Mietittekö oikeasti lapsena tulevaa elämäänne?
Kun joillain tuntui olevan lista, että pitää olla aikuisena omakotitalo ja koira ja kaksi lasta ja rikas mies, noin niinkuin esimerkiksi.
Oliko teillä lapsena lista? Miten sellainen on mahdollista?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsena. Teininä lähinnä haaveilin jostain jutuista. Jotka muuttui koko ajan. Ikinä ei ole ollut listoja. Nyt lähinnä teen mitä huvittaa tehdä ennen kuin on myöhäistä.
Kyllä lasken teini-iänkin lapsuuteen kuuluvaksi. Ap
En paljoa miettinyt. No, ehkä lapsen saamista siten, että pidin tyttölapsen saamista normaalina ja mietin tälle nimeä.
Eikö kaikki sitten ajattele teini-ikäisenä?
On ehkä jopa surullista, jos ei ole haaveita tulevaisuudesta. Että on jo lapsena pelannut korttinsa niin pieleen, että kaikki ei ole mahdollista. Puhutaan näköalattomuudesta, jos ei ole haaveita.
Ajattelin että maapallo on positiivisempi ja kehittyneiden ihmisten paikka. Eli oltaisi tulevaisuudessa miljardeja vuosia edempänä. Selvisi aika äkkiä että homma on puskassa. Ja osa metsässä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kaikki sitten ajattele teini-ikäisenä?
Tulevaisuuttako? En minä ainakaan, vuoden eteenpäin ehkä joskus. Kauhea kiire, ei aikaa unelmoinnille. Ap
Joka ikinenpäivä asiaa miettiny lapsuudesta lähtien, enkä ole keksinyt yhtään mitään suuntaa.
Täysin musta aukko aivoissa kun yrittää keksiä mitä haluaisi elämältä.
Vierailija kirjoitti:
On ehkä jopa surullista, jos ei ole haaveita tulevaisuudesta. Että on jo lapsena pelannut korttinsa niin pieleen, että kaikki ei ole mahdollista. Puhutaan näköalattomuudesta, jos ei ole haaveita.
Pieleen? Hah, kaikki ovethan ovat silloin auki. Niihin keskittyessä ei ehdi haaveilla. Ap
En muistaakseni. Minun oli hyvin vaikea kuvitella itseäni aikuisena. Teininä taas en uskonut, että kukaan koskaan minua huolisi, joten en osannut haaveilla lapsista ja omakotitaloista. Unelma ammattiakaan minulla ei koskaan ollut. Olen vaan jotenkin ajelehtinut elämässä eteenpäin. Mutta kyllä se omakotitalo ja lapsetkin sieltä sitten tulivat, ja koira :)
Lapsena halusin käydä Siriuksessa, missä ukin mukaan asui puhuvia jäniksiä.
Sitä odotellessa.
No ei....
En kuiteskaan halunnut isona perhettä.
En ikinä haaveillut omasta perheestä enkä omakotitalosta!
Joo, koska olin perhehelvetissä. Ajattelin, että aikuisena minulla on iso perhe, jossa on kaikilla mukava olla ja vieraat tervetulleita. Ei toteutunut.
En minäkään ole ikinä osannut haaveilla mistää aikuisten asioista lapsena, ja nyt aikuisenakin tuntuu hassulle että olen aikuinen. Minä muka? Aikuinen? Minun on ollut aina hankalaa sisäistää että joku rooli koskee ihan oikeasti minuakin, töissä tuntuu vieläkin että olen jossain leikkitöissä. Enhän minä nyt kuulu oikeisiin töihin, miten minä sellaista osaisin.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole ikinä osannut haaveilla mistää aikuisten asioista lapsena, ja nyt aikuisenakin tuntuu hassulle että olen aikuinen. Minä muka? Aikuinen? Minun on ollut aina hankalaa sisäistää että joku rooli koskee ihan oikeasti minuakin, töissä tuntuu vieläkin että olen jossain leikkitöissä. Enhän minä nyt kuulu oikeisiin töihin, miten minä sellaista osaisin.
Minkä ikäinen olet ja onko sinulla puolisoa tai lapsia?
En muuta miettinytkään. Vihasin asuinpaikkakuntaamme enkä kokenut yhteenkuuluvuutta kenenkään perheenjäsenen kanssa, joten varmaan jostakin neljävuotiaasta asti pelkästään laskin päiviä siihen, että pääsisin muuttamaan sieltä pois ja menisin yliopistoon ja oikeasti fiksujen ihmisten pariin ja hyviin töihin ja asuisin kaupungissa jne.
Sain kaiken mistä haaveilin. Perhettä en koskaan edes ole halunnut.
Ihana omakotitalo, jossa asuu pupuja, poneja ja koiranpentuja.
Ihanat prinsessahäät jonkun kivan pojan kanssa.
Söpöt kaksoset, tyttö ja poika, jotka puetaan vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen.
Syön joka päivä jäätelöä ja valvon myöhään.
Vierailija kirjoitti:
On ehkä jopa surullista, jos ei ole haaveita tulevaisuudesta. Että on jo lapsena pelannut korttinsa niin pieleen, että kaikki ei ole mahdollista. Puhutaan näköalattomuudesta, jos ei ole haaveita.
Tai sitten päivittäinen elämä on sellaista selviämistä, ettei siinä ehdi haaveilla. Itse pelasin korttini aika hyvin vaikka ei ollut mitään haaveita tai suunnitelmia n. 20 vuoden ikään asti. T. Alkoholistiperheen lapsi
Olin jotain 5v, jolloin 7v-sisarus pakotti valitsemaan että haluanko elää pitkän ja tylsän vaiko lyhyemmän ja mielenkiintoisen.
Ei lapsena. Teininä lähinnä haaveilin jostain jutuista. Jotka muuttui koko ajan. Ikinä ei ole ollut listoja. Nyt lähinnä teen mitä huvittaa tehdä ennen kuin on myöhäistä.