Ruumiiden kompostoinnin ideologia
Tulee suoraan marxilaisesta intersektionalismista. Kaikkea ne keksiikin murentaakseen länsimaisen kristillisen elämäntavan. Toisaalta on ihme, ettei tällaista täsmäiskua ole aiemmin tehty ja toteutettu. Länsimaisessa kristillisyydessä on tärkeä osa menneiden sukupolvien kunnioittaminen jouluna ja pyhäinmiesten päivänä. Hautausmaat ovat sijainneet kaupunkien keskellä, kirkon vieressä muistuttamassa elämän rajallisuudesta ja sukupolvien jatkumosta, mutta ennenkaikkea kristinuskon lupauksesta kuoleman voittamiseksi. Näitä kaikkea Karl Marx inhosi, kristinuskoa, perinteitä ja kristillistä länsimaista yhteisöä, jotka olivat pahimmat esteet kommunistiseksi vallankumoukselle. 30-luvulla marxilaisten tutkijoiden perustama Frankfurtin koulukunta pettyi Eurooppaan ja sen työläisiin, jotka rakastivat liikaa uskontoa ja isänmaataan, siksi he päättivät alkaa murentamaan demokratiaa sisältä käsin. Tätä työtä kehittivät 60-luvulla ranskalaiset kommunistifilosofit ja tästä otti kopin USAssa intersektionaaliset marxilaiset feministit. Nimet ja termit vaihtuu ja edelleen kaikki on verhottu hyviin aiheisiin, mutta päämäärä on sama kuin Marxilla, pitää tanssit tuhoutuneen länsimaisen kulttuurin tuhkan päällä. Tähän kontekstiin istuu kuin nenä perseeseen Anna Kontulan maahantuoma idea ihmisten kompostoinnista.
Kommentit (63)
Nyt on kyllä aika kaukaa haettua. Kompostoinnissa ei ole mitään vikaa, ihan sama kenen ajatus se on. Mikäli ruumiita voidaan kompostoida, kuten Suomessa on tavallaan tehty jo ammoisina aikoina, se kunnioittaa luontoa ja ihmisyyttä ihan riittävästi. Jos ruumiiden palvonta kiinnostaa, voi muuttaa esim jenkkeihin jossa jäännökset balsamoidaan ja hylätään hautausmaille. Suosittelen ensin tutustumaan siihen miten törkeän huonosti siellä hoidetaan hautausmaita, että se siitä menneiden sukupolvien kunnioittamisesta.
Missä takaperselässä oikein opetetaan, että kaikkien mielipiteiden pitää olla sidottuna johonkin ideologiaan tai agendaan? Voisiko olla, että jollekin tulisi mieleen mennä kauppaan ihan vaan koska tarvitsee maitoa, eikä siinä olisikaan takana uusmarxilaisuutta?
Mitä tällaiset itse ajattelevat saavat sanoa ja ajatella, ettei nyt vahingossakaan tule sitouduttua puoluekirjaan ja mystiseen salaseuraan?
Kompostointi on verhottu ekologiaan, mitä voi hyvin epäillä kuinka ekologista on rakentaa ihmisten kompostilaitoksia ja huoltaa niitä ja tuottaa ihmisten jätöksistä lisäaineita ja lääkejäämiä ym. sisältävää ongelmajätettä.
Vierailija kirjoitti:

Jos logiikkasi pitäisi paikkaansa, niin ihmisten hautaaminen hautausmaalle olisi ympäristörikos.
Vierailija kirjoitti:
Missä takaperselässä oikein opetetaan, että kaikkien mielipiteiden pitää olla sidottuna johonkin ideologiaan tai agendaan? Voisiko olla, että jollekin tulisi mieleen mennä kauppaan ihan vaan koska tarvitsee maitoa, eikä siinä olisikaan takana uusmarxilaisuutta?
Mitä tällaiset itse ajattelevat saavat sanoa ja ajatella, ettei nyt vahingossakaan tule sitouduttua puoluekirjaan ja mystiseen salaseuraan?
No, jos kommunisti tätä ehdottaa, niin täytyyhän sitä hieman tonkia mitä takaa löytyy. Eipä tuo nyt kovin vaikeaa logiikkaa tarvitse, kun löytää kompostoinnin takaa inhon kristinuskon perinteitä kohtaan.
Eikö tuo ehdottaja ole neuvostoliiton ideologian kannattaja ku vasemistoliittoa edustaa. Siis entisiä kommunisteja.
Kontulan idea on niin järkyttävä, että oksettaa. Mutta se on sen tarkoituskin varmaan.
Ikinä, ikinä en enää äänestä väsrmmistoa! Ja mä olen oikeasti ollut hyvinkin vasemmistolainen.
Ok-talon pihalle ruumis, kukkapenkki siihen? Kun kompostointi on ohi, kallo ja luut valkaistaan. Tehdään hautakammio pihalle ja muistopaikka. Ja se alkaa muistuttaa voodoota.
uskovien luutkin ovat pyhiä. Nytkö pitäs kompostoida? kompostoikaa vain ateistien ruumiit vaikka takapihallenne, helvettiin he ovat menneet muutenkin
Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen.
Apt 19
11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
Vierailija kirjoitti:
Kompostointi on verhottu ekologiaan, mitä voi hyvin epäillä kuinka ekologista on rakentaa ihmisten kompostilaitoksia ja huoltaa niitä ja tuottaa ihmisten jätöksistä lisäaineita ja lääkejäämiä ym. sisältävää ongelmajätettä.
Lääkejäämät ei haittaa varmaan kauheasti kaupunkiem viher-rakentamista. Nurmikoissa ja puistoissa voi hyvin käyttää kompostia.
Idea ihmisten kompostoinnista on nihilistinen.
Vierailija kirjoitti:
Ok-talon pihalle ruumis, kukkapenkki siihen? Kun kompostointi on ohi, kallo ja luut valkaistaan. Tehdään hautakammio pihalle ja muistopaikka. Ja se alkaa muistuttaa voodoota.
Sitähän kristityt tekevät, hautaavat ruumiin maahan kompostoitumaan ja laittavat päälle kukkapenkin ja muistomerkin. En tiennyt, että harjoittavat voodoota.
Ihmisen arvokkuuden mädättäminen, sananmukaisesti. Vain hallitsevan eliitin arvokkuus on tärkeää. Heille mausoleumit ja rahvaan ikuinen arvonanto ja palvonta.
Paljonko Venäjän hiilijalanjälki kasvaa, kun se polttaa "sankarivainajansa" ja raiskaamansa siviilit matkailukrematorioissa?
Kookosmusnuoretkin on tätä joskus ehdottaneet. Hekin on varmaan sitten piilokommareita.
Itse olen kannattanut kompostointia jo siitä asti, kun vuosia sitten ensimmäistä kertaa kuulin että se joissakin maissa sallittua. En uskoisi että kukaan muu kuin ehkä kristityt vastustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kompostointi on verhottu ekologiaan, mitä voi hyvin epäillä kuinka ekologista on rakentaa ihmisten kompostilaitoksia ja huoltaa niitä ja tuottaa ihmisten jätöksistä lisäaineita ja lääkejäämiä ym. sisältävää ongelmajätettä.
Lääkejäämät ei haittaa varmaan kauheasti kaupunkiem viher-rakentamista. Nurmikoissa ja puistoissa voi hyvin käyttää kompostia.
Eikö pikkumuksut syö enää multaa kaupungeissa? Mitäs kun mullasta löytyy naapurin sedän tekarit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä takaperselässä oikein opetetaan, että kaikkien mielipiteiden pitää olla sidottuna johonkin ideologiaan tai agendaan? Voisiko olla, että jollekin tulisi mieleen mennä kauppaan ihan vaan koska tarvitsee maitoa, eikä siinä olisikaan takana uusmarxilaisuutta?
Mitä tällaiset itse ajattelevat saavat sanoa ja ajatella, ettei nyt vahingossakaan tule sitouduttua puoluekirjaan ja mystiseen salaseuraan?
No, jos kommunisti tätä ehdottaa, niin täytyyhän sitä hieman tonkia mitä takaa löytyy. Eipä tuo nyt kovin vaikeaa logiikkaa tarvitse, kun löytää kompostoinnin takaa inhon kristinuskon perinteitä kohtaan.
Kokoomusnuoret on kommunisteja?
:DDDD
maasta sinä olet tullut, maaksi sinä olet tuleva
TÄYTTÄ INTERSEKTIONAALISTA FEMINISTIKOMMUNISMIA!
Vierailija kirjoitti:
Idea ihmisten kompostoinnista on nihilistinen.
No ei ole. Eihän se eroa normaalista hautaamisesta mitenkään muuten, kuin nopeuttaen maatumisprosessia.
Ideologiaan kuuluu myös tärkeänä osana ideologian häivyttäminen. Joten tämä keskustelu poistetaan pian.