Lue keskustelun säännöt.
Kun otin koiran, luulin, että se makaa pedillään tyytyväisenä
21.02.2025 |
Ja käydään lenkeillä ja leikitään ja sitten se nukkuu ja itse puuhailen omiani. En tiennyt, että se seuraa mua ihan joka paikkaan kuin varjo. Yläkertaan, alakertaan, joka huoneeseen. Kun nousen sohvalta tai tuolilta, sekin ponnahtaa heti ylös valmiina seuraamaan. En osannut kuvitella, miten raskasta tämä on.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Koira on seurallinen uskollinen, siinä koko idea onkin miks ihmiset pitävät koiria. Kissa yleensä viihtyy enimmäkseen yksin, tylsää seuraa.
Äläs nyt, minulla on ollut useita kissoja, kaikki olleet seurallisia ja uteliaita. Kun avaan esim. kaapin oven, niin kissan nenä on siellä ekana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuuden kodissa oli aina koiria. Niitä ei kai koskaan oltu sosiaalistettu kunnolla, koska olivat todella rasittavia.
Tai no, perheeni eka koira oli kiva, rauhallinen ja huomaavainen. Kasvoimme yhdessä ja yhä on hyvät muistot tuosta koirasta. Sittemmin tuli aina uusia ja koskaan enää ei tullut kivaa koiraa.
Aikuisena tajusin, etteivät koirat olleet koskaan perheen lemmikkejä, vaan isäni egon jatkeita, harrastusvälineitä ja jonkin narsistisen vallanhalun kohteita. Ihan kuin me lapsetkin. Se eka ihana koira oli kai sattumalta hyvän luonteinen ja ehkä ekaan koiraan panostettiin.
Rasittavuus seuraavissa koirissa oli juuri tuota hermostunutta hyppäämistä, vinkumista jatkuvasti, arvaamattomuutta ja epävarmuutta. Koirat eivät tienneet isäni ailahtelevan käskyvallan alla miten toimia, eivätkä tienneet lapsetkaan. Siinä epävarmoina ja pelokkainakin sitten pyörimme ja yritimme selvitä. Ihme ettei isompia vahinkoja sattunut. Vaatteita repesi, naarmuja ja pikkuhaavoja tuli.
Aikuisena mulla ei ole ollut yhtään koiraa eikä tule. Välillä näen lenkillä sydämen sulattavan ihania koiria ja mietin, että ehkä sittenkin, mutta ei. Jokin osa lapsuuden traumoista on sidoksissa koiriin, enkä edes halua yrittää osaisinko itse kasvattaa kivan koiran.
Lapsiin mulla ihan erilainen suhtautuminen. Omia en ihan samoista syistä halunnut ensin, mutta sitten yllätyksekseni halusinkin. Äitiys on elämäni suurin asia. Lasteni kanssa yhteys löytyi jo positiivisesta testistä, eikä ole rakoillut edes teinien hormonimyrskyissä. Ymmärrän toki, että tehtäväni on tehdä itseni tavallaan tarpeettomaksi, mutta yhteys säilyy silti. Olen myös tehnyt töitä lasten kanssa ja aidosti pidin työstäni.
Ehkä hieman OT kommentti, mutta jotenkin ymmärrän aloittajaa. Oletuksena on kai, että kaikki pitävät koirista ja oma koira on ihana ja kaikki onnistuukin kuin tuosta vain. Todellisuus on usein toinen ja eläimet yleensäkään eivät vain ole kaikkien juttu.
Koirat ovat erilaisia. Minulla oli chihuahua, joka eli pääosin itsenäistä elämää, mutta mopsi taas oli hyvin läheisriippuvainen. Aina tuli mukana asmalla ovenavauksella, vinkui vessan oven takana. Jos makasin sohvalla, se makasi mahan päällä, jos istuin nijatuolissa, se roikkui niskassa jne. Rasittava, mutta ihana. Nyt 12 vuotiaana pääosin nukkuu petillä, mutta aina valppaana seuraa menojani ja aina tulee perässä samaan huoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä besserwisserit neuvoo. Ei aloituksessa kysytty neuvoja. Pari vastaajaa kertoi samantapaisista kokemuksistaan, suurin osa alkoi neuvoa ja / tai tylyttää.
Sellaistahan se on täällä aina. Ihmiset eivät taida tietää mitä kysymyskerkki tarkoittaa. Jos sitä ei näy ei heiltä ole kysytty mitään, mutta kun pitää päästä pätemään.
Ja tuosta koirajutusta. Meillä oli aikoinaan collie. Se oli tuollainen nuorena, mutta rauhoittui aikuistuessaan. Tilannetta helpotti se, että meitä ihmisiä oli viisi niin riitti seurattavia, vaikka minun perässäni se eniten oli, kun olin se joka alussa vein sen aina öisin pihapisulle.
Koiran voi opettaa yksin olemiseen, mutta se pitäisi aloittaa pentuna. Voihan sitä varttuneempanakin yrittää, mutta epätoivoisempaa se silloin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koiran voi opettaa yksin olemiseen, mutta se pitäisi aloittaa pentuna. Voihan sitä varttuneempanakin yrittää, mutta epätoivoisempaa se silloin on.
Bingo. Koirien itsenäistyminen jossain vaiheessa hieman. Vaikka koiralasten kanssa pitää olla paljon ja koira on laumaeläin.
"Bingo. Koirien itsenäistyminen jossain vaiheessa hieman. Vaikka pennun kanssa pitää olla paljon ja koira on laumaeläin."
Sori, mutta mun oli aivan pakko korjata tekstiäsi häiritsevyyden kannalta.
Se opettaminen olisi tärkeää niin koira pystyisi sietää sitä yksinäisyyttä, kun sellaisia tilanteita tulee.
Tässä yksi äkkisilteen löydetty ohje:
https://dogio.fi/blog/10-vinkkia-yksinolon-harjoitteluun/
Se on mihin totuttaa koiraansa. Koiristakin voi tulla pullamössöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla kissaihminen tietämättään. Sellainen tavallinen aikuinen maatiaiskissa nukkuu noin 14 tuntia vuorokaudessa.
Meilläkin kissat tykkää nukkua paljon, ihmisen päällä tai muuten välittömässä läheisyydessä.
Kiitos vastauksista. Lapset ovat jo lentäneet pesästä ajat sitten. Nyt on tämä koira sitten seurana ja ulkoiluharrastuskaverina. Tosiaan painottuu nyt tuohon sanaan "seura" :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen koira olisi kyllä rasittava...! Meillä ollut kaksi paimenkoiraa ja nykyään suomenlapinkoira, ja yksinään noista ei ole koskaan seurannut meitä mihinkään sisätiloissa, ellei ole hihkaistu jotain tyyliin "syömään/lenkille" tai pyydetty luokse. Eikä ole tarvinnut erikseen opettaa mitenkään. Ystävillä ollut amerikancockereita ja mopseja, ne taas seuranneet omistajiaan käytännössä joka paikkaan, olen huomannut. Kuvittelin johtuvan lähinnä rotujen seurakoiramaisuudesta tuollaisen, mutta ehkäpä ei sittenkään?
Kaipa tuo on ihan yksilökohtaista. Joku tuossa sanoi, että urokset harrastaisivat enemmän tuollaista, mutta meillä ne on olleet nartut. Paimenkoiria ja paimenmixejä ollut 5kpl. 2 urosta ei korvaansa lotkauttanut.minun liikkeistäni Toisella oli kyllä paha eroahdistus, jos poistuin ovesta, mutta kotona sai liikkua miten tykkää. 2 narttua ollut valppaampia ja toinen halusi aina esim. mukaan suihkuun ja saunaan. Komas narttu on juuri ap:n kuvailema varjo. Haluaa nukku pää samalla tyynyllä ja on muutenkin kuin meidät olisi kytketty parin metrin naurulla yhteen. On aika arka yksilö, joten hakee minusta varmaan turvaa. En siis ole omalla suppealla otannallani löytänyt mitään yhdistäviä tekijöitä rodusta tai sukupuolesta. Ovat yksilöitä kaikki
Sehän oppii keräilemään roskia ja likapyykkejä ja osallistumaan arjen puuhiin, kun osaat palkkioin sitä opettaa. Kivaa on puuhata koiran kanssa kaksin. Ainoa paikka, josta ajoin sen pois oli suihku. Suihkussa sentään haluan käydä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellasia ne on, varsinkin paimenkoirat. Minäkään en saa tehdä mitään rauhassa kun koirien pitää olla saman neliömetrin sisällä ihan-koko-ajan.. Ja minulla niitä on kaksi. Vessaan pitää päästä mukaan, kylppärin ovella tuijotetaan kun olen suihkussa, saunaan tulevat mukaan. Jos laitan oven kiinni, että eivät pääse, niin sitten piipittävät surkeina oven takana. Nyt kun istun sohvalla niin toinen on kiinni vasemmassa kyljessä ja toinen oikeassa. Kohta haen santsikupin kahvia, koettakaas arvata saanko lähteä keittiöön yksin...
Minulla on kooikerhondjeja ja ne ei kyllä ole tuollaisia. Sohvalla lojuvat tyytyväisenä perheen touhuja katsellen päivät pitkät, mutta kyllä ne sitten virkoaa ja innostuu jos niitten kanssa haluaa jotain tehdä. Ja jos monta päivää menee huonoilla lenkeillä ja aktivoinnilla niin alkaa ne sitten vaatia huomiota. Roduissa on tosiaan eroja.
Heh olin kerran vahtina pari viikkoa käyttölinjaiselle saksanpaimenkoiralle ja hermot meinasi mennä. :D Kiva kun koira vihdoin syvässä unessa mutta pitäisi nousta tuolilta hakemaan vettä/käymään vessassa/mitä tahansa niin sitä yrittää lykätä viimeiseen asti kun tietää että koira nousee samalla sekunnilla kun itsekin nousen. Ei paimenkoiria minulle.
Oma koirani (rip) oli onneksi toista maata, kuorsasi sohvalla vaikka touhuaisin mitä. Sillä oli kylläkin myöhemmällä iällä tapana protestoida? pidempiä poissaolojani kuopimalla puolet sohvan tyynyistä lattialle ja odotti aina tyytyväisenä siellä tekemässään pesässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota rotuasiaa kannattaa harkita hyvin tarkkaan ennen kuin ottaa koiran.
Paimenkoirat, siis paimentavat koirat, kuten colliet, on jalostettu pitämään lauma kasassa. Siis paimentamaan laumaa, yleensä omistajansa ohjeiden mukaisesti. Ne kyttäävät ja seuraavat, koska tahtovat pitää laumansa (omistajan) lähettyvillä, ne myös odottavat laumansa johtajalta ohjeita.
Samoin monet muut rodut on luotu työskentelemään ihmisen ohjauksessa, ihmisen käskyn alla, kuten useimmat noutajat ja palveluskoirarodut.
Hyvää edellä mainituissa on se, että niitä on helppo kouluttaa, koska ne haluavat miellyttää, ne usein oikein odottavat käskyjä. Kääntöpuolena on sitten tuo läheisriippuvuus.
Sitten on erilaisia rauhallisempia ja itsenäisempiä roturyhmiä, yleensä hieman alkukantaisempia rotuja. Nämä ei yleensä häsellä jatkuvasti ja viihtyvät paremmin myös yksin. Toisaalta eivät myöskään motivoidu tottelemaan kovinkaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Koirat ovat erilaisia. Minulla oli chihuahua, joka eli pääosin itsenäistä elämää, mutta mopsi taas oli hyvin läheisriippuvainen. Aina tuli mukana asmalla ovenavauksella, vinkui vessan oven takana. Jos makasin sohvalla, se makasi mahan päällä, jos istuin nijatuolissa, se roikkui niskassa jne. Rasittava, mutta ihana. Nyt 12 vuotiaana pääosin nukkuu petillä, mutta aina valppaana seuraa menojani ja aina tulee perässä samaan huoneeseen.
Olisiko mopsi hyvä ensikoira? Olen yksinäinen ja kaipaan juuri tuollaista seurakoiraa. Teen vuorotyötä
Vierailija kirjoitti:
Koiran voi opettaa yksin olemiseen, mutta se pitäisi aloittaa pentuna. Voihan sitä varttuneempanakin yrittää, mutta epätoivoisempaa se silloin on.
Joo aloitetaan olemalla vain hetki poissa, ja sitten mennään takaisin. Koira kyllä vähitellen oppii odottamaan. Yksinoloon totuttamaton koiranpentu haukkuu koko päivän, kum omstaja lähtee töihin.
Mulla on kans tommonen "varjo", mutta ei se mua haittaa. Ainut millon ehkä häiritsee, on kun olen kokkaamassa ja se on hiipinyt huomaamatta selkäni taakse makaamaan. Kyseessä vielä iso rotu. Oma alkaa olla jo vahus ja osaa olla yksinkin. Jää ihan mielellään kotiin, kun lähden.
Kaikki kissaeläimet nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta. Lemmikkikissa, rodusta riippumatta, keskimäärin 16 tuntia. Meillä kissat nukkuvat yöt ja työpäiväni ajan ja ovat iloisesti hereillä silloin kun pitääkin.