Mitä asioita voi ymmärtää vasta kun sen kokee itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syöpädiagnoosi ei ollut mitään verrattuna siihen, että oma lapsi katkaisi välit. Sitä tuskaa ei voi ymmärtää kokematta.

Nyt oli pakko laittaa alapeukku. Kukaan ei laita välejä poikki turhan takia. Syy on siis sinussa. 

No ei aina välttämättä ole. Älä arvostele, kun et voi tietää tilannetta.

Känni

Voiko mitään ymmärtää ennen kuin sen itse kokee? En usko.

Korkeakoulutus.

Kolme läheltä piti kuolemaa.

Luin kun yks nainen sanoi että nyt saatuaan lapset hän ymmärtää myös muita lapsia, on ikäänkuin kaikkien äiti. Että kukaan jolla ei ole omia, ei voi olla äidillinen.

Miten jos sattuukin olemaan?? Kaikki ei ole samasta puusta

Vierailija kirjoitti:

Äitiys.

Ja isyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys.

Ja isyys.

Ja lapsuus.

Oma sairastuminen, läheisen kuolema, 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kokenut, että läheisen ihmisen kuolema on sellainen. Oma isäni kuoli hiljattain ja aivan selväksi on tullut, että ne ihmiset joilla itsellään on kokemus tästä tai jostakin vastaavasta osaavat luontevasti olla asian kanssa ja ne, joilla ei ole kokemusta läheisten kuolemasta eivät osaa suhtautua ollenkaan.

Myös oman lapsen rakastaminen on asia, jota lapsettoman on varmasti vaikeaa tai jopa mahdotonta ymmärtää. En itsekään ymmärtänyt ennen kuin sain lapsen. Se on jotenkin niin täysin ehdotonta ja lapsen etu menee kaikessa edelle, myös huoli lapsesta on jotakin ihan muuta kuin huoli jostakin toisesta ihmisestä. En ole kokenut vastaavaa syvää onnellista rakkautta ketään muuta, esim. puolisoani tai vanhempiani tai sisaruksiani kohtaan - rakkaus lapseen on ainutlaatuista ja hyvin voimaannuttavaa.

Oma kokemukseni taas on se, että jotkut läheisen menettäneet alkaa tosi herkästi vertailemaan sitä omaa kokemustaan siihen menetykseen. 

Rakkaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys.

Ja isyys.

Ja lapsuus.

Ja isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys.

Ja isyys.

Mä veikkaan että isovanhemmuus on aika samanlaista kuin isyys. Sulla on vastuuta lapsesta, mutta se päävastuu on äidillä. Saat nauttia siitä lapsesta, jälkeläisestäsi, ilman raskauden taakkaa ja synnytyskipuja, ilman tai vähillä yöheräämisillä, sun kroppa ei vanhene hetkessä 10 ylimääräistä vuotta, sun ei tarvitse murehtia joka päivä mistä ruokaa lapselle. Saat silti liki kaikki hyvät puolet kuten ätikin, siinä siivellä.

Vierailija kirjoitti:

Luin kun yks nainen sanoi että nyt saatuaan lapset hän ymmärtää myös muita lapsia, on ikäänkuin kaikkien äiti. Että kukaan jolla ei ole omia, ei voi olla äidillinen.

 

Miten jos sattuukin olemaan?? Kaikki ei ole samasta puusta

Ei todellakaan ole. Kaikki äidit ei ole tippaakaan äidillisiä. Ja niin paljon kuin synnyttäneet väittävätkin vastaan, myös synnyttämätön nainen voi olla äidillinen. Adoptioäiti on välimuoto: muodollisesti äiti mutta biologisesti ei ole.

Adoptioäitiä äidillisyydessä vastaava voi olla mummi, täti, joku läheinen rakas vanhempi nainen, sisko, kuka vain.

Perseen imeminen.

Mumman legendaarisen silakkalaatikon syöminen 👵🏻💜👴🏻

Paha noidannuoli. Kuten iskiaskin niin kipu on kauhea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kun yks nainen sanoi että nyt saatuaan lapset hän ymmärtää myös muita lapsia, on ikäänkuin kaikkien äiti. Että kukaan jolla ei ole omia, ei voi olla äidillinen.

 

Miten jos sattuukin olemaan?? Kaikki ei ole samasta puusta

 

Ei todellakaan ole. Kaikki äidit ei ole tippaakaan äidillisiä. Ja niin paljon kuin synnyttäneet väittävätkin vastaan, myös synnyttämätön nainen voi olla äidillinen. Adoptioäiti on välimuoto: muodollisesti äiti mutta biologisesti ei ole.

Adoptioäitiä äidillisyydessä vastaava voi olla mummi, täti, joku läheinen rakas vanhempi nainen, sisko, kuka vain.

Siis mitä ihmettä?

Se on totta että äitiys tai äidillisyys ei riipu biologiasta, mutta en todellakaan alkaisi verrata äitiyttä adoptoidun lapsen kohdalla tuolla tavalla. Minulla on sekä adoptoitu että biologinen lapsi, ja kyllä se äitiys on molemmissa se mikä tekee minusta heidän äitinsä. En ole mikään vain muodollisesti äiti, vaan ihan äiti, molemmille. Eikä tällä ole mitään tekemistä niiden ihmissuhteiden kanssa, millaiset suhteet minulla on esimerkiksi muihin läheisiin lapsiin, sisarusten lapsiin, sisaruksiin jne.

Sappikivikohtaus. Tärisin kivusta niin etten pystynyt soittamaan kännykällä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kun yks nainen sanoi että nyt saatuaan lapset hän ymmärtää myös muita lapsia, on ikäänkuin kaikkien äiti. Että kukaan jolla ei ole omia, ei voi olla äidillinen.

 

Miten jos sattuukin olemaan?? Kaikki ei ole samasta puusta

 

Ei todellakaan ole. Kaikki äidit ei ole tippaakaan äidillisiä. Ja niin paljon kuin synnyttäneet väittävätkin vastaan, myös synnyttämätön nainen voi olla äidillinen. Adoptioäiti on välimuoto: muodollisesti äiti mutta biologisesti ei ole.

Adoptioäitiä äidillisyydessä vastaava voi olla mummi, täti, joku läheinen rakas vanhempi nainen, sisko, kuka vain.

Siis mitä ihmettä?

Se on totta että äitiys tai äidillisyys ei riipu biologiasta, mutta en todellakaan alkaisi verrata äitiyttä adoptoidun lapsen kohdalla tuolla ta

Sama. Olen yhden lapseni biologinen ja yhden ei-biologinen äiti. Ei mitään eroa rakkaudessa, huolessa ja kiinnittymisessä.