Lue keskustelun säännöt.
Avioero pohdintoja -kertokaa eronneet miltä asiat näyttää sitten jälkeenpäin
19.02.2025 |
Olen ollut yhdessä puolisoni kanssa yli 15 vuotta ja siitä harkinnut eroamista ainakin 8 vuotta.
Ongelma on ennen kaikkea minun turhautuminen tilanteeseen. Mä olen se huutava ja räyhäävä akka, joka ei vaan pysty lopettamaan. Mies ei halua erota ja roikkuu minussa kiinni kuin iilimato. Tämä on mennyt muutaman kerran myös ihan konkreettiseksi väkivallaksi ja fyysiseksi estämiseksi. Olen joutunut muutaman kerran käymään lääkärissäkin näiden tapausten seurauksena (mutta valehtelin syyn).
Kun me aikanaan tapasimme ja aloimme seurustella, mies oli aktiivinen urheilija, todella sitoutunut lajilleen. Hän harrasti muutakin, tiesi paljon asioista ja oli periaatteellinen monissa asioissa. Nämä asiat ovat vuosien saatossa kääntyneet päälaelleen. Hän on jatkuvasti väsynyt. Tuijottaa telkkaria ja kännykkää, sohvaan on kulunut kuoppa ja jälki hänen lempipaikalleen. Hän jättää tavarat niille sijoilleen johon ne sattuvat tipahtamaan. Tietenkin joitain tällaisia piirteitä oli näkyvissä aikaisemminkin, mutta tää on jotenkin revennyt ihan täysin käsistä.
Hän ei jaksa kuunnella minua ja silloinkin kun jaksaa mukamas kuunnella, hän ei ymmärrä mitä sanon. Ajatus ei siis ole läsnä. Hän kyllä tekee esim. kotitöitä, mutta vain ja ainoastaan komennettuna ja silloinkin usein huonosti. Syy kaikkeen epäonnistumiseen on aina kuulemma minussa: hän ei osaa sitä tai tätä, kun minä olen aina ottanut vetovastuun. Esim. eilen hän lupasi viedä lapset erääseen tapahtumaan, johon piti mennä aikavarauksella. Ja kun aikaa lähtöön (jotta ei myöhästy) oli vain minuutteja aloin asiasta muistutella, hän tästäkin suuttui, kun en antanut hänen itsensä hoitaa asiaa vaan puutuin siihen. Ennen lähtöä lasten täytyy kuitenkin esim. pukea ja syödä välipala ja kaikki tämä jäi tekemättä (tai olisi jäänyt, jos minä en olisi niitä huolehtinut). Lisäksi lapsilta kuulin, että he kuitenkin olivat myöhästyneet.
Ennen lapsia asuimme vuokratussa kerrostaloasunnossa ja esim. vain minulla oli auto. Nyt kun olemme lapsiperhe, on meillä omakotitalo, auto, loma-asunto ja toinenkin mökki, jonka hän on perinyt. Lisäksi hän pitää edesmenneiden vanhempiensa asuntoa sijoitusasuntona satojen kilometrien päässä kotoamme. Kaikesta pitäisi saada maksimaalinen hyöty, mutta mitään ylläpitotöitä hän ei halua tehdä. Minua stressaa tekemättömät työt kaikkialla ja koen, että en halua elää näin. Itse pidän siitä, että asiat ovat huolellisesti hoidettu ja vähentäisin mieluummin esim. huollettavien rakennusten määrää sellaiseksi, että jakaisin huolehtia siitä mitä on. Miehen mielestä omalle perheelle ei tarvitse siivota tai tehdä lumitöitä, mutta annas olla, kun tulee vieraita tai naapurin vanhempi pariskunta sairastuu ja tarvitsee apua lumitöihin, niin silloin siellä pitää olla apuna kiireellä, ennen kuin kukaan muu naapuri ehtii.
Minusta tuntuu, että tukehdun tähän.
Samalla kuitenkin pelkään, että kadun, jos otan eron. En halua uutta parisuhdetta, mutta koen, että nykyisen parisuhteen myötä minulla ei ole aikaa keskittyä mihinkään muuhun kuin tähän nykytilanteeseen. Uskon, että jos ottaisin eron voisin rentoutua, hidastaa tahtia, hengittää vapaammin ja katsoa ympärilleni ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja todella olla läsnä muuallekin kuin vaan tähän omaan pesään.
Lisäksi mietin, kuinka hankalaa on esim. talon myyminen, kun se jo selvästi kaipaa laittoa sieltä täältä ja toinen myyjä haraa vastaan.
Kommentit (28)
Miehellä on nyt syviä ongelmia, ne pitää hoitaa ensin. Ja vasta sitten mietit eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko stressiä töistä? Nykyinen työelämä syö ihmisten sielun, mutta juu, hoitosuhdetta ja apua tarvitsette, etenkin mies. Maksakaa alkuun yksityinen.
Elämä on lyhyt joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Alkuun masentaa mutta pian helpottaa kun huomaa ettei jatkuvat riidat ja epävarmuudet enää ole kiusana.
No verenpaineetkin laski parikymmentä pykälää ja uusi onnellinen parisuhde on, että ei voi valittaa.
Jätät sen sian ja hyppäät jänniksen keppiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies tekee edes jotain on tilanne parempi kuin siinä että kantaa vastuun yksin. Mies saattaa pestä kätensä koko hommasta eikä auta enää edes sitä vähää jos eroatte. Kuulostaa että mies on työn takia burnoutissa. En jättäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä aika harkita eroa. Olisiko aika tehdä jotain? Itse harkitsin pari vuotta. Ero tuntui hankalalta talon ja lasten vuoksi. Ihastuin sitten toiseen mieheen ja oli täysin selvä asia, että pitää erota ja siitä asiat eteni.
Paras päätös ikinä. Se tunne oli hyvä kerrostalovuokra-asunnossa, kun sai hengittää eikä tarvinnut olla jännittynyt ja varuillaan miehen sanomisista. Ei tarvinnut patistaa miestä asioihin. Sain vain 8lls rauhassa ja hoitaa asiani.
Avioero ei ole helppo homma, ainakaan silloin, jos kamppailee omien tunteidensa kanssa ja liitto ollut ainakin suurimmanosan aikaa hyvä ja toimiva.
Oma avioero ei ollut minun tahto, vaan exän. Tyly ilmoitus, että ero tulee, halusin tai en. Harkinta-aika meni prosessoidessa hirvittävää tunnemyrskyä. Oli ikävää, surua, suoranaista raivoa, rakkauden tunteita, pelkoa ja menetystä.
Nyt on mennyt puolivuotta siitä kun eromme tuli virallisesti voimaan. Uudessa kodissa ja ympäristössä aloin tekemään ajatustyötä siitä, mikä olisi voinut mennä toisin ja onko nyt helpompi hengittää.
Vastaus näihin kysymyksiin tuli hiljalleen. Oli paljon merkkejä ilmassa jo pari viimeistä vuotta ennen eroa, miltä ilmeisesti alitajuisesti halusin sulkea silmäni. Enää ei tarvitse miettiä, mistä ja kenen pedistä puoliso herää. Ei jatkuvia kiistoja siitä, miksi minä yhtäkkiä tein kotona oikeastaan kaikki työt niin sisällä kuin ulkona. Ei enää jopa päiviä kestäviä mykkäkouluja ihan mitätttömistä asioista. Välillä ikävä tosin nostaa päätään ja ei se perimmäinen rakkaus ole toista kohtaan kadonnut, kun muistaa sitten ne vuodet, kun kaikki oli oikeasti hyvin.
Asunnon myynti jäi oikeastaan sekin lähes kokonaan minun kontolleni, mutta samalla kun sitä tein ja tyhjensin yhteistä kotiamme, tein kipeää, mutta samalla parantavaa luopumistyötä.
Nyt vihdoin tuntuu, että voin jälleen hengittää helpommin. Asunto saatiin myytyä ja uusi elämä alkaa pikkuhiljaa muotoutua uomiinsa. Raskas oli prosessi mutta kyllä siitä selviää. Exänkin kanssa käytiin kunnon kahvikeskustelu ja nyt välit ihan ok.
Tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mies ei halua erota ja roikkuu minussa kiinni kuin iilimato. Tämä on mennyt muutaman kerran myös ihan konkreettiseksi väkivallaksi ja fyysiseksi estämiseksi. Olen joutunut muutaman kerran käymään lääkärissäkin näiden tapausten seurauksena (mutta valehtelin syyn)."
Tässä oli kaikki oleellinen. Teillä menee molemmilla elämät hukkaan tuossa. Ei ole tervettä menoa nähnytkään. Vähintään asumuseroon ja äkkiä.
Siis mies on väkivaltainen ja itsekäs mulkku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vähän samantapainen tilanne. Mietin tosin eroa vain muutaman vuoden kun mies passivoitui. En olisi ikinä voinut kuvitella, että erolla on niin järkyttävä vaikutus lapsiin. Molemmat oireilivat rajusti, koulu alkoi mennä alamäkeen ja jatko-opinnot jäivät sen myötä. Nyt aikuisina esikoinen on täysin syrjäytynyt, eikä nuorempikaan oikein tunnu saavan elämästään otetta. Jos olisin silloin tiennyt sen minkä nyt, olisin pysynyt liitossa kynsin ja hampain.
Yhden asian tiedän ja se on jatkuva krooninen rahapula.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vähän samantapainen tilanne. Mietin tosin eroa vain muutaman vuoden kun mies passivoitui. En olisi ikinä voinut kuvitella, että erolla on niin järkyttävä vaikutus lapsiin. Molemmat oireilivat rajusti, koulu alkoi mennä alamäkeen ja jatko-opinnot jäivät sen myötä. Nyt aikuisina esikoinen on täysin syrjäytynyt, eikä nuorempikaan oikein tunnu saavan elämästään otetta. Jos olisin silloin tiennyt sen minkä nyt, olisin pysynyt liitossa kynsin ja hampain.
Tuotakaan ei voi tietää onko oireilu eron syy vain syy vanhemmissa muuten tai onko edes vanhempien syy.
Omat lapsenikin tosin oireilivat. Yksi lapsi sanoi vihaavansa minua, toinen muuttui totiseksi ja opettaja otti puheeksi kuraattorilla käynnit, ja siellä lapsi kävikin. Nuori ilmeisesti oireili myös, kun sanoi sitten myöhemmin itkeneensä.
Näistä oireilusta syytän täysin exää. Minä hain eron, mutta ex alkoi parin viikon kuluttua avoimesti seurustelemaan niin tiiviisti, että lapset unohtuivat. Isä ei välittänyt mistään muusta kuin suhteestaan. Tietyt sovitut asiat unohtui noin vain.
Itse tein kalkeni, että lapsilla olisi hyvä. Nyt kaikki ovat täysikäisiä ja töitä, opiskelua, elämää on. Isää ei juuri näy.
Vierailija kirjoitti:
Yhden asian tiedän ja se on jatkuva krooninen rahapula.
MInulla talous parani. Syy siihen oli, että hyvittelin exän pahaa tuulta maksamalla oikeastaan kaikki laskut. Ex käytti taloudellisesti hyväksi, kun ei mitään laskuja ottanut itselleen, vaan olet, että hoidan kaiken. Surutta osteli harrastusvälineitään ja harrasti. Tämä loppui eroon, mutta lapsiin ex ei rahaa laittanut eron jälkeenkään.
Vaikuttaa, että miehesi on laiska vetelys. On tottunut siihen, että sinä hoidat asiat, ja siksi antautunut hyvällä omalla tunnolla velttoilemaan. Ei siinä aina ole masennuksesta tai muusta sairaudesta kyse. Pelkkä mukavuudenhaluisuus riittää. Exässäni oli noita piirteitä. Hän vetosi aina työväsymykseen ja ties mihin flunssaan. Unohti, että minäkin kävin töissä 8h, kävin kaupassa, hoidin kodin ja perheen, tein ruoat.Ero oli helpotus! Vihdoin sain hengähtää, nukkua kunnolla, ja pääsin siihen sohvalle itsekin katsomaan televisiota.En ole katunut.
Mulla reilu vuosi erosta ja asiat alkoivat purkaantua siitä kun sanoin puolisolle jämäkästi, että haluan joko pariterapiaan tai erota. Olin ehdottanut pariterapiaa lukemattomia kertoja aiemmin tuloksetta. Pariterapian tuloksena asiat tulivat pintaan, ja niiden määrä ja koko selvisi itselle siinä määrin että otin eron yli 30 v suhteen jälkeen. Ongelmat olivat jatkuneet kymmenisen vuotta.
Ero oli oikea ratkaisu, mutta kyllä siinä aikamoinen kriisi itselle tuli - tietysti. Menetetyt vuoden ja muut asiat piti käsitellä. Tein biisinkin katkeruudesta: https://open.spotify.com/track/49Y4L4O3xacLj54l5XEmYa?si=eb7450c0ad8e40…;
Nää eropohdinnat on jatkuneet jo niin pitkään, että ei liene mikään yllätys, että samassa ruudussa ollaan edelleen. Harkinta-aikaa on nyt jäljellä enää hyvin vähän (saan siis laittaa lopullisen hakemuksen pian).
Mun suurin ärsytys on miehen flegmaattisuus, passiivisuus ja kuurous/ymmärtämättömyys. Se ei koske vain minua, vaan myös lapsia ja osin myös esim. tv ohjelmia. Ymmärtämättömyys on aina joskus kiinnittänyt jonkun muunkin huomion. Oikein mitään muuta yhteistä meillä ei olekaan kun katsella tv:tä ja sitten tietenkin se, kun minä vedän meidän arkea ja käskytän.
Suurin käytännön este on talon myyminen (omistamme 50/50, lainaa on vielä jäljellä ja se on yhteinen). Olin joitakin kuukausia sitten yhteyksissä kiinteistövälittäjään, joka neuvoi, että ennen myynnin aloittamista molempien omistajien pitäisi olla myyntiaikeissa ja että esim. kuntotarkistus pitäisi tehdä ensin. Lisäksi kun täällä on kaikki vähän rempallaan, olisi niin paljon mukavampi myydä, jos saisi paikkoja vähän ensin laitettua. Siivousfirman voin kyllä palkata apuun ja omia ja lasten tavaroita karsia. Kokisin olevani ihan kykenevä korjailemaan repsottavia listoja, uusimaan maaleja jne, mutta tuo sohvan nurkassa istuva ja kaikessa vastaan hangotteva mies hankaloittaa asioita.
Olisin myös voinut harkita jotain pehmeämpiäkin keinoja kuin suoraan eroa, mutta en voi oikein tehdä mitään kun hän haraa vastaan kaikkea (hän ei siis anna minun olla edes eri huoneessa). Avioeron yhteydessä tehtävä virallinen pesänjako näyttäisi nyt keinolta purkaa tilanne. Ja itseasiassa uskon, että kunhan pesänjako olisi jo uhassa olla seuraava askel, hän suostuu talon myyntiin koska haluaa välttää kuluja. Mutta tämä siis tarkoittaa sitä, että mikään avioeroa vähempi ei riitä. Joko a) maksan asuntolainaa talosta + yksin vuokraa, b) alistun nykytilanteeseen tai c) etenen eroprosessissa (ja uhkaan pesänjaolla). Eli kaikenlainen sopiminnen ilman eroa tuntuu olevan aika mahdotonta.
Lasten huoltajuudestakin hän aikoo taistella. On ihan uskomatonta, kuinka hän ei tiedä lasten asioista mitään, edes heidän vaatteitaan tunnista. Eikä mulla ole mitään haluja tai aikomuksia estää tapaamisia, mutta silti hän haluaa siitäkin riidellä. Onneksi lapset eivät ole pieniä enää ja voivat itsekin kertoa mitä haluavat.
Itselleni yksi merkittävä asia on ollut eroon liittyvä pettymys ja häpeä. Niiden vuoksi olisin oikeastaan vieläkin valmis yrittämään. Mutta mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, jossa ei voi edes kuvitella mitään hellyyksiä ja jossa ei pystytä edes vastavuoroiseen keskusteluun. Meillä on taustalla kaikenlaista taloudellistakin häikkää (ja näiden takia otettu avioehto muutama vuosi sitten).
Me ollaan jo aikaisemmin oltu terapiassa, mutta se jäi kesken, koska miehen mielestä meillä ei ole mitään ongelmaa ja itse koin ongelmavyyhdit liian suuriksi niitä kaikkia alkaa sille terapeutille avaamaan. Puolisolla ei ole merkittävää työstressiä (töissäkään ei kuulemma ole ongelmia). Itse hautaudun paineisiin myös työssä.
Mies kuulostaa masentuneelta tai ahdistuneelta. Voi olla myös kaksisuuntainen tyyppi 2.
Lähtisikö pariterapiaan? Tai yksilöterapiaa?
Mene vähintään yksin. Tai perheneuvolaan.
Sen neuvon annan, että tee jotain. Meillä tuo sama kuvio johti lopulta todella huonoon tilanteeseen, mies sai psykoosin kun paineille ei tehty mitään.