Zelenskyi teki virheen perjantain tapaamisessa, arvioi professori Mikko Saikku
YHDYSVALTAIN tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta arvioi, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi teki virheen perjantain tapaamisessa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.
Hän teki, ymmärrettävästi tilanteesta turhautuneena, taktisen virheliikkeen. Käsitykseni mukaan häntä oli varoitettu, että Trumpin puheita ei kannata ruveta julkisesti oikomaan, vaikka siihen olisikin täysi syy, sanoo Saikku.
Saikun mukaan Zelenskyin olisi kannattanut olla tapaamisessa varovaisempi, koska pyytäjän asema on aina heikko eikä Trump selvästikään koe Ukrainan kohtaloa itselleen läheiseksi.
Zelenskyin ja Trumpin tapaaminen äityi perjantaina Valkoisessa talossa riitelyksi. Trump ja hänen varapresidenttinsä J. D. Vance syyttivät Zelenskyiä muun muassa kiittämättömyydestä.
Saikku arvioi, että Trumpin käytökseen saattoi osaltaan vaikuttaa tämän ensimmäisellä presidenttikaudellaan saama virkarikossyyte. Trumpia syytettiin siitä, että hän olisi pyytänyt Zelenskyiltä tietoja poliittisen vastustajansa Joe Bidenin pojasta Hunter Bidenista.
Zelenskyi on pitkään ollut Trumpille vastenmielinen hahmo, koska hän liittyy olennaisesti Trumpin ensimmäisen kauden virkarikosoikeudenkäyntiin. Trump koki syyteprosessin poliittisena ajojahtina kokonaan riippumatta siitä, mitä keskusteluissa sanottiin.
SAIKUN mukaan perjantain tapaaminen korosti, kuinka poikkeuksellisella tavalla Trump tekee politiikkaa.
Kaikki on henkilökohtaista. Se ei ole sitä perinteistä shakkia, mitä yleensä ulkopolitiikassa ja kansainvälisten suhteiden diplomatiassa pelataan. Tämä on ihan toisenlainen, pitkälti improvisoitu lähestymistapa.
Zelenskyin ja Trumpin tapaamisessa näkyi myös Trumpin halu tehdä irtiotto edeltäjänsä Bidenin politiikkaan.
Trump kokee, että kaikki pitää periaatteesta tehdä toisella tavalla, Saikku sanoo.
Biden oli presidenttikaudellaan Ukrainan vankka tukija.
Zelenskyin seurueen piti perjantain riitelyn jälkeen poistua Valkoisesta talosta ja Yhdysvaltain ja Ukrainan välinen mineraalisopimus jäi allekirjoittamatta. Myöhemmin Trump syytti Zelenskyiä aselevon vastustamisesta.
Saikku ei sulje pois mahdollisuutta, että Yhdysvaltain ja Ukrainan välit vielä lämpenisivät. Trumpin toiminta on niin arvaamatonta.
Trumpin sympatiat ja antipatiat saattavat kääntyä hyvin nopeasti 180 astetta. Mahdotonta sanoa, mitä tulee tapahtumaan.
EUROOPAN johtajat ovat osoittaneet lähes yksimielisesti tukeaan Ukrainalle epäonnistuneen tapaamisen jälkeen. Saikun mukaan Euroopan täytyy ymmärtää, kuinka poikkeuksellinen Trumpin hallinto on.
Trump on niin arvaamaton, että Euroopan on pakko löytää toimiva varasuunnitelma. Enää emme voi luottaa toisen maailmansodan jälkeen vuosikymmeniä rakennetun transatlanttisen yhteistyön toimivuuteen.
Saikku sanoo, että eurooppalaisten pitää osata käsitellä Trumpia oikealla tavalla, jotta tämä pysyy tyytyväisenä. Trumpille pitää pystyä perustelemaan, miten Yhdysvallat hyötyy Euroopan tukemisesta.
Saikku muistuttaa, että Trump ja hänen hallintonsa puhuvat pitkälti vain omalle ydinkannattajakunnalleen. Esimerkiksi suunnitellulla mineraalisopimuksella Trump pystyisi osoittamaan kannattajilleen, että Yhdysvallat saa vastinetta Ukrainan tukemiselle.
Kommentit (22)
Älkää sanoko mitään! Ette tiedä, ettekä osaa!
No tuohan on juurikin täysin totta.