"Perhetyö on ihan turhaa"
Perheesssämme on useita lapsia välilllä 13-19 vuotta. Olin loppusyksystä todella vihainen siihen, että niin iso osa kotitöistä tuntui jäävän minulle. Hain apua paikallisesta perheneuvolasta. Meille myönnettiin perhetyötä, joka alkoi tammikuussa. Yhdellä käynnillä esim. työntekijät toivat kotiimme taulun, johon merkittiin, mitä kukin perheenjäsen tekee minäkin päivänä. Yksi lapsistamme oli vieläpä kirjurina. Tuo on toiminut suht. hyvin mielestäni.
Viime viikonloppuna kuulin mieheni sanovan kahdelle lapsellemme ruokapöydässä, että ainakin joku osa perhetyöstä on "ihan turhaa". Eilen mies sanoi yhdelle toiselle ammattiauttajalle näin "Se kotityötaulu tuotiin vain siksi, että Päivi (nimi muutettu) sais komentaa lapsia lisää."
Toki meille tuli apua yhteiskunnalta muistakin syistä kuin minun soitostani. Olin niin huonovointinen henkisesti muista syistä, että tein itsestäni huoli-ilmoituksen. Myöhemmin yhden lapsemme kuraattori teki minusta huoli-ilmoituksen. Sosiaali-ihminen sulki ilmoitukset muutaman puhelun jälkeen juuri siksi, että meillä on "niin mahtavan hyvät tukitoimet".
Siksi koen erittäin loukkaavana sen, että mieheni pitää tukea ainakin osittain turhana ja komentamisen välineenä.
Kommentit (26)
Luin eilen ainakin minut itseni pysäyttävän lauseen: Ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia.
Kotityötaulu on ollut mielessä täälläkin. Minulla itsellä työssäkäynti vie viikosta riippuen 50-70 tuntia. Sen lisäksi minulla on vastuulla kaikki kodinhoito.
Lapset on ikävälillä 6-19. Jokainen jo siinä iässä, että taitotasonsa mukaan voisivat tehdä paljonkin. Etenkin tuolla ikähaarukan yläpäässä.
Mieskin on, hänellä tuntimäärällisesti samanpituiset työviikot kuin minulla. Satunnaisesti tekee jotain kotitöitä, mutta päävastuu on minulla.
Suurin syy tähän kaikkeen olen vain ja ainoastaan minä itse. Olen aina halunnut tehdä kaiken itsenäisesti, enkä ole mikään delegoija. Tiimipelaamisesta puhumattakaan.
Autoritäärinen kasvatus on lasun paikka. Tosin en tiedä miten paljon on lupa komentaa lapsia ennen kuin se aletaan laskea autoritäärisyydeksi. Lasten rankaisemiseen perhetyö ainakin puuttuu, joten kannattaa komentaa vain jos lapset saa tottelemaan ilman rangaistuksia.
Perhetyö on se työ mikä perhe tekee, ei perhetyöntekijä. Se vaatii motivaatiota ja yleensä myös asennemuutoksen, muuten se on turhaa.
T. Perhetyöntekijä
Kyllä se pitäisi jokaisen itse kasvattaa lapset toimimaan, kuten perheessä kuuluu. Hyvä silti, että apuakin on saatavilla, jos vanhemmilla lasten kasvatus ei suju.
Perhetyöntekijän päätehtävänä on kirjata ylös huolia mitä hän havaitsee perheessä. Huolet tallentuvat tabletilta suoraan lastensuojelun tietojärjestelmään missä niitä voidaan myöhemmin hyödyntää esimerkiksi tehtäessä mahdollisia sijaishuoltoon liittyviä päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pitäisi jokaisen itse kasvattaa lapset toimimaan, kuten perheessä kuuluu. Hyvä silti, että apuakin on saatavilla, jos vanhemmilla lasten kasvatus ei suju.
Perheen oma kasvatustapa ei saa kuitenkaan muodostaa kasvatusvirhettä vaan sen on oltava kasvatussuositusten mukainen eli tutkittuun tietoon pohjautuva.
Vierailija kirjoitti:
Luin eilen ainakin minut itseni pysäyttävän lauseen: Ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia.
Kotityötaulu on ollut mielessä täälläkin. Minulla itsellä työssäkäynti vie viikosta riippuen 50-70 tuntia. Sen lisäksi minulla on vastuulla kaikki kodinhoito.
Lapset on ikävälillä 6-19. Jokainen jo siinä iässä, että taitotasonsa mukaan voisivat tehdä paljonkin. Etenkin tuolla ikähaarukan yläpäässä.
Mieskin on, hänellä tuntimäärällisesti samanpituiset työviikot kuin minulla. Satunnaisesti tekee jotain kotitöitä, mutta päävastuu on minulla.
Suurin syy tähän kaikkeen olen vain ja ainoastaan minä itse. Olen aina halunnut tehdä kaiken itsenäisesti, enkä ole mikään delegoija. Tiimipelaamisesta puhumattakaan.
Oot itsekäs.
Minusta tollanen siivousnatsimeininki, jota perhetyö tuo kotiin olisi lasun paikka.
Lapset siivoavat vapaaehtoisesti kun näyttää mallia. Samoin lapset siivoavat mukana jos siivouksesta tehdään mukavaa. Ei tarvitse käskeä. Pyytäminen riittää. Jos ei onnistu pyytämällä, niin sitten ei onnistu.
Tommonen turha siivousnatina tekee vaan siivoamisesta kaikille hankalaa ja ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pitäisi jokaisen itse kasvattaa lapset toimimaan, kuten perheessä kuuluu. Hyvä silti, että apuakin on saatavilla, jos vanhemmilla lasten kasvatus ei suju.
Perheen oma kasvatustapa ei saa kuitenkaan muodostaa kasvatusvirhettä vaan sen on oltava kasvatussuositusten mukainen eli tutkittuun tietoon pohjautuva.
Voiko nämä suositukset lukea jostain?

No jos lapset on täysin passattuja joka elämän alueella, niin aika kova on isku itsenäiseen elämään niin oman kodin kuin urankin puolella. Sitten saadaan työelämään näitä, jotka ei kestä mitään kritiikkiä ja aikatauluista, mukaan lukien työajan alkaminen, tulee näppylöitä ja muuta ahdistusoiretta.

Täältä Vauva-palstalta, tietenkin!
Ihme asenne nykyvanhemmilla ettei lasten tarvitse tehdä kotitöitä. Tulevat vaimot kärsii kun mies ei osaa tehdä kotitöitä koska ei ole niitä kotonakaan joutunut tekemään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pitäisi jokaisen itse kasvattaa lapset toimimaan, kuten perheessä kuuluu. Hyvä silti, että apuakin on saatavilla, jos vanhemmilla lasten kasvatus ei suju.
Perheen oma kasvatustapa ei saa kuitenkaan muodostaa kasvatusvirhettä vaan sen on oltava kasvatussuositusten mukainen eli tutkittuun tietoon pohjautuva.
Voiko nämä suositukset lukea jostain?
Lakikirjasta voi lukea ne, joita pitää noudattaa. Muutoin kasvatussuositukset ovat ihan vapaaehtoisia ja juurikin vain suosituksia. Lapsensa saa kasvattaa haluamallaan tavalla, kunhan se ei riko lakia. Tutkittuun tietoon perustuvuuden vaatimus koskee vain ammattilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tollanen siivousnatsimeininki, jota perhetyö tuo kotiin olisi lasun paikka.
Lapset siivoavat vapaaehtoisesti kun näyttää mallia. Samoin lapset siivoavat mukana jos siivouksesta tehdään mukavaa. Ei tarvitse käskeä. Pyytäminen riittää. Jos ei onnistu pyytämällä, niin sitten ei onnistu.
Tommonen turha siivousnatina tekee vaan siivoamisesta kaikille hankalaa ja ikävää.
No jos lapset on täysin passattuja joka elämän alueella, niin aika kova on isku itsenäiseen elämään niin oman kodin kuin urankin puolella. Sitten saadaan työelämään näitä, jotka ei kestä mitään kritiikkiä ja aikatauluista, mukaan lukien työajan alkaminen, tulee näppylöitä ja muuta ahdistusoiretta.
Vapaaehtoisesti siivoavat ovat niitä, ketkä pystyvät aikuisenakin siivoamaan. Alistamalla siivoamaan pakotettu tuskin enää siivoaa kun alistaminen loppuu. Siirtyy ehkäpä vaan alistamaan puolisoa siivoamaan kun ei itse traumoiltaan pysty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tollanen siivousnatsimeininki, jota perhetyö tuo kotiin olisi lasun paikka.
Lapset siivoavat vapaaehtoisesti kun näyttää mallia. Samoin lapset siivoavat mukana jos siivouksesta tehdään mukavaa. Ei tarvitse käskeä. Pyytäminen riittää. Jos ei onnistu pyytämällä, niin sitten ei onnistu.
Tommonen turha siivousnatina tekee vaan siivoamisesta kaikille hankalaa ja ikävää.
No jos lapset on täysin passattuja joka elämän alueella, niin aika kova on isku itsenäiseen elämään niin oman kodin kuin urankin puolella. Sitten saadaan työelämään näitä, jotka ei kestä mitään kritiikkiä ja aikatauluista, mukaan lukien työajan alkaminen, tulee näppylöitä ja muuta ahdistusoiretta.
Vapaaehtoisesti siivoavat ovat niitä, ketkä pystyvät aikuisenakin siivoamaan. Alistamalla siivoamaan
Onneksi esim. työ- ja kouluelämässä voi sitten puuhastella vapaaehtoisesti eikä tarvitse alistua kenenkään käskyttämisiin. Pomokin tykkää, kun mallia näyttäen Ville-Valtteri sitten tekee, kun sattuu kiinnostamaan. Ope myös, kun Ville-Valtteria tosiaan vähän yhtälöt ja derivointi pistää ahdistamaan, että jos odoteltaisiin vapaaehtoisuutta ja omaa kiinnostusta nyt vaan tällä kurssilla.
Vierailija kirjoitti:
Autoritäärinen kasvatus on lasun paikka. Tosin en tiedä miten paljon on lupa komentaa lapsia ennen kuin se aletaan laskea autoritäärisyydeksi. Lasten rankaisemiseen perhetyö ainakin puuttuu, joten kannattaa komentaa vain jos lapset saa tottelemaan ilman rangaistuksia.
Jessus mitä paskaa tämä oli. Jos ei ne kotityöt normaalisti sanomalla hoidu niin sitten sanotaan vähän vähemmän ystävällisesti ja jos sekään ei auta niin rahaa ei tipu latin latia jos ei hommatkaan maistu. Teini-ikäinen osallistuu kotitöihin kuten muutkin. Perheessä jossa on normaalijärkiset vanhemmat, lapsille opetetaan rajat ja ikäkauden mukaiset vastuut. Ja vanhempien silmille ei hypitä. Näistä ei tarvi riidellä kun tavat on opetettu jo alakouluiässä. Lepsu ja rajaton kasvatus on heitteillejättö.
ap tykkää olla kodinjohtaja ja komentelee muita
Kyllä lapset voivat kohtuudella osallistua kotitöihin, vaikkakin lasten tärkein kotityö on aina läksyt.
Jos perheessä jompikumpi vanhemmista on kotiäiti/-isä, hänelle kuuluu kotityöt.