Siskoni muutti iäkkään isoäitimme luokse

Kiitoksia vastauksista tähän asti. Siskoni ei tosiaan auta mummoamme mitenkään vaan päinvastoin aiheuttaa mummolle lisähommia. Kaupassa hän käy mummon 'apuna' vain silloin kun hyötyy käynnistä itse jotenkin, eli tarvitsee jotain jonka laittaa sitten mummon ostamaan hänelle. 

Kyllä me keskustelemme ystävieni kanssa miten sisaruksillamme menee. Muilla vaan tuntuu menevän paremmin, asuvat omillaan ja käyvät töissä. Sitäpaitsi uskon ystävieni jo ajatuksissaan pitävän siskoani sellaisena hyväksikäyttäjänä ja jos kerron asuvan mummollamme, lukevat varmasti rivien välistä miksi niin tekee. Siksi häpeä.

On eri asia, kun autetaan pyyteettömästi oman jaksamisen uhalla lähimmäisiä. Sellainen on hienoa ja ihailtavaa, siitä ei nyt ole kyse tässä.

Ja kateellinen tai katkera en ole, olen jo elämässä tottunut siskoni käytökseen. Mutta mummoani säälin, hän ei varmaan pysty sanomaan ei siskolleni.

Vierailija kirjoitti:

No mä 50 v nainen asun tällä hetkellä äitini kanssa. Hän on vanha ja sairas ja omaishoitajana ollut isä kuoli loppusyksystä. Minä kun olen lapseton ja sinkku, niin ajattelin että voin äitiä auttaa. Nyt siis asun 84-vuotiaan äitini kanssa heidän isossa omakotitalossa. Teen it-alan etätyötä täältä käsin. Laitan ruokia, teen lumitöitä, siivoan, mahdollistan että äiti pystyy vielä asumaan rakkaassa kodissaan, kun ei millään haluaisi mihinkään kerrostaloihin tai palvelutaloon. Eikä tarvi olla niin yksin, kummankaan. En varmasti tule koskaan katumaan tätä, että autan äitiä hänen viimeisinä vuosinaan. Enkä yhtään häpeä sitä, että asun äitini luona, ihan outo ajatuskin.

Äitini sairastuessa vakavasti jäin töistä pois hoitamaan äitiäni. En halunnut että sairaalaan joutuu, sai olla viimeiset aikansa kotona ja läheistensä seurassa. Äiti oli kuollessaan 58 vuotias ja itse 24 vuotias. En mitenkään kokenut että minulta meni  nuoruutta " hukkaan". Isänikin vielä elossa ja koin myös häntä tukevani. Oma päätökseni tuli sen myötä kun minua on hoidettu ja pidetty huolta ollessani lapsi, niin halusin sen ajan omalla tavallani " korvata" kiitokseksi kun lapsuuttani muistan. Rakkautta on niin kovin monen tasoista,  minulla omanlainen ja joillakin toisenlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mä 50 v nainen asun tällä hetkellä äitini kanssa. Hän on vanha ja sairas ja omaishoitajana ollut isä kuoli loppusyksystä. Minä kun olen lapseton ja sinkku, niin ajattelin että voin äitiä auttaa. Nyt siis asun 84-vuotiaan äitini kanssa heidän isossa omakotitalossa. Teen it-alan etätyötä täältä käsin. Laitan ruokia, teen lumitöitä, siivoan, mahdollistan että äiti pystyy vielä asumaan rakkaassa kodissaan, kun ei millään haluaisi mihinkään kerrostaloihin tai palvelutaloon. Eikä tarvi olla niin yksin, kummankaan. En varmasti tule koskaan katumaan tätä, että autan äitiä hänen viimeisinä vuosinaan. Enkä yhtään häpeä sitä, että asun äitini luona, ihan outo ajatuskin.

 

Ei tarvitse hävetä, tietenkään. Mutta silti olen sitä mieltä, että äitisi olisi nyt helpompi sopeutua kerrostaloon kuin myöhemmin. Tai oikeastaan tämä muutto olisi pitänyt te

Tuossa iässä ei enää kannata muuttaa äidin minnekään. Vanhuuden kotiin kannattaa muuttaa 70v tai viimeistään 75 v, silloin, kun vielä pystyy ainakin osittain muuttonsa tekemään ja uuden kodin ympäristöön vielä tutustumaan. Kotihoito alkaa käymään sitten kun tarvetta alkaa olla. Sitten kun kotihoito ei pysty enää hoitamaan, äiti menee hoitolaitokseen. Sitten tosin alkaa palvelumaksut juosta. Äidin kannattaisi lahjoittaa kotinsa jo tässä vaiheessa tyttärelle, niin ei mene palvelumaksuihin.

Tyttären kannattaa karsia vaivihkaa tavaroita jo nyt, jos niitä on paljon. Sitten kun jää yksin, ei ole kauhea tavaravuori lajiteltavana hautajaisten ja perukirjahommien lisäksi. Arvostan tyttären valintaa. Toivottavasti teillä on monta hyvää vuotta vielä edessä!