Miksi olen elämässäni törmännyt vain miehiin, joita ei seurani ole oikeasti kiinnostanut?

Sulla on ollut rima liian matalalla.

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

Koska olet naisille tyypillisesti passiivinen odottaja. Odotat että miehet tulevat yrittämään, jututtamaan, noukkimaan. Sitten saat mieheksesi juuri niitä tyyppejä jotka jututtavat kaikkia ilman sen kummempaa erityiskiinnostusta, kunhan röyhkeyttään kokeilevat että jos irtoaisi läheisyyttä. Jaksavat niin kauan kuin kotona palvelu pelaa ja häipyvät sitten. Nyt kun sinulla on jo ikää ja ulkonäkö on lakastunut, ei nuokaan äijät jaksa enää yrittää.

Vinkki nuorille naisille, kokeilkaa joskus jututtaa sitä ujon oloista kaveria joka vilkuilee teitä salaa ihastuneena, mutta ei uskalla tulla juttelemaan. Älkää vain odottako, että jännä-markut tulevat ja pyörittelevät teitä.

Tuntuu pahalta tuollainen! Tuntuu että te olisitte koiran asemassa omassa parisuhteessanne eli elämässänne. Vika voi ehkä olla siinä, että nainen, löydettyään miehen tai mentyään naimisiin, hän toisinaan uhrautuu ja luopuu omasta elämästään, tai hänellä ei koskaan ole ollut "omaa elämää". Eli vaikka onkin avioliitossa, niin kannattaa vaalia omia ystävyyssuhteita yhtä paljon kuin aviomiestään ja kannattaa säilyttää omat harrastukset ja kehittää itseään. Eli hankkikaa omia harrastuksia, matkustakaa vaikka tyttöporukalla eli älkää roikkuko siinä miehessä ja vaadi että hän tekee elämästänne onnellisen ja täyttää teidän tyhjiön. Olkaa itsenäisiä ja ottakaa vastuu omasta onnellisuudestanne ja hankkikaa harrastuksia kalenterinne täyteen.  Alkakaa tekin pistää 30% parisuhteelle 30% ystävät/ harrastukset ja 30% työ/opiskelu jne. Te olette tehneet itsestänne itsestäänselvyyksiä sille miehelle joten tehkää siihen muutos. Kun teillä on mielekäs elämä ilman sitä miestäkin niin se mieskin innostuu teistä enemmän ja alkaa huomioida teitä kun ette ole siinä iholla koko aikaa kuin surkea huomionkipeä koira.

Miehillä ja naisilla ei juuri ole yhteisiä harrastuksia tosiaan, poislukien parit joissa nainen harrastaa miesten juttuja ja miehellä ei ole harrastusporukkaa. Miestä ei kynsisalonkin saa eikä varmaan halutakaan

Jos on kasvanut kulttuuriin, missä tästä huolimatta mies ja nainen pakotetaan samaan sänkyyn ja saman pöydän ääreen, menee jonkin aikaa totutella siihen, ettei siinä olekaan sitä miestä. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, vaan vähän sama kuin pääsisit eroon jostain sängyssäsi asuvastai mäyrästä. Jopa kissaeläin tuntuu olevan naiselle parempi kaveri kuin mies, kissa ei nimittäin ahdistele ja hyväksikäytä naista seksuaalisesti ja tulee halvemmaksi 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu pahalta tuollainen! Tuntuu että te olisitte koiran asemassa omassa parisuhteessanne eli elämässänne. Vika voi ehkä olla siinä, että nainen, löydettyään miehen tai mentyään naimisiin, hän toisinaan uhrautuu ja luopuu omasta elämästään, tai hänellä ei koskaan ole ollut "omaa elämää". Eli vaikka onkin avioliitossa, niin kannattaa vaalia omia ystävyyssuhteita yhtä paljon kuin aviomiestään ja kannattaa säilyttää omat harrastukset ja kehittää itseään. Eli hankkikaa omia harrastuksia, matkustakaa vaikka tyttöporukalla eli älkää roikkuko siinä miehessä ja vaadi että hän tekee elämästänne onnellisen ja täyttää teidän tyhjiön. Olkaa itsenäisiä ja ottakaa vastuu omasta onnellisuudestanne ja hankkikaa harrastuksia kalenterinne täyteen.  Alkakaa tekin pistää 30% parisuhteelle 30% ystävät/ harrastukset ja 30% työ/opiskelu jne. Te olette tehneet itsestänne itsestäänselvyyksiä sille miehelle joten tehkää siihen muutos. Kun t

Teoriassa hyviä vinkkejä, mutta tällöin tuntuu että mies kuppaa niitä omia harrastuksia. Miksi jakaa elämää jonkun kanssa, jonka kanssa ei yksinkertaisesti ole mitään yhteistä? Siksi, että mies haluaa panna ja siittää lapsia? Hohhoijaa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

Olisin voinut kirjoittaa saman sillä erotuksella, ettei sitä lämpöisyyttä ole tullut edes ajan kanssa. Jotenkin näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä miksi sitä alensi itsensä ja pysyi tuollaisessa suhteessa jossa miestä ei yhteinen vapaa-aika kiinnostanut ja senkin vähän vain narisi jatkuvasti siitä kuinka vääränlainen olen ja kuinka voisin olla sellainen ja tällainen.

Jotenkin erikoinen yksityiskohta tuossa kritiikissä oli se, että se kohdistui liki 100% ulkoisiin seikkoihin ja tietenkin siihen, etten ole tarpeeksi ulospäinsuuntautunut ja nauravainen. Toki siitäkin sai kuulla, että olen liian ulospäinsuuntautunut ja hymyilen ihan liikaa (ja näytän ihan vammaiselta hymyillessäni)..

Pitää olla nätti niin miestä kiinnostaa seurasi... Itse olen aika nätti niin miestä kiinnostaa seurani. Toisaalta haluaisin myös kuvitella, että olen mukava ja hauska, mutta en tiedä sitten....

Olen mies ja mä en ole riittävästi yhdellekään naiselle joka kiinnostaisi itseäni.

Mua ei kannata yrittää muuttaa. Mä en yritä muuttaa muita vaan kiinnostun ihmisestä jos itseäni kiinnostaa.

Sittenhän voi olla naisen kanssa parisuhteessa, jos ei paneminen ja lapset kiinnosta. Riittää keskustelua sisustamisesta ja hiusten laittamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

 

Olisin voinut kirjoittaa saman sillä erotuksella, ettei sitä lämpöisyyttä ole tullut edes ajan kanssa. Jotenkin näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä miksi sitä alensi itsensä ja pysyi tuollaisessa suhteessa jossa miestä ei yhteinen vapaa-aika kiinnostanut ja senkin vähän vain narisi jatkuvasti siitä kuinka vääränlainen olen ja kuinka voisin olla sellainen ja tällainen.

Jotenkin erikoinen yksityiskohta tuossa kritiikissä o

Ihan samaa kritiikkiä olen itsekin saanut. Olen kuulemma liian hiljainen, en tarpeeksi räväkkä, näytän vääränlaiselta, pukeudun väärin, en ole tarpeeksi naisellinen. Olisi pitänyt olla kaunis, viehkeä ja naisellinen mutta luonnollisesti, ilman meikkiä ja ehosteita. 

Kun samantyyppinen kokemus toistuu useita kertoja, onhan se lannistavaa. Yritän ajatella, että vika ei ollut minussa vaan noiden tyyppien omissa käsittelemättömissä ongelmissa. 

- tuo jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

 

Olisin voinut kirjoittaa saman sillä erotuksella, ettei sitä lämpöisyyttä ole tullut edes ajan kanssa. Jotenkin näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä miksi sitä alensi itsensä ja pysyi tuollaisessa suhteessa jossa miestä ei yhteinen vapaa-aika kiinnostanut ja senkin vähän vain narisi jatkuvasti siitä kuinka vääränlainen olen ja kuinka voisin olla sellainen ja tällainen.

Jotenkin erikoinen yksityiskohta tuossa kritiikissä o

 

Tämänkin olisin voinut minä kirjoittaa. En ymmrrä miksi mies, jota ei lähtökohtaisesti edes kiinnosta seurani ja kaikki minussa on pielessä, niin kuitenkin notkuu suhteessa loputtomasti. Minä olin lopulta se, joka lopetti suhteen. Mies vinkui vuoden verran lähes joka kuukausi takaisin, mutta 17 vuoden kokemuksella en harkinnut edes vastata hänen viesteihinsä. Miksei kiinnostanut silloin, kun oltiin "muka" yhdessä. 

Ap.

Onkohan kyseessä välttelevä kiintymyssuhde? Luulen, että tuollaiset ihmiset olisivat tyytymättömiä ja vältteleviä ihan kenen tahansa kanssa. 

2 & 11

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

 

Olisin voinut kirjoittaa saman sillä erotuksella, ettei sitä lämpöisyyttä ole tullut edes ajan kanssa. Jotenkin näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä miksi sitä alensi itsensä ja pysyi tuollaisessa suhteessa jossa miestä ei yhteinen vapaa-aika kiinnostanut ja senkin vähän vain narisi jatkuvasti siitä kuinka vääränlainen olen ja kuinka voisin olla sellainen ja tällainen.

Jo

 

tuollainen mies on halunnut vaan hajoittaa ja hallita. Hän on murskannut itsetuntosi että et tajua enää ansaitsevasi parempaa. Hyvä että lähdit suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tänään jotain samansuuntaista. Olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole erityisemmin edes pitäneet minusta. Jotkut heistä ovat tuoneet ilmi, että minun pitäisi olla toisenlainen ja joku vertaili minua exiinsä. Kuitenkin sitten ajan saatossa he kiintyivät minuun ja alkoivat suhtautua minuun lämpimämmin. Mutta jos suhteessa kokee jo alussa passiivis-aggressiivista käytöstä ja poistyöntämistä, pahaltahan se tuntuu. 

 

Olisin voinut kirjoittaa saman sillä erotuksella, ettei sitä lämpöisyyttä ole tullut edes ajan kanssa. Jotenkin näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä miksi sitä alensi itsensä ja pysyi tuollaisessa suhteessa jossa miestä ei yhteinen vapaa-aika kiinnostanut ja senkin vähän vain narisi jatkuvasti siitä kuinka vääränlainen olen ja kuinka voisin olla sellainen ja tällainen.

Jotenkin erikoinen yksityiskohta tuossa kritiikissä o

Kuulostaa kuin miehelläsi olisi narsistinen persoonallisuushäiriö. googlaa "narsisti parisuhteessa". Tuo että mies kritisoi jatkuvasti tyyliin et ole tarpeeksi iloinen ja eläväinen ja sitten kun olet, hän ei kannusta vaan musertaa sinut tyyliin: "olet ihan pelle". Tuollaista ei kukaan sano rakastamalleen ihmiselle! Vai sanoisitko sinä rakastamallesi ihmiselle mitää  tuollaista! Herää! Tuo on sadistista! Johan sen järkikin sanoo! Mene ihmeessä terapiaan. Narsisti pystyy nujertamaan kumppaninsa niin että hänestä on jäljellä vain märkä läntti. Narsistille ei ole tasa-arvoisia ihmissuhteita vaan pelkkiä valtasuhteita ja hän pystyy nujertamaan kumppaninsa niin, että tämä ei enää tiedä omaa ihmisarvoaan tai kuka hän on.

Exäni käski minua kanssa hymyilemään ja kuulemma häpesi kun olin tilanteissa niin hiljainen (en mielestäni ollut tuollainen ollenkaan)  Sitten kun aloin tosissaan oikein hymyilemään ja puhumaan, niin olinkin taas saattanut hänet käytökselläni häpeään. Tämä on ilmeisesti hyvinkin ilmeinen tapa narsistille nujertaa toinen henkilö. Luultavasti hän itse tuntee ollensa huono näissä tilanteissa ja on katteellinen sinun saamastasi huomiosta ja kyvystä käyttäytyä ihmisten kohtaamisissa. 

Yleensä syy miksi joku ei halua olla sun kanssa löytyy peilistä. Oletko miehellesi mukavaa seuraa? Itse viihdyn mukavien ihmisten kanssa tekemässä meitä molempia kiinnostavaa juttua. Yhteistä tekemistä voi olla ihan arkiset asiat. Puutarhanhoito, remontoiminen, mökille polttopuiden tekeminen, peruna- ja kasvimaan kylvö, kitkeminen ja sadonkorjuu, lumityöt, marjastus ja sienestys yms. Iloisella mielellä touhuilevan vaimon kanssa on mukavaa tehdä kaikenlaista, mutta laiskan, kitisevän ja negatiivisen vaimon kanssa ei huvita tehdä mitään. Kokemusta on molemmista.