MasterChef Suomi 2025 OFFICIAL
Katso lähetysajat : MasterChef Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (810)
Olossa huorittelua kokenut 19v nainen kertoi myös mm. että reseptit kerrottiin kiusalla vain osittain, tönittiin ja kampitettiin kun nainen ei enää reagoinut nimittelyyn. Mikkola oli myös kaatanut suklaakastiketta ja keksinmuruja hänen päälleen, ja ohi kävellessään ääneen huokaillut jotain että aikoo nussia ko. naista illalla kovaa.
Nomassa taas Mikkola oli saanut päivittäin harjoittelijoita itkemään. Ensin joku oli mennyt vessaan aina itkemään, mutta lopulta tajusi ettei siihen ole aikaa, ja oli alkanut itkemään töitä tehdessä kuten muutkin. Ihan sairasta touhua.
Kim Mikkola on HS 21.3.25 mukaan kutsunut 19 v tarjoilijaa ja muita naisia huoraksi. Kaatanut ruokia päälle, haukkunut, töninyt ja kiusannut.
Karmeita juttuja. En ole Master Chefissä saanut hänestä käsitystä kovin leppoisana kaverina, mutta toisaalta Kim on ollut ohjelmaan ihan sopiva tuomari ja kolmikko toiminut hyvin yhdessä. Mutta kun on näin paljon todistajia rankoista väärinkäytöksistä, niin en halua jatkossa nähdä häntä ohjelmassa. Tai ainakin pitäisi ottaa selkeästi vastuuta menneistä, eikä vain kieltää kaikkea. On varmasti ihan hirveää joutua töissä kuuntelemaan huorittelua ja muuta herjaa sekä kohtaamaan suoranaista väkivaltaa. Sille ei ole mitään oikeutusta. Monet vetoaa siihen, että aiemmin oli erilainen työkulttuuri tai oli päihdeongelmaa. Ne eivät ole mitään vapaudu vankilasta kortteja. Tuhannet muut miehet eivät käyttäytyneet väärin ja päihdeongelmien aikaisistakin teoista on vastuussa.
Onko tuolla masterchef kaudella yhtään esimerkillistä mieshenkilöä tuomaristossa tai vierailemassa, kun Henri? Jokaiselta löytyy joko henkistä väkivaltaa tai fyysisiä pahoja tekoja taustalta, juurikin naisia kohtaan.
Oppiipahan nainen olemaan. Kimin keittiössä nainen on nyrkin ja hellan välissä :D
"Jotkut ovat voineet kokea häne käytöksensä kiusaamisena"? Voiko vähättelempää olla? Äärimmäisen vakavaa käytöstä ja toisten ihmisten kohtelua, ja ehkäpä vain jäävuorenhuippu? Kaikki kuvailtu on väkivaltaa, vakavaa toiseen henkilöön kohdistunutta väkivaltaa josta pitäisi tehdä rikosilmoitus! Ja tällaiset pääsevät telkkariin?
Vihdoin osui paska tuulettimeen. Hyvin noissa puolustuskommenteissaankin käy ilmi Mikon kyky havainnoida omaa käytöstään, kun ei hän vaan aina muut.
Yle kertoo HS:n uutisen, maikkarin vastineen ja linkittää pari Mikkolan haastattelua.
Ovatko naiset aikaisemmin tulleet esiin ? Jos on ja asiaa on tutkittu , niin miten voi olla tuollaisessa ohjelmassa ?
V.. mikä pelle tää pulska Mikkola.
Herra Mikkola on tosimies saa jopa naiset itkemään. Kumma kun näitä kiusaajia riittää joka työpaikkaan. Ravintolankeittiö kun minun mielestä työpaikkana sellainen jossa pitäisi puhaltaa samaa hiileen että työhommat sujuisi kitkatta ja hyvällä fiilingillä oltaisiin. Kuten sanotaan hyvä ruoka parempi mieli. Jossain vaiheessa ne pahat teot tulee maksuun. Nyt taitaa olla se hetki jolloin selviää mitä sitä on sanottu ja tehty oikein.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuomari Kimillä luomiväriä ja ripsivöriä? Ainakin huulipunaa on.Ei kiva.Raavas mies ei meikkaa.
Sen takiako onkin kateellinen naisille ja pahoinpitelee niitä?
Suomen Cordon Ramsay?
Ei taida Mikkolan karisma ihan riittää.
Muut tuomarit ovat parempia, mutta eivät hekään nuhteettomia. Alén on tunnettu työntekijäpuolen etuja (mm. asialliset palkat, vuoro- ja sunnuntailisät) vastustavista kommenteistaan, ja tällekin palstalle linkitetyissä haastatteluissa Chef Patron toteaa itse olleensa -- kansainväliseen tapaan -- öykkäriesimies.
Minun kokemukseni perusteella tämä liittyy vahvasti yksityisyritäjyyteen. Kun on omat rahat ja oma toimeentulo (ja vaurastuminen) pelissä, ei yksinkertaisesti riitä ymmärrystä helposti korvattaville työntekijöille, jotka ovat vain toteuttamassa annettuja ohjeita ja määräyksiä.
Puolakka on palkkatöissä, mutta olisin hämmästynyt, jos motivaation taustalta ei -- oman kunnianhimon ohella -- löytyisi minkäänlaista piiskarahaa. Tuolla tasolla palkkatöihin päätyy harvoin ilman mitään osaamista ja näyttöjä.
Kuten tuomariston omat esimerkit osoittavat lyhytkin vihannestenpilkkomiskokemus miseliiniravintolasssa tai miseliinikokin keittiössä nälkäpalkalla tai vaikka ilmaiseksi on se meriitti, joka kerrotaan aina ensimmäisenä uutta työpaikkaa haettaessa.
Sairasta, mutta näin se vain menee, ja käytäntö jatkuu...
Tuskin ovat tulleet esille ainakaan tarpeeksi aikaisemmin.
Sairasta miten Mtv on ottanut jo toistamiseen tähän kaudelle miehiä, ketkä selkeästi hirviöitä. Varmasti ollut jotain tietoa Mikkolasta ja tästä toisesta sankarista Mikosta joka myös omiaan törttöilemään. Onneksi kuitenkaan toinen ei sentään työpaikalla, joku järki edes hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko naiset aikaisemmin tulleet esiin ? Jos on ja asiaa on tutkittu , niin miten voi olla tuollaisessa ohjelmassa ?
Suomessa on varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella niin pieni (ja osin sisäsiittoinen) ravintolascene, että vaikka maikkarin tuottaja voi esittää tietämätöntä, Alén ja Puolakka ovat takuulla vähintään kuulleet juoruja, mutta eivät ole pitäneet asianaan varoittaa tuotantoyhtiötä.
Mielenkiintoista nähdä millaisen kriisiviestintäsuunnitelman saavat aikaiseksi.
Pelkille EX-vaimon kommenteille en panisi kovin paljon painoa, mutta tässä on mukana muutakin...
Kyllähän tällaset on tiedossa huhuina, on varmaan niitäkin jotka ei tiedä tai usko. Mutta liian usein asiattomaan käytökseen ei puututa, vaikka kaikki tietää ja koko talo supisee. Joku kirjoittikim hs mielipidepalstaölle, että näillä ihmisillä on aina kaksi naamaa. Toinen on varattu vertaisille ja toinen alemmille, ja vertaiset eivät ikinä uskoisi, on niin mukava.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tällaset on tiedossa huhuina, on varmaan niitäkin jotka ei tiedä tai usko. Mutta liian usein asiattomaan käytökseen ei puututa, vaikka kaikki tietää ja koko talo supisee. Joku kirjoittikim hs mielipidepalstaölle, että näillä ihmisillä on aina kaksi naamaa. Toinen on varattu vertaisille ja toinen alemmille, ja vertaiset eivät ikinä uskoisi, on niin mukava.
Juuri näin! Todella hyvin sanottu. Pätee myös monella alalla.
Joku narsisti koko tyyppi kun ei edes myönnä mitään, selittelee vaan. Kunnolla myös käynyt eksäänsä kiinni. Lopetan ohjelman katsomisen, en pysty katsomaan sen naamaa enää. Olen itse kokenut kiusaamista ja alkaa triggeröidä tuon naama.
Ei kai se varpaille astuminen haittaa keittiössä kun siellähän on turvakengät :D