Onpas taas parisuhdeongelma.. mies kiukkuaa siistimisestä
Olen ollut miehen kanssa yhdessä muutaman vuoden ja olemme vuosi sitten muuttaneet yhteen. Olen tällöin luopunut rakennekynsistä, koska muutimme asuntoon jossa ei ole tiskikonetta ja otimme tavaksi, että teen joka sunnuntai aamu tuoreita sämpylöitä ja muutenkin kokkailen seuraavan viikon ruokamme.
Mies sanoi pari viikkoa sitten, että häntä harmittaa kun en ole laitattanut rakennekynsiä sen jälkeen kun olemme muuttaneet yhteen. Kerroin, miksi en ole laittanut ja mies sanoi, että noin typeärän syyn vuoksi ei pitäisi tehdä tälläisiä muutoksia kun me molemmat tykkäämme kun käteni on kauniit ja hoidetut lisäksi hän hoitaa pääasiassa kotia niin ei pitäisi olla ongelma, voin vaikka imuroida ja pestä pyykkiä pääasiassa. Hän myös voi ostaa minulle mitä tarvitsee, ettei kaikki ole vastuullani. Kävin viime viikolla laittamassa kynnet taas ja pyysin silloin miestä ostamaan kumihanskoja ja kertakäyttöhanskoja. Ei muistanut. Hän kävi eilen kaupassa kun itse siivosin kotia ja pesin pyykkejä. Muistutin hanskoista taas ja mitään ei tapahtunut.
Tänään olisi ollut ruonlaittoa ja sämpylöiden tekoa. Alustin sämpylätakinan niin pitkälle kuin pystyn puulastalla ja sen jälkeen kävin miehelle sanomassa sänkyyn, että nyt on hänen vuoronsa. Mä en kynsien takia laita käsiäni taikinaan. Mies hermostui tästä aivan kamalasti ja manasi kuinka pilasin hänen sunnuntain. En jäänyt kuuntelemaan vaan lähdin kahvinkeittoon. Nyt kun olisi ruoka pitänyt laittaa ja sanoin, että en kynsien takia voi tehdä muuta kuin sekoitella ruokaa lastan tai muun kanssa ja muutenkin pitää kynnet mahdollisimman kaukana ruoasta, joten hänelle jää pilkkominen ja tiskaus. Mies menetti hermonsa aivan täysin ja kiukutteli kuinka hän maksaa kaiken ja joutuu kaiken tekemään. Siitä mä menetin hermot ja huusin ihan kunnolla, että kukahan se vuokran maksaa, kukahan se sähkön ja veden maksaa ja kuka ostaa yli 400 eurolla kuukaudessa ruokaa herralle. Mies veti takin niskaan ja lähti ulos.
Mitä ihmettä tämä tämmöinen käytös on aikuiselta ihmiseltä? Ensin kitistään kun ei tee jotain ja sitten kun tekee niin kitistään kun vastuuta siirretään enemmän. Kiukuttaa itseä aivan huolella tuollainen käytös.
Kommentit (14)
Kauhea mies, oikeasti, älä hukkaa yhtään enempää aikaasi hänen kanssaan. Joka vuosi olet vuoden vanhempi tapaamaan jonkun normaalin miehen.
Puhuvat yhtä, tekevät toista. Kunhan saavat manipuloitua sut mieleisekseen. Eikä sekään riitä.
Tyhmä tarina, ihan itsekkö keksit?
Ootte kumpikin pikkasen outoja. Erotkaa ja kasvakaa vielä jonkin aikaa ennen seuraavaa suhdetta.
Äh, tää on joku trolli millä yritetään vaan osoittaa, että naiset jättävät heille kuuluvat kotityöt tekemättä muka kynsien takia.
Ja tämän kultakimpaleen kanssa asut koska....?
Johan näitä miesongelma-tarinoita tänään pukkaa. 0/5
Vierailija kirjoitti:
Puhuvat yhtä, tekevät toista. Kunhan saavat manipuloitua sut mieleisekseen. Eikä sekään riitä.
Puhuit naisista?
Hänhän voi laittaa itselleen ne kynnet ja katsella niitä kun tykkää
Helvetin pitkän tarinan jaksoit sepustaa kynsistä ja lähiöelämästä.
En jaksanut lukea sillee pohdiskellen.
Ihan kuin miehet välittäisi jostain kynsistä. Muita naisia varten ne laitetaan.
Eli mies teettää kaikki kotityöt ja maksattaa vielä elämisensä ap:lla. Ihana.
Sulla on luonteeltaan puuttellinen mies...tai siis pikkupoika. Pahimmillaan voi olla vaikka enempikin narsistinen, niin aivotonta logikkaa ja toisen kontrollointia ja perusteetonta lyttäämistä tuokin aloituksen juttu jo oli. Minäminä-mies ja nainen lähinnä koriste ja käyttöväline. Ei vaan osaa nyt päättää, kumpaa noista haluaa enemmän, kun kynsien takia toinen vaatimus kärsii ja sitten lapsellisesti kiukuttelee....
Mitä hyviä puolia miehessä ja yhteiselossa hänen kanssaan on? Kauanko olette olleet yhdessä? Ja mitä muita kummallisuuksia miehestä mahdollisesti on jo tullut ilmi?
Mitä mä just luin?!?!