Taloussanomat: Nesteen toimitusjohtajan palkkiot ylittivät valtion sietokyvyn, kiinteä kkpalkka yli 100k€/kk, palkkiot 320%palkasta päälle
Valtionkonttori on hädissään, sillä se on pyrkinyt laittamaan katon omistamiensa yritysten palkkioille. Nesteen toimitusjohtajan palkkiota nostettiin tästä huolimatta yli kaikkien määräysten.
Muhkea palkka bonuksineen ei myöskään riittänyt Maliselle, joka muistetaan myös Postin entisenä johtajana:
Malinen sai Nesteeltä myös sopimuksen lisäeläkkeestä, vaikka sitä ei omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä suositella. Neste on sopinut maksavansa Maliselle 20 prosentin lisäeläkkeen peruspalkasta.
Maliselle on myös luvattu palkkio-ohjelman kautta kertakorvauksena Nesteen osakkeita 1,25 miljoonan euron arvosta sitomatta sitä mitenkään esimerkiksi yhtiön tulokseen.
Kaikista nurinkurisinta on kuitenkin se, että Neste on tällä hetkellä tappiollinen yritys:
Nesteen viime vuoden lopun tulos oli tappiollinen, ja sen kurssi on laskenut 12 kuukauden aikana yli 65 prosenttia. Yhtiön kurssi oli maanantaina alle 9 euroa, kun se esimerkiksi elokuussa 2022 oli yli 51 euroa.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Kunnon palkka pitää olla jotta saadaan hyvä johtaja. En yhtään kadehdi. Vastuuta johtajalla on.
Onko vastuuta? Nesteen tulos Malisen johdolla on ollut floppi. Jos johtajalla olisi oikeasti vastuuta niin tässä kohtaa Maliselta irrotettaisiin yksi käsi ja jalka sekä sanottaisiin että kohta alkaa sattumaan todella pahasti jos ei meno muutu. Se kannustaisi.
Tuon sais laittaa maksamaan aiheuttamansa yhtiön arvon alenemisen.
Vierailija kirjoitti:
Ja kateelliset palstalla avautuvat. Onko se sinulta jotenkin pois, kun noin hyvä palkka johtajalla on.
Miksi oletat, että esim. minä olisin kateellinen? Ei se ole minulta pois, en vaan ole moraaliton tai korruptoitunut tai halua isompaa palkkaa kuin mitä minulle riittää normaaliin elämiseen. Jos tuosta menisi verona edes 10% niin olisihan se hienoa, mutta olettaisin, että verojärjestelyin on tuokin raha osattu Malisen taskuun paremmin suojata. Hallituksella tai valtionkonttorilla ei vaan ole halua tämmöisiin puuttua, koska sitten pitäisi kohta tinkiä omistakin eduista ja kultaisista kädenpuristuksista.
Tästä syystä on ihanaa, että olemme tämmöinen täysin ja 101% korruptiovapaa yhteiskunta, eikä 5% rikkaiden mulle-sulle -yhteiskunta.
Hyvinvointialueiden ym. pomot ja pikkupomot ne tuosta kateellisia ovat ja yrittävät sitten suhteuttaa omaa arvoaan tuon mukaan ja kukahan sen lumipalloefektiahneuden maksaa?
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Tuon sais laittaa maksamaan aiheuttamansa yhtiön arvon alenemisen.
Johtajien kovia palkkoja on kautta aikojen perusteltu suurella vastuulla. Mutta nykyaikana, kun tappiot usein sälytetään valtion ja veronmaksajien harteille ja työntekijätkin työskentelevät yrittäjän riskillä nollasopimuksilla ja kaikenlaisilla epävarmoilla temputuksilla, voi todella kysyä, ovatko johtajat enää vastuussa mistään, kun eivät ole vastuussa tuloksesta eivätkä henkilöstöstä?
Kaikki tietää, että valtiolla menee taloudellisesti heikosti. Jopa niin heikosti, että päivystyksiä on jouduttu lakkauttamaan ja ihmisten henget ja terveys vaarantuu, Tehyn ja Lääkäriliitonkin mukaan. Pääministeri itse vetoaa kaikkia osallistumaan näihin säästötalkoisiin, niin tämä kroisos nostelee tappiollisesta firmasta valtavat palkkiot ohi valtion ohjeistuksen. Miksi?
On tää komediaa kun firma rämpii pohjamudissa eli johtaja on epäonnistunut työssään mutta lisää palkkaa vaan joo.
Vierailija kirjoitti:
Rikkaita motivoidaan rahalla. Köyhiä ei ole mahdollista motivoida rahalla.
Toki tämä oli hulvatonta sarkasmia koska asiahan on juuri päinvastoin. Rikkaita ei enää kauheasti tietyn rajan yli motivoi ja se raha on vain lähinnä vessapaperin korviketta.
Jossa kaveri tuo viivan alle vaikka 50 miljoonaa nykytilanteeseen verrattuna enemmän, hyvin voi maksaa muutaman millin tekijälle.
Tavallinen tyhmä duunari ei ymmärrä sitä, että tuloksesta maksetaan.
Mieti omaa työtäsi. Jos pystyisit tuomaan taloon vaikka kymmenen tonnia enemmän, sulle maksettaisiin ilomielin tonni lisää kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kateelliset palstalla avautuvat. Onko se sinulta jotenkin pois, kun noin hyvä palkka johtajalla on.
Miksi oletat, että esim. minä olisin kateellinen? Ei se ole minulta pois, en vaan ole moraaliton tai korruptoitunut tai halua isompaa palkkaa kuin mitä minulle riittää normaaliin elämiseen. Jos tuosta menisi verona edes 10% niin olisihan se hienoa, mutta olettaisin, että verojärjestelyin on tuokin raha osattu Malisen taskuun paremmin suojata. Hallituksella tai valtionkonttorilla ei vaan ole halua tämmöisiin puuttua, koska sitten pitäisi kohta tinkiä omistakin eduista ja kultaisista kädenpuristuksista.
Tästä syystä on ihanaa, että olemme tämmöinen täysin ja 101% korruptiovapaa yhteiskunta, eikä 5% rikkaiden mulle-sulle -yhteiskunta.
Hyvinvointialueiden ym. pomot ja pikkupomot ne tuosta kateellisia ovat ja yrittävät sitten suhteuttaa omaa arvoaan tuon mukaan
- winner - = hönö kirjoittelija
Tuolla summalla saisi palkattua aika monta maahan muuttajaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jää poloiselle verojen jälkeen edes varaa ostaa -60% sapuskat lähikaupasta.
Kyllä tuota sika(ri)porrasta täytyy ehdottomasti hallituksen toimin tukea, etteivät vaan lähde aivovuotona toisiin maihin :DDDDD
-winner-
-winner- = hönö kirjoittelija
🤣🤡👮🚨
:DDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Jossa kaveri tuo viivan alle vaikka 50 miljoonaa nykytilanteeseen verrattuna enemmän, hyvin voi maksaa muutaman millin tekijälle.
Tavallinen tyhmä duunari ei ymmärrä sitä, että tuloksesta maksetaan.
Mieti omaa työtäsi. Jos pystyisit tuomaan taloon vaikka kymmenen tonnia enemmän, sulle maksettaisiin ilomielin tonni lisää kuussa.
No nyt ei tuo, vaan menetetään rahaa ja firma on tappiolla!
Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo yhtiön pääkonttorilla Espoon Keilaniemessä. Hänen tulonsa vuonna 2023 ylsivät lähes 1,64 miljoonaan euroon, vaikka pudotusta edellisvuoteen tuli yli miljoonan euron verran. Muutosta selittää, että vuoteen 2022 verrattuna Rauramon ansiotulot kutistuivat yli 887 000 eurolla.27.11.2024
lammaskansa maksaa uniper neron palkat
Tämä hallitus on korruptoitunut (Persut ja kokoomus)
Vierailija kirjoitti:
Kunnon palkka pitää olla jotta saadaan hyvä johtaja. En yhtään kadehdi. Vastuuta johtajalla on.
Kerro toki, miten johtajan vastuunkanto ilmenee, jos/kun tyrii yrityksen asiat? Ihan kiva homma, että saa ruhtinaallista palkkaa suoritti tehtävänsä sitten miten tahansa. Vaikka saisikin potkut joku päivä, aikamoisen omaisuuden on jo ehtinyt kerätä.
Vierailija kirjoitti:
Ja kateelliset palstalla avautuvat. Onko se sinulta jotenkin pois, kun noin hyvä palkka johtajalla on.
Itseasiassa on. Rahan kierto on talouden tärkein asia. Nykyään melkein kaikki raha ja vauraus päätyy yksille ja samoille ihmisille jotka omistavat kaiken ja muille jää pelkät rippeet. He rikastuvat. Sinä köyhdyt.
Vierailija kirjoitti:
Tuon sais laittaa maksamaan aiheuttamansa yhtiön arvon alenemisen.
Onkin nyt ostanut suuria määriä osakkeita, kun on halpaa. :D Hyvät rahat käärii meni yrityksellä huonosti tai hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon sais laittaa maksamaan aiheuttamansa yhtiön arvon alenemisen.
Johtajien kovia palkkoja on kautta aikojen perusteltu suurella vastuulla. Mutta nykyaikana, kun tappiot usein sälytetään valtion ja veronmaksajien harteille ja työntekijätkin työskentelevät yrittäjän riskillä nollasopimuksilla ja kaikenlaisilla epävarmoilla temputuksilla, voi todella kysyä, ovatko johtajat enää vastuussa mistään, kun eivät ole vastuussa tuloksesta eivätkä henkilöstöstä?
Jep. Ja sama pätee poliitikoihin, jotka voivat tuhota kokonaisia yhteiskuntia kantamatta koskaan vastuuta tihutöistään.
Toimitusjohtaja Markus Rauramon vastuu
Valtiotieteiden maisteri Rauramo on ollut vuodesta 2012 Fortumin johtoryhmän jäsen ja talousjohtaja. Yhtiön toimitusjohtaja hän on ollut vuodesta 2020. Hänen tehtävänsä toimitusjohtajana on johtaa konsernin hallintoa ja liiketoimintaa. Toimitusjo
Johtajan vastuulla johtoryhmässä ovat myös Fortumin strategia-, yritysjärjestely- ja Business Technology -toiminnot. Rauramo on ollut Uniperin Supervisory Boardssa (hallintoneuvosto) heinäkuusta 2018.
Fortumin osakeomistus Rauramolla 31.12.2021: 99.308. Osakkeet hän on saanut palkkioina hyvästä työstä Fortumissa. Osakkeiden arvo pörssikurssin romahduksen jälkeen ylittää miljoona euroa.
Ulkomaille meno on Rauramolle veren perintöä. Hänen isänsä oli Sanoma Oyj:n rautakansleri, joka vei Sanoma-yhtiön Keski-Eurooppaan miljardeja euroja käyttäen. Sen jälkeen muut ovat joutuneet korjaamaan Rauramon jälkiä miljarditappioiden takia. Jaakko Rauramo oli Sanoman toimitusjohtaja 1984-99 ja hallituksen puheenjohtaja vv 1999-2013. Sinä aikana yhtiö hankki mm. Hollannista tv-yhtiö SBS:n vuonna 2011 yli miljardilla eurolla. Vuonna 2017 Sanoma myi 67 osuutensa 237 miljoonalla eurolla.
Markus Rauramon elämää on hallinnut kansainvälisyys. Ehkä hän halusi osoittaa, että pojasta polvi on parantunut.
Talousjohtajalla on erityisen suuri vastuu yrityskaupoissa. Hänen tulee selvittää itse, tilintarkastajiensa ja yrityskauppakonsulttien kanssa se, onko ostossa mitään mieltä. Joko Rauramo epäonnistui selvityksessä tai Fortumin hallitus ei häntä kuunnellut.
Rikkaita motivoidaan rahalla. Köyhiä ei ole mahdollista motivoida rahalla.