Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko minulla olla persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen
23.02.2025 |
Minulla on ollut elämässä monia masennusjaksoja ja myös ahdistusjaksoja. Olen käynyt nuorena aikuisena kuntoutuspsykoterapian masennuksen takia.
Syömishäiriökäyttäytymistä on ollut.
Keskeytyneestä keskenmenosta en meinannut päästä eteenpäin ja työterveyspsykologi mietti että voisiko minulla olla epävakaa persoonallisuus. Kaksisuuntaistakin mietti (isällä + isoisällä se on, suvussa myös muita mielenterveysongelmia), mutta mitään ainakaan selkeitä manioita ei ole ollut.
Otan menetykset ja arvostelut rankasti. Olen perheelle välillä äkkipikainen, muuten rauhallinen.
Käyn täyspäivätöissä, minulla on yliopistotutkinto.
Mielestäni diagnoosi epävakaaseen tai muuhun persoonallisuushäiriöön ei täyty. Eikä kai kaksisuuntaiseen kun en koskaan käyttäydy holtittomasti tai harkitsemattomasti.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Arvelen että olet kirjolla - as, adhd tms oleva nainen, joka tyypillisesti aikuisena diagnosoidaan persoonallisuus tai bipo - diagnooseilla.
Olet kuitenkin kouluttautunut ja saavuttanut paljon.
Masennusjaksot ja ahdistuneisuus = olla erilainen, ei sovi aina joukkoon, tullut torjutuksi, hylätyksi suorasti tai epäsuorasti.
Äkkipikainen = impulssikontrollin haasteita, koska mm. menettamisen pelko (rejection sensitivity) on tyypillistä neurokirjolaiselle.
Sanot "holtiton - harkitsematon" = impulsiivinen, eli neurokirjon juttu sekin
Usein ADHD ja AS ilmenevät päällekkäin.
Suosittelen että hakeudut neuropsykologin tutkimukseen jotta saat selvyyttä.
Tärkeintä on ettet ala käyttää lääkkeitä jos ja kun diagnoosi on väärä, ja varsinkin SSRI lääkkeet voivat aikaansaada pitkäkestoisia haittoja (mielestäni pitäisi välttää aina, koska on vaihtoehtoja).
Alusks
Ainakaan ADHD en ole. Toki unettomuus voi tehdä keskittymishäiriöitä, mutta muuten ei ole mitään ongelmaa. En myöskään nauti vauhdista eikä mulla jää asiat kesken/ole vaikeuksia loppuun saattamisesta.
No ok, kirjoituksiin lukeminen oli tosi vaikeaa ja nyt hoidan kuolinpesän asioita nii se on tosi kuormittavaa ja ärsyttävää.
En usko että olen autistikaan. Minulla on kyllä kaksi siskoa (toisella sama isä kuin mulla, toisella sama äiti). Toisella on autismi ja ADHD ja toisen lapsella on autismi ja epäilee itsellään autismia.
Mielestäni en istu autismin kriteereihin.
Ehkä ajattelen joistain asioista vähän eri tavalla kuin muut ja saatan sanoa joskus jotain vähän hölmöä/olla vähän erikoinen sosiaalisissa tilanteissa. Mutta olen hyvin empaattinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa.
Minua ei ole ilmeisesti koskaan pidetty outona ja ei ole kiusattu (paitsi ihan pienenä lihavuudesta). Olen saanut kavereita helposti. Ihan livenä kun siihen aikaan oli tapana.
En kuitenkaan koe että maskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia ottaa menetykset ja arvostelut raskaasti, samoin keskenmeno. En näe tuossa mutään ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni persoonallisuushäiriössä henkilö itse ei näe omassa käytöksessään ongelmaa? Sivulliset sen sijaan kyllä, ja persoonallisuushäiriöisellä voikin olla yhtä aikaa useita riita-, oikeus- ym. juttuja vireillä?
Ja kaverit ottavat usein mielummin etäisyyttä kuin yhteyttä?
Kyllä näkee itsekin. Tiedostan kyllä osan ongelmistani, varmaan aika suurenkin osan. Minulla on persoonallisuushäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni persoonallisuushäiriössä henkilö itse ei näe omassa käytöksessään ongelmaa? Sivulliset sen sijaan kyllä, ja persoonallisuushäiriöisellä voikin olla yhtä aikaa useita riita-, oikeus- ym. juttuja vireillä?
Ja kaverit ottavat usein mielummin etäisyyttä kuin yhteyttä?
Ironisesti kuvailit juuri lastensuojelun työntekijän ja sotelaisen. Yhteydenotoista en tiedä,muiden,kuin viranomaisten taholta ja yleensä se olen minä,joka en halua ongelmallisia ihmisiä elämääni,vaikka kovasti yrittävätkin seuraan tunkea. Eikö ole tullut mieleen,että psykiatrian diagnostiikka on täysin villi länsi jonka avulla voidaan polkea alas kenen tahansa ihmisoikeudet? Ota asioista paremmin selvää, kuten aidosti koulutetut alan ammattilaiset tekevät. Suomessa heitä on valitettavasti erittäin vähän,ulkomailla on sentään jotain ymmärrystä todellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsetko diagnoosia, että voit määritellä itsesi sen kautta ja kaikessa käyttäytymisessä vedota diagnoosiin?
Minua jäi vaan häiritsemään tuo psykologin mietintä että voinko olla epävakaa tai kaksisuuntainen.
Ja koska olen äiti ja raskaanakin, pitäisikö minun hankkia jotain hoitoa että voin olla hyvä/parempi äiti.
Tai tarvitsenko jonkin lääkityksen?
On luonnollista että haluat selvyyttä asiaan, ja ennen kaikkea ettet kiinnity ajattelemaan että sinussa olisi jotakin vikaa, ja tarvitset "hoitoa".
Vastasin jo aikaisemmin ja minulle on noussut käsitys että oireesi tai kokemasi viittaavat enemmän neurokirjon haasteisiin. Itse olen valmentanut itseni ja koen että olen sinut itseni kanssa, tajuan miten tilanteet kehittyvät, osaan vältää niiden eskaloitumisen, pidän hyvää elämäntasapainoa yllä jen. ei ole ollut alakuloa, raivareita tai ole saanut sätkyjä enää naismuistiin.
Olennaista on se että otan huumorilla että olen hiukan joskus ehkä omintakeinen tai erikoinen, ja olen sellaisissa porukoissa jossa se on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tehtailtiin pershäiriö dg iässä (alle täysi-ikäisyyden) jolloin tuollaista diagnoosia ei missään nimessä saa antaa,varsinkaan niissä olosuhteissa,joissa tuolloin olin. No, ko. diagnoosi sitten tuhosi elämäni, sillä sitä käytettiin kymmenen vuotta myöhemmin oikeudessa "perusteena" lapseni huostaanotolle ja 15 vuotta myöhemmin huostaanoton uhan "perusteena" toiselle lapselleni. Viranomaisten ja lääkäreiden diagnoosit ovat täyttä pas kaa ja vaikka diagnoosisi olisikin paikkansa pitävä, niitä voidaan käyttää ihmisiä vastaan täysin mielivaltaisesti epäpätevien äm mien toimesta. Aloittajajn kannattaa lopettaa se dignostiikalla mässäily,se ei tee sinusta yhtään viisaampaa-mene lenkille,aloita harrastus,pura vihasi nyrkkeilysäkkiin tai kirjoita. Älä hae "apua" mistään, ennenkuin olet tehnyt itsellesi täysin selväksi,mikä oma elämänhistoriasi on. Minulla ei siihen nuorena ollut mahdollisuutta tiedon puutteen vuoksi ja kuten joka jossain
Äitini oli alkoholisti. Joi iltaisin ja viikonloppuisin ehkä siitä asti kun olin joku 7-10v. Kävi töissä koko ajan.
Ei ollut väkivaltainen. Mutta en kehuisi lämpimäksi äidiksi. Joskus pilkkasi ja väheksyi.
Näitä asioita mm käsitellyt silloin Kelan terapiassa.
Siskoni on nuorempi kuin minä ja asui vielä kotona kun äiti kuoli maksakirroosiin (sai potkut joitakin kuukausia ennen). Hänellä diagnosoitu tuo traumaperäinen stressihäiriö ja pari muuta nepsyjuttua.
Haluaisin vaan elää tavallista elämää,olla kyllin hyvä äiti ja olla suht koht onnellinen ja välttää uudet masennukset.
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriödiagnoosin yksi kriteeri on, että se haittaa merkittävästi arkea. Esimerkiksi työtä tai ihmissuhteita.
Miten narsismi tai psykopatia haittaa henkilöä, jolla on nämä häiriöt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriödiagnoosin yksi kriteeri on, että se haittaa merkittävästi arkea. Esimerkiksi työtä tai ihmissuhteita.
Miten narsismi tai psykopatia haittaa henkilöä, jolla on nämä häiriöt?
Hajonneet ihmissuhteet ja poltetut sillat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsetko diagnoosia, että voit määritellä itsesi sen kautta ja kaikessa käyttäytymisessä vedota diagnoosiin?
Minua jäi vaan häiritsemään tuo psykologin mietintä että voinko olla epävakaa tai kaksisuuntainen.
Ja koska olen äiti ja raskaanakin, pitäisikö minun hankkia jotain hoitoa että voin olla hyvä/parempi äiti.
Tai tarvitsenko jonkin lääkityksen?
On luonnollista että haluat selvyyttä asiaan, ja ennen kaikkea ettet kiinnity ajattelemaan että sinussa olisi jotakin vikaa, ja tarvitset "hoitoa".
Vastasin jo aikaisemmin ja minulle on noussut käsitys että oireesi tai kokemasi viittaavat enemmän neurokirjon haasteisiin. Itse olen valmentanut itseni ja koen että olen sinut itseni kanssa, tajuan miten tilanteet kehittyvät, osaan vältää niiden eskaloitumisen, pid
En saa raivareita/napsuja muualla kuin kotona. En koskaan muualla.
Töissä saan ehkä kerran vuoteen itkukohtauksen josta vaikea rauhoittua (kun joku asiakas on ihan hirveä tms).
Voin kuvitella, että mulla voi olla joitakin nepsypiirteitä, mutta en varmasti saisi mitään diagnoosia.
Voin toki noita testejä katsoa.
Toki siis stimulanttilääkitys olisi hienoa, jos sillä jaksaisi tehdä enemmän asioita ja olisi energisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsetko diagnoosia, että voit määritellä itsesi sen kautta ja kaikessa käyttäytymisessä vedota diagnoosiin?
Minua jäi vaan häiritsemään tuo psykologin mietintä että voinko olla epävakaa tai kaksisuuntainen.
Ja koska olen äiti ja raskaanakin, pitäisikö minun hankkia jotain hoitoa että voin olla hyvä/parempi äiti.
Tai tarvitsenko jonkin lääkityksen?
On luonnollista että haluat selvyyttä asiaan, ja ennen kaikkea ettet kiinnity ajattelemaan että sinussa olisi jotakin vikaa, ja tarvitset "hoitoa".
Vastasin jo aikaisemmin ja minulle on noussut käsitys että oireesi tai kokemasi viittaavat enemmän neurokirjon haasteisiin. Itse olen valmentanut itseni ja koen että olen sinut itseni kanssa, tajuan miten tilanteet keh
Pakko lisätä että harvemmin heittelen esineitä tai huudan kurkku suorana.
Ehkä ne mun raivarit on enemmän semmosta äänen korotusta mitä perhelomillakin muissakin perheessä tuntui olevan.
Miehen kanssa riidellään ehkä 3 kertaa vuodessa, ei paljoa kannata enää samoista asioista näin 15 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
On normaalia ottaa menetykset ja arvostelut raskaasti, samoin keskenmeno. En näe tuossa mutään ihmeellistä.
No niin minäkin olen ajatellut... että ainakin menetykset voi viedä aikaa.
Mutta kun psykologi todella piti omituisena vointini vaihtelua. Niin jäin miettimään että onko se epänormaalia, että mulla voisi olla joku häiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvelen että olet kirjolla - as, adhd tms oleva nainen, joka tyypillisesti aikuisena diagnosoidaan persoonallisuus tai bipo - diagnooseilla.
Olet kuitenkin kouluttautunut ja saavuttanut paljon.
Masennusjaksot ja ahdistuneisuus = olla erilainen, ei sovi aina joukkoon, tullut torjutuksi, hylätyksi suorasti tai epäsuorasti.
Äkkipikainen = impulssikontrollin haasteita, koska mm. menettamisen pelko (rejection sensitivity) on tyypillistä neurokirjolaiselle.
Sanot "holtiton - harkitsematon" = impulsiivinen, eli neurokirjon juttu sekin
Usein ADHD ja AS ilmenevät päällekkäin.
Suosittelen että hakeudut neuropsykologin tutkimukseen jotta saat selvyyttä.
Tärkeintä on ettet ala käyttää lääkkeitä jos ja kun diagnoosi on väärä, ja varsinkin SSRI lääkkeet voivat aikaansaada pitkäkestoisia haittoja (mielestäni pitäisi välttää aina, koska on vaihtoehtoja).
Alusks
En muuten sanonut olevani holtiton tai harkitsematon , vaan että en nimenomaan tee mitään holtittomia tai harkitsemattomia juttuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriödiagnoosin yksi kriteeri on, että se haittaa merkittävästi arkea. Esimerkiksi työtä tai ihmissuhteita.
Miten narsismi tai psykopatia haittaa henkilöä, jolla on nämä häiriöt?
Hajonneet ihmissuhteet ja poltetut sillat.
Ei nuo haittaa välttämättä lainkaan narsistia tai psykopaattia. Voivat jopa olla mieluisaa ajanviettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella palstalaisella on jonkin asteinen persoonallisuushäiriö.
En tule koskaan ymmärtämään tätä nykyajan ihmisen tarvetta lokeroida ja diagnisoida omaa inhimillisyyttään ja keskeneräisyyttään, vaikka paljon ymmärränkin. Henkistä ja spirituaalista laiskuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tehtailtiin pershäiriö dg iässä (alle täysi-ikäisyyden) jolloin tuollaista diagnoosia ei missään nimessä saa antaa,varsinkaan niissä olosuhteissa,joissa tuolloin olin. No, ko. diagnoosi sitten tuhosi elämäni, sillä sitä käytettiin kymmenen vuotta myöhemmin oikeudessa "perusteena" lapseni huostaanotolle ja 15 vuotta myöhemmin huostaanoton uhan "perusteena" toiselle lapselleni. Viranomaisten ja lääkäreiden diagnoosit ovat täyttä pas kaa ja vaikka diagnoosisi olisikin paikkansa pitävä, niitä voidaan käyttää ihmisiä vastaan täysin mielivaltaisesti epäpätevien äm mien toimesta. Aloittajajn kannattaa lopettaa se dignostiikalla mässäily,se ei tee sinusta yhtään viisaampaa-mene lenkille,aloita harrastus,pura vihasi nyrkkeilysäkkiin tai kirjoita. Älä hae "apua" mistään, ennenkuin olet tehnyt itsellesi täysin selväksi,mikä oma elämänhistoriasi on. Minulla ei siihen nuorena ollut mahdolli
Kerrot minullekin tuttua tarinaa, mutta oikeaa asiantuntija-apua ei valitettavasti ole saatavilla,ellei itse tiedosta asioiden syy-seuraus-suhteita ja ole varaa yksityiseen terapiaan tai hoitoon vaikkapa ulkomailla. Yksikin väärä diagnoosi tai valheellinen kirjaus terveydenhuollossa voi tuhota koko loppuelämäsi-et saa oikeaa hoitoa,sinuun suhtaudutaan alentuvasti ja halveksuen terveydenhuollossa, tietourkinnat ja hoitajien ammattitaidottomuus sekä selkeät asennevammat lisäävät tätä kierrettä ja valheet/väärät tiedot potilaskirjauksissa alkavat elää omaa elämäänsä. Kun epäpätevä elämästäsi mitään tietämätön sotelainen/viranomainen kirjaa omien motiiviensa kautta asioita dokumentteihin,joita ei tuhota tai hävitetä edes kuolemasi jälkeen,asioita,jotka eivät pidä paikkaansa tai ovat vain osatotuus, kohtelusi tässä yhteiskunnassa on sen mukaista ja siitä kärsivät myös jälkipolvet. Salailua,valehtelua,mustamaalaamista-siitä on Suomen sote tehty. Osanottoni lasiseen lapsuuteesi ja edesmenneelle äidillesi,joka ei apua omiin traumoihinsa saanut. Täällä Kaiholassa elellään ja odotellaan,mitä rajan takana on..
Tein ADHD ja autismitestin, ei viitteitä niistä.
Olen aiemmin tehnyt myös kaksisuuntaisen ja epävakaan testejä. Epävakaasta oli joitain ominaisuuksia mutta ei semmoisia että kannattaisi selvitellä. Kaksisuuntaisen taipumusta ei tainnut olla paljoakaan.
Vierailija kirjoitti:
En tule koskaan ymmärtämään tätä nykyajan ihmisen tarvetta lokeroida ja diagnisoida omaa inhimillisyyttään ja keskeneräisyyttään, vaikka paljon ymmärränkin. Henkistä ja spirituaalista laiskuutta.
Kerroinkin jo aiemmin, että näitä epäili psykologi. Jos minulla näitä olisi, olisin halukas hoitoon/terapiaan että voin olla parempi äiti.
Kaksisuuntaiset esim tarvitsevat usein lääkityksen
Täällä on hyvää keskustelua, ite jätin mt-ongelmien hoitamisen siihen kun epävakaan korttia heiluteltiin mulle, se on kai aika yleinen yleisdg naisille. Ja tosi stigmatisoiva, kauhee lukee omaisten keskustelua redditistä ja jodelista.
Tääl on ollu muutama kommentti siitä et mitä järkeä on löytää diagnoosit, niin monesti apua ei saa ilman niitä. Nykypäivän yhteiskunnassa tosin ärsyttää se miten nk oikea tapa on avautua vain terveydenhuollolle eikä frendeille. Tietysti rajansa kaikella, ei sillä.
Alue: Aihe vapaa
Käsittääkseni persoonallisuushäiriössä henkilö itse ei näe omassa käytöksessään ongelmaa? Sivulliset sen sijaan kyllä, ja persoonallisuushäiriöisellä voikin olla yhtä aikaa useita riita-, oikeus- ym. juttuja vireillä?
Ja kaverit ottavat usein mielummin etäisyyttä kuin yhteyttä?