Onko sun suvussa "omaehtoisesti kadonneita"?

On sukulaistyttö. Katkaisi välinsä kaikkiin sukulaisiin.

Eräs sukulainen lähti sodan jälkeen merille.

Pelkäsi miehitystä. Löytyi merimieskirkon avulla. Kuoli jo 70-luvulla. Hänellä on jälkeläisiä Filippiineillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se omaehtoista katoamista jos teini-iän kiukuttelun jälkeen toinen puoli sukua ei ole kutsunut enää mihinkään jos niin niin sitten minä

Ei, koska omaehtoinen katoaminen on yksipuolista, niin ajattelen

Ei kukaan voi "yksipuolisesti" kadota.

Voi. Jos toinen osapuoli ei ole osallinen asiaan esim. riidalla.

Vierailija kirjoitti:

"Vaikka poliisi löytäisi aikuisen lapsen, se ei välttämättä voi ilmoittaa asiasta vanhemmille. Täysi-ikäinen saa halutessaan kadota.

Kadonnut saattaa vaatia, ettei hänen olinpaikkaansa ilmoiteta omaisille. Joskus kadonnut toivoo, ettei vanhemmille kerrottaisi edes sitä, että hän on elossa.

Harkitsen asiaa tapauskohtaisesti, mutta yleensä kerron vanhemmille edes sen, että henkilö on elossa. Olisi aika raadollista pitää vanhemmat epävarmuudessa."

Siellä taas poliisi käyttelee vähän oman käden oikeutta. Suomalaiset viranomaiset eivät ole ihan tehtäviensä tasalla

Noita omistavia ja rajattomia vanhempia riittää, ja heidät tulisi laittaa paikalleen: toista ihmistä ei voi omistaa. Jos lapsi ei halua olla jonkun kanssa tekemisissä, tämä tulee jättää rauhaan ihan kaikilla tasoilla. Tuo viranomaisväkivalta ja viranomaisten kautta tapahtuva vainoaminen on yleensä se vaihe, kun lapsi on jo vetänyt rajan vanhemmilleen, mutta vanhempi ei kunnioita sitä(kään), joka kertoo aika hyvin myös syyn sille miksi lapsi pakenee tätä kuin ruttoa.

Ei ole enää, kun kuoli joku vuosi sitten. Viranomaiset ilmoittivat kuolemasta hänen lapselleen, aikuiselle sellaiselle. Mutta sitä ennen oli kaikkien tavoittamattomissa, hänelle ei kukaan pystynyt ilmoittamaan edes hänen sisaruksensa kuolemasta ja hautajaisista.

👋Nonni. Ja taas mennään.🥳

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Setänk puolison veli katosi ja ehdittiin julistaa kuoliaaksi ennen, kuin sitten löytyi Ruotsista toistakymmentä vuotta myöhemmin.

 

Tämä 60-70-luvulla.

Jos haluaisin ns. pysyvästi kadota, ilmoittaisin varmaan jollekulle sukulaiselle, että olen ok ja ettei kannata etsiä mistään ja että haluan olla rauhassa,  hyvät jatkot vaan kaikille.

Sellainen ei toki dramaattisemmalle luonteelle sovi, että muiden mahdollinen huoli ja hätä huomioidaan...

On myös olemassa ihmisiä, jotka jatkavat häiriköintiä, jos saavat yhtään mitään huomiota. Oli se sitten tuollainen tai mikä tahansa muu kommentti. Joka ikinen reaktio on heille henkireikä ja inspiraatio jatkaa. Tuollaisten hullujen kanssa ei yksinkertaisesti auta muu kuin kuolettaa kaikki vuorovaikutus täysin

Asperger nimenomaan: ei kehitysvammaa eikä kehitysviivästymiä. Autismi on laaja spektri.

Tarkkana. 

Kuukkelia laulamaan, amikset.

*27 ei minulta.

Minulle:

Sukulaisuus ei ole mikään automaattinen V.I.P. jäsenyys minun läheisrinkiini.

Tunnen monia, jotka eivät pidä yhteyttä edes täyssisaruksiinsa. Serkuista ja pikkuserkuista puhumattakaan.

Itselleni veli on hyvin rakas.

Suosikkitätini on myös kuollut.

On. Serkkuni katosi elämästäni omaehtoisesti. Oli riitaa, enkä ole sen jälkeen kuullut mitään. En ole ottanut yhteyttä, eli olemme kadonneet toistemme elämästä. Sinänsä sääli, koska meillä oli hauskaa aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n olisi ilmeisesti kannattanut kertoa mitä omaehtoinen katoaminen tarkoittaa. Täällä höpistään ihan puuta heinää.

Sinä et kuitenkaan sitä sitten selitä, vaan sössötät luullen itseäsi perin älykkääksi.

Tämä tuli Savosta, olen varma.

Edellinen ei minun.

Minä.

Vierailija kirjoitti:

Minä. En ole koskaan kokenut mitään yhteistä sukuni kanssa, lapsena mietin tosissaan että onko minut adoptoitu. Todella hankalia, tyhmiä ihmisiä, joiden arvot aivan päinvastaisia kuin omani ja ylimielisyys suurinta mahdollista. Katkeria, kaikkia muita ylenkatsovia, herra- ja muukalaisvihaa potevia punaniskoja. En halua tätä negatiivisuutta syömään omaa energiaani, joten olen katkonut välit kaikkiin ja keskittynyt ihan muihin ihmisiin. 

Toiseen sukuun en ole pitänyt yhteyttä sen jälkeen, kun selvisi, että heistä perheväkivalta on ok.

Toiselta puolelta on kadonnut yksi, koska muut yrittivät estää häntä pilaamasta elämäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se omaehtoista katoamista jos teini-iän kiukuttelun jälkeen toinen puoli sukua ei ole kutsunut enää mihinkään jos niin niin sitten minä

Ei, koska omaehtoinen katoaminen on yksipuolista, niin ajattelen

Ei kukaan voi "yksipuolisesti" kadota.

Kyllä vaan voi, se tarkoittaa sitä, että katoaa itse omasta halustaan. Ihminen haluaa silloin jostain syystä "kadota" perheeltään, sukulaisiltaan ym ja aloittaa uuden elämän jossain muualla. Sellainen, että muut ovat katkaisseet välit ja jättäneet kadotetun omilleen, ei ole omaehtoista, vaan niistä muista johtuvaa.

Serkku hävisi ollessaan parikymppinen. Riitautui pahoin omien vanhempiensa kanssa ja pisti välit poikki kaikkeen sukuunsa. Sittemmin sai asioita sovituksi joten kuten isänsä ja äitinsä kanssa, mutta sukujen kanssa hän ei enää uutta sidettä lähtenyt rakentamaan. Me oltiin tän serkun kanssa lapsena kuin paita ja peppu. Aina kesät yhdessä 24/7 ja arkenakin nähtiin kohtalaisen usein. Sinänsä sääli, ettei nyt enää pariin kymmeneen vuoteen ole oltu missään tekemisissä. Silloin alussa soittelin ja pistin jotain viestiä. Mutta ei niihin mitään vastakaikua saanut. Ei ollut epäkohtelias, mutta ei koskaan halunnut tavata tai tehdä mitään yhdessä. Sitten se hiipui pois.

On, reilusti vanhempi veljeni. Kahdenkymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen sain häneltä lyhyen viestin vastauksena vuosien varrella lähettämiini kirjeisiin. Olen itse ollut lapsi kun hän "katosi" eli lakkasi täysin pitämästä. Tiesimme kyllä, että hän on elossa ja suunnilleen missä asuu.

Ei se nyt mikään katoaminen ole, jos ei pidä sukulaisiin yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. En ole koskaan kokenut mitään yhteistä sukuni kanssa, lapsena mietin tosissaan että onko minut adoptoitu. Todella hankalia, tyhmiä ihmisiä, joiden arvot aivan päinvastaisia kuin omani ja ylimielisyys suurinta mahdollista. Katkeria, kaikkia muita ylenkatsovia, herra- ja muukalaisvihaa potevia punaniskoja. En halua tätä negatiivisuutta syömään omaa energiaani, joten olen katkonut välit kaikkiin ja keskittynyt ihan muihin ihmisiin. 

Sain tarpeekseni sukulaisista enkä pidä enää yhteyksiä. Ei tarvitse kärsiä halveksunnasta ja alas painamisesta, kun kuvittelevat olevansa aina parempia. Nokitusta ja nälvintää on ollut jo riittävästi. Eikä näillä riitä ymmärrystä muiden elämäntapoihin. 

Katosi kymmeniä vuosia sitten mutta löytyi aina tilapäisesti kun perintöjä jaettiin.