"Perhetyö on ihan turhaa"
Perheesssämme on useita lapsia välilllä 13-19 vuotta. Olin loppusyksystä todella vihainen siihen, että niin iso osa kotitöistä tuntui jäävän minulle. Hain apua paikallisesta perheneuvolasta. Meille myönnettiin perhetyötä, joka alkoi tammikuussa. Yhdellä käynnillä esim. työntekijät toivat kotiimme taulun, johon merkittiin, mitä kukin perheenjäsen tekee minäkin päivänä. Yksi lapsistamme oli vieläpä kirjurina. Tuo on toiminut suht. hyvin mielestäni.
Viime viikonloppuna kuulin mieheni sanovan kahdelle lapsellemme ruokapöydässä, että ainakin joku osa perhetyöstä on "ihan turhaa". Eilen mies sanoi yhdelle toiselle ammattiauttajalle näin "Se kotityötaulu tuotiin vain siksi, että Päivi (nimi muutettu) sais komentaa lapsia lisää."
Toki meille tuli apua yhteiskunnalta muistakin syistä kuin minun soitostani. Olin niin huonovointinen henkisesti muista syistä, että tein itsestäni huoli-ilmoituksen. Myöhemmin yhden lapsemme kuraattori teki minusta huoli-ilmoituksen. Sosiaali-ihminen sulki ilmoitukset muutaman puhelun jälkeen juuri siksi, että meillä on "niin mahtavan hyvät tukitoimet".
Siksi koen erittäin loukkaavana sen, että mieheni pitää tukea ainakin osittain turhana ja komentamisen välineenä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
ap tykkää olla kodinjohtaja ja komentelee muita
No teinienkö siellä pitäisi kingejä olla?
Mun 3-vuotiaalla on kotityövastuu: Leikit siivotaan päivän päätteeksi, paitsi jos on joku tosi tärkeä, jota pitää saada jatkaa seuraavana päivänä. Lisäksi opetan häntä pikku hiljaa siihen, että ei heitellä kaikkea ympäriinsä ihan vaan harrastuksen vuoksi. Lapsia pitää komentaa. Heiltä pitää edellyttää jotain. Äiti ei ole perheen piika, ja sen oppiminen on hyödyllistä jokaiselle lapselle sukupuolesta riippumatta.
Laiska ukko ja huono isä kun dissaa vaimoaan eikä itse kasvata lapsiaan. Tietää itsekin, että on lapamato ja vapaamatkustaja, ja purkaa omaa huonommuuttaan toisiin.
Vierailija kirjoitti:
Laiska ukko ja huono isä kun dissaa vaimoaan eikä itse kasvata lapsiaan. Tietää itsekin, että on lapamato ja vapaamatkustaja, ja purkaa omaa huonommuuttaan toisiin.
Meillä kyllä tuollainen ukko järjestäisi itsensä vähintään sohvalle tuolla kommentilla. Ehkä jopa pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pitäisi jokaisen itse kasvattaa lapset toimimaan, kuten perheessä kuuluu. Hyvä silti, että apuakin on saatavilla, jos vanhemmilla lasten kasvatus ei suju.
Perheen oma kasvatustapa ei saa kuitenkaan muodostaa kasvatusvirhettä vaan sen on oltava kasvatussuositusten mukainen eli tutkittuun tietoon pohjautuva.
Voiko nämä suositukset lukea jostain?
Lakikirjasta voi lukea ne, joita pitää noudattaa. Muutoin kasvatussuositukset ovat ihan vapaaehtoisia ja juurikin vain suosituksia. Lapsensa saa kasvattaa haluamallaan tavalla, kunhan se ei riko lakia. Tutkittuun tietoon perustuvuuden vaatimus koskee vain ammattilaisia.
Itse asiassa huostaanotto ei vaadi sitä että lakia olisi rikottu. Pelkkä huoli riittää.
Yleensä ottaenkin jatkuva miltä musta nyt tuntuu? -lähtöinen ajattelumalli kaikessa toiminnassa on pitkän päälle vahingollinen. Jos minulle soittaa vaikka asiakas, joka haluaa tehdä reklamaation, niin en minä voi hänelle sanoa, että "kuule hei, just nyt minusta sun sanat tuntuu tosi pahalta ja suljen nyt tämän linjan, kun tuntuu niin pahalta".
Elämässä on asioita, jotka pitää hoitaa siitäkin huolimatta, että ovat ikäviä. Ja niitä on meillä kaikilla. Jos jo kotoa tulee malli, että edes kotityöt ei ole pakollisia, jos ei halua, niin metsään mennään.
Lähden tästä lapsien kanssa nyt viikkaamaan pyykkejä. Kukaan ei tee sitä hommaa monista lapsistamme vapaaehtoisesti, mutta osallistua saa kodin pyörittämiseen jokainen!