Taloussanomat: Nesteen toimitusjohtajan palkkiot ylittivät valtion sietokyvyn, kiinteä kkpalkka yli 100k€/kk, palkkiot 320%palkasta päälle
Valtionkonttori on hädissään, sillä se on pyrkinyt laittamaan katon omistamiensa yritysten palkkioille. Nesteen toimitusjohtajan palkkiota nostettiin tästä huolimatta yli kaikkien määräysten.
Muhkea palkka bonuksineen ei myöskään riittänyt Maliselle, joka muistetaan myös Postin entisenä johtajana:
Malinen sai Nesteeltä myös sopimuksen lisäeläkkeestä, vaikka sitä ei omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä suositella. Neste on sopinut maksavansa Maliselle 20 prosentin lisäeläkkeen peruspalkasta.
Maliselle on myös luvattu palkkio-ohjelman kautta kertakorvauksena Nesteen osakkeita 1,25 miljoonan euron arvosta sitomatta sitä mitenkään esimerkiksi yhtiön tulokseen.
Kaikista nurinkurisinta on kuitenkin se, että Neste on tällä hetkellä tappiollinen yritys:
Nesteen viime vuoden lopun tulos oli tappiollinen, ja sen kurssi on laskenut 12 kuukauden aikana yli 65 prosenttia. Yhtiön kurssi oli maanantaina alle 9 euroa, kun se esimerkiksi elokuussa 2022 oli yli 51 euroa.
Kommentit (110)
Jos tuo ei ole kannustinloukku, niin ei sitten mikään. Malinen on vapautettava.
Toivottavasti jää poloiselle verojen jälkeen edes varaa ostaa -60% sapuskat lähikaupasta.
Kyllä tuota sika(ri)porrasta täytyy ehdottomasti hallituksen toimin tukea, etteivät vaan lähde aivovuotona toisiin maihin :DDDDD
-winner-
Vierailija kirjoitti:

Jos ahkerasti metsästää punalaputettuja ja syö kotimaisia juureksia, voi nippanappa pärjätä.
Kunnon palkka pitää olla jotta saadaan hyvä johtaja. En yhtään kadehdi. Vastuuta johtajalla on.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista nurinkurisinta on kuitenkin se, että Neste on tällä hetkellä tappiollinen yritys
Niinhän ne kaikki valtion "yritykset" ... Neuvostoliitto kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon palkka pitää olla jotta saadaan hyvä johtaja. En yhtään kadehdi. Vastuuta johtajalla on.
Miksi palkkioita ei ole sidottu tulosvastuuseen, kerta johtaja on niin hyvä?
Törkeä palkka. En kehtaisi tuollaista valtion firmasta nostaa, mutta meitä on moneen junaan.
Korruptio, jota Suomessa siis ei missään eikä ikinä ole tavattu, on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.
-winner-
En ymmärrä miten surullisen kuuluisa Malinen edes valittiin Nesteen toimariksi. Hänhän paskoi Postin tuloksen ja laadun. Ilmeisesti tuntee oikeat kaverit ja nämä kaverit antavat "vähän" ekstra taskurahaa.
Ja kateelliset palstalla avautuvat. Onko se sinulta jotenkin pois, kun noin hyvä palkka johtajalla on.
Vierailija kirjoitti:
Törkeä palkka. En kehtaisi tuollaista valtion firmasta nostaa, mutta meitä on moneen junaan.
Kaikilta muilta kyllä leikataan ja laitetaan kattoja vähimmäistuille ja sosiaaliturvalle, mutta ihmisille, joilla on kaikkea enemmän kuin tarpeeksi, ei saada edes ahneudelle kattoa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten surullisen kuuluisa Malinen edes valittiin Nesteen toimariksi. Hänhän paskoi Postin tuloksen ja laadun. Ilmeisesti tuntee oikeat kaverit ja nämä kaverit antavat "vähän" ekstra taskurahaa.
In Finland we have this thing called "reilu meininki"!
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Ja kateelliset palstalla avautuvat. Onko se sinulta jotenkin pois, kun noin hyvä palkka johtajalla on.
Se on meiltä kaikilta pois. Yritys voisi pelkän Malisen palkitsemisen sijaan investoida, tai rekrytoida. Tai edes laittaa rahat vaikka hyväntekeväisyyteen.
Valtio tienaa tällä....suomi tienaa aina kun tehdään hokkus pokkus simsala pim kauppoja.( umts......fortum ......ymym.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon palkka pitää olla jotta saadaan hyvä johtaja. En yhtään kadehdi. Vastuuta johtajalla on.
Miksi palkkioita ei ole sidottu tulosvastuuseen, kerta johtaja on niin hyvä?
Täsmennän tätä vielä, että en siis itse vastusta johtajien palkitsemista, jos firma tekee ihan todella erinomaista tulosta. Mutta nyt ei tee.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa perustellaan valtavaa palkkaa bonuksineen, etuineen ja miljoonakorvauksineen nimenomaan sillä, että Nesteellä menee huonosti ja vaikeana aikana tarvitaan tämmöinen johtaja, jota täytyy motivoida avokätisesti.
Eikö tuo logiikka sitten päde kaikkiin ihmisiin? Vaikeina aikoina palkkoja tulisi nostaa ja motivoida ihmisiä sitä kautta?
Perustelut on retoriikkaa, pieni piiri on todellisuutta.
Miettikää että tuo on vain yksittäistapaus, tuollaisia ihmisiä on valtion palkkalistoilla satoja.