No nyt! Myös somalien syntyvyys romahtanut Suomessa, kertoo YLE
Edes suurperheitä suosivat somalit eivät enää tee lapsia Suomessa entiseen malliin.
Suomen somalitaustaiset naiset synnyttävät keskimäärin enää 2,9 lasta ja määrä on laskusuuntainen. Mitä täällä Suomessa oikein on juomavedessä, joka vie ihmisten halut lisääntyä massoittain?
Jutussa haastateltava somalinainen ei kuitenkaan osoita syyttävällä sormella suomalaista kulttuuria, vaan oman kulttuurinsa miehiä, jotka eivät hänen mukaansa osallistu lasten kasvattamiseen ja elämään riittävästi, jolloin taakka kaikesta jää yksin naisen harteille. Siihen päälle opiskelu ja työ, niin ei lapsia enää tehtailla entiseen malliin. Asenteet suurperheitä kohtaan ovat myös tiukentuneet.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Suhteet ovat liian läheisiä koska piirit ovat pienet. Tämän luulen aiheuttavan suuren prosentuaalinen sairastavuuden lapsissa. Mm autismin kirjoa on todella paljon.
Äidin raskausaikainen d-vitamiinin puute lisää voimakkaasti autismin todennäköisyyttä. Iholla d-vitamiinia ei juuri muodostu koska iho on tumma, pukeutuminen on hyvin peittävää ja suurin osa ajasta ollaan sisällä. Tarvittaisiin siis runsaasti d-vitamiinilisiä tai d-vitaminoituja elintarvikkeita, mutta niiden saanti on usein heikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia liittynee ympäristötekijöihin, jotka ovat kaikille samat. Samat rokotukset, samat rahat.
Rokotukset? Miten Rokotukset vaikuttaa ihmisten lisääntymishalukkuuteen?
Niin enemmänkin lisääntymiskyvykkyyteen. Vaikka aina on mahoja naisia ollut.
Suomi on maailman rokotemyönteisimpiä maita omassa kuplassaan. Kannattaa seurata muitakin lähteitä kuin kotimaista valtamediaa.
Rokotukset vähentävät merkittävästi lapsikuolleisuutta, joten naisen ei tarvitse synnyttää kymmentä lasta saadakseen yhden lapsen kasvatettua aikuisikään asti.
Tuo tietysti pitäisi näkyä kokonaan piikittömien lasten suurempana kuolleisuutena suomessa, mutta taitavat olla vaan terveempiä.
Lähde tervemmyydelle?
Suomessa on edelleen niin suuri roketekattavuus, että myös vapaamatkustajat nauttivat laumasuojasta esim. tuhkarokon osalta. Kun sairastuneita on vain jokunen silloin tällöin, ei kuolemiakaan juurikaan tule, koska kuolleisuus on alle prosentin. Niinä aikoina kun tuhkarokko kuului jokaisen sairastamiin sairauksiin siinä missä joku vesirokko vielä parikymmentä vuotta sitten oli lapsien kuoleminen tautiin ihan rutiinia, vaikka toki harvinaista.
Isäni teki joitakin vuosia sitten sukututkimusta ja selvitti sukunsa taustoja jonnekin 1700-luvulle asti. On hyvin herättävää katsoa tuollaisia tietoja ja todeta erilaisiin tartuntatauteihin kuolleiden määrä, myös lapsien.
Olen opena ihmetellyt, että miksi jokseenkin kaikilla teini-ikäisillä somaleilla on yh-äiti. Ei taida tosiaan isät pahemmin osallistua. Tai eivät ainakaan ole kirjoilla samassa osoitteessa. Mitä tämä ilmiön takana on? Useita vaimoja? Tukien maksimointi?
Vierailija kirjoitti:
Näiden omissa maissa, siis yleensä muslimien, niillä ei ole lukuisia vaimoja, koska siellä pitää ihan oikeasti pystyä elättämään ne. Se ei koske maita, joissa on kela, ja saa vapaasti lisääntyä.
Hyvä uutinen kuitenkin. Somalit ovat pahimpia kaikista muuttajaryhmistä, niistä ei 99:sti tule mitään muuta kuin rikollisia. Täällä ja muualla.
Sääntö käsittääkseni on, että uuden vaimon saa ottaa vain ja vasta, kun on riittävän vaurastunut ja varakas elättämään molemmat perheet. Länsimaissa sosiaaliturva on vääristänyt tätä ja esim UK:ssa on myös miehiä, joilla lukuisia vaimoja ja perheitä, joita veronmaksajat elättää. Se ei mene oikein edes heidän oman kulttuurin puitteissa.
Hyvä uutinen. Nyt vaan kantikset petihommiin, että saadaan Suomi nousuun ja suomalaisille.
Eikös juu? :)
Tuota olen sanonut jo pitkään ettei muun maalaisia voi tuoda tänne synnytyskoneiksi paikkaamaan väestöpulaa. Heitä ei voi tuoda myöskään matalapalkkatöihin jotka eivät kelpaa suomalaisille ja odottaa että heidän lapsensa Suomessa koulut käytyään alkavat isona tehdä samoja matalapalkkatöitä.
Kerrankin hyviä uutisia. Sitten vielä kun palaavat sinne mistä ovat tulleet niin aina parempi.
Suomalainen ankeus vie jäniksiltäkin panohalut. Ehkä siinä olisi hyvä vientituote maailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä uutinen. Nyt vaan kantikset petihommiin, että saadaan Suomi nousuun ja suomalaisille.
Eikös juu? :)
Voit lähettää tililleni 120 tonnia vai mitä se oli paljonko yhden lapsen kasvattaminen 18 vuoden ikään asti kustansi. Odotan innolla lahjoitustasi.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen ankeus vie jäniksiltäkin panohalut. Ehkä siinä olisi hyvä vientituote maailmalle.
Jep. Ratkaisu maapallon väestöräjähdykseen on tuoda kaikki tänne, jolloin seksihalut loppuu ja sikiäminen päättyy.
Kyllähän se näin on, että somaliäideillä usein hoitovastuu lapsistaan yksinhuoltajana. Yhteiskunnalla taas elatusvastuu.
Hieno ammatti haastatellulla, tulkki. Sekin kertoo jotain oleellista heikäläisistä.
Normihommaa. Ulkkisten lapsimäärä tasautuu joka puolella maailmaa länsimaihin muuttaessa 1-2 sukupolvessa kanttisväestön tasolle.
Perusjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Sama syy siis somalialaisilla ja suomalaisilla naisilla. Isät, isät, hävetkää.
Sekin on vähän hassua, että matalasta syntyvyydestä syyllistetään jatkuvasti naisia, oli naiset sitten suomalaisia, tai mistä vaan.
Ihan kuin aikuiset ihmiset ei ymmärtäisi, että lisääntymiseen tarvitaan kaksi, nainen JA mies. Vissiin näiden ihmisten, jopa tutkijoiden ja päättäjien mielestä miehillä ei edelleenkään herranvuonna 2025 ole mitään vastuuta, tai roolia tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sama kehityssuunta lestadiolaisilla?
On. Ei nekään enää 10 lasta tee. Muutenkin puolet niistä eroaa nykyään liikkeestä. Tosin näillä liikkeestä eronneillakin on kuitenkin yleensä jonkin verran isommat perheet kuin muilla. Sinänsä ihan hyvä, että jotkut tekee vielä suomalaisiakin lapsia. Varsinkin hyvä, jos nuo eronneet tekee niitä sellaisten sukujen kanssa, jotka ei ole liikkeeseen koskaan kuuluneetkaan. Muuten menee pitemmän päälle aika sisäsiittoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Normihommaa. Ulkkisten lapsimäärä tasautuu joka puolella maailmaa länsimaihin muuttaessa 1-2 sukupolvessa kanttisväestön tasolle.
Perusjuttuja.
Älä nyt tuommoisia kirjoita, menee persujen huolella väännetty propaganda aivan piloille.
Kuka Vit.u pää jaksaa tätä syntyvyyttä täällä jauhaa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kulttuuri ja arvomaailma on nyt vaan sellainen että syntyvyys on alhainen, kaikissa länsimaissa on sama juttu.
Elinympäristö on kovasti muuttunut parinkymmenen vuoden aikana ja älylaitteet ja muu viihde vievät huomion. Ennen oli enemmän sosiaalisia kontakteja. Sama ilmiö on monissa muissakin maissa.
Ylen videossa tämä somalinainen sanoo, että pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia osa-aikatöihin, muuten on hankalaa viedä lapset aamulla päiväkotiin ja kouluun ja olla kotona laittamassa ruokaa kun tulevat koulusta. Miksi ne lapset pitää viedä kouluun. Suurin osa suomalaislapsistakin menee ekaluokalta lähtien kouluun itsenäisesti. Sitten eka-tokaluokalla mennään iltapäiväkerhoon ja myöhemmin osataan jo olla yksin kotona. Ei suomalainen vaikkapa yh-äitikään pysty viemään ja hakemaan lasta koulusta ja tekemään vain jotain 6h päivää.
Vierailija kirjoitti:
Ylen videossa tämä somalinainen sanoo, että pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia osa-aikatöihin, muuten on hankalaa viedä lapset aamulla päiväkotiin ja kouluun ja olla kotona laittamassa ruokaa kun tulevat koulusta. Miksi ne lapset pitää viedä kouluun. Suurin osa suomalaislapsistakin menee ekaluokalta lähtien kouluun itsenäisesti. Sitten eka-tokaluokalla mennään iltapäiväkerhoon ja myöhemmin osataan jo olla yksin kotona. Ei suomalainen vaikkapa yh-äitikään pysty viemään ja hakemaan lasta koulusta ja tekemään vain jotain 6h päivää.
Ehkä hän tarkoitti nimenomaan, että pitää viedä päiväkotiin ja pienimmät samalla kouluun? Minusta hän puhui tosi hyvin ja fiksusti. Eikä sekään ole huono asia, että pienten lasten äidit voisivat tehdä osa-aikaista työtä.
Suomen kantisnaiset alkää sekaantuko somaleihin. Jälki on kaikilla mittareilla huonoa