Autistit kertokaa mitä normaalia ette ymmärrä?

Ei ole diagnoosia, mutta aina, kun mulle tulee viestiä, joudun miettimään, odotetaanko multa vastausta tai mitä tuohonkin kuuluu vastata. Esim jos joku kertoo kuulumisiaan jne. En tiedä, miten ns kuuluu reagoida jos jollain mennyt huonommin jne. Kysyn siis melkein aina puolisolta :( 

Ööö. En ole autisti, mutten minäkään ymmärrä sellaista tekotaiteellista pas.kaa. Enkä ymmärrä miksi jotkut pyhittävät somen puuduttavalle paasaukselle, "taiteelle" (josta hädintuskin yhtään kukaan ymmärtää mitään) ja joillekin todella totisille asioille. Minusta on hyvin hämmentävää, että joku haluaa viettää vapaa-aikaansa sosiaalisessa mediassa mahdollisimman vakavana. Minulle some on nimenomaan paikka, jossa haluan nauraa. Tosin haluan nauraa monesti muulloinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fanittamista 😳 Etenkin aikuisten ihmisten kohdalla se tuntuu täysin käsittämättömältä käytökseltä.

Muistan, kun joku nainen selitti tv:ssä, että hän pyöräilee Meiju Suvaksen keikkojen perässä ympäri Suomea ja mietin, että tuo ei voi olla mieleltään terve.

Minä olen joskus iät ajat sitten nähnyt dokkarin, jossa keski-ikäiset naiset fanittivat Siltsua (!) niin kovasti, että heidän avioliittonsakin kärsivät siitä. Ohjelmassa näytettiin lähes psykoottista hyllymistä keikoilla, jokaiselle keikalle piti päästä. Nappiverkkareissa harjoiteltiin omien lasten kanssa kotipihassa askelkuvioita tahtiin *ja sydän lyö bum bum bum*. Jotenkin traumatisoiduin siitä, niin totaalisen vieraalta ja _väärältä_ se tuntui. Sairaalta.

Sellaisia sosiaalisia pelejä tai sääntöjä, mitä ei oo kellekkää kerrottu, mutta kaikkien pitäis ne tietää? 

Juoruaminen

Toisen selän takana pahaa puhuminen kavereiden kesken (siis mitä hittoa tää oikeesti on, tulee epämukava olo)

En ymmärrä kun ihmiset käyttää ajanmääreitä väärin. Mieheni sanoi tänään, että "pitää tehdä yks juttu nyt". Minä oletin että samantien. Lopulta aikaa kului puolisen tuntia.

Ihan kohta voi olla tunti. Minusta ihan kohta on 10-15 min.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole diagnoosia, mutta aina, kun mulle tulee viestiä, joudun miettimään, odotetaanko multa vastausta tai mitä tuohonkin kuuluu vastata. Esim jos joku kertoo kuulumisiaan jne. En tiedä, miten ns kuuluu reagoida jos jollain mennyt huonommin jne. Kysyn siis melkein aina puolisolta :( 

Minä kysyn nykyään paljon vastaavia asioita chatgpt:ltä. Varsinkin työelämässä "miten kirjoitan sähköpostin, jossa tiedustelen asiaa x", tai "minkälaista vastausta tähän viestiin odotetaan". Toki käytän omaakin järkeäni samalla, mutta on se huikeasti nopeampaa kuin pohtia ja paloitella asiat kokonaan itse.

Pussailua ihmisten edessä, tulee epämukava olo. 

Blondi aukki ^ ylhäällä

eri kuin

>>>

Asperger Blondie. 

Vierailija kirjoitti:

Pussailua ihmisten edessä, tulee epämukava olo. 

Ylipäätään sellainen hempeily ja mussukkalussukkahanirakaspöö-kujertelu muiden seurassa on kiusallista. Tai se, että pitää tuoda todella näkyvästi ja jatkuvasti esiin sitä, että on varattu. Enkä tarkoita vaikka julkisella paikalla kädestä pitämistä tai pieniä huomionosoituksia, vaan kun ne tehdään selvästi muita ihmisiä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että miten ihmiset ovat kiinnostuneita toisten ihmisten henkilökohtaisista asioista. Esim. parisuhteessa oleminen, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikka seksikumppanien määrä. Jopa täysin tuntemattomien ihmisten, kuten jonkun julkisuuden henkilön mahdollinen homoseksuaalisuus tai että onko hän yhdessä jonkun kanssa ja jos on, niin kenen kanssa?

Ei kiinnosta minuakaan, tuskin oikeasti kovin monia kiinnostaa. ei-autisti

Tästä pääsemmekin siihen että kaikki autistit ovat keskenään ihan yhtä erilaisia kuin kaikki muutkin ihmiset. Tämä on se avainasia minkä hyvin harva tällaisia ihmettelevä ymmärtää. Jokainen meistä on janalla jossain kohtaa kaikissa asioissaan. Dgn tarve tulee siinä vaiheessa kun ne asiat haittaavaat liiaksi elämää, ja hlö tarvitsee itse niihin apua, ei silloin kun random vauvislaisesta tuntuu siltä että joku on jossain asiassa hänen mielestään itsestään poikkeava.

-Sitä et pitää koko aika olla sosiaalinen ja jonkun seurassa, eikä kykene nauttimaan yksinolosta.

-Miksi pitäisi olla kiinnostunut muiden turhanpäiväisestä lätinästä.

- Miksi tungetaan väkisin kylään, vaikka tiedetään, etten jaksa ihmisiä.

Minulla ei ole diagnoosia, joten en tiedä, onko sopivaa osallistua tähän ketjuun, mutta penkkiurheilu on asia, joka on mennyt minulta aina ohi. Olen toki joistakin asioista itsekin aina silloin tällöin innostunut ja seurannut hyvinkin tiiviisti, mutta en oikein ymmärrä, miksi urheilun seuraaminen on niin monelle tällainen elämän täyttävä asia. Miten syntyy tuollainen sidos johonkin joukkueeseen ja pelaajiin, joita sitten seurataan päivittäin, ikään kuin se olisi tärkeintä maailmassa? Olen jossain määrin kateellinenkin kaikille urheilun suurfaneille, enkä missään tapauksessa paheksu tätä ilmiötä, se vaan tuntuu niin vieraalta.

Mulla on aina ollut jonkinlainen auktoriteettiongelma. En siis kapinoi näitä vastaan. Mutta lapsena oli jotenkin vaikea käsittää, että opettaja on se, joka määrää. Aikuisena taas saatan olla hyvinkin huoleton ja suhtautua johonkin esimieheen turhankin kaverillisesti. Eikä siinä mitään, ihmisiähän hekin vaan ovat. Mutta joo, on vähän hankala hahmottaa näitä valtasuhteita. 

Mitään fanittamista en koskaan ole ymmärtänyt. Ihmiset voivat olla fiksuja ja tehdä asioita, joita arvostan, mutta ymmärrän, että heilläkin on huonot puolensa. 

Ihmishierarkiat. Tämän vuoksi en voi liittyä ortodoksisuuteen vaikka monesta jutusta siellä pidänkin. En tosissani voisi koskaan noudattaa ihmisaivoituksin säädettyjä kuuliaisuusoppeja, enkä etenkään niellä hierarkiaa. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kun ihmiset käyttää ajanmääreitä väärin. Mieheni sanoi tänään, että "pitää tehdä yks juttu nyt". Minä oletin että samantien. Lopulta aikaa kului puolisen tuntia.

Ihan kohta voi olla tunti. Minusta ihan kohta on 10-15 min.

Öööö. Niin. Nyt = nyt. Miehesi on r e t a r D i.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tietääkseni ole autisti mutta en myöskään ole kovin kiinnostunut muiden asioista. Tai julkkisten. Viihdyn väkijoukossa yksin ja anonyyminä mutta pienissä tutuissa piireissä joskus ahdistun ihmisten seurasta, en jaksa sitä kovin kauan. Ymmärrän kyllä ja "luen" koko ajan seurassani olevien sanatonta viestintää ja eleitä koska puhuvat totta paremmin kuin sanat.

Olet introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Ihmishierarkiat. Tämän vuoksi en voi liittyä ortodoksisuuteen vaikka monesta jutusta siellä pidänkin. En tosissani voisi koskaan noudattaa ihmisaivoituksin säädettyjä kuuliaisuusoppeja, enkä etenkään niellä hierarkiaa. 

Joo, tämä. Multa valitettavasti puuttuu kunnianhimo tämän takia. Kun sitä on silti vaan ihminen jumissa ihmisten juttujen kanssa, vaikka kuinka pyristelisi ja pyrkisi.

En ymmärrä, että erilaisissa julkisissa paikoissa on käyttäytymissääntöjä ja että ne säännöt riippuvat siitä paikasta. En ymmärrä myöskään, että erilaisissa kohtaamisissa on erilaisia käyttäytymissääntöjä. 

En minäkään. Enkä varsinkaan sitä, että todella usein onnistun ottamaan mallia varmaan siitä paikan ainoasta ihmisestä, joka toimii jotenkin epäkorrektisti. En kerta kaikkiaan osaa hahmottaa kokonaisuutta niin, että surffaisin sievän sujuvasti enemmistön mukaan.

En ymmärrä, miten maailma toimii. 

Minulle taas hierarkiat toimivat helpottavina tekijöinä. Olisin todennäköisesti viihtynyt ja pärjännyt hyvin armeijassa, kun säännöt olisivat olleet selkeät ja väännetty rautalangasta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään tarvetta pullikoida sääntöjä vastaan. Enemmän olen hukassa, jos niitä ei ole tai en tiedä niitä.