Lue keskustelun säännöt.
Miehen yksinäisyys
03.03.2025 |
Näin mieheni vanhan kaveriporukan työpaikan virkistyspäivien jatkoilla ja ajattelin käydä heitä moikkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia kun en heitä ollu nähnyt vuosiin.
Kohtaaminen oli yllättäen aika pysäyttävä. Yritin avata keskustelua ja ihmettelin kun ei heitä ketään ollut pitkään aikaan nähnyt. Vastailivat hyvin nuivasti ja lopulta selvisi, että mies on ghostannut heidät. Heistä pari oli toki sellaisia joiden läsnäolosta en pitänyt ja olin siitä joskus miehelleni joskus sanonut. Kuulemma kun mies oli asiasta muille sanonut niin se oli ollut merkki siitä, että parempi sitten kaikkien pysyä pois näkökentästä sillä olivat niin tiivis porukka. En ikinä tälläistä toivonut ja yritin selittää asiaa, mutta he eivät halunnu jäädä juttelemaan vaan lähtivät muualle.
Seuraavana päivänä kysyin mieheltä asiasta ja hän myönsi, että näin se on.
"Näin se on" siinä kaikki. Sanoi, että en saa sekaantua asiaan yhtään enempää. Ja lähti useamman tunnin lenkille. Sillä aikaa kun mies oli lenkillä niin tajusin, ettei hän ole käynyt missään moneen vuoteen omalla kaveriporukalla. Kalaan kun hän on lähtenyt niin aina kyselin kenen kanssa menee niin mies aina sanoi, ettei kukaan kerkeä mukaan näin lyhyellä varoitusajalla. Mies ei ikinä sanonut ettei ole kavereidensa kanssa tekemisissä. Silloin kun muutettiin ja kantoapu olisi ollut tarpeen niin hän maksoi muuttomiehille sanoen "tämä on paljon helpompaa näin kun on muuttoauto ja muuttajat".
Ne kerrat kun olen itse lähtenyt työpaikan juhliin tai naisporukan illanistujaisiin niin olen kehottanut miestä lähtemään itsekkin tuulettumaan. Ei koskaan kokenut tarvetta lähteä minnekkään.
Tajusin, että mies on elänyt erakon elämää enkä ole ollut mitenkään tietoinen asiasta.
Mies kun tuli lenkiltä niin yritin keskustella asiasta niin tuumasi että se on mitä on ja käski antaa asian olla.
Olen niin solmussa asian kanssa ja tuntuu pahalta.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Minun naisystävä ei sietänyt entistä kaveriporukkaani ja nyt ihmettelee kun en enää lähde kotoa mihinkään. Kyllä minäkin siedän hänen kavereitaan vaikken monestakaan pidä.
Ja sinä jätit kaikki kaverisi naisen vuoksi? Tämä on typerintä mitä ihmiset tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin mitä vikaa erakon elämässä sitten on? En mä ainakaan jaksa parisuhteen, ja lapsuudenperheen (äiti, isä, sisarukset) lisäksi enää yhtään ihmissuhteita. Eli ei ole kavereita enkä sellaisia halua. Monet introvertit ei halua sellaisia aikuisena, jos muuten on jo ihmissuhdekiiintiö täynnä. Monelle riittää se pelkkä puolisokin.
Sitten kun tulee ero, niin sitten turha parkua kun ei ole ystäviä. Tätäkin olen joutunut sivusta seuraamaan.
Minkä niissä miehen kavereissä ei miellyttänyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun naisystävä ei sietänyt entistä kaveriporukkaani ja nyt ihmettelee kun en enää lähde kotoa mihinkään. Kyllä minäkin siedän hänen kavereitaan vaikken monestakaan pidä.
Ja sinä jätit kaikki kaverisi naisen vuoksi? Tämä on typerintä mitä ihmiset tekee.
Minäkö? Ei hirveästi jäänyt vaihtoehtoja kun vaimo ei edes yrittänyt sietää entisiä kavereitani ja etenkään muita naispuolisia. Kyllä minä yhteyttä pidän heihin, mutta kylään ei oikein voi kutsua.
Haluaisin vielä joskus perheen ja se on ollut suurin toiveeni aina.
Olen asperger-nainen, enkä kertakaikkiaan pysty keskittymään moneen ihmiseen kerrallaan.
Jos on puoliso eli kumppani ja ystävä yhdessä persoonassa, that's it. Omat lapsetkin lisäävät sosiaalista taakkaa, elleivät aikuisuuteen kasvaessa eriydy elämään omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tässä nyt on ongelma. Miehellä oli kusipäinen kaveriporukka, hän jätti sen ja elää nyt omaa elämääsi. Lopeta ongelman ja draaman ruokkiminen, keskity omaan elämääsi. Kuulostaa karmealta tuollainen hyysääminen ja ongelmien kehittäminen.
Olen mies eikä minullakaan ole perheen ulkopuolisia kavereita. Tai tarkemmin sanottuna vähät kaverini ovat myös perheellisiä ja nykyään olemme kavereita perheidemme kesken. Vaimot sopivat kaikki vierailut ja muut yhteiset tekemiset. Minulle ihan ok. En kaipaa muuta. Toki on työkavereita, naapureita ja sukulaisia, mutta ei heidän kanssaan ole mitään yhteistä tekemistä sen enempää. Olen täysin tyytyväinen enkä koe kaipaavani mitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt on ongelma. Miehellä oli kusipäinen kaveriporukka, hän jätti sen ja elää nyt omaa elämääsi. Lopeta ongelman ja draaman ruokkiminen, keskity omaan elämääsi. Kuulostaa karmealta tuollainen hyysääminen ja ongelmien kehittäminen.
Näissä vaan kannattaisi pitää mielessä että mies on luultavasti samanlainen kuin kaveriporukkansa. Luulen että ne kaverit joista ap ei pitänyt ovat hivenen sovinisteja naisia kohtaan ja hänen miehensä on sen verran fiksumpi ettei ole samanlainen ainakaan naisensa kuullen?
Vierailija kirjoitti:
Olen mies eikä minullakaan ole perheen ulkopuolisia kavereita. Tai tarkemmin sanottuna vähät kaverini ovat myös perheellisiä ja nykyään olemme kavereita perheidemme kesken. Vaimot sopivat kaikki vierailut ja muut yhteiset tekemiset. Minulle ihan ok. En kaipaa muuta. Toki on työkavereita, naapureita ja sukulaisia, mutta ei heidän kanssaan ole mitään yhteistä tekemistä sen enempää. Olen täysin tyytyväinen enkä koe kaipaavani mitään muuta.
Kunnes tulee ero ja sitten monesti mies on kuin pesästään ajettu ampiainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt on ongelma. Miehellä oli kusipäinen kaveriporukka, hän jätti sen ja elää nyt omaa elämääsi. Lopeta ongelman ja draaman ruokkiminen, keskity omaan elämääsi. Kuulostaa karmealta tuollainen hyysääminen ja ongelmien kehittäminen.
Näissä vaan kannattaisi pitää mielessä että mies on luultavasti samanlainen kuin kaveriporukkansa. Luulen että ne kaverit joista ap ei pitänyt ovat hivenen sovinisteja naisia kohtaan ja hänen miehensä on sen verran fiksumpi ettei ole samanlainen ainakaan naisensa kuullen?
Ei kannata yleistää. Mies voi hyvinkin olla fiksumpi kuin entiset kaverinsa ja voi olla jopa tyytyväinen, että on päässyt heistä eroon. Minullakin on ollut vähemmän fiksuja kavereita enkä kaipaa heitä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies eikä minullakaan ole perheen ulkopuolisia kavereita. Tai tarkemmin sanottuna vähät kaverini ovat myös perheellisiä ja nykyään olemme kavereita perheidemme kesken. Vaimot sopivat kaikki vierailut ja muut yhteiset tekemiset. Minulle ihan ok. En kaipaa muuta. Toki on työkavereita, naapureita ja sukulaisia, mutta ei heidän kanssaan ole mitään yhteistä tekemistä sen enempää. Olen täysin tyytyväinen enkä koe kaipaavani mitään muuta.
Kunnes tulee ero ja sitten monesti mies on kuin pesästään ajettu ampiainen.
Noinhan varmaan kaikille käy. Sinä sen tunnut tietävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt on ongelma. Miehellä oli kusipäinen kaveriporukka, hän jätti sen ja elää nyt omaa elämääsi. Lopeta ongelman ja draaman ruokkiminen, keskity omaan elämääsi. Kuulostaa karmealta tuollainen hyysääminen ja ongelmien kehittäminen.
Näissä vaan kannattaisi pitää mielessä että mies on luultavasti samanlainen kuin kaveriporukkansa. Luulen että ne kaverit joista ap ei pitänyt ovat hivenen sovinisteja naisia kohtaan ja hänen miehensä on sen verran fiksumpi ettei ole samanlainen ainakaan naisensa kuullen?
Ei kannata yleistää. Mies voi hyvinkin olla fiksumpi kuin entiset kaverinsa ja voi olla jopa tyytyväinen, että on päässyt heistä eroon. Minullakin on ollut vähemmän fiksuja kavereita enkä kaipaa heitä ollenkaan.
No miksi fiksu mies edes kaveeraisi sellaiten kanssa alunperinkään?
Ei munkaan miehellä ole kavereita ja ihan hyvin menee. Minullakin on ollut kavereita, mutta nykyään tuntuu että olen menettämässä heidät syystä, jota en tiedä. Yksikin on lopettanut täysin oma- aloitteisen kommunikoinnin. Eli minun pitäisi aina ensin ottaa yhteyttä. Ajattelin piruuttani että katson kuinka kauan menee ennenkuin ottaa yhteyttä. Menee päiväkausia ennenkuin kukaan ns.ystävistäni muistaa. Ainut ystäväni onkin mieheni ja minä olen mieheni ainut, paras ystävä. Emme mieti eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"No miksi fiksu mies edes kaveeraisi sellaiten kanssa alunperinkään?"
Voivat olla vaikka lapsuudenkavereita. Lapsena on hyvin voinut kaveerata ihmisten kanssa, jotka aikuistuttuaan eivät enää olekaan sellaisia, joiden kanssa välittäisi tutustua paremmin. Kun kuitenkin tuntee pitkältä ajalta, niin ei se aina ole ihan helppoa lopettaa kaveeraamista. Varsinkin, jos ei ole muita kavereita.
Minulla taas ei ollut nuorena juurikaan kavereita ja opiskeluaikana tutustuin kesätöissä muutamaan tyyppiin, joiden kanssa hengailin jonkin aikaa aika paljonkin. Heidän arvomaailmansa ei kuitenkaan ollut sellainen, että olisin jatkanut kaveruutta, jos olisi ollut muita. Kun aloin seurustelemaan, nuo kaverit jäivät taka-alalle. Syitä voi olla monia, eikä kavereiden puute tai "laatu" välttämättä kerro ihmisestä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan miehellä ole kavereita ja ihan hyvin menee. Minullakin on ollut kavereita, mutta nykyään tuntuu että olen menettämässä heidät syystä, jota en tiedä. Yksikin on lopettanut täysin oma- aloitteisen kommunikoinnin. Eli minun pitäisi aina ensin ottaa yhteyttä. Ajattelin piruuttani että katson kuinka kauan menee ennenkuin ottaa yhteyttä. Menee päiväkausia ennenkuin kukaan ns.ystävistäni muistaa. Ainut ystäväni onkin mieheni ja minä olen mieheni ainut, paras ystävä. Emme mieti eroa.
Kukapa sitä miettii ennekuin se tulee kohdalle?
Vierailija kirjoitti:
Aika normaalia introvertille. Vaikka kaverit olisivat kuinka hyviä, puoliso syrjäyttää heidät, koska merkityksellisiä ihmissuhteita ei jaksa kovin moneen eri tahoon saati käyttää vähäistä omaa aikaa heihin.
Mulla vähän samat tunnelmat. Energiaa on joko työlle ja kavereille, tai työlle ja puolisolle. Minullakin on muiden näkökulmasta ollut tapana vain kadota, ja kun kyse on ollut kokonaisista kaveriporukoista eikä yksittäisistä ihmisistä, niin en ole kokenut heidän siinä mitään menettävän.
Eri asia sitten jos oikeasti katkoisi välit noihin ihmisiin ja suhtautuisi vihamielisesti heidän yhteydenottoihinsa, kuten oma läheiseni teki sairastuttuaan, kun nähtävästi häpesi omaa tilaansa ja halusi torjua muut ennen kuin hänet torjutaan.
Kavereita tulee ja kavereita menee.
Sellaista se elämä on. Me ollaan muutettu pariin otteeseen puolison kanssa, niin ne kaveritkin on jääneet taakse.
Kaveriporukat ovat nuoruuden juttu. Päälle kolmikymppisenä mennään perheen ehdoilla eikä todellakaan lähdetä kavereiden kanssa hillumaan tai reissuille. Kerran, pari vuodessa voi käydä parilla kaljalla, mutta siinä se. Sitten voidaan joskus perheiden kesken istua iltaa ja juoda kahvit.
Tuohan on ihan normaalia, että ainakin vanhemmassa polvessa se puoliso on samalla paras ystävä. Miehet putoavat syvään kuoppaan erotilanteessa, kun ei ole ystäväpiiriä ylläpidetty
kuten naisilla. Mutta mielestäni se kaverittomuus ei ole ongelma ellei hän koe sitä niin. Kulttuurissamme opetetaan varhaisesta lapsuudesta, että pitäisi koko ajan olla paljon ystäviä ympärillä. Kaikki eivät tarvitse monia ystäviä. Itselleni introverttinä riittää 1-2 hyvää ystävää, joiden kanssa on merkityksellisiä kohtaamisia. Sellainen merkityksetön pölinä hyvänpäivän tuttujen kanssa vain rasittaa minua.
Niin mitä vikaa erakon elämässä sitten on? En mä ainakaan jaksa parisuhteen, ja lapsuudenperheen (äiti, isä, sisarukset) lisäksi enää yhtään ihmissuhteita. Eli ei ole kavereita enkä sellaisia halua. Monet introvertit ei halua sellaisia aikuisena, jos muuten on jo ihmissuhdekiiintiö täynnä. Monelle riittää se pelkkä puolisokin.