Onko täällä joku kokenut jonkinlaisen shokin, kun muuttanut vilkkaasta isosta kaupungista miehen pakottamana maaseudulle omakotitaloon?

Kuinka mies voi pakottaa muuttamaan? Taisi suhteessa olla jotain pielessä.

No mies vaan osti talon sitä äidiltä kysymättä. Mekin jouduimme teineinä sinne muuttamaan, mutta muutettiin sitten muutaman vuoden kuluttua takaisin kaupunkiin. Äiti asuu yhä edelleen siellä talossa.

Moni on joutunut muuttamaan vastentahtoisesti kaupunkiinkin eri syistä. Voisitko yhtään joustaa asetelmasta, jossa lukitset maalla asumisen vastentahtoiseksi itsellesi ja katsot sitä vain riskien näkökulmasta? Se voisi auttaa tuota enemmän keskustelun suuntaan, jos mieskin suostuu vuorostaan samaan. Yrittäkää kohdata asiat ja vaihtoehdot sekä toiveet ja pelot yhdessä.

Milloin ja missä äitisi on syntynyt, jos hänet sai laillisesti pakottaa tekemään miehen mielen mukaan?

Aika vaikea tuollaiseen on sopeutua, ellei halu asua maalla lähde itsestä. Sama pätee lapsiin, aika törkeetä pakottaa pois ihmisten ilmoilta kun lapsella on muutenkin niin rajattu mahdollisuus kulkea mihinkään omatoimisesti, kun pyöräilymatka lähimpään kaupunkiin kohtuuton. 

Itselleni olisi isompi shokki muuttas palotettuna asumaan kumppanin luo, oli se paikka mihin hän minut pakottaisi sitten maalla tai kaupungissa.

Yleisesti olen viihtynut niin pienemmissä kuin isommissa paikoissa, kos vainnon ollut töitä tai olen opiskellut. Pelkästään 2. Vuoksi en tostaiseksi  eilä kukaan minun vuokseni ole asettunut asumaan ja elämään saman katon alla. 

M40+

Vierailija kirjoitti:

No mies vaan osti talon sitä äidiltä kysymättä. Mekin jouduimme teineinä sinne muuttamaan, mutta muutettiin sitten muutaman vuoden kuluttua takaisin kaupunkiin. Äiti asuu yhä edelleen siellä talossa.

Eli mies ei ollut isäsi eikä äidilläsi olisi ollut mitään pakkoa muuttaa mihinkään mutta halusi sitten kuitenkin pitää tämän miehen ja seurata häntä.

Pakottamana? Ei hyvä helevetti.

Ei, mutta vaimo pakotti minut kotikartanosta kaupunkiin yksiöön ja ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika vaikea tuollaiseen on sopeutua, ellei halu asua maalla lähde itsestä. Sama pätee lapsiin, aika törkeetä pakottaa pois ihmisten ilmoilta kun lapsella on muutenkin niin rajattu mahdollisuus kulkea mihinkään omatoimisesti, kun pyöräilymatka lähimpään kaupunkiin kohtuuton. 

 

          Kyllä ne lapset ehtivät vartuttuaan ihan tarpeeski luuhamaan kaupungilla. 

     Vähemmän on huonoja houkutuksia

Saattaa hyvinkin toteutua nykyisen kanssa, mutta vaihtuu paikkakunnan lisäksi myös maa. 

Mies sai, en minä. Hyvä että häipyi. Kaikki ei tosiaan pysty olemaan maalla. Alkaa kakattaa sudet ja pimeä metsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vaikea tuollaiseen on sopeutua, ellei halu asua maalla lähde itsestä. Sama pätee lapsiin, aika törkeetä pakottaa pois ihmisten ilmoilta kun lapsella on muutenkin niin rajattu mahdollisuus kulkea mihinkään omatoimisesti, kun pyöräilymatka lähimpään kaupunkiin kohtuuton. 

 

          Kyllä ne lapset ehtivät vartuttuaan ihan tarpeeski luuhamaan kaupungilla. 

     Vähemmän on huonoja houkutuksia

Olipa harvinaisen typerä kommentti. Mitä hienoa on elää kaukana kavereista, koulusta ja harrastuksista? Kaverisuhteet luodaan nuorena eikä varttuneena. Olen maaseudulla kasvanut ja katkera siitä, että nuoruus oli pelkkää yksinäisyyttä ja kurjuutta. Todella typerää pelätä jotain huonoja houkutuksia kun hyvätkin houkutukset jäävät välistä. Maaseudun nuoret ne vasta alkoholia kittasivatkin, ammuskelivat pikkulintuja pienoiskiväärillä ja virittelivät mopoja. Kotikylän nuorista todella moni on syrjäytynyt alkoholisti nykyään, enkä kaupunkiin muutettuani ole vastaavaan kurjuuteen ikätovereissani törmännyt.

Tuskin on pakottanut, äitisi oma valinta se on ollut 

Riippuu kai mihin ja toimiiko paikkakunnalla mikään, tai sen lähellä. Kaupassa huomasin että erään lapsen saamaton äiti antoi julman miehen sanoa ikävästi lapselle ja komennella. Ihan turhasta tylytti lasta. Kannattaa miettiä minkälaisen miehen ottaa.

Maaseudulla minäkin kasvoin, mutta en tunnista tuollaista. Hyvin olen elämässä pärjännyt, vaikka käytännössä koko ikäni olen asunut maaseudulla ja hyvin ovat pärjänneet nekin ikätoverini, jotka myös jäivät maaseudulle asumaan ja joihin olen jotain yhteyttä pitänyt. 

Varmasti osa maaseudun asukkaista on syrjäytyneitä alkoholisteja, mutta tuskinpa niistä kaupungissakaan on pulaa.

"Olipa harvinaisen typerä kommentti. Mitä hienoa on elää kaukana kavereista, koulusta ja harrastuksista? Kaverisuhteet luodaan nuorena eikä varttuneena. Olen maaseudulla kasvanut ja katkera siitä, että nuoruus oli pelkkää yksinäisyyttä ja kurjuutta. Todella typerää pelätä jotain huonoja houkutuksia kun hyvätkin houkutukset jäävät välistä. Maaseudun nuoret ne vasta alkoholia kittasivatkin, ammuskelivat pikkulintuja pienoiskiväärillä ja virittelivät mopoja. Kotikylän nuorista todella moni on syrjäytynyt alkoholisti nykyään, enkä kaupunkiin muutettuani ole vastaavaan kurjuuteen ikätovereissani törmännyt."

Mulla oli lapsena ja nuorena iso tuttavaporukka. Valitettavasti elämä vei meidät kaikki eri suuntaan, enkä ole yhtäkään lapsuuden tai nuoruudentoveria nähnyt neljäänkymmeneen vuoteen. Kaupungista olen kotoisin 

60v

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla minäkin kasvoin, mutta en tunnista tuollaista. Hyvin olen elämässä pärjännyt, vaikka käytännössä koko ikäni olen asunut maaseudulla ja hyvin ovat pärjänneet nekin ikätoverini, jotka myös jäivät maaseudulle asumaan ja joihin olen jotain yhteyttä pitänyt. 

Varmasti osa maaseudun asukkaista on syrjäytyneitä alkoholisteja, mutta tuskinpa niistä kaupungissakaan on pulaa.

Kaupungissa on varaa valita seura, maaseudulla olet joko yksin tai muutaman kylän nuoren kanssa. Pahimmillaan nuoria ei ole lainkaan useiden kilometrien säteellä. Aikuiset voivat toki asua missä lystää, mutta lapsia pitäisi ajatella ja kysyä heiltäkin mielipide.

Vielä 80-90-luvuilla saattoi olla elävää elämää maaseudulla, mutta nykyään kahtiajako syvenee eikä täyspäisiä lapsia ja nuoria ole sitäkään vähää mitä ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla minäkin kasvoin, mutta en tunnista tuollaista. Hyvin olen elämässä pärjännyt, vaikka käytännössä koko ikäni olen asunut maaseudulla ja hyvin ovat pärjänneet nekin ikätoverini, jotka myös jäivät maaseudulle asumaan ja joihin olen jotain yhteyttä pitänyt. 

Varmasti osa maaseudun asukkaista on syrjäytyneitä alkoholisteja, mutta tuskinpa niistä kaupungissakaan on pulaa.

Kaupungissa on varaa valita seura, maaseudulla olet joko yksin tai muutaman kylän nuoren kanssa. Pahimmillaan nuoria ei ole lainkaan useiden kilometrien säteellä. Aikuiset voivat toki asua missä lystää, mutta lapsia pitäisi ajatella ja kysyä heiltäkin mielipide.

Vielä 80-90-luvuilla saattoi olla elävää elämää maaseudulla, mutta nykyään kahtiajako syvenee eikä täyspäisiä lapsia ja nuoria ole sitäkään vähää mitä ennen.

Kaupungissakin voi olla yksin, kiusattu ja syrjitty. 

Olen kokenut tämän shokin käänteisenä. Oli aikamoinen shokki tajuta muuttaneensa pois maaseudun sietämisen ja tyytymisen kulttuurista. Esim. jotain karseaa kyläläistä ei ole pakko vaan sietää vuodesta toiseen, koska asutte samassa kylässä tai että seuransa voi ihan oikeasti VALITA, eikä ole pakko tyytyä johonkin on-off-kaveri-kiusaajan seuraan! Pahinta pikkupaikkakunnilla ovat juorut, koska kylän kingi on se, joka tietää eniten juoruja, ja niitä perättömiä juoruja keksitään omasta päästä, koska paikkakunnalla ei tapahdu yhtään mitään.