Ilmasto ei kysy ihmiseltä...
Ilmastonmuutokseen ja luontokatoon olisi jokaisen kansalaisen pitänyt herätä jo vuosia sitten. Onhan se tietty ikävä ajatus laskea omaa korkeaa elintasoaan, mihin on koko elämänsä ajan tottunut.
Valitettavasti luonto ei kuitenkaan kysy ihmiseltä, milloin me jaksamme tehdä asialle jotain, ja milloin on jo myöhäistä.
Tämä on raaka, jäänkylmä luonnontieteellinen fakta. Sitä ei muuksi muuta yksikään ainoa selitys: "mutta kun ilmasto on aina muuttunut". Katsokaa ja tutkikaa niitä tilastoja ihmiset.
Ilmakehän CO2-päästöt ovat 1960-luvulta lähtien nousseet eksponentiaalisella nopeudella. Samalla ajanjaksolla maapallon keskilämpötila on noussut 0,2 asteesta vuosi vuodelta, yhä kuumemmaksi nousten lopulta vuonna 2025 yli tutkijoiden tunnetusti varoittaman 1,5 asteen.
Tämä kaikki siis todella suurelta osin IHMISEN TOIMINNAN SEURAUKSENA. Koskaan tätä ennen historiassa, siis ennen teollistuneiden yhteiskuntien syntymistä ei kyseisten indikaattoreiden muuttuminen ole ollut näin nopeaa. Joten menneisiin ajanjaksoihinkaan ei voi enää vedota, ilmiö todellakin on ainutlaatuinen ja ihmisen itsensä aiheuttama. Voitte tarkistaa kaiken ilmasto-opas.fi sivustolta.
Mitäs me teemme siinä kohtaa, kun tällä pallolla alkaa toden teolla rytistä? Kun miljoonat ihmiset välimeren takaa alkavat paeta tappavan kuumia helleaaltoja, ja asutuksia hajottavia tsunameja?
Voin kertoa, että siinä kohtaa ei enää mitkään raja-aidat auta, kun pakolaisvyöryt saapuvat massoittain myös Suomeen.
Mitäs persut tähän sanoo? Kannattaisiko asiasta sittenkin edes vähän olla huolissaan?
Kommentit (47)
en ole persu, mutta tiesitkö, että ihmisen osuus hiilidoksidipäästöistä on 5%.
Seuraava jääkausi on tulossa seuraavan 100000 vuoden aikana. Sitten ei ilmasto enää lämpene.
Näinhän se menee, ihmisen tai ihmisten näkemykset tai uskomukset eivät sinänsä muuta mitään. Kuka tahansa voi olla sitä mieltä, että syö, juo, liikkuu ja muutenkin elää "riittävän" terveellisesti, mutta kolesteroli, verensokeri ja verenpaine sen vasta kertovat.
No oli kenen hyvänsä syytä niin minkäs sille muutokselle mahtaa?
Toiset maksaa röökistä törkyhintaa vain siksi että muut saavat lentää trendikkäästi ykkösluokassa jatkuvasti ja saavat sotia ja myrkyttää minkä ehtivät.
En nyt ihan ymmärrä.
Suomen ja suomalaisten osuus on noin 1:1 000 (promille) ilmastoinnin muutoksessa joten mitä täällä tehdään tai jätetään tekemättä niin sillä ei muutoksen suuntaan vaikuteta yhtään. Joten ajan vielä vanhalla dieselillä kun se toimii hyvin.
Vierailija kirjoitti:
en ole persu, mutta tiesitkö, että ihmisen osuus hiilidoksidipäästöistä on 5%.
Ja annatko lähteen?
Osana ilmaston päästöjä on ilmaston omat päästöt kun se prosessoi.
Olen itse sitä mieltä että toimillamme emme ole koko katastrofia luoneet mutta voimme miettiä elämäntyyliämme ja sitä että mistä lähtien me ihmiset olemme päättäneet sen mihin suuntaan maailma muuttuu itsessään ja sen että mitä kuuluisi tapahtua?
Mistä sen tietää vaikka Suomessakin olisi kohta käytännössä vain vaikka kolme vuodenaikaa tahdostamme riippumattomasti vain siksi että aika kuluu ja maailma muuttuu taas vastamaan tulevaisuuden elämää?
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee, ihmisen tai ihmisten näkemykset tai uskomukset eivät sinänsä muuta mitään. Kuka tahansa voi olla sitä mieltä, että syö, juo, liikkuu ja muutenkin elää "riittävän" terveellisesti, mutta kolesteroli, verensokeri ja verenpaine sen vasta kertovat.
Eivät välttämättä kerro.
Arvoihin vaikuttaa myös se kehon toiminta. Olennaista on arvoja otettaessa tietää mikä on ihmisen tilanne rehellisesti, ehkä tutkia hieman mennyttäkin aikaa.
Saatamme helposti tehdä pelkän arvon perusteella kohtuuttomia päätelmiä esimerkiksi sairauksista tai elämäntyylistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei suurelta osin ihmisen toiminnan seurauksena, vaan vain ja ainoastaan sen seurauksena. Ilman ihmistä maapallon ilmasto viilenisi koko ajan.
Eli nönnönnöö-linjalla jatketaan.
Tsunameilla ei kyllä ole tekemistä ihmisen toiminnan kanssa. No offshore-öljynporaus saattaa vähän lisätä järistyksiä.
Vierailija kirjoitti:
en ole persu, mutta tiesitkö, että ihmisen osuus hiilidoksidipäästöistä on 5%.
Ei ole.
Ja ei, suomalaiset tai edes ruotsalaiset eivät tätä ongelmaa yksin voi ratkaista.
Mutta kannattaisiko edes miettiä, voisiko maailman isojen valtioiden päättäjiä (Kiinaa, USA:ta, Intia jne) diplomaattisin keinoin suostutella/ "painostaa" konkreettisiin ilmastotoimiin?
Muuten tämän pallon tarina taitaa olla hetkessä loppu.
Kuten vihervassari jo otsikossa toteaa, ilmasto ei kysy ihmiseltä!
Ymmärtääkö hän..
Joten turha ihmisenä tressata asioita joille ei oikein voi mitään.
Ja kuten ittekin toteat, maapallon ilmasto on aina muuttunut ja muuttuu jatkossakin.
Hiilidoksidi on elämän eliksiiri, maapallo on hieman vihertynyt, mikä hyvä. Ole siis tyytyväinen ruoka kasvaa paremmin, sitä riittää useammalle. Myös sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Suomen ja suomalaisten osuus on noin 1:1 000 (promille) ilmastoinnin muutoksessa joten mitä täällä tehdään tai jätetään tekemättä niin sillä ei muutoksen suuntaan vaikuteta yhtään. Joten ajan vielä vanhalla dieselillä kun se toimii hyvin.
Mikäs on Kiinan Yunnanin provinssin osuus? Ei kai niidenkään tarvi sitten tehdä mitään. Nönnönnöö vaan.

Ei kukaan olet sanonutkaan ettei tarvisi?? Kaikkien tarvii!

Kaikkien? Siis suomalaistenkin? Koita päättää.
Vierailija kirjoitti:
No oli kenen hyvänsä syytä niin minkäs sille muutokselle mahtaa?
Toiset maksaa röökistä törkyhintaa vain siksi että muut saavat lentää trendikkäästi ykkösluokassa jatkuvasti ja saavat sotia ja myrkyttää minkä ehtivät.
En nyt ihan ymmärrä.
Ei varmasti tuolla asenteella mahdakaan..

Joissain kulttuureissa uskotaan, ettei omalla liikennekäyttäytymisellä ole mitään kausaaliista yhteyttä onnettomuusriskiin. Liikennekulttuuri on näissä maissa sen mukaista. Asenne on vähän samaa sukua. Minkäs sille mahtaa, jos onnettomuus tulee omalle kohdalle.
Jotenkin se on lisätty hdullusta että vaikka ihmiskunta kusee omiin muroihinsa elämä maapallolla jatkuu, ilman ihmistä, ikävä kyllä ilman monta arktista lajia myös.
Vierailija kirjoitti:
Seuraava jääkausi on tulossa seuraavan 100000 vuoden aikana. Sitten ei ilmasto enää lämpene.
Olisi ihan kiva, jos sivilisaatio säilyisi siihen asti.
Aika moni jääkausi on muuten jäänyt pallon historiassa välistä lämpimän iomaston takia.
Ei suurelta osin ihmisen toiminnan seurauksena, vaan vain ja ainoastaan sen seurauksena. Ilman ihmistä maapallon ilmasto viilenisi koko ajan.