sinä et sitä osaa tarjota.



Niin mielelläni tulisin ja lukitsisin sinut pimeään kellariin viikoksi. Lapsella ei ole aikakäsitettä, hän ajattelee asioita eri tavalla kuin me aikuiset, hän ei kykene ajattelemaan että äiti tulee takaisin vaan kokee hylkäämisen joka helvetin ilta omassa kodissaan.



Tuollaisia äitejä pitäisi vetää turpiin ja lujaa, ei ota vastaan kirjoitettua viestiä eli ei ymmärrä - taotaan nyrkillä jos et muuten opi

komeroon kun olin "tehnyt tuhmiani"..

Siis tarhan mukava hoitotäti nojasi oveen eikä päästänyt pois vaikka kuinka huusin.

Nykyään kärsin järjettömästä suljetunpaikan kammosta, en pysty esim. käyttämään hissiä,kävelen raput mielummin.. (isäni oli meilahahdessa 16krs. viimeisilläni raskaana kävelin raput molempiin suuntiin kun en hissiin uskaltanuit)

Eli toi oven lukkoon laittaminen on kyllä tosi KAMALAA!

Eikö teistä kumpikaan vanhempi voi olla lapsen seurana kunnes nukahtaa tai vaikka vuoro öin nukkua lapsen huoneessa?

Oikeus omaan makuuhuoneeseen? Mielestäni se on menettetty etu kun tulee lapsia taloon,kyllä ne pienet tarvitsee joskus läheisyyttä myös öisin, varsinkin kun on uusi vauva talossa. Kyllä sen makkarin takaisin omaksi joskus taas saa.

Mietipä asiaa tältä kannalta: Ukkosi tuo uuden pikku blondin taloon,sinä saat siirtyä sohvalle. Siellä ne yhdessä nauttii vällyjen alla läheisyydestä kun sinä huudat ikävääsi ja hylkäämisen tunnettasi lukittuna toiseen huoneseen.

Kuullostaapa hauskalta!

kun hän nukahtaa. Ei hän huvikseen huuda hysteerisenä!

Perusturvallisuus on voinut jo järkkyä pahastikin. Hänen huutoonsa, avunpyyntöönsä, ei ole vastattu ja hänet on kirjaimellisesti jätetty yksin :(

MIten voit olla noin KYLMÄ ihminen, että huudatat omaa lastasi lukitun oven takana?



Minä en laittaisi edes uhmakiukkuajaa oven taakse, en ikinä! Meillä saa tulla syliin, kun kiukuttaa, tai pelottaa, tai ihan mitä vaan!



Luovu nyt helvetti vieköön niistä "oikeuksistasi" ja ole turvallinen äiti lapsellesi.

Tosin meillä ei ole lukkoja ovissa joten ei lukittu lasta huoneeseensa. Tyttö oli 2,5 v kun perheeseen syntyi vauva. Illlalla nukahtaminen alkoi pikkuhiljaa huonontua ja lopulta vanhempi lapsi järjesti aina iltaisin ihan hirveän sotkemis- ja ilkeilykohtauksen. Tyttö pisti kämpän ihan hujan hajan, teki kaikkea mahdollista minkä tiesi kielletyksi. Oli todella rankkaa yrittää nukuttaa vauvaa ja hoitaa esikoista samalla kun mieskin oli iltaisin paljon poissa kotoa.



Meillä kokeiltiin sitä, että tyttö laitettiin sänkyyn makaamaan ja jompikumpi vanhemmista piteli kiinni ylikiukkuista lasta. Lopulta vanhempi lapsi rauhoittui nukahtamaan. Jos mies oli kotona, hän meni tytön kanssa toiseen huoneeseen nukuttamaan tyttöä ja mies istui huoneen sisäpuolella oven edessä varmistamassa että tyttö pysyy huoneessaan ja pystyi antamaan tarvittaessa syliä ja hoivaa jos tyttö sitä kaipasi.



Mutta, yleisesti ottaen kyse taisi olla mustasukkaisuudesta tai muusta tunteesta jolla tyttö reagoi kun perheeseen syntyi toinenkin huomiota tarvitseva lapsi. Tilannetta kesti joitain kuukausia ja alettiin kyllä vanhempina olla jo epätoivoisia kunnes yllättäin tyttö alkoi rauhoittumaan ja nyt yli 3v:nä illat on jo suht rauhallisia :)



Teilläkin varmasti aika parantaa tilanteen.

kun mies toisi uuden tyttöystävän kotiin ja sulkisi sinut komeroon. Mahtaisitko huutaa ja raivota itsesi uneen vai menisitkö kiltisti nukkumaan omaan sänkyysi kun mies ja tyttöystävä sekstailisivat olohuoneessa.



Miehellä kun on OIKEUKSIA!

jos teillä yhtä temperamenttinen tyttö kuin meillä oli, niin tilanne tulee tuosta vielä reilusti pahenemaan ennenkuin pääsette takaisin entisiin rutiineihin.



Tuota oven lukitsemista suosittelisin muuttamaan siten että esim. isä menee huoneeseen sisälle lapsen kanssa.

joka on tottunut olemaan se ainoa silmäterä. Koskapa se muutos on niin iso, siihen kannattaa varautua ja olla valmis tukemaan pientä lasta muutokseen sopeutumisessa. Kun lapsi alkaa temppuilla nukkumaan mennessä tarjoa hänelle sitä mitä hän kaipaa: lämpöä, syliä ja hellyyttä.



Lapsi kysyy teollaan "olenko minä vielä tärkeä", "rakastatteko minua vielä", "rakastatteko minua yhtä paljon kuin uutta tulokasta". Hän jatkaa kyselyä iltaisin nousemalla ylös sängystä (nukahtaminen on ero vanhemmista noin pienelle edelleen, joten ymmärrettävä ajankohta alkaa "kysely"). Paras ja tehokkain vastaus on syli ja hellyys. Sitä voi kestää viikkoja, mutta menee ohi kun lapsi saa varmistuksen siitä, että on yhä tärkeä.



Lukitsemalla lapsi tunniksi oven taakse kunnes nukahtaa omaan itkuunsa on todella julmaa ja vastaa lapsen kysymykseen: _"emme rakasta sinua enää emmekä välitä siitä miltä sinusta tuntuu, saat selvityä yksin"._



Lukitsemalla lapsen vanhemmat sekä pahentavat ongelmaa että varmistavat, että joutuvat käsittelemään tilanteesta poikineita muitakin vaikeuksia tulevaisuudessa monta kertaa.

Toivottavasti tuo aloittaja, joka on kuin kauhukellarin pitäjä, lukee edes näitä viestejä vaikkei häpeältään enää kykenisi kommentoimaan

Kenties keinot ja suhteellisuudentaju on hieman pettänyt.



Oven taakse lukitseminen on ehdottomasti huono juttu. Kärsivällisyyttä peliin ja viekää takaisin sänkyyn vaikka sata kertaa. Ei pidä luovuttaa kun ei itse jaksakkaan ja haluaisi löhötä sohvalla ja katsella telkkaria.



En myöskään palkitsisi ylimääräisellä huomiolla. Sylissä mussuttaminen tuskin lopettaa ravaamista.



Sen jälkeen kun meillä vaihdettiin pinnasängystä tavalliseen niin eihän muksut siellä meinanneet pysyä vaan oli kivaa koikkelehtia ympäriinsä. Valot pois, hiljaisuus ja uudestaan ja uudestaan sänkyyn. Nyt menevät nukkumaan kerralla jotain juttelua saattaa kuulua mutta nukahtavat omiin sänkyihin.

Olisitte jatkaneet sitä! Teillä oli oikein hyvä keino käytössänne, joten miksi ihmeessä vaihdoitte sen johonkin noin järjettömään?



OIkeasti en kyllä usko, että tää aloitus oli totta, sillä en vain jaksa uskoa, että kukaan pystyy jättämään oman lapsensa oven taakse tuntikausiksi huutamaan.

Kannat vaikka sata kertaa sinne sänkyyn, mutta ovea et lukkoon laita! Jo on uskomattomia vanhempia!

meillä ihana 2,5 v tyttö, joka opetettiin jo 8 kk iässä nukahtamaan itsekseen (viedään sänkyyn, toivotetaan hyvää yötä ja nukahtaa sinne itse). uusi vauva tuli taloon 4 viikkoa sitten. siitä lähtien, vaikkei iltarutiini ole muuttunut mihinkään, on illat menneet alamäkeä ollen nyt yhtä helvetin sirkusta.

ensin alkoi tulemaan pois sängystä. kokeiltiin viikon verran kantaa takaisin joitakin kymmeniä kertoja illassa antamatta mitään huomiota, muttei tilanne mihinkään muuttunut. sitten kokeiltiin laittaa ovi lukkoon kolmen sänkyynkannon jälkeen. tämä korjasi tilanteen parissa illassa, tyttö nukahti taas itsekseen muutaman päivän.

sitten keksi ruveta huutamaan, kun ovi ei aukea enää. tänäkin iltana kuuntelin lukitun oven takaa kirkunaa ja hysteeristä itkua tunnin. "haluu pois täältä, haluu pois täältä!" sitten lopulta uupuu ja nukahtaa säälittävään nyyhkytykseensä, kun ei raukka jaksa enää (on siis nukkumaan mennessä väsynyt). oliskohan viikon verran harrastanut tätä uusinta temppuansa. ja joka ilta mulla on kamala äiti -olo.

mutta mitä tässä pitäis tehdä? tyttö saa joka päivä sekä äidiltä että isältä kahdenkeskistä aikaa ja omistautunutta huomiota lapsijohtoisen leikin muodossa (jolloin siis vanhempi ei tee muuta kuin leikkii lapsen kanssa) noin kolmisen tuntia, plus tietysti normaaleihin kuvioihin (syönnit, pesut, pukemiset jne) menevä aika päälle. ei tunnu pidemmän päälle oikealta ratkaisulta antaa tilanteen luisua takapakkia siihen, että jälleen nukutetaan, vaan itsekseen nukahtamisen taito pitäisi säilyttää (mielestäni). mutta en voi jatkaa tätä jokailtaista hysteerisen paniikki-itkun kuuntelua lukitun oven takaakaan tuntitolkulla, johan tässä masentuu niin äiti kuin lapsikin (vaikkei päivisin mitään merkkejä näykään lapsessa illan "traumoista"). ja tosiaan takaisin sänkyyn kantaminen ei tilannetta korjannut, joten ovi on lukittava. mitä mä nyt teen väärin ja miten korjaan tilanteen?? kokeneempien neuvoja kiitollisena vastaanotetaan.

Kun toi oven lukkoon laittaminen Ei toimi, NIIN kuin itsekin myönsit. Olisiko hyvä ratkaisu jos nukuttaisit sekä esikoisen että vauvan olohuoneessa? Esikoinen saisi olla kokoajan vieressä .... saisi nähdä että vauva nukahtaa ja pistät ensin vauvan toiseeen huoneeseen nukkumaan. Tai vaunuihin. niin saisi esikoinen huomiota hetken yksikseen teiltä.Kun on vähän isompi saisi itse nukuttaa vauvaa.Vauvan tuhina nukuttaa hyvin :)Toinen vaihtoehto :Jos ette halua luopua makuuhuoneesta nukkukaa kaikki olohuoneessa kunnnes tilanne rauhoittuu.(ymmärrän hyvin ton makuuhuone tarpeen)Olen sitä mieltä ettei aikuisten tarvitse uhrata kaikkea lasten eteen... On monia vaihtoehtoja ja omat jaksemisen rajat on tunnistettava... totuus on onellinen äiti- onnellinen lapsi.



EN suosittele jatkamaan oven lukitsemista....saatte melko varmasti yökastelijan

Lisäksi ton ikäinen lapsi, ei tajua aikaa samalla tavalla kuin aikuinen. toiminta ei vastaa tarkoitusta.Pelkää nyt jo nukkumis tilannetta. EI TIEDÄ MILLOIN PÄÄSEE ULOS.

VARMASTI TULEE PELKOTILOJA, suoria tai epäsuoria.

Ap. n ekan tekstikin jäi mysteeriksi! Mitä siinä lukee???



Jos et tiiä, niin välillä opitut asiat menee uudelleen opetteluksi. Joskus vanhemman tarttee olla vanhempi ja NUKUTTAA VIERESSÄ. Varsinkin kun taloon syntyy vauva!



Kannattais vissiin jutella asioista neuvolassa jos ei oma maalaisjärki pelaa.

mutta kyse ei ole painajaisunista tai pelosta, vaan siitä, ettei haluaisi mennä nukkumaan vaan jatkaa leikkejä ja valvomista sekä vanhempien kanssa oloa. ikävä tosiasia on vaan se, että lasten pitää nukkua silloin, kun ne ovat väsyneitä, vaikka miten huvittaisi valvoa :)



ap.

2,5-vuotias on hyvin pieni vielä ja varmasti teidän lapsenne käy juuri läpi tämänastisen elämänsä pahinta kriisiä. Eiköhän saa tulla viereen/samaan huoneeseen edes painajaisunia nähdessään? Pakko olla yksin omassa huoneessa vaikka kuinka pelottaisi?

ap

Ihan kylmät väreet menee pitkin kroppaa kun kuvittelen tilanteenne tähän silmieni eteen. Olet itsekäs ihminen ja harmi kun kaltaisesi lisääntyy.

Missä on lapsen oikeudet? Ne menee edelle sinun oikeuksiesi tässä tilanteessa. Voin luvata ettei lapsesi ole tasapainoinen vielä pitkään aikaan eikä pysty luottamaan sinuun jonka pitäisi olla hänen tuki ja turva.

Et kyllä ole mikään vuoden äiti OLET KIDUTTAJA.

Kolmen äiti olen ja en ole toiminut noin julmasti.

minun lapseni luottaa minuun sataprosenttisesti ja on tasapainoisin lapsi jonka tiedän :) niin kaverit kuin isovanhemmat kuin päiväkodin henkilökuntakin on aina kommentoinut lastani tosi voimakkaan perusturvan omaavaksi, ennakkoluulottomaksi ja rohkeaksi lapseksi, josta huomaa että turvallinen kiintymyssuhde vanhempiin on olemassa. joten huoli pois ;) minä sinuna huolehtisin enemmän omasta tuomitsevuudestasi, toivottavasti ymmärrystä löytyy omille kolmelle lapsellesi enemmän kuin täällä apua pyytäville, joille surutta jakelet kaikkitietäviä kiduttaja-tuomioitasi.. etenkin kun varsinaiseen kysymykseeni ei tuntunut sinulla(kaan) olevan mitään sanottavaa.

ap

kiitos teille, jotka ehdotitte konkreettisia keinoja keiltavaksi, niin kuin pyysin! luulen, että on pakko luisua takaisin nukuttamismeininkiin, niin turhauttavaa kuin onkin mennä taaksepäin. pitää kokeilla vieressä makaamista ja sitten jotenkin myöhemmin taas opettaa lapsi nukahtamaan yksin. harmillista se on kyllä lapsenkin kannalta, että ollaan sillä tavalla epäjohdonmukaisia että välillä opetetaan yksin nukahtamista, välillä taas palataan nukuttamiseen, mutta ehkä se on nopein, helpoin ja vähäitkuisin tie ulos tilanteesta.



teille taas, jotka ette mitään osanneet ehdottaa mutta tuomita ja huudella olettamuksianne tietämättä asiasta mitään tai ymmärtämättä edes lukemaanne kunnolla, rauhoittukaahan hieman. kunpa tajuaisitte sen minkä nuo neuvoja antaneet, että reagointitapanne ei ole millään tavalla rakentava eikä johda mihinkään hyvään. toivottavasti omassa vanhemmuudessanne olette hiukan ymmärtäväisempiä ja osaatte toimia ratkaisuhakuisesti eikä kauhistelemalla, päivittelemällä ja tuomitsemalla :)



ap.