Lue keskustelun säännöt.
Pettymys, kun yhteisvanhemmuus ei toimi
01.03.2025 |
Meillä on toisen vanhemman kanssa vuoroviikkosysteemi. Lähtökohtaisesti tämä toimii hyvin, kun muutoksia ei tarvitse tehdä. Muutoinkin perusasiat toimivat, jotka on eron yhteydessä vuosia sitten sovittu.
Ongelma on siinä, ettei asioista pystytä keskustelemaan. Enää en soittele toiselle vanhemmalle enkä elättele toiveita tuesta lasten asioihin liittyen. Jos on asiaa, lähetän viestin. Valitettavasti hän on jättänyt viesteihin vastaamatta. Sain vuosia sitten perheterapeutilta vinkin, että laitan viestiin takarajan, jolloin viestiin tulisi vastata. Jos vastausta ei tule, saan luvan tehdä ratkaisut itsenäisesti. Alkuun tämä toimi, kun joku muu oli tätä ehdottanut. Se toimi aikansa, kunnes toinen vanhempi näki punaista eikä enää suostunut, koska koki minun kiristävän. Eräässä palaverissa asiantuntija ehdotti, että sovitaan, että viesteihin vastataan 1-2 päivän kuluessa. Tämä oli molemmille ok. Usein saan vastauksia yli 48 tunnin päästä.
Toinen vanhempi myös purkaa omaa pettymystään minuun puhumalla ikävästi lapsista ja kaatamalla omaa tunnekuormaansa minuun. Sinällään ymmärrän, että joskus suutuspäissään tulee sanottua mitä sattuu. Kun laitan rajat, etten enää ota tällaista vastaan. Hän vaikenee. Ei tule anteeksipyyntöä tai mitään siihen viittaavaa, että hän toimisi väärin. Tätä ei enää tapahdu usein, mutta tietyissä tilanteissa hän saattaa minulle huutaa asiasta, joka ei ole minun, vaan hänen ja lapsen välinen asia. Ymmärrän, että hän on turhautunut tilanteesta, mutta minä toimin vain viestin välittäjänä.
Toinen vanhempi ei halua olla kanssani tekemisissä eikä rakentaa yhteisvanhemmuutta. Olen vihdoinkin hyväksynyt tämän, vaikka se pahalta tuntuukin. Lapset siinä kärsivät, en minä. Tiedän, että tilanne voisi olla paljon pahempikin. Miten te olette pystyn jatkamaan vanhemmuutta, kun toinen ei ole päässyt vuosienkaan jälkeen yli katkeruudesta ja pettymyksestä eikä näin ollen toivottu yhteisvanhemmuus ole onnistunut?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Järkkyä, että lapsia ylipäätään tehdään tuollaisessa yhteisvanhemmuus tarkoituksessa niin, ettei ole alunperinkään tarkoitusta tarjota lapselle kasvualustaksi molempien vanhempien ydinkotia.
Mikä siinä on niin järkkyä? Kaikkihan riippuu ihan siitä vanhemmuudesta. Omat vanhempani eivät oikeastaan koskaan ole olleet yhdessä ja ovat aina siis aina asuneet erillään. Heillä oli oikein toimiva ja hyvä yhteinen vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi olettaa, että eron jälkeen asiat olisivat helpompia tai olisi mahdollista ratkoa yhdessä ongelmia ja rakentaa keskusteluyhteyttä, jos siihen ette ole kykeneet edes yhdessäolonne aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lupia ym pitää toiselta kysellä? Teillä on 50/50, joten pitäisi olla helppoa ilman jatkuvaa toisen ahdistelua.
Itse en eron jälkeen halunnut olla missään tekemisissä exän kanssa. Olin eronnut syystä enkä halunnut häntä lähelleni. Miksi olisi edes pitänyt, ja ex vieläpä ei välittänyt sovituista asioista niin en todellakaan pitänyt yhteyttä.
En minäkään ymmärrä, miksi pitää exää pommittaa viesteillä. Kyllästyy kai niihin jankutuksiin vastaamaan
Riippuu lapsen iästä, kuinka paljon pitää keskustella ja sopia. Kun lapsi kasvaa, niiden asioiden määrä vähenee vähenemistään.
Kerro esimerkki mistä pitää sopia ja keskustella? Ei todellakaan ole syytä. Lapsi on molempien vanhempien luo
Et kysynyt minulta, mutta meillä esimerkiksi lääkärikäynnit, harrastukset, joulut (usein sekoittaa normi rytmiä, joten on neuvoteltava toisen kanssa), lomat, raha-asiat jne... Lapsilla on myös lääkityksiä ja muita menoja, joista on sovittava vanhempien kesken.
Yhteisvanhemmuutta voi olla kumppanuusvanhemmuudessa, jossa vanhemmat ei koskaan ole olleet parisuhteessa sekä eron jälkeisessä vuoroasumisessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olettaa, että eron jälkeen asiat olisivat helpompia tai olisi mahdollista ratkoa yhdessä ongelmia ja rakentaa keskusteluyhteyttä, jos siihen ette ole kykeneet edes yhdessäolonne aikana.
Olet oikeassa jossakin määrin. Uskon siihen, että se on mahdollista, jos on tahtotilaa. Ajattelen, että jos halutaan lasten parasta, niin siihen on tahtotilaa enkä tarkoita, että tarvitsee suostua mihin vain. Terveet rajat ovat tärkeitä. Minulla oli tahtotilaa, mutta toisella vanhemmalla ei. Se tässä tuntuukin pahalta, ettei hyvää vanhemmuutta voi hoitaa näin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lupia ym pitää toiselta kysellä? Teillä on 50/50, joten pitäisi olla helppoa ilman jatkuvaa toisen ahdistelua.
Itse en eron jälkeen halunnut olla missään tekemisissä exän kanssa. Olin eronnut syystä enkä halunnut häntä lähelleni. Miksi olisi edes pitänyt, ja ex vieläpä ei välittänyt sovituista asioista niin en todellakaan pitänyt yhteyttä.
En minäkään ymmärrä, miksi pitää exää pommittaa viesteillä. Kyllästyy kai niihin jankutuksiin vastaamaan
Riippuu lapsen iästä, kuinka paljon pitää keskustella ja sopia. Kun lapsi kasvaa, niiden asioiden määrä vähenee vähenemistään.
Kerro esimerkki mistä pitää sopia ja keskustella? Ei todel
Meillä lisäksi lapset vedättää vanhempiaan ja yrittää maksimoida kaikki hyödyt ihan valehtelemalla, jos vanhemmat ei vertaile tietojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olettaa, että eron jälkeen asiat olisivat helpompia tai olisi mahdollista ratkoa yhdessä ongelmia ja rakentaa keskusteluyhteyttä, jos siihen ette ole kykeneet edes yhdessäolonne aikana.
Olet oikeassa jossakin määrin. Uskon siihen, että se on mahdollista, jos on tahtotilaa. Ajattelen, että jos halutaan lasten parasta, niin siihen on tahtotilaa enkä tarkoita, että tarvitsee suostua mihin vain. Terveet rajat ovat tärkeitä. Minulla oli tahtotilaa, mutta toisella vanhemmalla ei. Se tässä tuntuukin pahalta, ettei hyvää vanhemmuutta voi hoitaa näin.
Ap
Oletteko molemmat saaneet eron prosessoitua loppuun? Jos ei, miksi ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lupia ym pitää toiselta kysellä? Teillä on 50/50, joten pitäisi olla helppoa ilman jatkuvaa toisen ahdistelua.
Itse en eron jälkeen halunnut olla missään tekemisissä exän kanssa. Olin eronnut syystä enkä halunnut häntä lähelleni. Miksi olisi edes pitänyt, ja ex vieläpä ei välittänyt sovituista asioista niin en todellakaan pitänyt yhteyttä.
En minäkään ymmärrä, miksi pitää exää pommittaa viesteillä. Kyllästyy kai niihin jankutuksiin vastaamaan
Riippuu lapsen iästä, kuinka paljon pitää keskustella ja sopia. Kun lapsi kasvaa, niiden asioiden määrä vähenee vähenemistään.
Kerro esimerkki mistä pitää sopia ja keskustella? Ei todel
Se yhteisvanhemmuus loppuu eroon. Sen jälkeen molemmat ovat huoltajia omalta osalta ja omalta osalta päättävät lapsen asioista. Siihen väliin toinen vanhempi ei voi tunkea itseään. Laiminlyönneissä yhteys lastensuojeluun.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani olen joutunut vuosien varrella nielemään pettymykseni ja käsittelemään sen, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa. Lapsen isällä on uhmakkuutta ja hän voi jättää asioita tekemättä vain siksi että pyydän (esim. lämpimät vaateet tms).
Niinpä olen yrittänyt keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Lapsella on sairaus, jonka hoitoa isä on laiminlyönyt luonaan, antanut määrättyjen lääkkeiden sijasta luontaistuotteita jne ja siihen olen joutunut käyttämään yhteisiä lääkärikäyntejä apuna. Jolloin lääkäri on toistanut viestin, en minä.
Kiitos, tämä jollakin tavalla liippaa läheltä. Tunnistan tuota uhmakkuutta ja ettei asioita hoideta. Meillä se ei ole ollut kovin vahvaa, mutta viesteissä se näkyy.
Olen pyrkinyt samaan, mutta olen harmissani siitä, että hoidan asioita enemmän kuin toinen vanhempi. En tarkoita, että kaiken pitäisi olla puoliksi, mutta minulle jää asioita, joista hän ei ota koppia ollenkaan. Näistä asioista olen yrittänyt sopia hänen kanssaan, mutta heikoin tuloksin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lupia ym pitää toiselta kysellä? Teillä on 50/50, joten pitäisi olla helppoa ilman jatkuvaa toisen ahdistelua.
Itse en eron jälkeen halunnut olla missään tekemisissä exän kanssa. Olin eronnut syystä enkä halunnut häntä lähelleni. Miksi olisi edes pitänyt, ja ex vieläpä ei välittänyt sovituista asioista niin en todellakaan pitänyt yhteyttä.
En minäkään ymmärrä, miksi pitää exää pommittaa viesteillä. Kyllästyy kai niihin jankutuksiin vastaamaan
Riippuu lapsen iästä, kuinka paljon pitää keskustella ja sopia. Kun lapsi kasvaa, niiden asioiden määrä vähenee vähenemistään.
Kerro esimerkki mistä pitää sopia ja keskustella? Ei todel
Tuohan se on huono, kun menee säätämiseksi. Miksi ei voi olla puolet ja puolet ja molemmat hoitaa oman osuuden. Lääkärikäynnit hoitaa se, jonka luona lapsi on ja samoin harrastukset ja muut menot. Miksi tämä ei ole selvää? Miksi niitä pitää alkaa säätämään?
Mistään lääkityksistäkään ei vanhemmat sovi keskenään. Lääkäri määrää lääkkeet ja vanhemmat toteuttaa se. Sekin on selvä asia. Ei siihen säätöjä ja sopimusta tarvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olettaa, että eron jälkeen asiat olisivat helpompia tai olisi mahdollista ratkoa yhdessä ongelmia ja rakentaa keskusteluyhteyttä, jos siihen ette ole kykeneet edes yhdessäolonne aikana.
Olet oikeassa jossakin määrin. Uskon siihen, että se on mahdollista, jos on tahtotilaa. Ajattelen, että jos halutaan lasten parasta, niin siihen on tahtotilaa enkä tarkoita, että tarvitsee suostua mihin vain. Terveet rajat ovat tärkeitä. Minulla oli tahtotilaa, mutta toisella vanhemmalla ei. Se tässä tuntuukin pahalta, ettei hyvää vanhemmuutta voi hoitaa näin.
Ap
Oletteko molemmat saaneet eron prosessoitua loppuun? Jos ei, miksi ei?
Auts, kipeä kysymys. Hän ei ole saanut ja siksi purkaakin minuun pahaa oloa ja pitää etäällä. Olen tehnyt paljon töitä asian eteen omalta osaltani. En tiedä, miltä tuntuu, kun on käsitellyt eron loppuun, joten joudun sanomaan, etten ole. En kaipaa häntä takaisin tai halua häntä elämääni muutoin kuin lasten vanhempana. En vain tiedä, mikä minua pitää kiinni hänessä? Pettymys, etten ole saanut häneltä sitä, mikä on minulle tärkeintä. Pettymys, ettei hän pysty tarjoamaan lapsille sellaista vanhemmuutta kuin toivoisin. En tiedä. Ajatuksia? Miten päästä näiden läpi? Minulla ei ole mitään halua olla hänessä kiinni
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani olen joutunut vuosien varrella nielemään pettymykseni ja käsittelemään sen, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa. Lapsen isällä on uhmakkuutta ja hän voi jättää asioita tekemättä vain siksi että pyydän (esim. lämpimät vaateet tms).
Niinpä olen yrittänyt keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Lapsella on sairaus, jonka hoitoa isä on laiminlyönyt luonaan, antanut määrättyjen lääkkeiden sijasta luontaistuotteita jne ja siihen olen joutunut käyttämään yhteisiä lääkärikäyntejä apuna. Jolloin lääkäri on toistanut viestin, en minä.
Kiitos, tämä jollakin tavalla liippaa läheltä. Tunnistan tuota uhmakkuutta ja ettei asioita hoideta. Meillä se ei ole ollut kovin vahvaa, mutta viesteissä se näkyy.
Olen pyrkinyt samaan, mutta olen harmissani siitä, että hoidan asioita enemmän kuin toinen vanhempi
Mitä asioita hoidat? Toinen kokee ne turhana, joten miksi pitäisi hoitaa. Sinä itse teet päätöksen, että hoidat asiat silloin kun lapsi on luonasi ja muuten et hoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lupia ym pitää toiselta kysellä? Teillä on 50/50, joten pitäisi olla helppoa ilman jatkuvaa toisen ahdistelua.
Itse en eron jälkeen halunnut olla missään tekemisissä exän kanssa. Olin eronnut syystä enkä halunnut häntä lähelleni. Miksi olisi edes pitänyt, ja ex vieläpä ei välittänyt sovituista asioista niin en todellakaan pitänyt yhteyttä.
En minäkään ymmärrä, miksi pitää exää pommittaa viesteillä. Kyllästyy kai niihin jankutuksiin vastaamaan
Riippuu lapsen iästä, kuinka paljon pitää keskustella ja sopia. Kun lapsi kasvaa, niiden asioiden määrä vähenee vähenemistään.
Kerro esi
Mun ajatusmaailmassa tuntuu hassulta, ettei haluta lapsen parasta. Vanhempien hyvät välit ovat ehdottomasti sitä. Ymmärrän sen, ettei se kaikkien kanssa ole mahdollista, mutta lähtökohtaisesti näin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani olen joutunut vuosien varrella nielemään pettymykseni ja käsittelemään sen, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa. Lapsen isällä on uhmakkuutta ja hän voi jättää asioita tekemättä vain siksi että pyydän (esim. lämpimät vaateet tms).
Niinpä olen yrittänyt keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Lapsella on sairaus, jonka hoitoa isä on laiminlyönyt luonaan, antanut määrättyjen lääkkeiden sijasta luontaistuotteita jne ja siihen olen joutunut käyttämään yhteisiä lääkärikäyntejä apuna. Jolloin lääkäri on toistanut viestin, en minä.
Kiitos, tämä jollakin tavalla liippaa läheltä. Tunnistan tuota uhmakkuutta ja ettei asioita hoideta. Meillä se ei ole ollut kovin vahvaa, mutta viesteissä se näkyy.
Olen pyrkinyt samaan, mutta olen harmissani siitä
Mm. kaikki liittyen terveyteen ja hyvinvointiin. Kaikki koulu tapaamiset. Ymmärrän toki, että kumpikin hoitaa omalla viikolla tapahtuvat asiat, mutta valitettavasti lääkäriajan ja koulutapaamiset eivät hoidu, jos niitä ei kukaan varaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani olen joutunut vuosien varrella nielemään pettymykseni ja käsittelemään sen, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa. Lapsen isällä on uhmakkuutta ja hän voi jättää asioita tekemättä vain siksi että pyydän (esim. lämpimät vaateet tms).
Niinpä olen yrittänyt keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Lapsella on sairaus, jonka hoitoa isä on laiminlyönyt luonaan, antanut määrättyjen lääkkeiden sijasta luontaistuotteita jne ja siihen olen joutunut käyttämään yhteisiä lääkärikäyntejä apuna. Jolloin lääkäri on toistanut viestin, en minä.
Kiitos, tämä jollakin tavalla liippaa läheltä. Tunnistan tuota uhmakkuutta ja ettei asioita hoideta. Meillä se ei ole ollut kovin vahvaa, mutta viesteissä se näkyy.
<
Itse en tuota käsitä, että teillä on 50/50 huoltajuus, jos kerran se ei toimi.
Toisaalta Itselläni on kolme täysikäistä lasta ja en muista, että heille olisi ikinä pitänyt varat aikoja terveydenhuollosta tai koululta. Koulultakin on tullut vain aijahdotus vanhempainvarttiin ja sen on voinut tarvittaessa muuttaa.
Itse en tuota käsitä, että teillä on 50/50 huoltajuus, jos kerran se ei toimi.
Toisaalta Itselläni on kolme täysikäistä lasta ja en muista, että heille olisi ikinä pitänyt varat aikoja terveydenhuollosta tai koululta. Koulultakin on tullut vain aijahdotus vanhempainvarttiin ja sen on voinut tarvittaessa muuttaa.
Yleensä väkivaltainen puoliso suhteessa on väkivaltainen kumppanuusvanhempi suhteen jälkeen. On naiivia kuvitella, että minkäänlainen yhteistyö sujuisi ihmisen kanssa, joka ei kykene tasavertaiseen vuorovaikutukseen. Ja jos olette jo kerran eronneet, on aika selvää ettei kykene
Laki pakottaa tällä hetkellä eroparit ja jopa r aiskauksen uhrina raskautuneet yhteistyöhön lasten kanssa. Käytännössä vaihtoehdot ovat lähinnä sopia asioista tai kaataa rahansa lakihullujen taskuihin eli käydä oikeutta niin kauan, kunnes jommalta kummalta loppuvat rahat
Käytä tervettä harkintaa. Jos vanhemmuus kusipään kanssa kuormittaa sinua liikaa, voit myös aina jättää lapset täysin tämän hoteilleen. Laki ei tunne mitään eroa miehen ja naisen välillä huoltajana ja jos mies ei suoraan sanoen r aiskaa ja lyö lapsia, ei ole toivoakaan että saisit yksinhuoltajuutta. Mutta sinun elämäsi on sinun elämäsi ja saat priorisoida rauhassa oman hyvinvointisi sekä esimerkiksi sen, ettei kukaan pahoinpitele sinua tai pääse kohdistamaan sinuun muita rikoksia. Jos se tarkoittaa että on pakko jättää lapset, niin voi voi
Vierailija kirjoitti:
Itse en tuota käsitä, että teillä on 50/50 huoltajuus, jos kerran se ei toimi.
Toisaalta Itselläni on kolme täysikäistä lasta ja en muista, että heille olisi ikinä pitänyt varat aikoja terveydenhuollosta tai koululta. Koulultakin on tullut vain aijahdotus vanhempainvarttiin ja sen on voinut tarvittaessa muuttaa.
Kuten sanoin niin siinä on paljon hyvää, mutta myös toimimatonta. Toivoisin toki, että toimisi paremmin ja sen eteen olen tehnyt töitä, mutta jos molemmilla ei ole tahtotilaa, niin ei siihen mikään auta ja siitä olen nyt luopunut.
Nykyään ne pitää varata itse kuin myös ylimääräiset lääkärikäynnit. On siis asioita, joista tarvitsee sopia. Toki voitaisiin sopia esim. koulutapaamiset molemmat itse, mutta olen halunnut aina sopia toisen kanssa, koska sille ei ole mitään estettä ja tuntuu opettajan resurssien haaskaukselta pitää kahta palaveria. Jatkossa minä hoidan vain oman osuuteni. Toinen hoitakoon, miten itse tykkää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse en tuota käsitä, että teillä on 50/50 huoltajuus, jos kerran se ei toimi.
Toisaalta Itselläni on kolme täysikäistä lasta ja en muista, että heille olisi ikinä pitänyt varat aikoja terveydenhuollosta tai koululta. Koulultakin on tullut vain aijahdotus vanhempainvarttiin ja sen on voinut tarvittaessa muuttaa.
Ei sille voi muuta kuin hakea sitä oikeusteitse ja tämä on monessa erityisesti väkivaltaisessa suhteessa mahdotonta. Todisteita pitää keräillä, mutta väkivaltainen puoliso tekee kaikkensa horjuttaakseen sinun hyvinvointiasi ja saadakseen sinut näyttämään hullulta ja yhtä pahalta kuin hän on, ellei jopa pahemmalta. Jopa se, että ajaa lasten etua yksinhuoltajuuden muodossa tulkitaan ja sitä käytetään äitiä vastaan "vieraannuttamisena"
Käytännössä "don't stick your dick on crazy" pätee tällä hetkellä vain miehiin, sillä vain hullu kuvitteee siittäjän pystyvän hoivaamaan lapsia äidin kaltaisesti. Lasten teko ei ole tällä hetkellä siis ollenkaan kannattavaa, sillä vaihtoehdot ovat paska suhde tai paska yhteishuoltajuus. Ihmiset eivät lisäänny eettisesti tarjotakseen hyvää ja mukavaa elämää toiselle olennolle, vaan pönkittääkseen omaa egoaan, leikkiäkseen lapsella, jopa kiusatakseen näitä...
Ei se ole tunkemista vaan normaali osa yhteisvanhemmuutta. Puhutteko te muut nyt erovanhemmuudesta, jossa ei edes pyritä yhteisvanhemmuuteen?
- eri