Lue keskustelun säännöt.
Avioero pohdintoja -kertokaa eronneet miltä asiat näyttää sitten jälkeenpäin
19.02.2025 |
Olen ollut yhdessä puolisoni kanssa yli 15 vuotta ja siitä harkinnut eroamista ainakin 8 vuotta.
Ongelma on ennen kaikkea minun turhautuminen tilanteeseen. Mä olen se huutava ja räyhäävä akka, joka ei vaan pysty lopettamaan. Mies ei halua erota ja roikkuu minussa kiinni kuin iilimato. Tämä on mennyt muutaman kerran myös ihan konkreettiseksi väkivallaksi ja fyysiseksi estämiseksi. Olen joutunut muutaman kerran käymään lääkärissäkin näiden tapausten seurauksena (mutta valehtelin syyn).
Kun me aikanaan tapasimme ja aloimme seurustella, mies oli aktiivinen urheilija, todella sitoutunut lajilleen. Hän harrasti muutakin, tiesi paljon asioista ja oli periaatteellinen monissa asioissa. Nämä asiat ovat vuosien saatossa kääntyneet päälaelleen. Hän on jatkuvasti väsynyt. Tuijottaa telkkaria ja kännykkää, sohvaan on kulunut kuoppa ja jälki hänen lempipaikalleen. Hän jättää tavarat niille sijoilleen johon ne sattuvat tipahtamaan. Tietenkin joitain tällaisia piirteitä oli näkyvissä aikaisemminkin, mutta tää on jotenkin revennyt ihan täysin käsistä.
Hän ei jaksa kuunnella minua ja silloinkin kun jaksaa mukamas kuunnella, hän ei ymmärrä mitä sanon. Ajatus ei siis ole läsnä. Hän kyllä tekee esim. kotitöitä, mutta vain ja ainoastaan komennettuna ja silloinkin usein huonosti. Syy kaikkeen epäonnistumiseen on aina kuulemma minussa: hän ei osaa sitä tai tätä, kun minä olen aina ottanut vetovastuun. Esim. eilen hän lupasi viedä lapset erääseen tapahtumaan, johon piti mennä aikavarauksella. Ja kun aikaa lähtöön (jotta ei myöhästy) oli vain minuutteja aloin asiasta muistutella, hän tästäkin suuttui, kun en antanut hänen itsensä hoitaa asiaa vaan puutuin siihen. Ennen lähtöä lasten täytyy kuitenkin esim. pukea ja syödä välipala ja kaikki tämä jäi tekemättä (tai olisi jäänyt, jos minä en olisi niitä huolehtinut). Lisäksi lapsilta kuulin, että he kuitenkin olivat myöhästyneet.
Ennen lapsia asuimme vuokratussa kerrostaloasunnossa ja esim. vain minulla oli auto. Nyt kun olemme lapsiperhe, on meillä omakotitalo, auto, loma-asunto ja toinenkin mökki, jonka hän on perinyt. Lisäksi hän pitää edesmenneiden vanhempiensa asuntoa sijoitusasuntona satojen kilometrien päässä kotoamme. Kaikesta pitäisi saada maksimaalinen hyöty, mutta mitään ylläpitotöitä hän ei halua tehdä. Minua stressaa tekemättömät työt kaikkialla ja koen, että en halua elää näin. Itse pidän siitä, että asiat ovat huolellisesti hoidettu ja vähentäisin mieluummin esim. huollettavien rakennusten määrää sellaiseksi, että jakaisin huolehtia siitä mitä on. Miehen mielestä omalle perheelle ei tarvitse siivota tai tehdä lumitöitä, mutta annas olla, kun tulee vieraita tai naapurin vanhempi pariskunta sairastuu ja tarvitsee apua lumitöihin, niin silloin siellä pitää olla apuna kiireellä, ennen kuin kukaan muu naapuri ehtii.
Minusta tuntuu, että tukehdun tähän.
Samalla kuitenkin pelkään, että kadun, jos otan eron. En halua uutta parisuhdetta, mutta koen, että nykyisen parisuhteen myötä minulla ei ole aikaa keskittyä mihinkään muuhun kuin tähän nykytilanteeseen. Uskon, että jos ottaisin eron voisin rentoutua, hidastaa tahtia, hengittää vapaammin ja katsoa ympärilleni ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja todella olla läsnä muuallekin kuin vaan tähän omaan pesään.
Lisäksi mietin, kuinka hankalaa on esim. talon myyminen, kun se jo selvästi kaipaa laittoa sieltä täältä ja toinen myyjä haraa vastaan.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa masentuneelta tai ahdistuneelta. Voi olla myös kaksisuuntainen tyyppi 2.
Lähtisikö pariterapiaan? Tai yksilöterapiaa?
Mene vähintään yksin. Tai perheneuvolaan.
Sen neuvon annan, että tee jotain. Meillä tuo sama kuvio johti lopulta todella huonoon tilanteeseen, mies sai psykoosin kun paineille ei tehty mitään.
Sama meillä. Ex on perinyt nepsy-piirteet, jotka kasautuivat ja nousivat ryminällä pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vähän samantapainen tilanne. Mietin tosin eroa vain muutaman vuoden kun mies passivoitui. En olisi ikinä voinut kuvitella, että erolla on niin järkyttävä vaikutus lapsiin. Molemmat oireilivat rajusti, koulu alkoi mennä alamäkeen ja jatko-opinnot jäivät sen myötä. Nyt aikuisina esikoinen on täysin syrjäytynyt, eikä nuorempikaan oikein tunnu saavan elämästään otetta. Jos olisin silloin tiennyt sen minkä nyt, olisin pysynyt liitossa kynsin ja hampain.
Ongelmanne alkoivat jo ennen eroa, mikä olisi pitänyt toteuttaa aiemmin. Vai ovatko lapset perineet isänsä suvun heikkouksia?
Jos vielä jahkaat niin ota viikon loma ja lepää etelässä, lämmössä ja auringossa.
Anna miehen hoitaa lapset ym. Saa esimakua siitä, mitä tulossa ellei ryhdistäydy.
Sinä saat levättyä. Älä kerro etukäteen vaan jätä kirje pöydälle, missä selität levon tarpeen.
Tuo viimeisin kommentti on aika radikaali. Olen yrittänyt ehdottaa esim. kesäloman viettoa erikseen, etätöitä mökiltä vuoroviikoin jne, mutta hän ei suostu mihinkään.
Ja lasten takia en todellakaan lähde mihinkään lomalle ilman varoitusta - en voi jättää lapsia hänelle yksin, ilman että asia on suunniteltu viimeistä pilkun viilausta myöten loppuun. Silti hänellä olisi vaikeaa. Ja lapsille tää olis todella pelottavaa.
Meillä on nyt eroprosessi siinä vaiheessa, että eron voi ottaa koska vaan - ja hakemus on lähetysvalmiina. Omakotitalosta (myynti & remontti) on tullut hidaste. Lisäksi aloitimme vielä uudelleen pariterapiassa, josta mies toivoo apuja - minulle keskustelu on taas tuonut selvyyden siitä, että kaikkea on todella kokeiltu. Ja ehkäpä tuo miehenkin toivoma "apu" on hyvin pitkälti sitä, että hän kuvittelee että niin pitää tehdä, siellä hän juttele kaikkea parhain päin - en usko, että hän oikeastaan tajuaa tässä olevan tosi kyseessä ja että suomessa tosiaan saa eron yhdenkin ihmisen hakemuksella. Terapeutti on hänelle neuvonut toimia, mutta hän ei ole niistä mitään toteuttanut.
Mies ei edelleenkään ota eroprosessia edes vakasti. Mä nukun nyt torista ostamallani irtopatjalla ruokailutilan lattialla. Mies nukkuu yksin makuuhuoneessa ja pitää vierashuonetta etätyökonttorinaan. Hän myös ihan just äsken kyseli, että eikö mun isä ole sanonut mulle mitään (olettaa siis että mun isä olis tulossa pakottamaan mut jäämään liittoon (mä olen päälle 40-vuotias, korkeakoutettu, työssäkäyvä ihminen).
Olen pyytänyt mieheltä, että aloittaisimme vuoroviikkosysteemin - meillä olisi kyllä käytettävissä paikkoja joihin kumpikin voisi vuorollaan vetäytyä (lapset saisivat asua kotonaan) - mutta mies ei suostu ja minä olen niin jääräpäinen, että en lähde talosta jonka puoliksi omistan, vaan ratkaisun pitää olla reilu. Vielä jokin aika sitten ehdotin, että olisimme muuttaneet asumuseron (asuisimme kahdessa eri asunnossa) - koska mikään lievempi, esim. ne erilliset kesälomaviikot eivät hänelle sovi.
Mutta mikään ehdotus ei sovi hänelle. Joten lopputulemana, tässä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin todellakin erota. Siihen saakka kunnes talo on myyty, esitän katselevani taloja joissa on enemmän huoneita ja "minäkin voisin saada oman huoneen" tai että muuttaisimme kahteen lähekkäin olevaan asuntoon.
Joskus ero on tarpeen ja suorastaan välttämättömyys, mutta sen kerron, että koulussa sen kyllä lapsista huomaa, jos vanhemmat on hiljattain eronneet.
Pääsääntöisesti kaikki pahimmat on eroperheistä.
Niin että mieti vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itse eronnut ja tunnen monta eronnutta keski-ikäistä. Tiedä, jos eroat, niin suru tulee seurasmasn sinua lopunnelämäsi. Suru siitä, mitä menetit. Mitä lapset menettivät.
Ei kaikki ole yksiselitteisesti huonoa.
Juuri eilen tuli eilen kahdesti etonnut 60-v ystäväni sanomaan, että siinä ei ole mitään pahas, että puoliso tuntuu välillä tylsälrä. Hän kuitenkin on siinä.
Entäpä sitten kun puoliso ei tunnu tylsältä vaan pikemminkin sellaiselta altavastaajalta kaikessa. Hänen kanssaan pysty saamaan aikaan kunnollista keskustelua, edes ohi mennen sanotut asiat eivät mene läpi. En joudu itse ikinä pinnistelemään miellyttääkseni häntä millään sektorilla: keskustelut, siisteys, aikaansaavuus, tuttavapiirin ylläpito, remontin suunnittelu, talous, lomien suunnittelu jne jne jne. Hänellä tuntuu olevan asiat vähän hukassa joka ainoalla alalla. Pyrin sammuttamaan turhautumistani ja kiukkuani - koska hän kuitenkin on siinä. Sohvalla rinnalla katsomassa jotain turhanpäiväistä tv ohjlemaa, jota voisin ihan hyvin katsoa yksiksenikin, vaikka toisaalta tuskin katsoisin vaan tekisin mielummin omia mielenkiintoisia asioitani. Seksiä en voi kuvitellakaan. Pienet suukotkin on enemmänkin n. kerran kuukaudessa tiheydellä. Laitan kylppärin oven lukkoon kun menen suihkuun ja vaihdan vaatteet vessassa, sillä en halua sen vertaa seksuaalista kanssakäymistä hänen kanssaan että hän näkisi minut vaihtamassa vaatteita. Koen hänen läsnäolonsa pääsääntöisesti häiritsevänä. Mutta esim. ravintolaan ja lomamatkalle on mukavampi mennä yhdessä. Moni käytännön asia sujuu helpommin kun emme eroa. Olen tehnyt kaiken muun avioeron hyväksi, mutta talo on vielä myynnissa, kakkosvaiheen hakemus avioerosta puuttuu ja sopimus lasten huoltamisesta. Ja tietty vakuutukset erilleen sitten kun asumuskin jakautuu.
Lopullinen päätös on vaan niin vaikea.
Mietin aikoinaan, miksi en lähtenyt aiemmemmin. Siinä kaikki. Se kattaa jo kaiken.