Jos joku sanoo tekevänsä jotain "viikon alkupuolella" niin milloin oletatte kuulevanne asiasta?
Liittyen siis työnhakuun. Sanoivat käyvänsä läpi matskuja viikon alkupuolella ja tekevänsä sitten päätöksen niistä, jotka valitaan jatkoon.
Milloin voisi olettaa kuulevansa? Keskiviikkona?
Kommentit (14)
Maanantai-keskiviikko. Keskiviikko ihan viimeistään.
Maanantai ja tiistai on viikon alkupuoli.
Ei kuitenkaan sanonut minkä viikon?
En ikinä.
Sama on, kuin sanoisi että "otamme sitten myöhemmin yhteyttä, mikäli pääsette jatkoon".
Tai Heippa, ja soitellaan.
"Me otamme sitten yhteyttä". = suksi vattuun
Huomenna, tai joskus. Tulevaisuudessa, mikä ei koskaan tule.
Ma ja ti on alkuviikkoa. KESKIviikko on nimensä mukaisesti keskellä viikkoa ja to, pe ovat loppuviikkoa, kun arkipäivistä ja työajasta puhutaan.
Päätöksen tekeminenhän voi kestää ihan miten vain, ei välttämättä samalla viikolla sitä ehditä edes tehdä. Aika ympäripyöreästi sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Maanantai-keskiviikko. Keskiviikko ihan viimeistään.
Sanoisin että ei ainakaan ennen keskiviikkoa. Alkuviikko käytiin matskuja, mutta päätös tulee vasta sen jälkeen. Sen ajankohdasta ei luvattu mitään.
Olettaisin, että "matskuja" (eli hakemuksia?) käydään läpi ma-ke ja sen jälkeen to tai pe ilmoitellaan jatkoon valituille. En oleta, että rekry on ykkösprioriteetti, vaikka tärkeä onkin. Aina voi tulla muita työasioita, jotka ajavat edelle. Paitsi jos työpaikkailmoituksessa on jo kerrottu, että asialla on kiire. Riippuu vähän siitäkin, onko kyseessä minkälainen paikka. Onko syytä olettaa, että siellä on töissä joku jonka ainoa tehtävä on hoitaa tätä rekryä (tai onko tähän palkattu ihan ulkopuolinen taho) vai hoidetaanko sitä muiden hommien ohella.
Eihän tuossa ollut puhetta, milloin ilmoittavat tekemistään päätöksista :-) oli vain kerrottu, että alkuviikolla käyvät läpi ja tekevät päätöksiä. Hyvinkin voi mennä perjantaille tai seuraavaan viikkoon, ennen kuin kuuluu mitään, jos on päässyt jatkoon. Ja jos ei ole, voi olla, ettei kuulu ikinä.
Keskiviikkona.